Mitä ovat triglyseridit ja mitä tarkoittaa veren triglyseridiarvo? Mistä sen kohoaminen johtuu, ja mitä asialle voi tehdä?
Kysyimme HUSin sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri, dosentti Niina Matikaiselta kuusi kysymystä triglyseridiarvoista.
Mitä triglyseridit ovat?
”Triglyseridit eli rasvahappoketjut ovat veressä kiertäviä rasvoja. Ne ovat elimistön tiiviisti pakattuja energian lähteitä, joita voidaan varastoida rasvakudoksessa suuria määriä pahan päivän varalle, sillä rasvat eivät ole veteen liukenevia.”
Mitä triglyseridiarvo ilmaisee?
”Veren triglyseridipitoisuus ilmaisee vain sillä hetkellä veressä kiertävän pitoisuuden, joka muuttuu päivän aikana paaston, ruokavalion ja energiankulutuksen mukaan. Kuten kolesteroli, myös veriplasman triglyseridit ovat jakautuneet kooltaan ja koostumukseltaan erilaisiin rasvahiukkasiin. Triglyseridien mittauksesta, yhdistyneenä muihin terveystietoihin, voi saada tietoa esimerkiksi metabolisesta oireyhtymästä ja valtimotaudin riskistä.”
Milloin sanotaan, että triglyseridiarvo on kohonnut ja miksi näin voi käydä?
”Triglyseridipitoisuuden normaali pitoisuus on nuorella ja hoikalla henkilöllä paastossa alle 1,2 millimoolia litrassa (mmol/l). Triglyseridipitoisuus, joka on yli 1,7 mmol/l merkitsee yleensä suurentunutta tasoa.
Geneettisten tekijöiden, iän, rasvakudoksen lisääntymisen ja erityisesti insuliiniherkkyyden laskun myötä arvo suurenee. Myös ruokavalio, energiatasapaino ja alkoholin käyttö vaikuttavat veren triglyseridipitoisuuteen.”
Triglyseridiarvo lähtee laskemaan elämäntapojen muutoksella.
Mihin triglyseridiarvo vaikuttaa ja miten?
”Suurentunut triglyseridiarvo heijastaa kohonnutta valtimotaudin vaaraa tai on merkki metabolisesta oireyhtymästä, insuliiniherkkyyden laskusta tai rasvamaksasta. Kyse voi olla myös näistä kaikista tekijöistä.
Yleisesti kohonnut arvo lisää siis sydän- ja verisuonitautien vaaraa, ja erittäin suuret pitoisuudet (yli 10 mmol/l) myös haimatulehduksen riskiä. Siksi kohonnutta triglyseridiarvoa kannattaa alentaa.”
Pessimistillä on jopa nelinkertainen riski sairastua sepelvaltimotautiin – asiantuntija kertoo, miten pessimistin kannattaa ehkäistä katalaa kansantautia
”Triglyseridimittaus voi paljastaa piileviä terveysongelmia. Erityisesti tyypin 2 diabeteksessa ja sen esiasteissa veren kolesterolipitoisuus voi olla normaalilla tasolla, ja suurentunut triglyseridipitoisuus saattaa olla ainoa todettava tekijä, joka kertoo haitallisesta rasva-aineenvaihdunnan muutoksesta. Tämä johtuu siitä, ettei tarkempia veren rasvahiukkasten ominaisuuksia voida mitata rutiinitutkimuksissa, kuten tavanomaisessa veren rasvaprofiilin mittauksessa.”
Mitä voi tehdä, jos oma triglyseridiarvo on suurentunut?
”Yleisin syy triglyseridipitoisuuden suurenemiseen liittyy elämäntapoihin: ylipainoon, nopeiden hiilihydraattien ja tyydyttyneen rasvan liialliseen saantiin sekä alkoholinkäyttöön.
Herkkyys triglyseridipitoisuuden nousulle on myös osin geneettistä, mutta onneksi elämäntapahoito, eli terveellinen ruokavalio, liikunta sekä pysyvä, pitkän tähtäimen painonhallinta, tehoaa pitoisuuden nousuun pääsääntöisesti riippumatta siitä, mistä syystä triglyseridipitoisuus on lähtenyt nousuun. Jos kokonaistilanne edellyttää diabeteksen tai korkeiden rasva-arvojen hoitoa, pienenee triglyseridipitoisuus usein myös tätä kautta.”
Mikä on suomalaisten yleisin ongelma triglyseridiarvoihin liittyen?
”Perinteiset valtimotaudin vaaratekijät eli korkea kolesteroli, tupakointi ja verenpaine ovat nykyään pääosin hyvin hoidettuja. Suurentunut triglyseridipitoisuus onkin ”2000-luvun kolesteroli” eli ylipainoon, rasvamaksaan ja sokeriaineenvaihdunnan heikkenemisen yhdistyvä ja valtimotaudin riskistä kertova tekijä.
Elintapojen muutoksen myötä suurentunut triglyseridipitoisuus on yhä useamman suomalaisen ongelma. Vyötärönympäryksen kasvun myötä suurentuva triglyseridiarvo on selvä merkki siitä, että on aika harkita elämäntaparemonttia sairauksien ennaltaehkäisynä.”
Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi on sairaus, jossa aineenvaihduntaa ylläpitävän kilpirauhashormonin määrä kehossa on liian matala.
Suomessa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaa noin 2-3 prosenttia väestöstä. Sairaus on neljä kertaa yleisempi naisilla kuin miehillä ja yleistyy iän myötä.
Annan rakastetuimmat jutut -podcast: Taina Löytökorven tytär kuoli leukemiaan ja poika sairastui kilpirauhassyöpään – surutyönsä aikana Taina oppi, että kaikesta voi selviytyä
Kliininen kilpirauhasen vajaatoiminta diagnosoidaan tyypillisten oireiden ja verikokeiden perusteella. Harvoin, mutta joskus kilpirauhasen vajaatoiminta voi paljastua myös lapsettomuusklinikalla, sillä fertiili-ikäisillä naisilla hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta vaikeuttaa raskaaksi tulemista.
– Jos kilpirauhasessa on toimintahäiriöitä – yli tai vajaatoimintaa – ne voivat aiheuttaa ovulaatiohäiriötä. Esimerkiksi vajaatoiminta nostaa prolaktiini- eli maitohormonintasoa, joka vaikuttaa ovulaatioon, kertoo HUSin lisääntymislääketieteen yksikön osastonlääkäri Eini Nikander.
Kilpirauhasen vajaatoiminnan tyypillisimpiä oireita ovat:
väsymys
palelu
suolen hidas toiminta
painonnousu
hidas pulssi
kuiva iho
hiusten lähtö
muistihäiriöt
Kilpirauhasen vajaatoiminta nostaa keskenmenon ja ennenaikaisuuden riskiä
Lapsettomuuspotilailla – eli heillä, jotka ovat yrittäneet vuoden raskaaksi tulemista tuloksetta – yksi alkuun tehtävistä perustutkimuksista on Nikanderin mukaan juuri kilpirauhasarvojen tarkistaminen. Testit tulevat tarpeeseen varsinkin, jos potilaalla on ollut toistuvia keskenmenoja, sillä kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyy myös kohonnut keskenmenon sekä ennenaikaisuuden riski.
– Jos naisen kuukautiset ovat todella epäsäännölliset, niin tutkimukset aloitetaan jo puolen vuoden kohdalla. Silloin kilpirauhashormoni on yksi niistä perustutkimuksista, joka katsotaan, kertoo Nikander.
Lapsettomuuspotilailla kilpirauhasarvojen tarkistaminen on yksi perustutkimuksista, sillä kilpirauhassairaus voi aiheuttaa ovulaatiohäiriöitä ja nostaa keskenmenon riskiä.
Kilpirauhasarvot testataan kahden verikokeen avulla: toinen mittaa kilpirauhashormonin (P-T4-V) pitoisuutta ja toinen puolestaan aivolisäkkeen erittämää TSH-hormonia, joka säätelee kilpirauhasen toimintaa (P-TSH). Näin tarkistetaan johtuuko kilpirauhasen vajaatoiminta kilpirauhasesta itsestään vai siitä, ettei aivolisäke tuota tarpeeksi hormonia kilpirauhasen säätelyyn.
– Lapsettomuuspotilailta tutkitaan, ovatko heidän TSH- ja T4-V-arvonsa viitealueilla. Jos arvot ovat lievästikin poikkeavat, määritetään kilpirauhasvasta-aineet, jotka nousevat autoimmuunissa kilpirauhastulehduksessa. Kilpirauhastulehdus altistaa jatkossa kilpirauhasen vajaatoiminnalle.
Vajaatoiminta voi olla kilpirauhasperäistä tai sentraalista
Kilpirauhasen vajaatoimintaa on olemassa kahdenlaista. Sairaustapauksista noin 95 prosenttia on kilpirauhasperäistä. Se tarkoittaa, että vajaatoiminta johtuu siitä, ettei kilpirauhanen tuota tarpeeksi kilpirauhashormonia.
Ongelman taustalla on yleisimmin kilpirauhastulehdus.
Kilpirauhasen vajaatoiminta voi olla myös sentraalista. Silloin vajaatoiminnan syy löytyy aivolisäkkeestä, joka ei tuota tarpeeksi kilpirauhasta säätelevää TSH-hormonia.
Tietämättään ei voi sairastaa – kilpirauhasen vajaatoiminta viestittää aina oireilla
Nikander muistuttaa, ettei ihminen voi sairastaa voimakasta kilpirauhasen vajaatoimintaa tietämättään. Jos potilaalla on säännöllinen kierto, hänellä ei ole todennäköisesti kilpirauhasen kliinistä vajaatoimintaa.
– Ei ole syytä huolestua asiasta – kilpirauhanen kyllä viestittää oireilla. Kliinistä kilpirauhasen vajaatoimintaa ei voi sairastaa siten, että olisi oireeton.
Lääkitys tekee kierrosta säännöllisemmän
Kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnosoinnin myötä aloitettu lääkitys tekee kuukautiskierrosta säännöllisemmän ja aikaisemmat raskauden riskit madaltuvat.
Nikanderin mukaan lapsettomuushoitoja ei kannata aloittaa ennen kuin kilpirauhashormoni on saatu normaalille tasolle. Lääkityksen voi myös olla, ettei lapsettomuushoitoja enää tarvitakaan.
Vauva on ensimmäiset 20 viikkoa äidin kilpirauhashormonin varassa. Jos äidillä on kilpirauhasen vajaatoiminta, on tärkeää huolehtia, että äidin kilpirauhashormoniannostus on tarpeeksi suuri.
Itse raskauden aikana on tärkeää, että äidillä on tarpeeksi suuri kilpirauhashormonilääkitys, sillä sikiö on ensimmäiset 20 viikkoa äidin kilpirauhashormonin varassa.
– Varsinkin alkuraskauden aikana on tärkeää, että potilaan kilpirauhashormonilääkitys on riittävä ja lääkitysannosta yleensä rutiininomaisesti nostetaankin. Raskauden aikana sikiö tarvitsee T4-V-hormonia ja sitä pitää antaa monoterapiana.
Lukuisat eri terapiamuodot saattavat hämmentää terapiaan hakeutuvaa. Yleensä terapiasta puhuttaessa tarkoitetaan psykoterapiaa, jollaiseen 16–67-vuotias aikuinen voi saada Kelalta korvausta, jos työ- tai opiskelukyky on uhattuna mielenterveysongelmien takia. Psykoterapiasta on tutkitusti hyötyä mielenterveyden ongelmien hoitamisessa.
Psykoterapiaa antaa psykoterapeutti, joka on koulutuksensa perusteella saanut nimikkeen käyttämiseen oikeuden Valviralta. Terapeutti-nimikettä voi käyttää kuka tahansa, joten terapiaan hakeutuvan kannattaa olla nimikkeiden kanssa tarkkana.
Psykoterapiassa voi käydä Kela-korvauksella tai ilman
Kelan kuntoutuspsykoterapia voi olla yksilö-, ryhmä-, perhe- tai paripsykoterapiaa. 16–25-vuotiaille Kela-korvattava terapia voi olla myös musiikkiterapiaa tai kuvataideterapiaa.
– Jos aikuisista puhutaan, tyypillisintä on hakea Kela-korvausta yksilöpsykoterapiaan, Väestöliiton johtava psykoterapeutti Tarja Santalahti sanoo.
Kela-korvattava kuntoutuspsykoterapia kestää vähintään vuoden. Nykyään moni käy kuitenkin psykoterapiassa myös omakustanteisesti esimerkiksi elämänmuutoksen tai kriisin takia lyhyen aikaa.
– Tiedetään, että lyhyempikin interventio voi auttaa, Santalahti sanoo.
Yhden käyntikerran terapia muuttaa käsityksesi terapiasta – psykoterapeutti Ben Furman: ”Jo päätös lähteä keskustelemaan jostain henkilökohtaisesta ongelmasta on merkityksellistä”
Esitimme Santalahdelle 4 kysymystä terapiasuuntauksen valinnasta ja merkityksestä:
1. Eri terapiamuodot: mistä voi saada apua itselle sopivan terapiasuuntauksen löytämisessä?
– Jos on hakeutumassa Kelan kuntoutuspsykoterapiaan, lääkäri tai muu hoitava taho kertoo useimmiten oman näkemyksensä siitä, mikä terapiasuuntauksista voisi olla asiakkaalle paras.
Jos terapiaan on menossa ilman Kela-korvausta, kannattaa eri terapiamuodot ottaa tarkasteluun laajasti. Esimerkiksi HUSin tuottamasta verkkopalvelusta Mielenterveystalosta löytyy Psykoterapiaan hakeutujan opas, jossa kerrotaan eri psykoterapiaviitekehyksistä.
Eri terapiat Suomessa
Keskeisiä psykoterapiaviitekehyksiä Suomessa ovat kognitiivinen psykoterapia, kognitiivinen käyttäytymisterapia, integratiivinen psykoterapia, psykodynaaminen psykoterapia, kognitiivis-analyyttinen psykoterapia, ratkaisukeskeinen psykoterapia sekä erilaiset perhe- ja ryhmäterapiat.
Kognitiivinen psykoterapia
Työskentelyn kohteina ovat oireita tai haittaa tuottavat ajatukset ja uskomukset sekä niihin liittyvät tunteet.
Perusajatuksena on, että ajatukset ja tunteet liittyvät toisiinsa ja että muokkaamalla ajatuksia joustavampaan suuntaan saadaan aikaan muutosta myös tunteissa ja käyttäytymisessä.
Kokeillaan ja harjoitellaan uudenlaista käyttäytymistä ja toimintatapoja.
Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Terapeutti tarkastelee yhdessä asiakkaan kanssa tarkasti määritettyjen tavoitteiden pohjalta ongelmallista toimintaa nykyhetkessä.
Terapiassa tutkitaan, miten asiakas käyttäytyy tai menettelee eri tilanteissa ratkaistakseen ongelmiaan.
Tarkoituksena on opettaa asiakkaalle uusia itsehallinnan menetelmiä ja näitä harjoitellaan paljon myös terapiaistuntojen välillä tehtävien kotitehtävien avulla.
Eroaa kognitiivisesta psykoterapiasta karkeasti ottaen siinä, että kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa keskitytään enemmän käyttäytymisen ja toimintatapojen analyysiin kuin ajatusten tai tunteiden tutkimiseen.
Integratiivinen psykoterapia
Ei varsinainen yksittäinen terapiasuuntaus vaan pikemminkin lähestymistapa, jossa pyritään vertailemaan ja yhdistämään sitä tietoa ja ymmärrystä, jota on saatu eri psykoterapian suuntauksia tutkimalla.
Integratiivinen psykoterapia painottaa eri suuntauksille yhteisiä muutosta tuovia tekijöitä, kuten hyvää yhteistyösuhdetta asiakkaan ja terapeutin välillä ja erilaisia työtapoja valitaan tarpeen mukaan.
Psykodynaaminen psykoterapia
Perustuu siihen, että menneisyys vaikuttaa ihmisen nykyiseen kokemusmaailmaan. Huomio on lapsuudessa ja varsinkin varhaislapsuuden kokemuksissa.
Työskentelyn pääpaino on kuitenkin nykyhetkessä, johon liittyviä mielikuvia ja tunteita yritetään selventää ja ymmärtää aikaisemman historian ja siitä mieleen nousevien muistojen avulla.
Tavoitteena on lisätä kykyä tunnistaa, ymmärtää ja käsitellä omia tunteita, sisäisiä ristiriitoja ja ongelmia niin, että sisäinen kasvu ja sopeutuminen eri elämäntilanteissa olisivat onnistuneita.
Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia (KAT)
Tarkastelun kohteena ja ymmärryksen lähteenä on ihmisen käymä sisäinen vuoropuhelu suhteessa elämään, ihmisiin ja ympäristöön. Ajatellaan, että historia vaikuttaa vahvasti siihen, millaista tämä dialogi on.
Itsehavainnoinnin kehittyminen avaa potilaalle mahdollisuuden tietoisempiin valintoihin ja muutokseen.
Keskustelun rinnalla voidaan käyttää kirjallisia, kuvallisia, toiminnallisia tai mielikuvatekniikoita.
Ratkaisukeskeinen psykoterapia
Tulevaisuuteen suuntautunut ja voimavaroihin keskittyvä psykoterapiamuoto.
Pulmia ratkaistaan suuntautumalla vaikeuksista kohti toiveita ja tulevaisuutta.
Pyritään hyödyntämään asiakkaan omia ideoita, vahvuuksia ja taitoja.
Tarkasteltaviin asioihin etsitään myönteisiä näkökulmia ja asiakasta autetaan kokeilemaan uusia, luovia keinoja edetä elämässään toivomaansa suuntaan.
Perheterapia
Perheterapia on keino tutkia, ymmärtää ja hoitaa perheen sisäisessä vuorovaikutuksessa ja yksityisillä perheenjäsenillä esiintyviä häiriöitä ja niiden aiheuttamaa kärsimystä.
Ryhmäterapia
Ryhmäpsykoterapia perustuu ajatuksen siitä, että ryhmä tarjoaa mahdollisuuksia tarkastella ryhmätilanteessa ilmeneviä asioita ja hyödyntää niitä psyykkisessä muutoksessa.
2. Kannattaako hoitavan tahon suositusta terapiamuodosta noudattaa aina?
– Hoitavan tahon suositus ei ole kiveen kirjoitettu, joskin kriisi- ja traumatilanteissa suosittelen noudattamaan suositusta hakeutua juuri näihin ongelmiin erikoistuneeseen kriisi- tai traumaterapiaan.
Mutta jos kyse ei ole kriisistä tai traumasta ja jokin muu kuin hoitavan tason suosittelema terapia kuulostaa siltä, että siitä voisi olla itselle eniten apua, kannattaa kyseisen viitekehyksen terapeutin kanssa sopia tutustumiskäynti.
3. Mikä eri terapiasuuntauksista on kaikista suosituin?
– Kognitiivinen psykoterapia on ehdottomasti kaikista yleisimmin suositeltu. Sitä on tutkittu runsaasti, minkä takia siitä tiedetään paljon. Toisaalta aika monet psykoterapiat ovat tällä hetkellä hyvin integratiivisia, eli niissä yhdistetään teoriaa ja menetelmiä useasta eri psykoterapiasuuntauksesta.
Eri terapiamuodot ovat tutustumisen arvoisia erityisesti silloin, jos terapiaan menee ilman Kela-korvausta.
4. Voiko itselle väärän terapiasuuntauksen valitsemisesta olla haittaa?
– Terapeutti saattaa olla väärä tai asiakas saattaa olla kyseiselle terapeutille väärä, mikä tarkoittaa sitä, että yhteistä säveltä ei löydy. Tällöin kannattaa vaihtaa terapeuttia. En kuitenkaan usko, että ammattilaisen antamasta psykoterapiasta on ikinä haittaa.
Moni terapiaa aloittava käy ennen varsinaista terapiasuhteen solmimista tutustumiskäynnillä, jonka aikana voi arvioida terapiamuodon ja terapeutin sopivuutta itselle. On tärkeää, että tutustumiskäynnillä tulee tunne, että sekä terapiamuoto että terapeutti on itselle oikea.
5. Eri terapiamuodot puntarissa: kuinka suuri merkitys terapiasuuntauksella on terapian onnistumisessa?
– Tiedetään, että kaikista tärkein asia terapiassa on asiakkaan ja terapeutin välinen suhde, allianssi. Koulutuksen ja perehtyneisyyden lisäksi tärkeää on siis terapeutin ja asiakkaan yhteensopivuus. Periaatteessa sillä viitekehyksellä, joka terapeutilla on, ei ole niin suurta merkitystä.
Terapeuttia valitessa on hyvä miettiä, voisiko kyseinen terapeutti olla juuri se, jolle kerron kaikista kipeimmätkin asiani. Luottamuksen syntyminen tutustumiskäynnin aikana on hyvin merkityksellinen asia. Terapeutin ja asiakkaan välinen luottamussuhde on nimittäin kaikista ratkaisevin asia koko terapian ajan.
Jatkuva kipu voi saada huutamaan ääneen elämän epäreiluutta, mutta se voi tehdä ihmisestä myös luovan.
Outi, Anne ja Teija tietävät omasta kokemuksesta, miten jatkuva kipu vaikuttaa elämään – hyvässä ja pahassa.
”Omassa surkeudessa vellominen vain pahentaa oloa”
Migreeni on jännä tauti. Päänsärky muuttaa muotoaan elämänvaiheen mukaan. Oma migreenini kulkee kimpassa kuukautisten kanssa. Nuorena se alkoi tykyttää vasemman silmäni takana jo kymmenen päivää ennen kuukautisia. Nykyään se malttaa odottaa kuukautisiin saakka. Joskus se huijaa minua ja jäljittelee orastavaa flunssaa. Odotan mielenkiinnolla, miten lähestyvät vaihdevuodet muuttavat hormoniriippuvaista sairauttani.
Kipu on kamalaa, mutta kivulla mässäily ei helpota oloa mitenkään. Omassa surkeudessa vellominen vain pahentaa oloa. Uskon, että jatkuva huolehtiminen voi jopa laukaista migreenikohtauksen. Minä en huolehdi vaan kannan mukanani täsmälääkettä. Jos kohtaus tulee, otan lääkkeen ja hakeudun lepäämään. En ota lääkettä siksi, että kokisin olevani sairas. Otan sen, sillä se helpottaa oloani.
Outi Tukkila luottaa siihen, että huonon päivän jälkeen tulee hyvä päivä. Jatkuva kipu on kamalaa, mutta kivulla mässäily ei helpota oloa.
Olin 23-vuotias, kun äitini kuoli äkillisesti. Siitä lähtien olen sairastanut migreeniä. Sain odottaa diagnoosia ja lääkkeitä aika pitkään ja ehdin kokeilla kaikkea mahdollista vyöhyketerapiasta lymfaan ja akupunktiosta ravintolisiin. Olin utelias kokeilemaan niitä ja suhtaudun edelleen sairauteeni samalla uteliaalla asenteella.
Olen kiinnostunut restoratiivisten, joogan asanoita muistuttavien harjoitteiden vaikutuksesta päänsärkyyni. Maailmalla on tutkittu harjoitteiden vaikutusta muun muassa stressinhallintaan, ja oma migreenini kytkeytyy stressiin. Opiskelenkin tällä hetkellä stressinhallinta- ja palautumisvalmentajaksi.
Migreeni on osa minua, mutten pidä sitä hullumpana palasena. Ilman sitä kärsisin varmaan uupumuksesta, sillä työ maatilamatkailu- ja hevostalliyrittäjänä ei lopu koskaan. Ajoissa otettu täsmälääke lieventää migreenikohtausta. Oloni on silti hutera, ja voin viettää loppupäivän peiton alla. Migreenin vuoksi annan itselleni luvan levätä ja lukea lukematta jääneet naistenlehdet.
Pahimmillaan joudun syömään 15 täsmälääkettä kuukaudessa, eli onttoa oloa riittää päiväkausiksi. Niiden jälkeen olen kuin uusi ihminen; pursuan ideoita, energiaa ja luovuutta. Kirjoitan hevosista ja suunnittelen tilallemme uusia juttuja ja projekteja. Moni markkinointikampanja on syntynyt migreenin jälkimainingeissa.
Huonoina hetkinä keskitän ajatukseni asioihin, jotka ovat elämässäni hyvin ja joista olen kiitollinen. Minulla on ihana koti ja ihana mies. Kun minä nukun aamulla migreeniäni pois, mies huolehtii hevosten aamutallista ja asiakkaiden aamupalasta leipomuksia myöten. Jos asiakkaat kysyvät häneltä talon emännästä, mies kertoo, että olen vielä nukkumassa. Hän ei kerro miksi, enkä ymmärrä, miksi hänen pitäisikään. En halua leimautua migreenipotilaaksi.”
Outi Tukkila, 48
Jatkuva kipu on opettanut luovimaan
Millaiselta sairaan ihmisen pitäisi näyttää? Mietin sitä silloin, kun joku sanoo, ettei nivelreumani ja alituinen kipuni näy minusta mitenkään. En ymmärrä, miksi sairaus tekisi ihmisestä erilaisen. Jos sairauteni näkyisi, kohtelisivatko muut minua silloin jotenkin eri tavalla? Tuskin kukaan kroonisesti sairas haluaa, että hänet lokeroidaan sairautensa vuoksi.
Sanoilla on melkoinen voima identiteetin määrittäjänä. Lääkäreille olen usein reumaatikko eli potilas. Iäkkäät vertaiseni puhuvat reumaa sairastavista lempeästi reumaihmisinä. Sen sanan käyttäjä näkee ihmisessä muutakin kuin sairauden.
Kun oikea käsi ei pelitä, pitää opetella vasenkätiseksi. Jatkuva kipu on opettanut Anne Huuskon luovimaan kipunsa kanssa.
Olen sairastanut reumaa 33 vuotta. Minulla on tekonivel olkapäässä ja toisessa polvessa, ja varpaitani on jäykistetty. Olkapääleikkaus ei mennyt korjausyrityksistä huolimatta mallilleen, vaan olkapäästä jäi puuttumaan ulkokierto.
”Välillä huudan ääneen elämän epäreiluutta. Mutta kun olen päästänyt pahimmat höyryt ulos, ajattelen, että kivusta huolimatta elämä on elämisen arvoista.”
Sairauteni aiheuttaa lihas-, nivel- ja luu- kipua. Luukipu on pahinta. Se polttelee samalla tavalla kuin vereslihalla oleva haava, eikä se laannu tavallisilla särkylääkkeillä. Opiaatit voisivat auttaa, mutta säästän ne kaikkein pahimman varalle. Niiden aika tulee vielä, sillä nivelreuma on etenevä sairaus. En mieti enkä murehdi tulevaa koko ajan. Jos tekisin niin, en varmaankaan olisi järjissäni.
Välillä huudan ääneen elämän epäreiluutta. Vaikka hoitaisin itseäni kuinka hyvin tahansa, tauti jyrää eteenpäin. Mutta kun olen päästellyt pahimmat höyryt ulos, ajattelen, että kivusta huolimatta elämä on elämisen arvoista. Se hankaloittaa joidenkin asioiden tekemistä, mutta se ei estä niitä kokonaan. Ihminen oppii luovimaan, jos vain haluaa.
Olen opetellut vasenkätiseksi, mutta ihan kaikkea en osaa tehdä vasemmalla kädellä. Jotta saisin ripsivärin kohdalleen, nostan vasemmalla kädellä oikean käden silmien tasolle. Hiusten kuivaamiseen ja laittamiseen olen joutunut kehittelemään omat konstini.
Nautin lapsenlapseni seurasta, matkustelusta mieheni kanssa, pihapuuhista ja liikunnasta. En ole ketterä mummo, mutta voin lukea, piirtää ja pelata lautapelejä lapsenlapseni kanssa. Matkustaminen voi olla rankkaa, mutta maisemanvaihdos ja lämpö antavat voimia. En pysty kitkemään kasvimaalla, joten kasvatan pensasmustikoita, vadelmia ja viinimarjoja. Vaikka tekoniveltä odottava toinen polvi tekee kävelyn vaikeaksi ja kivuliaaksi, voin liikkua vedessä ja treenata joillakin kuntosalilaitteilla.”
Anne Huusko, 52
Jatkuva kipu on tuonut uusia haasteita
En osaa olla kivusta vain kiukkuinen. Olen joutunut luopumaan paljosta sen vuoksi, mutta myös saanut paljon. Kipu on tuonut minulle mielekkään, arvojeni mukaisen työn ja elämääni ihmisiä, joiden kanssa en muuten olisi välttämättä missään tekemissä. Olen osa-aikatöissä Suomen CP-liitossa ja toimin Suomen Kipu ry:n vertaistukiryhmän vetäjänä Espoossa. Työssäni ja vertaisena huomaan, että omat asiani voisivat olla paljon huonommin.
Minulla on erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja: kulumia kaularangassa ja alaselässä. Ne aiheuttavat lihasjännityksiä, jäykkyyttä ja kipuja. Pahimpina päivinä kipu tuntuu lähes joka solussa ja täyttää ajatukset. Mutta ilman omaa kokemusta kivusta en voisi tukea vertaisiani.
Lenkki Tessa-koiran kanssa on varma lääke Teija Ritvasen kipuun. Jatkuva kipu on vaativa elämänkumppani.
Työpalaverit ovat välillä pahoja. Kiemurtelen tuolissani kuin levoton lapsi. Pitkä paikallaanolo jumittaa kehoni, ja kipu herää. Koetan helpottaa oloani vaihtamalla alituiseen asentoa. Kipu on tehnyt minusta ikiliikkujan, mutta myös pöytälaatikkorunoilijan, stailaajan, hopeakorujen tekijän ja koiran omistajan.
Asiat, joita ihminen tekee saadakseen kivun pois mielestään, muokkaavat identiteettiä. Minä näen itseni aikaansaavana ja touhukkaana ihmisenä – ainakin iltapäivisin. Aamulla köpöttelen kankeuttani kuin vanha mummo, mutta onneksi kankeus on toistaiseksi vain kehon kankeutta.
Kova kipu tekee pään sumeaksi ja vaikeuttaa keskittymistä, mutta se ei tee kenestäkään tyhmää tai vie kykyä oppia uutta. Olen saanut työssäni koko ajan uusia haasteita ja uutta mielenkiintoista opeteltavaa. Opit ovat menneet perille, mikä on lisännyt itseluottamustani.
Kun itseluottamus on kohdallaan, ihminen näkee itsestään parhaat puolet ja osaa tuoda ne esille. Tällöin muut näkevät hänessä muutakin kuin kivun tai sairauden.
Availen kehoni jumeja ja lukkoja sukan sisällä olevalla tennispallolla ja piikkipallolla – ne kulkevat mukana matkoillakin. Pötköttelen iltaisin piikkimatolla, hellin itseäni kauratyynyllä ja hoidan lihaksiani laserlaitteella. Jumppaan ja venyttelen.
Olen palannut kipujeni vuoksi tauolla olleen tanssiharrastukseni pariin. Se rentouttaa ihanasti kehoa ja mieltä.
Pystyn nykyään vaikuttamaan omaan olooni ja tuntemuksiin kehossani. Keho tuntuu enemmän omalta. Se ei ole kivun koti.”
Teija Ritvanen, 39
Ei pelkkää pahaa
Mitä kielteisemmän merkityksen kipu elämässä saa, sitä tiukemman niskalenkin se ottaa ja sitä enemmän ihminen kärsii. Elämä jää helposti elämättä, jos ihminen näkee itsensä vain kipuna. Se vaara on olemassa, ellei hyväksy kipuaan.
– Hyväksyminen ymmärretään luovuttamisena tai heikkoutena. Oikeasti se tarkoittaa rohkeutta kohdata todellisuus ja tunnustaa, ettei kroonista kipua voi parantaa, terveystieteiden tohtori Tapio Ojala sanoo.
Taistelu kroonista kipua vastaan vaikeuttaa elämää. Se sitoo ajatukset kipuun, jolloin elämästä tulee kipukeskeistä. Kun voimavarat kuluvat parannuksen etsimiseen, aiemmin iloa tuottaneet asiat unohtuvat.
– Kipu on kokemus, ei vain epämiellyttävä tuntemus, eikä mikään kokemus ole pelkästään hyvä tai paha. Tunteet vaikuttavat keskeisesti siihen, millainen kipukokemuksesta tulee. Kaikkein eniten kokemukseen vaikuttaa se, mitä siitä ajattelee, Ojala sanoo.
Myönteiset tunteet helpottavat kivun hyväksymistä. Ojalan ohje niiden lisäämiseen on yksinkertainen.
– Tee sitä, mistä saat myönteisiä tunteita. Tee asioita, jotka saavat sinut unohtamaan kivun. Keskity siihen, mikä elämässäsi on hyvin. Mieti myös sitä, mihin kivun kielteisyys perustuu. Kivun ensisijainen tehtävä on suojella ihmistä.
Terveydenhuollon ammattilainen osaa selittää, mitä kipu on. Tieto poistaa kipuun liittyvää pelkoa, kielteisiä uskomuksia ja vähentää välttämiskäyttäytymistä. Sen ansiosta kipu ei näyttäydy vain esteenä.
– Mitä useammin sanot itsellesi, ettet pysty johonkin, sitä todennäköisemmin et pystykään, Ojala muistuttaa.
”Ehkä osaan, pystyn ja voin, jos teen sen näin” on sisäistä puhetta, joka lisää itseluottamusta. Se näkyy tekoina, jotka parantavat elämänlaatua. Se mahdollistaa sen, ettei oma, todellinen pystyvä minä jää kivun varjoon.
Kannattaa miettiä, mitä muita asioita ja rooleja arkeen kuuluu kipua potevan ihmisen lisäksi, ja antaa tilaa niille. Omien kykyjen löytymisessä läheisistä on apua.
– Voit kivusta huolimatta olla edelleen paras äiti, hyvä kuuntelija ja mainio kotikokki.
Lue lisää: Terveystieteiden tohtori, OMT-fysioterapeutti Tapio Ojala on työskennellyt 20 vuotta kipu- kroonikoiden kanssa. Hän on kirjoittanut kirjan Kivun kanssa (Vastapaino 2018).
Juttu on julkaistu Anna-lehden numerossa 25-26/2020
Jokainen meistä tuntee joskus ahdistusta. Ja hyvä niin, sillä normaali, ohimenevä ahdistus saa meidät suunnittelemaan ja varautumaan tulevaan. Mutta miten ammattilainen kuvaisi sitä, miltä ahdistus tuntuu?
– Ahdistus on epämääräistä uhan tai vaaran tunnetta. Se voi linkittyä johonkin tiettyyn asiaan tai tilanteeseen tai olla laajempaa ja jäsentymätöntä. Ahdistukseen voi liittyä monenlaisia tunteita ja tuntemuksia, työterveyspsykologi Panu Aalto Mehiläisestä kiteyttää.
Ahdistusoireet ovat sekä fyysisiä että psyykkisiä
Yleisiä ahdistuneisuuden aiheuttajia ovat esimerkiksi rahahuolet, parisuhdeongelmat, ongelmat muissa läheisissä ihmissuhteissa tai huoli omasta tai läheisen terveydestä.
Jos ahdistus on voimakasta ja jatkuvaa, eikä enää liity mihinkään tiettyihin asioihin tai tilanteisiin, puhutaan yleisestä ahdistuneisuudesta. Yleinen ahdistuneisuus voi olla merkki ahdistuneisuushäiriöstä, johon kannattaa hakea ammattiapua.
Ahdistus aiheuttaa sekä fyysisiä että psyykkisiä oireita.
– Usein ihmiset kuvaavat henkisiä tuntemuksia hyvin samankaltaisesti, mutta fyysisissä oireissa on enemmän vaihtelua. Eli lopulta se, miltä ahdistus tuntuu henkisine ja fyysisine oireineen on hyvin yksilöllistä.
Ahdistus voi oireilla fyysisesti monella eri tavalla.
– Tyypillisimpiä ahdistuksen fyysisiä oireita ovat paineen tai puristuksen tunne rinnassa, poskien tai korvien kuumotus sekä erilaiset vatsaoireet, kuten perhoset vatsassa tai vatsanväänteet. Lisäksi ahdistukseen liittyy usein seurannaisoireita, kuten päänsärkyä, väsymystä ja uniongelmia, Aalto luettelee.
Aallon mukaan on myös hyvin tavallista, että ahdistus aiheuttaa niska-hartiaoireita. Ahdistus saattaa saada ihmisen jännittämään kehoaan, jolloin olkapäät nousevat kuin huomaamatta lihasten jännittämisen seurauksena ja niska-hartiaseudun verenkierto häiriintyy.
Moni miettii jossain vaiheessa elämäänsä, miltä ahdistus tuntuu fyysisesti? Psykologin mukaan on hyvin tavallista, että ahdistus aiheuttaa niska-hartiaoireita.
Miltä ahdistus tuntuu psyykkisesti?
Ahdistuksen tarkoitus on pitää meidät varuillaan ja valmiina reagoimaan uhkaaviin tilanteisiin. Ei siis ole ihme, että ahdistuksen henkiset oireet ovat sellaisia, joiden kanssa on vaikea rauhoittua.
– Yleisimpiä ahdistuksen psyykkisiä oireita lienevät henkinen pahan olon tunne, uhkan ja vaaran tunteet sekä hermostuneisuuden tunteet.
Keskittyminen käsillä oleviin asioihin voi olla paljon tavallista vaikeampaa.
– Jos esimerkiksi henkilökohtaisessa elämässä on kriisi, sen aiheuttaman ahdistuksen takia voi olla vaikea saada pidettyä ajatuksia kasassa työpaikalla töitä tehdessä.
– Ihminen saattaa herätä keskellä yötä miettimään keskeneräisiä tai ahdistavalta tuntuvia asioita, jotka silloin tuntuvat yleisesti vielä ahdistavammilta kuin muuten.
Miten ahdistusta voi ja kannattaa yrittää hillitä?
Aallon mukaan on hyvä yrittää tunnistaa, mihin ahdistusoireet liittyvät.
– On hyvä pyrkiä analysoimaan, mistä ahdistuksessa on kysymys ja mitä ahdistusta aiheuttavalle asialle voisi mahdollisesti tehdä. Lisäksi voi olla hyvä mahdollisuuksien mukaan pyrkiä ajallisesti rajaamaan murehtimista ja asioiden vatvomista esimerkiksi huolihetkien avulla.
Ahdistusta aiheuttavia asioita ei kannata yrittää vältellä. Jos kaikkea ahdistusta aiheuttavaa alkaa vältellä, se voi toimia hetken. Pidemmän päälle tällainen käytös kuitenkin vain lisää ahdistusta.
– Jos asioita alkaa rajata elämästä pois, voi käydä niin, että niille herkistyykin vielä lisää. Rohkaisisin ihmisiä kohtaamaan haastavalta tai ahdistavalta tuntuvia asioita ja hakemaan tarvittaessa siihen apua.
Miltä ahdistus tuntuu? Ahdistusta kuvaillaan psyykkisesti usein esimerkiksi pahan olon, uhkan ja vaaran tunteena.
Näin tekemällä ahdistumistaipumuksesta ei pääse syntymään isompaa ongelmaa, joka pahimmillaan rajaa ihmisen elämää ja valintoja.
– Jos vaikka esiintymistilanteet tai sosiaaliset tilanteet aiheuttavat ahdistusta, saattaa ahdistusta välttelemällä ajautua esimerkiksi siihen, että jokin kiinnostava koulu jää käymättä tai koulutus hankkimatta, koska ei kykene tai uskalla mennä tekemään sellaisia asioita, joita oikeasti haluaisi. Siksi suosittelen ilman muuta hakemaan apua ahdistukseen, jos tuntuu siltä, että se on omassa elämässä ongelma.
Apua voi lähteä hakemaan alkuun esimerkiksi HUSin tuottamasta verkkopalvelusta Mielenterveystalosta löytyvällä ahdistuksen omahoito-ohjelmalla. Jos omahoito ei tehoa, kannattaa kääntyä ammattiavun puoleen.
Poskiontelotulehdus on poskionteloissa sijaitseva tulehdus. Usein poskiontelotulehdus puhkeaa flunssan seuralaisena tai äkillisenä bakteeritulehduksena.
Syy poskiontelotulehduksiin voi kuitenkin löytyä myös hampaista. Käypä hoito -suositusten mukaan jopa 70 prosenttia toispuoleisista poskiontelotulehduksista ovat hammasperäisiä.
– Hampaan juuret ja poskiontelot ovat yhteydessä toisiinsa. Joskus vain paperinohut luukerros erottaa hampaan juuren sekä poskiontelon toisistaan. Sen takia myös yläposkihampaiden tulehdukset leviävät poskionteloon helposti, sanoo hammasläkääri, suu- ja leukakirurgian erikoishammaslääkäri ja lääkäri Tanja Ketola-Kinnula Terveystalosta.
Mistä hammasperäinen poskiontelotulehdus johtuu? Syy voi löytyä vuosia sitten tehdystä juurihoidosta tai hampaan poistosta
Hammasperäisen poskiontelotulehduksen taustalla ovat useimmiten joko hampaassa parhaillaan oleva tai aiemmin paikattu ”syvä reikä”, tai hampaaseen tehty juurihoito.
Poskiontelotulehdus on usein lähtöisin niin sanotusta ”yläkuutosesta”, eli ensimmäisestä yläposkihampaasta. Tulehduksen taustalla voi olla esimerkiksi hampaaseen jäänyt piilevä infektio, joka on seurausta vuosikymmeniä sitten tehdystä juurihoidosta. Tällaisia juurihoitoja on tehty muun muassa 1950- ja 1960-luvuilla syntyneille ikäryhmille.
– Yläkuutosessa on kolme juurta. On aika uusi tieto, että yhdessä juuressa on useimmiten kaksi juurikanavaa yhden sijaan. Tämän takia on mahdollista, että vuosikymmeniä sitten juurihoidetussa hampaassa on piilevä tulehdus, koska yksi juurikanava on voinut jäädä hoitamatta, Ketola-Kinnula kertoo.
Juurihoidon ohella myös hampaan poistosta voi seurata hammasperäinen poskiontelotulehdus.
Yläposkihampaan poistamiseen liittyy nimittäin niin sanottu poskionteloperforaation riski. Poskionteloperforaatio tarkoittaa hampaan poistokuopan pohjaan syntynyttä aukkoa. Hampaan poiston jälkeen hammaslääkäri jää joko seuramaan aukon paranemista tai aukko suljetaan kirurgisesti.
Jos aukon syntymistä ei kuitenkaan huomata tai se ei mene parantuessa umpeen, hampaan juureen syntyy oroantraalifisteli, joka voi aiheuttaa poskionteloon infektion. Oroantraalifistelin toteaminen voi kestää jopa vuosia, sillä aikaisemmin tehtyä hampaanpoistoa ei välttämättä muisteta ottaa puheeksi lääkärissä.
– Hoitamaton oroantraalifisteli johtaa siihen, että suun bakteerit kiipeävät poskiontelon puolelle ja aiheuttavat siellä pitkäaikaisen, toistuvasti oireilevan poskiontelotulehduksen, Ketola-Kinnula kertoo.
Miten hammasperäinen poskiontelotulehdus oireilee?
Jos kyseessä on kuitenkin hammasperäinen poskiontelotulehdus, antibiootit eivät paranna infektiota pysyvästi ja poskiontelotulehdus palaa takaisin.
– Jos poskiontelotulehdus tulee toistuvasti samalle puolelle ja oireilee vain toisella puolella, se viittaa siihen, että se syy voi olla hampaissa, Ketola-Kinnula toteaa.
Hampaiden aiheuttamaan poskiontelotulehdukseen harvemmin liittyy kuitenkaan hammassärkyä.
– Peräti kahdessa kolmesta hammasperäisessä poskiontelotulehduksessa hammas on ollut oireeton, sanoo Ketola-Kinnula.
Kuinka hammasperäistä poskiontelotulehdusta voi ehkäistä?
Hampaista johtuvaa poskiontelotulehdusta voi ehkäistä pitämällä omista hampaista hyvää huolta.
– Ehjään hampaaseen ei pääsääntöisesti tulehduspesäkkeitä tule, Ketola-Kinnula muistuttaa.
Hampaanhoidon aakkosiin sisältyy säännöllinen hampaiden pesu sekä hammaslääkärikäynnit.
– Omaan hoitoon liittyy myös se, miten omia hampaita puhdistaa: Hyvä on muistaa puhdistaa hampaanvälit, harjata hampaat aamuin illoin ja huolehtia säännöllisestä ateriarytmistä sekä siitä, ettei juo turhan usein sokerisia juomia, Ketola-Kinnula neuvoo.
Hammasperäinen poskiontelotulehdus on haastavampi diagnosoida
Poskiontelotulehduksen hammasperäisyyttä on kuitenkin vaikea osoittaa. Vaikka lääkärissä todettaisiin, ettei hampaassa ole ollut kipua tai muuta vikaa, se ei sulje pois mahdollisuutta, etteikö poskiontelotulehdus voisi johtua suun ongelmista.
– Noin kolmannes koko aikuisväestöstä käy hammaslääkärissä vain silloin, kun hampaisiin tulee kipua tai oireita. Helposti ajatellaan, että hampaat ovat kunnossa, jos ne eivät oireile, Ketola-Kinnula kertoo.
Lisäksi yläposkihampaiden tulehduspesäkkeet tulevat usein epäluotettavasti näkyviin suun alueen tavanomaisissa röntgentutkimuksissa.
– Röntgentutkimuksessa kuvautuu päällekkäin paljon rakenteita ja usein poskiontelo häiritsee kuvan tulkintaa. Tulehduspesäkkeet usein asettuvat valahtaneena pitkin hampaan juuren kylkeä juuren taakse. Röntgenkuvassa tulehduspesäke näkyy juuren kanssa samassa tasossa ja ei tule kuvassa erikseen näkyviin.
Lääkärin määräämät kontrollikäynnit on syytä muistaa
Ketola-Kinnula huomauttaa, että yleislääkäri ei pysty hoitamaan hammasperäistä poskiontelotulehdusta vaan siihen tarvitaan hammaslääkärin asiantuntemusta.
– Jos poskiontelotulehdukseen saa yleislääkäriltä antibioottikuurin ja oireet helpottuvat, lääkärin suosittelema hammaslääkärikäynti on kuitenkin tarpeellinen. Tiedetään, etteivät antibiootit poista tulehdusta hampaasta, vaan se vaatii hammaslääkärin mekaanisen hoidon.
Myös hampaanpoiston jälkeisessä kontrollikäynnissä kannattaa käydä, jotta voidaan varmistua esimerkiksi siitä, ettei poistokuopan pohjassa ole aukkoa.
– Usein hammaslääkärissä halutaan tarkistaa, kuinka hyvin poistokuoppa on parantunut, Ketola-Kinnula kertoo.
Rasvahapot takaavat sen, että ihmiskeho toimii oikein. Moni kuitenkin tuskailee sen kanssa, millaista rasvaa ja kuinka paljon tulisi syödä, jotta elimistö olisi tasapainossa.
Lue 10 kysymystä ja vastausta rasvoista.
1. Mistä tietää, syökö tarpeeksi rasvaa?
Liian vähäistä rasvan saantia on aika vaikea huomata, sillä näkyvät merkit tulevat viiveellä, ja silloinkin ne saattavat näkyä vain muutoksina veriarvoissa. Rasvan puuttuminen ruokavaliosta vaikuttaa sydämen, verisuonten ja aivojen toimintaan sekä ihon kuntoon, mahdollisesti jopa mielialaan. Monesti muutoksen huomaa jälkikäteen, kun ruokavalioon aletaan lisätä rasvaa. Tällöin kosteus palaa ihoon ja hiuksiin. Moni kertoo, kuinka sumuinen ajattelu häipyy ja ajatukset selkiytyvät.
Ruokavalion rasva on kovaa, tyydyttynyttä rasvaa tai pehmeää, tyydyttymätöntä rasvaa. Kovaa rasvaa saadaan useimmiten enemmän kuin riittävästi. Jos rasvaa on syytä lisätä, sen tulisi olla pehmeää. Hyvä tavoite on, että ruokavalion rasvasta kaksi kolmasosaa on pehmeää, yksi kolmasosa kovaa. Päivittäisestä energiasta rasvasta saisi tulla 25–40 prosenttia.
Jos ruokavaliotaan karsii liikaa, voivat elintärkeät rasvahapot jäädä saamatta.
Pehmeää rasvan saa, kun käyttää leivällä kasviöljypohjaisia levitteitä, ruoanlaitossa ja salaatinkastikkeena öljyä ja syö kalaa kahdesta kolmeen kertaa viikossa. Vaihtoehtoisesti voi syödä pähkinöitä pienen kourallisen päivässä ja lisätä siemeniä salaattiin, jogurttiin tai puuron joukkoon.
Pehmeä rasva sisältää elimistölle välttämättömiä omega-3- ja omega-6-rasvahappoja eli alfalinoleenihappoa ja linolihappoa. Elimistö ei pysty valmistamaan niitä itse, mutta se tarvitsee niitä toisten rasvahappojen rakennusaineiksi.
Välttämättömät rasvahapot osallistuvat muun muassa solukalvojen rakennukseen, näöntarkkuuden ylläpitoon ja hermosolujen väliseen toimintaan. Ilman niitä ihmiselimistö ei yksinkertaisesti toimi.
4. Kenen erityisesti pitää huolehtia rasvan saannista?
Koska rasvassa on paljon energiaa, monesti laihduttaja ja painoaan tarkkaileva välttelee sitä ja voi esimerkiksi jättää leivältä levitteen pois. Kun karsii liikaa, voi karsia väärästä päästä: ruokavalioon jää helposti vain verisuoniterveydelle haitallisia kovia rasvoja, ja elintärkeät rasvahapot jäävät saamatta.
Kun karsii rasvoja liikaa, voi karsia väärästä päästä: ruokavalioon jää helposti vain verisuoniterveydelle haitallisia kovia rasvoja, ja elintärkeät rasvahapot jäävät saamatta.
Jatkuva nälkä ja varsinkin makeannälkä voivat viestiä ruokavalion liian vähäisestä rasvan määrästä. Nälkä ei pidemmän päälle painoa pudota. Se on merkki liian radikaalista tavasta päästä kiloista eroon. Keho vastaa siihen ottamalla menetetyt kilot myöhemmin takaisin, useimmiten korkojen kera.
Pehmeä rasva auttaa osaltaan laskemaan kolesteroliarvoja ja verenpainetta. Jos ne ovat vähänkin koholla, kannattaa ruokavalioon lisätä pehmeää rasvaa.
5. Ovatko kaikki kasvirasvat hyviä rasvoja?
Kookosrasva, sheavoi ja palmuöljy ovat kovaa rasvaa. Ne vastaavat rakenteeltaan ja luultavasti terveysvaikutuksiltaankin eläinrasvaa. Niitä käytetään kasvimargariineissa kovettajana niin pieniä määriä, ettei rasiamargariinia kannata jättää niiden vuoksi käyttämättä. Tosin palmuöljyn käyttäminen voi tuntua ympäristösyistä arveluttavalta.
6. Mikä öljy on paras?
Kannattaa käyttää paria eri öljyä rinnakkain. Rypsi-, auringonkukka- ja soijaöljyssä on runsaasti omega-6-rasvahappoa. Rypsi-, rapsi-, saksanpähkinä-, hampunsiemen- sekä varsinkin pellavansiemen- ja camelinaöljy sisältävät omega-3-rasvahappoa.
Jos oliiviöljy on ainoa käytössä oleva öljy, sitä pitäisi käyttää enemmän kuin esimerkiksi rypsiöljyä. Tarvittavien omega-3-rasvahappojen vuoksi voisi oliiviöljyn lisäksi syödä saksanpähkinöitä.
Valo, aika ja liian kova lämpötila tuhoavat rasvahappoja. Öljy kannattaa ostaa sen kokoisessa pullossa, että se tulee käytettyä mahdollisimman pian tai ainakin ennen parasta ennen -päiväystä. Öljyä ei saa kuumentaa niin kuumaksi, että se alkaa höyrytä. Muuten pehmeät rasvahapot alkavat hajota ja muuttua kovan rasvan kaltaisiksi.
Naisille sopiva öljyn määrä on noin kolme ja miehille noin neljä ruokalusikallista päivässä.
7. Voiko öljyn korvata jollakin, jos ei tykkää sen mausta?
Jos öljy ei maistu, on hyvä valita leivän päälle kasvimargariini, jossa on vähintään 60 prosenttia rasvaa. Samaa rasiamargariinia voi käyttää leivontaan ja ruoanlaittoon.
Ruokaan voi lisätä pähkinöitä ja siemeniä. Pellavan- ja hampunsiemenet ja saksanpähkinät ovat erityisen hyviä omega-3-rasvahappojen lähteitä. Jo ruokalusikallinen pellavansiemenenrouhetta kattaa omega-3-rasvahappojen päivittäisen tarpeen. Siemenet voi nauttia myös seesaminsiementahnana eli tahinina ja osan pähkinöistä pähkinävoina.
Öljyissä on makueroja. Tavalliset öljyt ovat kylmäpuristettuja ja miedomman makuisia. Öljyjä myydään myös maustettuina. Smoothieen ja puuron sekoitettuna öljy ei juuri maistu.
Pähkinöistä saa riittävästi rasvahappoja, jos rouskuttaa niitä muutaman kourallisen päivässä ja valitsee oikean lajin. Saksanpähkinöissä on selvästi eniten omegakolmosia, cashewpähkinöissä seuraavaksi eniten ja maapähkinöissä vähiten.
Jos nauttii pähkinät mieluummin pähkinävoina, kannattaa valita sokeriton valmiste ja käyttää välillä vaikka mantelivoita maapähkinävoin sijaan.
Huonoa pähkinöissä on niiden runsas energiamäärä. Jos niitä syö valtavasti, se voi näkyä painossa.
9. Koska rasvahapot kannattaa ottaa purkista?
Päivittäinen rasvahappojen saanti on turvattu esimerkiksi seuraavilla: 1 ruokalusikallinen öljypohjaista salaatinkastiketta, 3 teelusikallista 60-prosenttista kasvirasvalevitettä ja 30 grammaa eli pieni kourallinen pähkinäsekoitusta tai 150 grammaa rasvaista kalaa.
Ravintolisä voi olla tarpeen, jos nämä eivät maistu tai sovi esimerkiksi allergian vuoksi.
Osa ihmisistä saattaa käyttää kalaöljyvalmisteita kolesterolin hoidossa. Toisin kuin kalan sisältämä rasva, kalaöljyjen rasva ei kuitenkaan laske kolesterolia, vaikka se veren triglyseridejä alentaakin.
Ensimmäisen kerran Hanna sai borrelioositartunnan viime kesänä Saarenmaalla. Tuolloin Hanna oli huomannut vasemmassa kädessään jatkuvasti kutiavan, pienen paiseen. Hannan mukaan jälki muistutti pitkälti hyttysenpuremaa.
”Ainoa ero oli se, että hyttysen purema ei kutise koko ajan. Tämä kutisi ja kun se kolme päivää oli kutissut, pienen paiseen ympärille levisi reilun viiden sentin kokoinen punainen alue”, Hanna kirjoittaa blogitekstissään.
”Onni on se, että huomasin sen heti ja sain lääkkeet”
Tällä kertaa borrelioosia kantava punkki ei purrut Hannaa saaristossa tai metsässä vaan hänen omalla takapihallaan Espoossa. Puremajälki oli aivan samanlainen kuin tasan vuosi sitten. Ny se löytyi vasemman sijasta oikeasta kädestä.
”Tuntuu aivan uskomattomattomalta, että kuten viime kesänä, myös tänä kesänä sairastuin borrelioosiin. Onni on se, että huomasin sen heti ja sain lääkkeet.”
Hanna kertoo viettäneensä aikaa kotipuutarhassaan Espoossa, josta hän sai punkin pureman.
Lääkkeestä yliherkkyysreaktio
Borrelioosiin Hanna sai lääkäriltä kymmenen päivän kuurin Doximyciniä ja kehotuksen välttää aurinkoa. Hanna kertoo tehneensä kaiken ohjeiden mukaisesti. Kuitenkin kolmen päivän jälkeen lääkkeen aloittamisesta hänen ihonsa alkoi oireilla voimakkaasti.
”Lähdin aamulla perinteiselle lenkilleni, kun ensin käsissäni oli tunne, että veren sijaan niissä virtaisi jäävettä. Pieni ohuita jäävirtauksia kulki pitkin kädenselkää ja kämmeniä. Pikkuhiljaa käteni iho turposi, muuttui punaiseksi ja araksi kaikenlaiselle lämmölle. Iho kihelmöi ja jos sitä kosketti, siihen sattui”, Hanna kuvailee blogissaan.
Iho-oireiden lisäksi Hanna kärsi edelleen borrelioosin oireista: Häntä väsytti, iho saattoi mennä yhtäkkiä kananlihalle, kunnes se muuttui äkkiä taas polttavaksi. Olo tuntui kuumeiselta ja sydän hakkasi.
Selityksenä Hannan oudoille, voimakkaille oireille oli lääkeyliherkkyys. Hän oli yhteydessä lääkäriin, joka vaihtoi lääkekuurin toiseen.
Hanna kertoi sairastumisestaan myös Instagram-tilillään. ”Tiedätkö kaiken punkeista ja siitä kuinka borrelioosin voi saada ja siltä suojautua ja kuinka sitä hoidetaan?” Hanna kysyy seuraajiltaan.
Kirjoittamishetkellä Hanna kertoo olleen vuorokauden ilman Doximyciniä ja odottavansa, että kuurin vaikutus hiipuu kehossa.
”Kädet ovat edelleen niin arat, että on vaikeaa koskea mihinkään. Iho käsissä kasvoissa ja rintakehällä on turvoksissa ja kireän tuntuinen, kuiva ja ryppyinen (no ryppyisyys naurattaisi, jos ei itkettäisi, sillä iho on todella kipeä ja pahan tuntuinen).”
Kertomalla omasta kokemuksestaan Hanna haluaa muistuttaa ihmisiä punkkien ja borrelioosin vaaroista.
”Koska hoitamaton borrelioosi on erittäin vakava sairaus ja aiheuttaa paljon erilaisia oireita, jotka on myöhemmin vaikeaa tunnistaa borrelioosin aiheuttamiksi ja siksi niitä on myös vaikeaa hoitaa oikein”, Hanna huomauttaa blogissaan.
Hirsutismiksi kutsutaan naisten liikakarvoitusta androgeeneille eli miessukuhormoneille herkillä alueilla, kuten leuassa, selässä tai esimerkiksi rinnassa. Terveystalon yleislääkäri Emilia Lagus ei kuitenkaan käyttäisi sanaa liikakasvu, ellei ihminen itse koe karvoitustaan liialliseksi tai ellei taustalle ole liikakasvua aiheuttavaa sairautta.
– Naisten karvoitus on todella kulttuuririippuvainen asia. Suomessa esimerkiksi viikset ovat naisella jossain määrin liikaa, kun taas Etelä-Euroopan maissa se voi olla täysin normaalia, Lagus sanoo.
Sille, milloin on kyse hirsutismista, on Laguksen mukaan vaikeaa antaa tarkkaa kriteeriä. Hirsutismilla tarkoitetaan naisten liiallista karvankasvua, mutta on vaikea määrittää, mikä varsinaisesti on liikakarvoitusta.
– Olisi tärkeää, ettemme tekisi siitä väärää, vaikka naisella olisikin karvoja paikoissa, joista olemme tottuneet poistamaan niitä. Itse käyttäisin hirsutismi-sanaa vasta, jos on muita lääketieteellisiä ongelmia esimerkiksi kuukautiskierrossa tai jos karvankasvu häiritsee ihmistä itseään.
Lääkärin vastaanotolla arvioidaan karvankasvua sen mukaan, onko sitä androgeeneille herkillä alueilla. Vastaanotolla arvioidaan myös karvan paksuus ja muut mahdolliset oireet. Karvoituksen määrään vaikuttaa genetiikka, joten jos suvussa on yleisesti karvaisia naisia, ovat karvat todennäköisesti ominaispiirre. On tärkeää erottaa, onko kyse sairauden oireesta vai ominaispiirteestä.
Onko hirsutismi yleistä?
Karvankasvun yksilöllisyyden takia on hankala määritellä, kuinka yleistä hirsutismi on. Luvut vaihtelevat jopa 5-50 prosentin välillä. Ihmiset yleensä poistavat karvojaan, joten Laguksen mukaan on vaikeaa sanoa, kuinka paljon ihmisillä yleisesti karvoja kasvaa. Myös maantieteellinen sijainti vaikuttaa siihen, mikä lasketaan hirsutismiksi.
Harva hakeutuu hoitoon itse hirsutismin takia, vaan yleensä naiset ottavat karvankasvun puheeksi muiden käyntien yhteydessä.
– Häpeä on todella tavallinen tunne tämän asian kanssa, mikä johtuu kapeasta naiskuvastamme. Yleisimmät huolenaiheet ovat pelko siitä, että oma karvankasvu olisi vaarallista tai se ei olisi normaalia.
Moni kokee karvankasvusta häpeää
Ihmiset ovat kautta aikojen poistaneet kehon karvoitusta eri menetelmillä. Vielä tänäkin päivänä erityisesti naisten karvoitus on harvinainen näky mediassa tai katukuvassa. Moni nainen pohtiikin, onko oma karvankasvu normaalia. Siitä saatetaan kokea häpeää, koska ei tiedetä, millaista karvankasvu toisilla on.
Karvoja voi poistaa erilaisin menetelmin, jos ne häiritsevät itseä.
Laguksen mukaan häpeä karvankasvusta on täysin turhaa, mutta ymmärrettävää.
– Tämä on niin iso tabu, emmekä oikein tiedä, miltä muut näyttäisivät, jos he eivät tekisi jotain karvoilleen. Useilla on käsitys, että me ihmiset olisimme vähemmän karvaisia kuin mitä oikeasti olemme, Lagus kertoo.
Karvaisuutta peitellään ja ylähuulelle ilmestyneet tummat karvat nypitään usein pois: eihän naisilla kasva tummia karvoja kasvoissa! Todellisuudessa tummien karvojen kasvu kasvoissa, nännipihoissa tai navan suunnalla voi olla naisillakin täysin normaalia, vaikka nämä kohdat usein mielletään miehisiksi karvankasvun alueiksi. Laguksen mukaan melkein kaikilla naisilla kasvaa jossain vaiheessa elämää yksittäisiä karvoja viiksialueella tai leualla, etenkin vaihdevuosien jälkeen.
– Ne vain nypitään nopeasti pois, joten kukaan muu ei siitä välttämättä tiedä, vaikka se on todella tavallista.
Mistä hirsutismi johtuu?
Ihmisillä kasvaa vellus-karvoja eli vaaleita karvoja ympäri kehoa. Tunnustamme yleensä karvankasvuksi vasta tummat terminaalikarvat, jotka yleisimmin alkavat kasvaa puberteetin alkaessa. On yksilöllistä, kuinka paljon karvoja kasvaa. Siihen vaikuttavat muun muassa verestä löytyvä mieshormonit eli androgeenit. Myös naisilta löytyy verestä mieshormoneja.
Iholla olevaa vaaleaa karvaa kutsutaan vellus-karvaksi. Sitä kasvaa kaikkialla muualla paitsi huulissa.
Hormonien lisäksi karvankasvuun vaikuttaa esimerkiksi genetiikka. Liialliseen karvankasvuun voi vaikuttaa myös ylipaino.
Pitääkö karvankasvusta huolestua?
Karvojen kasvu on yksilöllistä ja yksittäisiä tummia karvoja voi kasvaa kehossamme mihin tahansa. Yläselässä kasvavat tummat karvat ovat naisilla epätavallisia, mutta eivät tavattomia. Pelkästä karvankasvusta ei tarvitse välttämättä huolestua, mutta jos asia mietityttää, voi asian takia hakeutua lääkärin vastaanotolle.
– Karvankasvussa on myös kyse hormonaalisista asioista. Jos nainen on terve ja kuukautiset ovat normaalit, harvoin pelkästä karvankasvusta tarvitsee huolestua, Lagus kertoo.
Jos taas karvoitus lisääntyy nopeasti, se on paksua ja kasvaa mieshormoneille herkillä alueilla, kuukautiskierrossa on äkillisiä muutoksia, kierto on muuttunut epäsäännölliseksi tai ääni madaltuu yhtäkkiä, lääkärin kanssa juttelu on paikallaan. Kyseessä voi silloin olla esimerkiksi munasarjojen monirakkulaoireyhtymä.
Miten hirsutismia hoidetaan?
Runsaaseen karvankasvuun voi käyttää apuna perinteisiä karvanpoistomenetelmiä, kuten sheivaamista, sokerointia tai vahausta. Karvanpoistossa voi kuitenkin ilmetä ongelmia, kuten tulehduksia ja sisäänpäin kasvaneita karvoja. Ajeltua ihoa tulee kosteuttaa ja hoitaa oikein, jotta iho ei tulehtuisi.
Perinteisten menetelmien lisäksi on laser- ja valohoitoja, joiden avulla karvat saattavat lähteä lopullisesti. Ne ovat tehokkaita mutta kalliita. Ne myös vaativat useamman käyntikerran. Sen lisäksi ne tehoavat vain tummaan karvaan. Niistä voi kuitenkin olla apua, jos oma karvankasvu häiritsee ja haittaa omaa elämää. Laser- ja valohoitojen lopullisuutta kannattaa miettiä ennen hoitoon hakeutumista.
– Muotikin voi muuttua, eikä sitä ikinä tiedä, jos viiden vuoden päästä karvoja olisikin ikävä, Lagus toteaa.
Liialliseen karvankasvuun voi myös saada lääkkeitä lääkärin reseptillä. Yhdistelmäehkäisypillerit ovat tavallisin lääkkeellinen hoito, koska ne vähentävät androgeenien määrää veressä. Lääkkeellisenä hoitona voidaan käyttää myös antiandrogeenejä, jotka estävät hormonien sitoutumista reseptoriinsa. Lääkkeellinen hoito vaatii kärsivällisyyttä, sillä tuloksien näkyminen on hidasta. Lääkkeillä ei myöskään voida peruuttaa jo tapahtunutta vellus-karvan muutosta terminaalikarvaksi, joten hoito kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin.
Jos ylipainoa on paljon, voi painon pudottamisesta olla apua.
– Avuksi voi myös olla, että on itseensä tyytyväinen. Tärkeintä on, että karvoja ei poisteta esimerkiksi kumppanin tai ympäröivän yhteiskunnan painostuksesta, vaan vain jos itse haluaa. Jos karvankasvu häiritsee itseä, kannattaa asiasta puhua lääkärin kanssa, Lagus sanoo.
Vapun tienoilla ensi vuonna vietetään sangen erikoista ensi-iltaa. Silloin lähipiirille esitetään musikaali Johanna Oraksen elämästä hänen 50-vuotispäivänsä kunniaksi. Puoli vuosisataa tulee täyteen jo tänä keväänä, mutta koronaviruksen takia juhla siirtyy vuodella eteenpäin. Musikaalin käsikirjoitus on taiteilijan omaa käsialaa ja tyylilaji farssi. Päähenkilön kustannuksella vitsaillaan surutta.
Avauskappaleena soi itseoikeutetusti Whitney HoustoninI’m Every Woman, Johannan voimabiisi. Näyttävä taiteilija on julkisuudessa usein lokeroitu Marilyn Monroe -tyypiksi, vähän yksinkertaiseksi blondiksi. Mutta kiharapehkon alta löytyy myös hevirokkari, juppi ja boheemi taiteilija.
Ikääntyminen ei Johannaa huoleta, päinvastoin. Hän on voimansa tunnossa.
– Naisen sanomisille tulee toisenlainen painoarvo, kun ikää karttuu.
Viimeinkin Johanna Oras otetaan vakavasti. Ja siksi hänen on yhä helpompi nauraa itselleen.
Omakuvat ovat usein syntyneet masennuksen hetkinä
”Olen maalannut omakuvia 17-vuotiaasta saakka. Ensimmäisessä kuvassa esiintyy synkkämielinen show-girl. Laadin tuolloin koululleni kabareeta Suomen 75-vuotisjuhlan kunniaksi ja esiinnyin itsekin tanssityttönä. Maalauksessa näkyy ristiriita: ulkoisesti olin riehakas, mutta sisäinen kasvu oli vielä täysin kesken. Olin vasta matkalla siksi naiseksi, joka nyt olen.
Aikuistuessa koin ainoan ikäkriisini. Äkkiä ymmärsin, miten paljon rajoituksia naisen elämään kuului. Mikä on sopivaa ja mikä ei? Mitä saa sanoa? Miltä kuulu näyttää? Tuntui, että minua yritetään ahtaa muottiin, johon en mahdu.
Ihailin laulaja-Kikkaa, joka otti seksuaalisen provokaattorin roolin ja joutui huorittelun kohteeksi. Kikka teki kuitenkin vain samaa, mitä Madonna tötterörintaliiveissään teki maailmalla. Hän yritti näyttää uudenlaista naisen mallia. Olen iloinen, että Kikka on nyt nostettu sille jalustalle, jolle hän kuuluu.
Omakuvat ovat usein syntyneet masennuksen hetkinä. Kun tuntuu, etten osaa mitään ja minusta ei ole mihinkään. Muutamia poikkeuksiakin on. Erään kuvan tein heti sen jälkeen, kun tiesin hedelmöittyneeni. Minä ikään kuin näin sisälle kohtuuni, jossa oli juuri alkanut versoa uusi elämä. Päiväsin teoksen 1.1.1998, ja tasan yhdeksän kuukauden kuluttua syntyi tyttäreni Olivia.”
– Kun Olivia syntyi, päätin että emme ole Reijon kanssa vain isä ja äiti. Olemme myös mies ja vaimo. Se päätös on pitänyt, Johanna toteaa. Kuvassa Johanna, Olivia ja Reijo keväällä 2005.
”Olen urani varrella kohdannut monenlaisia ennakkoluuloja”
”25-vuotistaiteilijajuhliini valmistuneessa kuvassa ylläni on haarniska ja ympärillä minulle ominaisia elementtejä: viinirypäleitä, omenoita, vanamoita, viljaa. Ilmeessä on enemmän uhmaa kuin tuskaa. Se kertoo, että tehtyäni tätä työtä näin pitkään tiedän jo oman paikkani.
Parhaillaan on valmisteilla omakuva 50-vuotisnäyttelyyn. Uskon, että olen elänyt jo monta elämää – yhden niistä Jeanne D’Arcina. Englanniksi häntä kutsutaan nimellä Joan of Ark, joten minun hahmoni on J.O. of Art. Nokkelaa, eikö? Kun olin parikymppinen, eräs ystäväni oli törmännyt Jeannen kuvaan ja todennut, että tuohan on ilmetty Johanna. Siitä lähtien hän on ollut voimahahmoni. Koen olevani kuvataiteen soturihahmo.
Olen urani varrella kohdannut monenlaisia ennakkoluuloja. Omituisimman ja absurdeimman huhun mukaan en maalaa taulujani itse. Lähdin toteuttamaan taiteilijuutta hieman eri tavalla kuin on totuttu, ja se herättää tunteita. Vastapainoksi olen saanut olla esikuvana nuorille: näinkin tätä hommaa voi tehdä.
Ilkeät huhut ovat itselleni muistutus siitä, ettei kannata rynnätä julistamaan mielipidettään asioista, joita ei kunnolla tunne. Nuorena olin hyvin mustavalkoinen, nyt kartan jyrkkiä kannanottoja. Varomaton lausahdus voi aiheuttaa suurta vahinkoa.”
Johanna Oras on ollut esteetikko lapsesta saakka
”Olen ollut esteetikko lapsesta saakka. Kauneudenkaipuuni ulottui jopa henkilötietoihin. Virallinen etunimeni on Riikka ja tyttönimeni Partanen. En tuntenut kumpaakaan omakseni. Partanen vielä vääntyi koulukavereiden suussa Partsuksi tai Sängeksi. Kotimme sijaitsi Leipäläntiellä, joka kuulosti mielestäni arkiselta. Olisin halunnut olla Angelika ja asua Kesäkadulla.
”Kauneudenkaipuuni ulottui jopa henkilötietoihin. Virallinen etunimeni on Riikka ja tyttönimeni Partanen. En tuntenut kumpaakaan omakseni.”
Nautin, kun pääsin vierailemaan ystävieni kauniissa kodeissa. Ei omassanikaan tosin mitään vikaa ollut. Se oli sisustettu skandinaavisen pelkistetysti, oli lepakkotuolit ja Lokki-valaisin. Erityisesti pidin Marimekon tekstiilien vahvoista väreistä, oranssista ja tummansinisestä.
Isoäidin huusholli oli rönsyävämpi. Kirpputori-ihmisenä hän haali sieltä täältä pikkuesineitä. Vitriini oli täynnä minimaljakoita, joita oli lupa ihailla vain lasin takaa. Muistan miettineeni, saisinko jonkin niistä perinnöksi.
Muoti kiinnosti jo varhain. Meillä oli taloudellisesti tiukkaa, ja uusi asu ostettiin kevät- ja joulujuhliin. Niillä mentiin koko vuosi. Kun pääsin kesätöihin, kannoin tienestit Turun Mic Maciin. Hienointa oli päästä Tukholman Hötorgetin H&M:ään, josta sai pikkurahalla kassillisen vaatteita.
Nykyään suhtaudun shoppailuun kriittisemmin. Olivia saarnaa, että halpavaatteita ei pidä ostaa. Olenkin palannut kouluaikaiseen systeemiin, jossa vaatteita hankitaan suunnilleen kaksi kertaa vuodessa. Elämäntaparemontin takia mahdun onneksi taas vanhoihin asuihini.”
Paha taipumus löytää vika aina muista kuin itsestä
”Yhteistä taivalta Reijon kanssa on takana pian 30 vuotta. Liittomme on ollut yllättävän tasainen siihen nähden, kuinka räiskyviä persoonia molemmat olemme. Keskustelumme yltyvät usein kovaäänisiksi, mutta pysymme asiassa emmekä mene henkilökohtaisuuksiin.
Kun näkemyseroja tulee, pauhaamme aikamme ja menemme sitten omiin oloihimme hautomaan asiaa. Lopuksi poimimme aineksia kummankin mielipiteistä ja luomme cocktailin, jonka molemmat voivat niellä. Parisuhteessa nyt vain täytyy tehdä kompromisseja.
Johannalla ja Reijolla on yhteistä taivalta takana pian 30 vuotta.
Minulla tosin on paha taipumus löytää vika aina muista kuin itsestäni. Lapsena pudotin kerran leikkiessäni isoäidin kauniin jalkalampun, ja se meni säpäleiksi. Mamma torui. Olin ollut hetken hiljaa ja todennut sitten tuohtuneena: ’Kaikkiin paikkoihin sinäkin noita lamppuja laittelet!’ Mamma ei voinut kuin nauraa.
Onneksi tiedostan tämän piirteen itsekin, ja siitä on tullut lähipiirissä jo vitsi. Reijo oikein jo odottaa, mistä syyllinen tällä kertaa löytyy.
Vaikka vietämme paljon aikaa yhdessä, molemmilla on oma tila. Taidekauppiaana työskentelevä Reijo liikkuu usein autolla ja hoitaa asioita puhelimessa, minä olen yksin ateljeessani. Me olemme hyvä tiimi.”
Johannalla ja Reijolla on 25 vuoden ikäero
”Tavatessamme olin 22- ja Reijo 47-vuotias. Katsoin Reijoa ylöspäin, mutta kyllä hänkin ihaili minua. Toisen kunnioittaminen onkin ollut suhteemme kantava voima. Olen halunnut pitää mielessä, että rakastuin tuohon mieheen juuri tuollaisena. Emme ole yrittäneet muuttaa toisiamme, mutta olemme antaneet tilaa luonnolliselle kasvulle. Minä en ole enää ujo ja epävarma tyttö, ja Reijostakin on tullut pehmeämpi ja lempeämpi.
Meillä on ollut alusta asti yhteinen vahva tahto siihen, että suhteemme kestää. Huomioimme toisiamme päivittäin. Kutsumme toisiamme yhä hellittelynimillä ’kulta’ ja ’rakas’ ja halaamme ohi mennessämme.
25 vuoden ikäeroa ei ole tähän mennessä juuri huomannut. Minun nuoruuteni on pitänyt Reijonkin nuorekkaana. Hän on yhä avoin ja utelias elämälle, ei mikään vanha jäärä.”
Ikäero näkyy parin suunnitelmissa
”Sen verran Reijon ikä vaikuttaa, että emme mieti, mitä teemme kymmenen vuoden kuluttua. Suunnitelmamme yltävät korkeintaan vuoden päähän. Olen kehottanut Reijoa miettimään, onko hänellä toteutumattomia unelmia. Aikoinaan hän jätti lupaavasti käynnistyneen laulajanuransa tukeakseen minun taiteilijuuttani. Olen alkanut tuntea siitä syyllisyyttä. Entä jos laulaminen on hänelle samanlainen intohimo kuin taide minulle?
Siitä emme ole juuri puhuneet, mitä tapahtuu, kun toisesta aika jättää. Täältähän ei lähdetä välttämättä ikäjärjestyksessä: Reijolta on kuollut kaksi lastenlasta. Olemme kiitollisia siitä, että olemme yhä hengissä ja nautimme jokaisesta yhteisestä päivästä.
Sitä paitsi Reijo luultavasti elää piruuttaankin niin pitkään, ettei minulla enää ole mitään saumaa parisuhdemarkkinoilla.”
Johanna tunsi itsensä voimattomaksi Olivian sairauden edessä
”Olivia on isän tyttö. Olen heidän läheisestä suhteestaan paitsi valtavan onnellinen myös vähän mustasukkainen.
Johanna ja Olivia Todella upeeta -elokuvan kutsuvierastilaisuudessa syksyllä 2016.
Kuvittelin, että minusta tulee maailman paras äiti. Että osaan sen homman luonnostaan enkä tee virheitä kasvattajana. Ensimmäiset 12 vuotta menivätkin hyvin. Sitten alkoivat normaalit murrosikään kuuluvat kokeilut alkoholin ja tupakan kanssa. Kun Olivia jäi niistä kiinni, räyhäsin oikein kunnolla. Tytär oli hiljaa ja pyysi anteeksi. Hän ei koskaan huutanut tai haistatellut meille vanhemmilleen. Jälkeen päin ajatellen olisi ehkä kannattanut päästää vähän höyryjä ulos.
Olivia sairastui anoreksiaan. Koulukiusaamisesta sisuuntuneena hän aloitti laihdutuksen, joka riistäytyi käsistä. Siitä tuli addiktio. Minun oli vaikea ymmärtää häntä. Olen ollut erilaisilla dieeteillä lähes koko aikuisikäni, mutta en ole koskaan kärsinyt syömishäiriöistä. Vaikka olen tuskaillut kilojani, olen näyttänyt tyttärelle myös olevani tyytyväinen ulkomuotooni.
Pahimpina aikoina tunsin itseni todella voimattomaksi. Minä, täydellinen äiti, en osannut auttaa lastani! Minusta ratkaisu ongelmaan oli simppeli: älä työnnä niitä sormia kurkkuun! Mutta kun ei se ollut niin yksinkertaista. Onneksi Olivia sai asiantuntevaa apua ja toipui.
Opettajat ja tuttavat toitottivat jatkuvasti, kuinka erikoislaatuinen ja lahjakas tyttäremme on. Aloin ajatella, että akateeminen ura on ainoa mahdollinen. Olivia ilmoitti jo lapsena, että hänestä tulee kirurgi. Ysiluokan tet-harjoittelussa hän huomasi, ettei kirurgin työ vastannutkaan hänen odotuksiaan ja luopui haaveestaan.”
”Tein sen virheen, että lähdin elämään Olivian elämää”
”Tein sen virheen, että lähdin elämään Olivian elämää: asettamaan tavoitteita ja olemaan kunnianhimoinen hänen puolestaan. Se sai hänet kuvittelemaan, että hän on aiheuttanut minulle pettymyksen. Mutta se ei pidä paikkaansa.
Minä olen aina ollut meidän perheen stara, jonka ympärillä kaikki pyörii. Tyttärelle ei ole ollut helppoa kasvaa äidin varjossa omaksi persoonakseen. Nuorempana Olivia oli sitä mieltä, että taidealalle hän ei ainakaan ryhdy. Kuinka ollakaan, vuoden alussa hän perusti galleriatoimintaa pyörittävän yrityksen.
”Minä olen aina ollut meidän perheen stara, jonka ympärillä kaikki pyörii. Tyttärelle ei ole ollut helppoa kasvaa äidin varjossa omaksi persoonakseen.”
Olen viimein päästänyt irti tyttärestäni. Hyväksyin sen, että hän elää omaa elämäänsä. Nyt tuntuu välillä siltä, että äidin ja tyttären sijaan olemme kuin ystävättäret. Käymme yhdessä lenkillä, laitamme ruokaa ja katsomme elokuvia. Arvostan Olivian näkemyksiä ja kysyn usein hänen mielipidettään. Hän osaa myös sparrata, kun olen vajoamassa masennukseen ja itsesääliin.”
Johanna Oras on heittänyt hyvästit makkaraperunoille
”Vuosi sitten menin funktionaalisen lääketieteen asiantuntijan, Maili Lepolan, vastaanotolle. Olen kärsinyt ruoansulatusongelmista suunnilleen vauvasta saakka, ja suolistoani on tutkittu ylä- ja alakautta. Syytä ei ole löydetty.
Maili laati minulle ruokavalion, josta jätettiin aluksi pois kaikki sokerit ja hiilihydraatit. Söin lähinnä kasviksia ja marjoja. Sen jälkeen hiilihydraatteja lisättiin kokeiluluontoisesti.
Olen suuri roskaruoan ystävä. Makkaraperunat! Lihapiirakka kahdella nakilla! Rakastan myös kaikkea makeaa. Silti ruokavalion noudattaminen on ollut yllättävän helppoa sen jälkeen, kun huomasin sen vaikutukset. Vanhat vaatteet mahtuvat taas päälle ja olo on energinen.
Elämäntaparemonttiin kuuluu myös liikunta. Tykkään ryhmäjumpasta, mutta aikataulusyistä sovitut tunnit ovat usein jääneet väliin, ja sitten into on lopahtanut. Nykyään käyn lenkillä lähimetsässä keskellä päivää kuusi kertaa viikossa. Nostan sykettä, halaan puita ja saan raitista ilmaa. Sen jälkeen jaksan maalata iltaan saakka.
Johanna Oras toivoo tulevansa jonakin päivänä isoäidiksi. Mutta kiire ei ole. – Tärkeintä on, että Olivia löytää oman tiensä ja intohimonsa. Minä mukaudun kaikkeen.
Elokuusta lähtien olen ollut täysin ilman alkoholia. Punaviinin jouduin jättämään jo joitakin vuosia sitten, koska jo yksi lasillinen aiheutti kamalan päänsäryn ja rytmihäiriöitä. Reijo on absolutisti, joten alkoholittomuus ei ole aiheuttanut suuria muutoksia. Samppanjaa minulla kieltämättä on vähän ikävä. Mutta en tarvitse sitä vapautuakseni. Osaan olla höpsö ihan selvinkin päin.
Ensimmäiset vaihdevuosioireet ilmaantuivat vuoden alussa, kun sain yöllisiä hikoilukohtauksia. Huomasin pyörtäväni ajatukseni hormonivastaisuudesta. Vielä olen tosin mennyt luomuna.
Jotain hyvääkin tässä elämänvaiheessa on: äksy olen ollut aina, mutta nyt voin laittaa mielen ailahtelut vaihdevuosien piikkiin.”
Kunnianhimoa vai intohimoa?
”Monena vuonna kärsin talvimasennuksesta. Tammikuu oli aikaa, jolloin kaikki oli harmaata ja kurjaa, mikään luova työ ei edistynyt. Kuvittelin voivani paeta alakuloa kotiimme Etelä-Ranskaan. Mutta se löysi sinnekin.
Sitten kehitin ovelan hämäystekniikan. Aiemmin työvuoteni päättyi jouluun, joka katkaisi työmoodin. Viime vuosina olen jättänyt pari taulua hekumalliseen keskeneräisyyteen ja joulun jälkeen suorastaan odotan pääseväni takaisin ateljeeseen. Kokemuksen tuomaa viisautta!
– Olen toiminnan ihminen. Kun tulee ongelma, mietin miten se ratkaistaan ja ryhdyn toimeen. Olin pulassa, kun tyttären ongelmien kanssa ei voinutkaan toimia niin suoraviivaisesti, Johanna Oras sanoo. Kuva: Otavamedia
Työelämässä on nyt trendinä downshiftaaminen. Ei ole muodikasta valittaa kiirettä ja työn paljoutta. Itsekin olen havainnut, ettei kannata rehkiä kahtatoista tuntia putkeen. Energia riittää paremmin, kun jaksottaa päivän pitämällä pausseja. En ole downshiftannut vaan järkeistänyt toimintaani.
Minua on aina ajanut valtava kunnianhimo. Katse on koko ajan uusissa tavoitteissa. Viime aikoina olen hidastanut tahtia ja katsellut välillä ympärilleni ja jopa taakse: mitä kaikkea olenkaan jo saavuttanut! Tunnen siitä suurta kiitollisuutta.
Kunnianhimossa on aina ripaus ahneutta. Välillä mietin, mitä minä enää tässä rimpuilen. Vieläkö tarvitsee tavoitella jotakin? Mutta kun minulla on yhä valtava palo tehdä tätä työtä. Ei tekemisen riemusta voi kantaa huonoa omaatuntoa.”
Johanna Oras, 49
Työ: Taidemaalari.
Asuu: Koskella, Punkaharjulla ja Etelä-Ranskassa.
Perhe: Puoliso, taidekauppias Reijo Oras ja tytär Olivia.
Ajankohtaista: 50v-juhlanäyttely omassa Taidekartanossa Punkaharjulla 7.6–9.8.2020.
Kuka historiallinen henkilö haluaisit olla? Johannes Kastaja, joka sai seurata läheltä Jeesuksen matkaa, Artemisia Gentileschi, joka eli taiteilijana renessanssin kehdossa tai Coco Chanel, joka rikkoi naiseuden rajat nokkelasti muodin avulla.
Kenet kutsuisit päivällispöytään? Tim Burtonin, Sofi Oksasen, Paulo Coelhon, Lars von Trierin, Baz Luhrmannin, Seela Sellan, Madonnan, Lady Gagan, Laura Gustafssonin ja John Gallianon. Olisi vuosisadan bileet!
Kuka oli lapsuuden idolisi? Eläinten kieltä osaava Tarzan, älykkäät ja kauniit Charlien enkelit ja ovela selviytyjä Angelique.
Kehen historialliseen henkilöön haluaisit tutustua? Marilyniin, Maria Magdaleenaan ja Leonardo da Vinciin. Heihin liittyy myyttejä ja salaisuuksia, jotka olisi kiintoisaa selvittää.
Hypokondria, puhekielessä ”luulosairaus”, on tila, jossa henkilöllä on pitkäaikainen huoli ruumiillisesta tai psyykkisestä sairaudesta, eikä huoleen auta se, että tutkimuksissa ei löydy mitään vikaa. Hypokondriaa sairastava voi kokea hyvin voimakasta pelkoa. Osalla pelko on niin voimakasta, että se lamaannuttaa. Erilaisiin lääkärikäynteihin voi upota myös paljon rahaa, kun hypokondriasta kärsivä ihminen ei pysty uskomaan ensimmäistä lääkäriä, joka sanoo, että tutkimustuloksissa ei näy mitään vikaa.
– Tyypillisesti hypokondriaa sairastava tutkituttaa itseään useillakin eri lääkäreillä, mutta mitään ruumiilliseen sairauteen viittaavaa ei löydy tai löydös ei selitä oireita. Se, että mitään ei löydy, ei auta tai se auttaa tätä henkilöä vain lyhyen aikaa ja pelko uusiutuu, kertoo Mehiläisen psykiatrian erikoislääkäri Seppo Hietanen.
Hypokondria voi vaikuttaa voimakkaasti elämänlaatuun
Hypokondriaan kuuluu erilaisia psyykkisiä ja fyysisiä ahdistusoireita. Hypokondriassa ihmisellä on todella kova huoli siitä, että jokin asia on pielessä. Huoli virittää ruumiin ylivireäksi, minkä takia henkilö voi kokea esimerkiksi vapinaa, sydämentykytystä, vatsaoireita tai väsymystä.
– Yleensä hypokondria lähtee siitä, että henkilöllä on jokin aiemmasta poikkeava tuntemus. Hypokondrialle altis ihminen seuraa oireitaan pakonomaisesti, ja mitä enemmän niitä seuraa, sitä enemmän huomaa erilaisia oireita. Siitä muodostuu noidankehä, kun ahdistus lisääntyy ja oireet tuntuvat voimakkaammilta.
Henkilöt, joilla on muita mielialahäiriöitä, kuten masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai ahdistuneisuushäiriö, ovat alttiimpia hypokondrialle. Hypokondria voi myös olla yksi pakko-oireisen häiriön OCD:n oireista.
Hypokondriasta kärsivä voi kokea voimakasta ahdistusta ja pelkoa, eikä pysty uskomaan sitä, että tutkimustuloksissa ei näy mitään vikaa.
Hypokondria voi olla lamaannuttavaa ja aiheuttaa työkyvyttömyyttä, kun henkilö ei pysty keskittymään muihin asioihin ja läsnä on koko ajan pelko sairaudesta. Hypokondriaan liittyvä ahdistus voi olla todella kuormittavaa sekä henkilölle itselleen että tämän läheisille.
– Se voi kuormittaa myös henkilön lähiomaisia, kun hypokondriaa sairastava tarvitsee koko ajan vakuuttelua siitä, että mitään hätää ei ole, Hietanen kertoo.
Monet erilaiset tekijät voivat altistaa hypokondrialle. Perintötekijät voivat vaikuttaa, mutta yleisimmin hypokondriaan sairastumiseen vaikuttaa kasvuympäristö ja elämänkokemukset. Jos vanhemmat kiinnittävät liikaa huomiota pieniinkin ruumiillisiin vaivoihin tai ovat ylisuojelevia, voi se virittää lapsen olemaan asioista liian huolissaan. Läheisen vakava sairaus voi myös olla laukaiseva tekijä.
– Hypokondrialle altistavien tekijöiden kirjo on laaja. Tavallisimpia on ahdistuneisuushäiriö tai muut pelot ja fobiat. Melkein kaikkeen psykiatriseen oireiluun voi liittyä hypokondrisia oireita, ja toisilla ne ovat enemmän hallitsevia kuin toisilla.
Hypokondriaa voi hoitaa
Hypokondria ei ole lyhytaikainen vaiva, vaan kyseessä on pitkäaikainen huoli sairastumisesta. Hypokondriasta puhutaan yleensä silloin, kun sen oireita on ollut puolen vuoden ajan. Ennen diagnoosia hypokondriasta pitää selvittää, ettei taustalla oikeasti ole henkilön pelkäämää psyykkistä tai fyysistä sairautta.
– Psykoterapiasta, erityisesti kognitiivisesta psykoterapiasta, on usein apua. Jos terapia ei auta riittävästi, apuna voidaan käyttää myös lääkehoitoa, Hietanen kertoo.
Entä miten sitten erottaa luulovaivan oikeasta vaivasta?
– Hypokondrian diagnoosi alkaa lääkärin tutkimuksesta. Lääkäri kuuntelee potilaan huolia ja tekee tutkimuksia. Jos mitään lääketieteellistä syytä oireille ei löydy, voi olla, että hypokondriaan kuuluva psyykkinen oirehtiminen on oireiden taustalla.
Ihmisten kuukautiskierrot ovat yksilöllisiä ja kuukautiskierron pituus vaihtelee.
Kuukautiskierto alkaa ensimmäisestä vuotopäivästä ja päättyy seuraavan kuukautisvuodon alkamispäivään. Normaaliksi kuukautiskierron pituudeksi lasketaan 24-35 vuorokautta.
Polymenorreaksi kutsutaan kuukautiskiertoa, joka on säännöllisesti alle 23 vuorokautta. Polymenorrea kuuluu epäsäännöllisiin kuukautishäiriöihin.
Tiheiden kuukautisten taustalla voi olla monia syitä.
– Polymenorrea on usein toiminnallinen häiriö, eli se ei johdu yleensä elimellisestä viasta. Yleensä kuukautiskierron säätely aivoista munasarjoihin on niin sanotusti pielessä, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Camilla Isaksson lääkäriasema Femedasta.
Välivuotoa vai tiheät kuukautiset?
Kuukautisten välissä voi olla niin sanottuja välivuotoja. Miten sitten erottaa polymenorrean eli tiheät kuukautiset mahdollisista välivuodoista?
– Välivuodon erottaa siitä, että se tulee silloin kun ei pitäisi tulla kuukautisia. Tyypillisesti välivuoto on pientä tiputtelua, joka kestää päivän tai pari, Isaksson kertoo.
Yksittäisestä kierrosta on vaikea sanoa, onko kyseessä oikea kuukautisvuoto vai välivuoto. Osalla kuukautiskierto on erittäin epäsäännöllistä ja kiertojen pituutta voi olla vaikea laskea. Polymenorreaa tutkittaessa käydäänkin ensin perusteellisesti läpi, millainen kuukautiskierto potilaalla on elämänsä aikana ollut.
Polymenorreaa tutkittaessa kysytään muun muassa siitä, milloin kuukautiset ovat alkaneet, miten ne ovat kehittyneet ajan saatossa ja ovatko ne säännölliset, vai vaihteleeko kiertojen väli paljon. Tutkimuksissa käydään läpi myös henkilön perusterveyteen liittyviä asioita, sillä esimerkiksi ylipaino saattaa altistaa polymenorrealle.
Polymenorrea ja raskaus
Tiheät kuukautiset voivat olla inhottava vaiva. Polymenorrea itsessään ei ole vaarallista. Osalla naisista kuukautiskierto on luonnostaan lyhyt, eikä siihen välttämättä liity tiheiden kuukautisten lisäksi muita haittoja.
Polymenorrea voi haitata elämänlaatua, jos kuukautisoireet ovat hankalat ja tiheä vuoto häiritsee.
Tiheä kuukautisvuoto, etenkin jos vuodot ovat runsaita, saattaa laskea hemoglobiinia ja aiheuttaa raudanpuutetta. Tämä on yleensä polymenorrean suurin vaiva, jos sen taustalla ei ole mitään sairautta. Raudanpuutetta voi epäillä, jos on epätavallisen väsynyt, eikä jaksa tehdä samoja asioita kuin yleensä.
– Jos vuoto on maltillista, eikä muuten ole mitään vaivoja, ei ole syytä huolestua. Jos taas vuoto on erittäin runsasta, on väsynyt, kipeä tai on vaikeuksia tulla raskaaksi, kannattaa hakeutua lääkäriin. Polymenorrea ei välttämättä vaikuta raskaaksi tulemiseen, mutta siihen voi liittyä lapsettomuusongelmaa. Jos ongelmana on se, että munasolu ei irtoa, siihen voi saada apua.
Ovulaatio voi tapahtua myös tiheässä kuukautiskierrossa, mutta lyhyt kierto voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista. Jos kierto vaihtelee niukan ja tiheän tai runsaan ja pitkän välillä, voi taustalla olla munasolun irtoamishäiriö. Asiasta kannattaa keskustella lääkärin kanssa, jos yrityksistä huolimatta ei tule raskaaksi.
Syynä voi olla lähenevät vaihdevuodet
Polymenorrea voi olla merkki lähenevistä vaihdevuosista. Vaihdevuosia lähestyttäessä kierron pituus voi muuttua tai vaihdella ennen kuukautisten poisjäämistä. Jos lyhyttä ja niukkaa vuotoa seuraa hyvin runsas ja pitkä vuoto, kertoo se siitä, että munasolu ei ole irronnut munasarjasta.
– On tyypillistä, että vaihdevuosia lähestyttäessä kuukautiset jäävät välillä välistä, sitten tulee pitkiä runsaita kiertoja ja lopussa kierto voi lyhentyä. Runsaat vuodot voivat olla ongelmallisia, ja niihin käytetään yleensä hormonaalisia apukeinoja.
Polymenorrean taustalla harvemmin on mitään varsinaista vikaa. Tällöin hoitomuotona kuukautiskierron pidentämiseen voidaan käyttää hormonaalista ehkäisyä, kuten yhdistelmäehkäisypillereitä tai keltarauhashormonia sisältävää hormonikierukkaa. Kierron tasoittamiseen voidaan käyttää myös pelkästään jaksottaisesti keltarauhashormonia kerran kuukaudessa, jos ehkäisylle ei ole tarvetta.
Ylipaino saattaa altistaa polymenorrealle, joten laihduttamisesta voi olla apua. Ylipäätään nopeat painonmuutokset voivat vaikuttaa kiertoon. Jos ylipainoisena kuukautiskierto on ollut äärimmäisen pitkä, eli munasolu ei välttämättä ole irronnut oikein eikä ovulaatiota ole tapahtunut, voi kierto lyhentyä laihtumisen jälkeen, kun ovulaatio alkaa laihtumisen seurauksena.
Polymenorrealle ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään, jos henkilö ei itse koe tiheitä kuukautisia haitallisiksi ja jos polymenorreaan ei liity muita vaivoja.
Onko sinulla kello, sormus tai ranneke, joka mittaa sykettäsi ja liikkeitäsi yön aikana? Jos nyökkäät kyllä, et ole yksin. Unen laadun parantaminen mittauslaitteiden avulla on tällä hetkellä iso trendi.
Mutta voiko kuluttajille suunnattuihin mittauslaitteisiin luottaa? No, ei oikeastaan.
– Rannekkeet eivät mittaa nukuttua aikaa eikä sitä, miten syvään on nukkunut. Sen sijaan ne kertovat, miten rauhallinen on ollut mittausjakson aikana. Toisin sanoen miten kauan on maanut paikallaan ja hengittänyt rauhallisesti, sanoo sairaanhoitaja ja Uniklinikan toiminnanjohtaja Anne Huutoniemi.
Ihminen voi siis nukkua paremmin tai huonommin kuin mitä laitteet kertovat.
Jos haluaa tarkkaa tietoa unensa laadusta, on mentävä lääketieteellisiin tutkimuksiin. Unipolygrafialla tutkitaan unihäiriöitä ja selvitetään unen eri vaiheita.
Unipolygrafialla mitataan, milloin ihminen on torkkeessa, kevyessä tai syvässä unessa tai unennäkövaiheessa.
Voiko unen laadun parantaminen johtaa ortosomniaan?
Vaikka kuluttajille suunnatut mittauslaitteet eivät tarjoa tarkkaa tietoa unesta, ihmiset luottavat laitteista saamaansa dataan.
Näin väitetään tutkimuksessa, jonka mukaan oli ollut hyvin vaikea muuttaa unihäiriöistä kärsivien henkilöiden käsityksiä heidän unensa laadusta, jos he käyttivät mittauslaitteita. Samassa tutkimuksessa todettiin, että yhä useampi mittauslaitteita käyttävä henkilö hakee apua, koska he ovat huolissaan unensa laadusta.
Tutkijat nimesivät ilmiön ortosomniaksi. Se kuvaa ihmisten perfektionistista yritystä nukkua mahdollisimman hyvin. Sana juontuu ortoreksiasta, joka tarkoittaa epätervettä kiinnostusta syödä terveellisesti.
Toistaiseksi ilmiötä on kuitenkin tutkittu vähän.
Kuluttajille suunnatuissa mittauslaitteissa on myös se ongelma, että ne keräävät dataa eri tavoilla, kerrotaan tuoreessa tutkimuksessa. Yhden laitteen syvä uni -vaihetta koskeva mittaustapa voi poiketa toisen laitteen vastaavasta. Näin ollen eri laitteiden dataa on vaikea verrata keskenään.
Unen laadun parantaminen – luota siinä omaan tunteeseesi
Toistaiseksi paras unimittari on oma tunne.
– Jos olet aamulla virkeä ja jaksat vielä työpäivän jälkeen harrastaa, etkä pahemmin kilahtele, et tarvitse muita mittareita, Huutoniemi sanoo.
Jos kuitenkin mittaaminen kiinnostaa, niin siitä vaan. Huutoniemen mukaan ihmiset nimittäin tietävät aika hyvin, sopiiko heille mittauslaite vai ei.
– Suurin osa unettomuudesta kärsivistä tiedostaa, että heidän ongelmansa vain pahenisi, jos heillä olisi aktiivisuusranneke.
Tämä johtuu siitä, että unettomuudesta kärsivän ajattelu on jo valmiiksi kapeutunut. Kun unettomuus kroonistuu, huomio alkaa kohdistua uneen.
– Silloin unen huomioimisesta tulee yksi unettomuutta ylläpitävä asia, Huutoniemi sanoo.
Jos osaa olla antamatta rannekkeelle liikaa valtaa, niin sen käytöstä tuskin on haittaa. Joillekin lievistä uniongelmista kärsiville mittauslaite voi tuoda lohtuakin.
– Meillä on taipumusta aliarvioida unemme laatua, joten aktiivisuusrannekkeesta voi saada lohtua, jos se kertoo meidän nukkuneen hyvin. Joskin on syytä muistaa, että se ei kerro nukuttua aikaa, vaan vain sen, miten rauhallinen on yön aikana ollut.
Voisiko mittauslaitteista olla hyötyä niille, jotka eivät vain malta nukkua kunnolla ja kuunnella kehoaan?
Ehkä.
– Mutta en ajattele, että he olisivat unettomia. Unettomuuteen liittyy aina subjektiivinen kärsimys, Huutoniemi sanoo.
Mutta myös nuorempien lihakset voivat surkastua. Mitkä asiat vaikuttavat lihasten häviämiseen ja milloin pitäisi huolestua? Kysyimme asiaa liikuntalääketieteen erikoislääkäri Jonne Väisäseltä.
Miten pian lihasten häviäminen näkyy?
Jos fyysinen aktiivisuus vähenee, niin lihakset alkavat surkastua jo ensimmäisten viikkojen aikana. Vuodelevossa lihasten häviäminen alkaa jo muutamassa päivässä.
Viikon aikana vuodepotilaalta voi hävitä lihaksia jopa 1–2 kiloa. Mitä vanhempi ihminen on, sitä jyrkempi prosentuaalinen lasku on.
Mitkä asiat vaikuttavat lihasten häviämiseen?
Laadukas yöuni on lihasmassan säilyttäjä, joka vaikuttaa myös vireystilaan ja vastustuskykyyn. Univajeesta seuraa hormonaalisia muutoksia, jotka puolestaan aiheuttavat rasvamassan lisääntymistä ja lihasten surkastumista.
Proteiinit ovat lihaksiston rakennusaineita, ja jos niitä ei saa tarpeeksi, lihaksisto alkaa surkastua. Ei kuitenkaan kannata hurahtaa erikoisdieetteihin vaan noudattaa Ruokaviraston ravintosuosituksia ja syödä monipuolisesti.
Mitä enemmän kehossa on lihasta, sitä enemmän kaloreita palaa myös levossa. Liikunnan ansioista syöty ruoka menee tehokkaammin solujen polttoaineeksi kuin henkilöllä, joka ei liiku. Liikunta auttaa kehoa hyödyntämään ravintoa: esimerkiksi proteiinit menevät tehokkaammin solujen käyttöön.
Kiteyttäen voisi sanoa, että uni, liikunta ja monipuolinen ruokavalio ovat lihasmassan ylläpidon avaimet.
Sairaudet vähentävät usein liikkumista ja sen takia surkastuttavat lihaksia. Mutta myös sairaudet itsessään voivat tuhota lihaksia. Tällaista on havaittu esimerkiksi infektioiden, kuten koronaviruksen yhteydessä.
Covid 19 -taudissa kehon tulehdusreaktio voi aiheuttaa niin sanotun sytokiinimyrskyn, jolloin välittäjäaineet alkavat kiihdyttää lihaskatoa. Sytokiinimyrskyn voimakkuus vaihtelee henkilöittäin.
Sytokiinimyrskyn jälkeen voi mennä viikkoja, jopa kuukausia, ennen kuin lihakset palautuvat. Koronapandemian aikana jotkut kehonrakentajat ovat viiden viikon vuodelevon aikana menettäneet jopa parikymmentä kiloa lihasmassaa.
Vaikuttavatko vaihdevuodet lihasten häviämiseen?
Kyllä. Ikääntyessä hormonitoiminta muuttuu, mikä vaikuttaa erityisesti luuston heikkenemiseen mutta myös lihasten häviämiseen. Estrogeenin väheneminen naisilla ja testosteronin väheneminen miehillä vähentää lihasmassaa.
Milloin pitää huolestua heikoista lihaksistaan?
Arjen sujuvuuden kannalta pakara- ja reisilihakset ovat tärkein lihasryhmä. Lihasten häviäminen on hälyttävää, jos on vaikeuksia nousta portaita tai nousta istuma-asennosta seisomaan. Yleensä nämä ongelmat koskevat kuitenkin ikäihmisiä.
Mutta myös arkiliikunta ja inaktiivisuuden välttäminen on tärkeää. Aktiivinen liikuntakaan ei riitä kumoamaan runsaan paikallaanolon terveyshaittoja. Istumisen ja paikallaanolon tauottaminen on terveyden kannalta tärkeää sekä työpäivien että viikonloppujen aikana.
Työmatkapyöräily, käveleminen ja portaiden nouseminen ovat hyvää arkiliikuntaa. Työpäivän aikana on hyvä muistaa liikkua välillä – voi vaikka kävellä kopiokoneelle. Aktiivisuusrannekkeet ovat myös hyviä, koska ne hälyttävät liikkeelle.
Arkiliikunta, kuten työpaikkapyöräily, tekee hyvää lihaksille ja aerobiselle kunnolle.
Jos lihakset ovat heikot, miten treenaaminen kannattaa aloittaa?
Varovasti arkiliikunnalla, vaikka pyöräilemällä töihin. Jos se tuntuu liian raskaalta, sähköpyörä voi madaltaa kynnystä.
Lihaskuntoharjoitteisiin ei välttämättä tarvitse välineitä. Omalla keholla pystyy tekemään tarvittavia lihaskuntoharjoitteita, kuten punnerruksia, kyykkyjä ja leuanvetoja.
Seksuaalisuus ei ole muusta elämästä irrallinen asia. Siihen ja haluun vaikuttavat lukuisat tekijät sairauksista ja lääkityksistä pitkittyneeseen stressiin. Halu vaihtelee elämäntilanteittain ja -vaiheittain.
Ruuhkavuodet eivät lopu, vaikka lapset olisivat jo omillaan. Esimerkiksi omien iäkkäiden vanhempien hoitaminen kuormittaa, mikä heijastuu omaan seksielämään.
Omat uskomukset vaikuttavat haluun. Nainen voi ajatella, että seksin kuuluu loppua vaihdevuosiin. Kannattaa pitää mielessä, että seksi parantaa kaikenikäisten elämänlaatua, tuottaa mielihyvää ja lisää tyytyväisyyttä omaan parisuhteeseen.
Halun hiipuminen voi tarkoittaa, että halu on muuttanut muotoaan. Kuusikymppisinä ei olla samanlaisia kuin parikymppisinä; eletty elämä ja kokemukset muuttavat mieltymyksiä. Nainen voi syttyä vanhempana eri asioista kuin aiemmin.
2. Miten seksi alkaa taas kiinnostaa?
Seksuaalisella halulla on kaasunsa ja jarrunsa. Kaasutekijät lisäävät seksuaalista halua. Jos jarru on pohjassa, kaasu ei toimi.
Jarrut ovat olosuhdetekijöitä tai sisäisiä tekijöitä, jotka hillitsevät tai jopa pysäyttävät halun. Niitä voivat olla niin alakerrasta kuuluvat remonttiäänet kuin mielessä kummitteleva, kumppanin vuosikymmenten takainen luvaton rinnakkaissuhde.
Jotta seksi alkaisi kiinnostaa, kannattaa ensin miettiä omia jarruja ja sitä, miten ne saa nostettua ylös.
3. Voiko vanheneva keho olla viehättävä?
Kaikenlaiset ja kaikenikäiset kehot ovat viehättäviä. Jos oma ulkomuoto hävettää, kannattaa siirtää huomio ulkonäöstä kehon tuomiin mahdollisuuksiin ja keskittyä kehon kokemuksiin ja tuottamaan mielihyvään.
Kehomielilajit, kuten jooga, ja erilaiset kehohoidot voivat auttaa viihtymään omassa kehossa entistä paremmin.
Monesti kumppanin on vaikea ymmärtää naisen kehovihaa, sillä hänestä nainen on viehättävä juuri omanlaisenaan.
4. Mitä jos keho ei enää taivu entisenlaisiin asentoihin?
Kehon ei tarvitsekaan taipua entisiin asentoihin. Vanhoja asentoja voi tuunata toimivammiksi ja etsiä rauhassa, ajan kanssa uusia. Pikkaisen kovempi alusta voi antaa kokeiluihin pehmeää patjaa paremmin tukea. Apuna voi käyttää myös tyynyjä ja pyyherullia esimerkiksi lantion, vyötärön tai polvitaipeiden alla.
Selkäliiton selkakanava.fi-sivuilta voi ladata oppaan, jossa on piirroskuvineen hyviä vinkkejä keholle armeliaista asennoista.
5. Lähteekö iäkkään nautinto eri kohdasta?
Nautintoa voi ja kannattaa hakea uusilla tavoilla ja uusista kohdista. Kumppanille kannattaa kertoa, että vaihdevuodet muuttavat naisen kehoa. Keho voi olla herkistynyt kosketukselle joissain kohdissa niin, että ennen hyvältä tuntunut kosketus voi tuntua jopa kipeältä.
Kumppanille kannattaa kertoa, että vaihdevuodet muuttavat naisen kehoa. Keho voi olla herkistynyt kosketukselle joissain kohdissa niin, että ennen hyvältä tuntunut kosketus voi tuntua jopa kipeältä.
Lantionpohjan lihasten treenaaminen ei estä vain virtsankarkailua. Se parantaa verenkiertoa ja aktivoi hermoja, mikä voi lisätä tuntoherkkyyttä. Treeni kannattaa tehdä ajatuksella ja vahvistaa siten yhteyttä omaan vulvaan eli ulkoisiin sukuelimiin ja vaginaan eli emättimeen.
6. Miten ikääntyvän naisen alapää kestää seksin?
Vaihdevuosissa limakalvot kuivuvat, ja kuivuminen voi pahentua iän karttuessa. Hoitamattomina kuivat limakalvot voivat ärsyyntyä ja rikkoutua. Limakalvojen kunnosta voi huolehtia apteekista ilman reseptiä saatavilla valmisteilla.
Liukaste tekee kosketuksesta miellyttävämpää. Jotta sitä ei tarvitse haeskella h-hetkellä, sen voi laittaa nättiin pumppupulloon yöpöydälle.
Omaa kehoa tulee kuunnella ja totella, jos se kertoo kaipaavansa hellävaraisempaa tai erilaista seksiä. Seksi voi olla paljon muutakin kuin perinteinen penis-vaginayhdyntä.
7. Voiko nainen tehdä jotain miehen erektion eteen?
Erektion voimakkuuteen vaikuttaa moni asia. Ihan aluksi kannattaa kysyä kumppanilta, millaisesta hyväilystä hän pitää. Voi olla, että hän toivoisi siihen lisää voimaa tai kestoa. Monesti mies kaipaa ymmärrystä, sillä erektion voimakkuus voi aiheuttaa hänelle suorituspaineita.
Jos kumppanilla on erektiohäiriö, häntä voi rohkaista lähtemään lääkäriin. Erektiohäiriöön on lääkkeitä. Aika, jona ne alkavat vaikuttaa, vaihtelee eri valmisteilla. Odotteluaika voi olla laatuaikaa, jolloin pari voi hieroa, sylitellä, pussailla tai vaikka katsella pornoa yhdessä.
Miehen erektiohäiriö ei tarkoita, että naisessa olisi jotain vika, tai että hän ei olisi tarpeeksi viehättävä.
Kumppanille kannattaa kertoa, että vaihdevuodet muuttavat naisen kehoa.
8. Millä ikääntyvä voi maustaa seksiään?
Samalla tavalla kuin lempiruoka tai lempimatkakohde voivat vaihtua, myös seksimieltymykset voivat muuttua elämänkokemuksen ja itsetuntemuksen karttuessa. Elämänkokemus voi kannustaa olemaan rohkea ja kokeilemaan uutta.
Kannattaa kurkistaa omien korvien väliin ja jakaa sieltä löytämiään aarteita kumppanin kanssa.
Seksiväline voi tehdä seksistä nautinnollisempaa. Jos nainen kaipaa apua kiihottumiseen, erilaiset klitoriskiihottimet voivat olla hyviä. Jos miehellä on vaikeuksia erektion keston kanssa, penisrengas voi auttaa.
9. Miten seksin saa sujumaan uuden kumppanin kanssa?
Uuden kumppanin kanssa eka kerta on eka kerta, vaikka itsellä tai molemmilla olisi paljonkin elämänkokemusta. Vaikka olisi kuinka innoissaan tahansa, voi jännittää, ja jännitys vaikuttaa sekä kehon toimintoihin että mieleen.
Armollisuus ja avoin keskustelu auttavat jännitykseen. Seksistä keskustelemisen voi aloittaa tunnustellen, kaikkea ei tarvitse puhua halki yhdessä yössä. Alussa kannattaa keskittyä tutustumaan kumppaniin ja auttaa häntä tutustumaan itseen.
10. Loppuuko seksi sairasteluun?
Vakava sairastuminen voi laittaa seksin tauolle tai muuttaa sitä, mutta ei vääjäämättä huonompaan suuntaan. Tapa toteuttaa seksiä sairastumisen jälkeen monesti muuttuu. Jotain jää pois, mutta jotain voi tulla tilalle.
Osa löytää itsestään sairastumisen jälkeen uutta rohkeutta kokeilla eri asioita, ja seksistä voi tulla vähemmän yhdyntäkeskeistä.
Asiantuntijana erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen. Elina käsittelee muun muassa ikääntyvien seksuaalisuutta Hormonihyrrä-podcastissaan, joka on Soundcloud-julkaisupalvelussa.
Soitto tuli eräänä syyskuisena iltana. Hetki on jäänyt kirkkaana Johanna Lehtisen mieleen. Hän oli kotonaan Eurajoella katsomassa Salattuja elämiä, vaikka yleensä hän ei koskaan katso ohjelmaa.
Soittaja oli lääkäri Hyksin elinsiirto- ja maksakirurgian yksiköstä. Ensin lääkäri varmisti, että Johanna on ollut terveenä. Sitten hän kertoi, että nyt olisi haima ja munuainen valmiina.
Vaikka Johanna oli odottanut puhelua joka päivä puolen vuoden ajan, hänestä tuntui uskomattomalta, että nyt se sitten tapahtui.
Jännittyneenä Johanna ajoi Kela-taksilla Helsinkiin Meilahden sairaalaan. Siellä hänestä otettiin 28 näyteputkea verta ja keuhkokuva.
Kun Johanna tuli keuhkokuvasta, hoitajalla oli hänelle huonoja uutisia. Haima oli paljastunut Johannalle sopimattomaksi aivan viime metreillä. Mitään elinsiirtoa ei tulisikaan.
Johannalle tehtiin ensimmäinen elinsiirto kolmekymppisenä
Teini-ikäisenä Johanna oli sairastunut tyypin 1 diabetekseen. Sairauteen liittyvä huono verensokeritasapaino ja korkea verenpaine rasittavat munuaisia ja saattavat aiheuttaa niiden vajaatoimintaa.
Näin kävi Johannalle.
Hän oli 35-vuotias, kun hänen munuaisensa eivät enää jaksaneet hoitaa tehtäviään. Niiden toimintaa korvaamaan tarvittiin dialyysihoitoa, jossa veri puhdistetaan kuona-aineista ja kertyneestä nesteestä.
– Ehdin olla dialyysissa vain yhden kesän, kun minulle jo soitettiin eräänä aamuna kuudelta, että älä syö, äläkä juo vaan tule tänne. Sinulle on löytynyt munuainen.
Leikkaus meni hyvin. Munuainen lähti toimimaan, eikä Johannalle tullut hylkimisreaktioita. Hän pystyi pian palaamaan työpaikallaan.
Kun Johanna nyt vuosia myöhemmin muistelee noita aikoja, ei mieleen nouse mitään dramaattista. Kaikki oli ohi nopeasti, ja normaali arki palasi. Toki elinsiirto nosti pinnalle ajatuksen elämän rajallisuudesta. Johanna oli vielä nuori ja 13-vuotiaan pojan äiti.
– Mietin, pystynkö elämään siirteen kanssa. Entä kuinkahan kauan elin kestäisi? Pelkäsin myös, että joudun luopumaan työstäni sairaanhoitajana.
Johanna päätti, että kyllä munuainen ainakin 15 vuotta toimii. Sitten hän työnsi asian mielestään.
Munuaissiirre tuli tiensä päähän kestettyään 17 vuotta
Tutut oireet palasivat kolme vuotta sitten. Oli virtsaamisvaivoja ja turvotusta. Munuaisarvot kohosivat ja verensokeriarvot puolestaan laskivat niin, että monena aamuna Johanna jouduttiin kiidättämään ambulanssilla sairaalaan.
Munuaissiirre oli tullut tiensä päähän kestettyään 17 vuotta. Edessä olivat taas dialyysihoidot, joita alettiin tehdä sairaalassa viidesti viikossa. Johanna joutui jäämään sairauslomalle tehohoitajan työstään, koska dialyyseja ja työntekoa oli vaikea sovittaa yhteen.
– Minua hoidettiin vatsakalvodialyysilla, jossa vatsakalvo toimii keinomunuaisena. Hoidossa valutetaan vatsaonteloon katetrin avulla liuosta, joka puhdistaa elimistöä kuona-aineista. Kyllä lääketiede on ihmeellistä!
Katetrikohta kuitenkin tulehtui pahasti. Niinpä vatsakalvodialyysi päätettiin vaihtaa hemodialyysiin eli veriteitse tehtävään keinomunuaishoitoon. Siinä verta kierrätetään dialyysilaitteen kautta, jolloin veri puhdistuu laitteeseen liitetyn suodattimen avulla.
Johanna opetteli laitteen käytön, ja pian hän alkoi tehdä dialyysia omassa olohuoneessaan. Kotidialyysi helpotti elämää, kun enää ei tarvinnut joka päivä ajaa sairaalaan.
– Istuin liki päivittäin kahden kolmen tunnin ajan nojatuolissa ikkunan alla, ja laite raksutti vieressä. Katselin saippuasarjoja, neuloin tai luin. Onneksi koiramme Ziri on luonteeltaan rauhallinen. Hän ei leikkinyt letkujen kanssa vaan nukkui vieressäni.
– Haaveilin siitä, että kun dialyysi loppuu, menen saunaan ja otan mukaani paketin juustoa, ruisleivän ja litran piimää, Johanna Lehtinen kertoo. Hoitojen aikana seurana oli Ziri-koira.
Uusi elinsiirto parantaisi Johannan diabeteksesta
Mitä jos sinulle siirrettäisiin haima ja munuainen samalla kertaa? Lääkärin ehdotus yllätti Johannan, mutta hän vastasi heti, että ilman muuta. Yhdistettyjä haiman- ja munuaissiirtoja tehdään ykköstyypin diabetesta sairastaville, joilla on dialyysia vaativa munuaisten vajaatoiminta ja jotka todennäköisesti kestävät leikkauksen rasitukset.
Johannalle kerrottiin, että haimansiirron myötä hän luultavasti paranisi diabeteksesta.
– Se tuntui uskomattomalta, jopa hieman pelottavalta. Diabetes oli ollut osa minua 40 vuotta.
Huhtikuussa 2018 Johanna tutkittiin perusteellisesti ja hänet hyväksyttiin elinsiirtojonoon.
Alkoi odotus.
– Soitto saattoi tulla milloin vain, joten kännykkä piti olla koko ajan mukana. Ja kaikkiin puheluihin piti vastata. Tuntemattomasta numerosta saattoi soittaa lehtimyyjä – tai yhtä hyvin se saattoi olla lääkäri tai elinsiirtokoordinaattori.
Elinsiirtoa odottaessaan Johanna joutui kokemaan pettymyksiä
Alussa Johanna oli iltaisin pettynyt, kun soittoa ei ollut tullut. Yöt hän nukkui huonosti. ”Helsinki-reppu” odotti pakattuna Turun-kodin eteisessä. Kun hetki koittaisi, hänen ei tarvitsisi kuin sujauttaa reppuun kännykkä ja laturi.
Sitten tuli se syyskuinen soitto, joka johti pettymykseen. Se oli Johannalle tiukka paikka. Hän nukkui yön sairaalassa, nousi aamulla junaan ja itki koko kotimatkan.
Marraskuussa tuli uusi soitto. Johanna kiirehti taas malttamattomana Helsinkiin. Kävi samoin kuin ensimmäisellä kerralla: luovuttajan haima ei sopinut hänelle.
Ja sama taas tammikuussa.
Aina uudestaan Johannan piti koota itsensä. Lääkärit kuitenkin vakuuttivat, että kyllä sopivat elimet vielä löydetään.
Haaveena sauna, juusto, ruisleipä ja piimä
Elämä roikkui välitilassa, ja dialyysi rajoitti arkea. Silti Johannan mieliala pysyi hyvänä. Sairaanhoitajan koulutus auttoi häntä suhtautumaan tilanteeseen realistisesti. Häntä auttoivat myös keskustelut avomiehen, pojan, siskon ja veljen kanssa.
– Toki minua pelotti, että entä jos odottaminen ja dialyysi vain jatkuvat ja jatkuvat. Ikänikin mietitytti, sillä leikkauksen riskit nousevat 55 ikävuoden jälkeen.
Vaikka dialyysilaitteen kanssa olisi voinut matkustaa, Johanna ei halunnut ottaa riskiä, että soitto tulisi juuri silloin, kun hän olisi reissussa. Siksi hän ei uskaltanut miehensä kanssa lähteä kotoaan edes risteilylle.
”Pelotti, että entä jos odottaminen vain jatkuu ja jatkuu. Ikänikin mietitytti, sillä leikkauksen riskit nousevat 55 ikävuoden jälkeen.”
Elämää rajoitti myös tiukka ruokavalio, jota dialyysin aikana oli noudatettava. Muun muassa maitotuotteet ja ruisleipä olivat kiellettyjä niiden sisältämän fosforin takia. Saunaankaan Johanna ei voinut mennä kanyylin vuoksi.
– Haaveilin, että kun dialyysi loppuu, menen saunaan ja otan mukaani paketin juustoa, ruisleivän ja litran piimää.
Odotus palkittiin viimein – elinsiirto oli todella edessä
Kännykkä hälytti viime vuoden maaliskuussa, kun Johanna oli kaupassa ostamassa kala-aterian aineksia. Hän laittoi korin maahan ja kaivoi kännykän taskustaan.
Lääkäri soitti: sopivat elinsiirteet olivat löytyneet. Johanna kiirehti kotiin, nappasi Helsinki-reppunsa, tilasi Kela-taksin ja opasti tottuneesti taksikuskia matkalla Meilahteen. Hänestä otettiin verikokeita ja keuhkokuva, ja hän kävi dialyysissa vielä viimeisen kerran.
Sitten kirurgi tuli ilmoittamaan, että elinsiirto tehdään.
– Vihdoin tärppäsi. Silloin minua alkoi jännittää.
Johannalle siirrettiin haima ja munuainen, jotka oli saatu aivokuolleelta luovuttajalta. Dialyysin aloittamisesta oli kulunut 16 kuukautta.
– Loppujen lopuksi pääsin elinsiirtoon nopeasti. Jotkut joutuvat olemaan jonossa useita vuosia.
Johanna muistaa, miten hän katsoi leikkaussalin kelloa, joka näytti kahta minuuttia vaille kuutta illalla. Seuraavan kerran hän avasi silmänsä aamulla.
Viisi ja puoli tuntia kestäneessä leikkauksessa haima- ja munuaissiirteiden laskimot ja valtimot liitettiin Johannan suoniin. Vanha haima jäi hoitamaan ruoansulatusta, uusi haima ryhtyi hoitamaan sekä ruoansulatusta että insuliinituotantoa. Käytöstä poistetut elimet jätettiin sijoilleen kutistumaan.
– Vatsani oli kipeä, ja olin todella väsynyt, mutta kohta fysioterapeutti oli jo sänkyni vieressä patistamassa minua jalkeille.
Elinsiirto onnistui: Johanna on nyt paremmassa kunnossa kuin aikoihin
Dialyysi jäi pois, ja uuden haiman myötä Johanna parani diabeteksesta.
– Yhtäkkiä sain syödä mitä vain. Kun minulle leikkauksen jälkeen tuotiin sairaalassa jälkiruoaksi pullaa, ihmettelin silmät pyöreinä, että kuinka minulle nyt tuollaista!
Muutaman viikon kuluttua leikkauksesta Johanna pääsi kotiin kuntoutumaan. Elinsiirrosta eivät muistuta enää kuin arpi vatsassa ja hylkimisenestolääke, jota Johanna joutuu syömään lopun elämänsä. Johanna on nyt paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan.
– Totta kai toivon uusien varaosien kestävän aina ja iankaikkisesti. Mutta koskaan ei voi tietää, kestävätkö ne, vai joudunko uudestaan dialyysiin.
Kiitollisuus on tunteista päällimmäisenä.
– Tunnen suurta kiitollisuutta elintenluovuttajaa ja hänen omaisiaan kohtaan. En kuitenkaan sen enempää pohdiskele asiaa enkä sitä, kuka luovuttaja on ollut. Haima ja munuainen ovat nyt minun varaosiani, Johanna sanoo.
– Olen kiitollinen myös suomalaiselle terveydenhuollolle ja minua hoitaneille lääkäreille ja hoitajille. Jos me asuisimme vaikkapa Yhdysvalloissa, ei minulla olisi koskaan ollut tällaisia mahdollisuuksia.
Aiemmin elinten luovuttamiseen tarvittiin lupa omaisilta, ellei luovuttajalla ollut elinluovutuskorttia. Vuonna 2010 laki muuttui. Nyt oletetaan, että elinsiirtoon sopiva vainaja on suostunut elintensä luovutukseen, ellei hän ole sitä elinaikanaan kieltänyt.
– Kannustan kaikkia hankkimaan elinluovutuskortin, sillä se tuo oman tahdon selkeästi esille. Ihminen ei elimiään enää kuolemansa jälkeen tarvitse, mutta ne voivat pelastaa jonkun toisen elämän.
Kaipuu työelämään on kova
Sairauslomalla Johanna on edelleen, vaikka kuntonsa puolesta hän pystyisi aloittamaan työkokeilun omalla työpaikallaan Turun yliopistollisen keskussairaalan teho-osastolla. Sairauslomaa on jatkettu toistaiseksi syyskuun loppuun asti koronan aiheuttaman uhan vuoksi.
– Odotan töihin paluuta, sen mukanaan tuomia sosiaalisia suhteita ja palkkaa. Olen ollut niin pitkään sairauslomalla – joulukuusta 2017 asti – että tuloni ovat tippuneet melkein puoleen.
Johanna on sitä mieltä, ettei hän ole joutunut luopumaan paljosta sairastamisensa vuoksi. Ainut asia, jota hän on kaivannut, on työ. Johanna ei ole esimerkiksi haaveillut pitkistä ulkomaanmatkoista, vaan hänelle riittää se, että hän pääsee mökille Mynämäelle. Siellä hän on onnellisimmillaan.
– Kesäisin aivan parasta ovat pitkät rauhalliset aamut. Menen pyjama päällä pihakeinuun ja juon aamukahvia. Eikä minun tarvitse tehdä mitään, mitä en halua.
Lääkäri Joonas Tolvanen löysi nuorena Shaolin kung-fun ja mielentyyneyden, jotka auttavat koronakriisissä: ”Olosuhteisiin ei voi vaikuttaa, mutta omaan suhtautumiseensa voi”
Olen ollut aina hyväkuntoinen, hoikka, liikuntaa harrastava, aikaani seuraava nainen. Pohtimatta tässä yhteydessä sukupuolten välistä suurta rakenteellista epätasa-arvoa, olen kokenut itseni jopa aika tasavertaiseksi kohtaamieni miesten rinnalla. Vaihdevuosia en juuri ajatellut etukäteen. Kuvittelin naiivisti, että kaltaiseni reipas ihminen hakee apua, jos oireet ilmaantuvat. Ehkä olin myös lapsellinen ja pöhkö, ihanteiden sokaisema: ajattelin, etten anna itseni vanheta.
Istuin lentokoneessa matkalla perheen kanssa kesälomalle, kun ensimmäinen kuuma aalto tuli. Se oli ensimmäinen merkki menopaussin alkamisesta ja niin vahva, uusi fyysinen kokemus, etten todellakaan jäänyt epätietoiseksi siitä, mitä juuri oli tapahtunut. Täytin tuona kesänä 52.
Yleisesti arvioidaan, että yli 80 prosenttia naisista kokee jonkinlaisia vaihdevuosioireita. Hikoilua ja kuumia aaltoja tunnistaa heistä yli 60 prosenttia. Psykologisia ongelmia, joihin lasketaan myös univaikeudet, arvioidaan olevan hieman alle puolella. Limakalvojen kuivumisesta ja esimerkiksi virtsankarkailusta kärsii noin 35 prosenttia. Somaattiset oireet eli kipu ja nivelten kolotus vaivaavat viidennestä oireilevista naisista.
Tähän nähden on häkellyttävää, mitä minulle seuraavina vuosina tapahtui.
Hormonikorvaushoito paransi elämänlaatua hetkellisesti
Kuumat aallot jatkuivat jo saman lomamatkan aikana. Kesän mittaan tajusin, että pääni pakahtuu. Olin surullinen, tuskainen ja ahdistunut. Jo siihen mennessä olin ymmärtänyt, etten enää ollut nuori nainen, mutta olin jäänyt jonkinlaiseen iättömyyden hyvään välitilaan. Nyt minua puskettiin seuraavaan vaiheeseen, johon en halunnut siirtyä. Tunsin olevani hukassa. Pelkäsin.
Syksyllä hakeuduin gynekologille. Sain ensimmäisen satsin hormonikorvaushoitoa. Inhosin pieniä laastarilappuja alavatsallani. Minusta ne olivat suttuisia ja epäseksikkäitä.
Elämänlaatuni kuitenkin parani. Mieleni oli tuskattomampi.
Kuukautiseni olivat loppuneet. Nyt alkoi ilmaantua epämääräistä, jatkuvaa verenvuotoa. Seuraavat kaksi vuotta juoksin gynekologilla. Sain aina uuden yhdistelmän hormoneja joko vuodon lopettamiseksi tai sen rytmittämiseksi, mutta aina jatkuva vuoto alkoi uudelleen. Kun gynekologi ehdotti hormonikierukkaa, en enää jaksanut uskoa sen auttavan. Annoin periksi. Lopetin hormonikorvaushoidon. Vuodot loppuivat. Siitä lähtien olen ollut luomusti vanheneva nainen.
Jatkuva gynekologilla käyminen vaihdevuosioireiden takia voi tehdä olon epätoivoiseksi.
Kun vaihdevuodet piinaavat – vältä nämä kolme virhettä
Jokin aika sitten löysin vanhasta muistikirjasta kirjoittamani lauseen: ”Vuoto loppui, nyt on elämäkin loppua.”
Hormonikorvaushoito oli helpottanut vaihdevuosien aiheuttamia mielialaongelmiani. Luomuna ne palasivat. Nukuin huonosti. Tunsin hukanneeni itseni. En luottanut enää osaamiseeni. Olin valmis antamaan periksi kenen tahansa edessä. Parisuhteeni kärsi, sillä en kokenut itseäni haluttavaksi.
Jälkeenpäin on helppo osoittaa kolme omaa virhettäni: 1. Minun olisi pitänyt hakea apua mieleni ongelmiin. Sen sijaan olen käyttänyt paljon voimia omaan terapoimiseeni näyttääkseni itselleni, että olen se vahva ihminen, joksi itseni nuorempana tunsin. 2. Olisi kannattanut vielä kokeilla hormonikierukkaa. En ole tavannut ainuttakaan gynekologia, joka myöntäisi, ettei hormonikorvaushoito auttaisi vaihdevuosioireisiin. 3. Ensimmäisen kuuman aallon jälkeen minun olisi pitänyt joka kerran missä tahansa lääkärissä käydessäni huutaa lujaa jo ovelta, että minulla on vaihdevuodet! Kun hain terveyskeskuslääkäriltä apua unettomuuteen, vastavalmistunut naislääkäri kieltäytyi kirjoittamasta nukahtamislääkkeen reseptiä. Toivon hänelle rankkoja vaihdevuosia. Eipä silti: kukaan lääkäri ei ole koskaan sanonut minulle, että hei, sinähän olet vaihdevuosissa, tämä ja tämä oireesi saattaa johtua siitä.
Vaihdevuodet vaietaan pois
Väitän, että nykysysteemissä vaihdevuodet vaietaan pois. Meillä on kummallinen, perusteeton usko siihen, että oireita osataan hoitaa tehokkaasti ja että itsestään huolehtiva, moderni nainen toki hoitaa itsensä oireettomaksi.
Asia on markkinoitu niin onnistuneesti, että oirehtiva nainen mieluummin vaikenee kuin tunnustaa, ettei saa apua. Vaihdevuosista ei voi kertoa kärsivänsä. Se olisi säälittävää mummoutta ja merkitsisi heti itsensä vajavaiseksi tunnustamista. Se toisi ongelmia työelämässä, jossa jo pelkkä 50 vuoden ikä vaikeuttaa usein sekä miesten että naisten mahdollisuuksia.
”Meillä on kummallinen, perusteeton usko siihen, että itsestään huolehtiva, moderni nainen toki hoitaa itsensä oireettomaksi.”
Koska naisia on aina tutkittu tieteessä vähemmän kuin miehiä, vaihdevuosista on yllättävän vähän tutkimuksia. Olemassa olevat tiedot ovat usein keskenään ristiriitaisia.
Ei tiedetä, miksi toiset naiset kokevat paljon vaihdevuosioireita, toiset eivät juuri ollenkaan. Epäselvää on myös se, miksi joku kärsii vain yhdestä oireesta, toinen monista. Hyvän fyysisen kunnon ja terveellisen ravinnon merkityksestä puhutaan paljon, mutta varmasti ei tiedetä, vähentävätkö ne oireita. Hyvä kunto auttaa ehkä vain sietämään niitä, eikä yhdenkään ruoka-aineen ole todistettu helpottavan oireita. Kohtuullisen varmaa on, että tupakointi ja ylipaino lisäävät oireita. Selkeästi näyttää myös siltä, että oireet pahenevat vaihdevuosien edetessä ja kestävät vuosia kuukautisten loppumisen jälkeen. Myöhemmin ne vähitellen helpottavat. Vaihdevuodet voivat kestää hyvinkin kymmenen vuotta.
Fysiologiasta tiedetään, että naisen lihasmassa alkaa kadota vaihdevuosissa. Samaan aikaan rasvan määrä kehossa lisääntyy. Hormonikorvaushoito näyttää pitävän lihasmassaa yllä, ja sillä todennäköisesti voidaan vaikuttaa siihen, mihin kohtaan elimistössä rasva asettuu. Liikunta hidastaa lihasmassan katoamista. Myös psyykkisiin ongelmiin tarjotaan useimmiten avuksi liikuntaa. Estrogeenihoito auttaa univaikeuksiin ja mielialaongelmiin, mutta psyykkisten oireiden yhteys estrogeenin puutteeseen on epäselvä. Psyykkisiä oireitaan valittavan, vaihdevuosissa olevan naisen on syytä varautua siihen, että lääkärikin esittää ongelmien johtuvan jostakin muusta kuin vaihdevuosista. Siinä sitten mietit, että miten epävakaa olet aina ollut.
Naisia ei valmisteta kohtaamaan vaihdevuosia
En väitä, etteikö kukaan ystävistäni olisi jakanut kanssani vaihdevuosien tuskaa tai ymmärtänyt, mitä koin, kun olin syvimmissä syövereissä. Siitä huolimatta ihmettelen, miten vähän olen puhunut vaihdevuosista naisten kesken.
Naisia ei ainakaan valmisteta kohtaamaan niitä. Tein testin: Kysyin muutamalta nuoremmalta naiselta, tuntevatko he vaihdevuosioireista kärsineitä naisia. Kukaan ei tuntenut ketään. Itse muistan äitini lihoneen alle 50-vuotiaana. Entinen voimistelija ei jaksanut kävellä, koska jalat turposivat. Sitten hän aloitti hormonikorvaushoidon ja näytti 50-vuotispäivillään 30-vuotiaalta. Asiasta ei puhuttu.
Ikäisteni ystävien kesken olen ollut huomaavinani koko asiasta kiusaantumista. Ne, joilla ei ole oireita, eivät halua tulla niistä muistutetuiksikaan. Välillä luulen, että oireita salataan. Joskus olen kuullut jonkun hehkuttavan, ettei hän tiedä vaihdevuosista mitään. Siinä on ollut voiton maku. Taidan olla tuttavapiirissäni ainut, joka on oksentanut koko kauheuden toisten eteen.
– Näistä asioista pitäisi puhua paljon enemmän, sanoo työkaveri, jonka uniongelmat osoittautuivat yllättäen vaihdevuosioireiksi.
Olen samaa mieltä, sillä vaihdevuodet eivät ole kadonneet minnekään. Tyttöjen kuukautisten alkamisikä on aikaistunut, keski-iän määritelmä karkaa koko ajan kauemmaksi, 70-vuotiaat ovat hyvässä kunnossa ja vasta 80-vuotiaana ihmiset alkavat tuntea itsensä vanhuksiksi. Siitä huolimatta vaihdevuodet tulevat ja menopaussi alkaa naisilla juuri siinä iässä kuin aina ennenkin.
Ja kun vaihdevuodet ovat ohi, se ei merkitse paluuta johonkin entiseen. Sitten on vain taas jotakin muuta.
Asiantuntija: Akatemiatutkija Eija Laakkonen, Gerontologian tutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto. Jutun kirjoittaja on nyt 59-vuotias.
Unettomuuden taustalla voi olla erilaisia syitä, kuten stressiä, ahdistusta tai liiallista alkoholin käyttöä. Oli unettomuuden syy mikä tahansa, se ilmenee aina siten, että ihmisellä on ylivireystila.
Ylivireystila tarkoittaa sitä, että autonomiseen hermostoon kuuluva sympaattinen hermosto on reaktiivinen ja ylivirittynyt. Sydän saattaa hakata, verenpaine kohota ja ajatuksia vilistä mielessä. On levoton olo, eikä uni maistu. Harmillinen juttu on se, että ylivireystilaa ei saa pelkällä tahdon voimalla pois päältä.
– Unettomuushäiriö on sairausasteinen tila, ja unettomuus on yksi sen oireista. Unettomuus on ei-elimellinen psykofysiologinen ylivireystila, jota ylläpitävät viime kädessä oma toimintatapa ja ajattelumalli. Vain muuttamalla omaa toimintaamme ja ajatteluamme, voimme vähitellen onnistua purkamaan ylivireystilan. Mitään muuta tietä ei ole, sanoo sairaanhoitaja ja Helsingin Uniklinikan toiminnanjohtaja Anne Huutoniemi.
Ylivireystila näkyy käytöksessäsi
Unettomuudesta kärsivän ylivireystila on sekä toiminnallista että kognitiivista. Toiminnalliseen ylivireyteen kuuluu esimerkiksi se, että unettomuus ehdollistuu vuoteessa. Jos on tullut tavaksi valvoa sängyssä pitkään, keho ehdollistuu yhdistämään valveen ja vuoteen. Tämän takia unettomuudesta kärsivän on ihan ensimmäiseksi karsittava vuoteessa valvomista. Tämä on unettomuuden hoidon ensimmäisiä toimenpiteitä.
– Ei saa mennä vuoteeseen odottamaan unta. Ja yöllisen heräämisen yhteydessä pitää pyrkiä poistumaan vuoteesta, jos uni ei ole tullut puoleen tuntiin. Jos asuu pienessä yksiössä, jossa ei ole tilaa sohvalle, niin voi vaikka siirtää tyynyn jalkopäähän. Tärkeintä on tehdä jonkinlainen kehollinen muutos.
Itseään on hyvä myös kuunnella. Yleensä ihmiset tunnistavatkin hyvin ylivireystilansa, ja silloin kannattaa suosiolla nousta sängystä.
– Kyllä sen huomaa, jos sydän hakkaa ja verenpaine nousee, Huutoniemi sanoo.
Ylivireystila on helppo tunnistaa: syke kohoaa, verenpaine nousee ja ajatukset vilistävät mielessä. On levoton olo, eikä uni tule.
Kiihtyneet ajatukset ruokkivat ylivireystilaa
Kognitiivisen ylivireystilan purkaminen liittyy puolestaan omien ajatustensa muuttamiseen.
– Unettomuuteen liittyy se, että ajattelumalli kapeutuu. Tätä voi verrata kroonisesta kivusta kärsivän ajatteluun, kun alkaa keskittää kaiken ajattelunsa ja huomionsa vaivaansa, Huutoniemi sanoo.
Kapeutunut ajattelu on unettomalla esimerkiksi tällaista: seuraavaa työpäivä tai unettomuudesta mahdollisesti koituvat terveyshaitat alkavat stressata. Yön pimeinä tunteina ehtii pyöritellä mielessään kaikkea sitä, mitä on ehtinyt lukea unettomuuden aiheuttamista riskeistä: apua, saan Alzheimerin, aivoni eivät huuhtoudu, kuona-aineet kertyvät, terveyteni tuhoutuu, tämä on katastrofi!
Kiihtyneet ajatukset vain ruokkivat ylivireystilaa. Hengitys tihenee, sydän alkaa hakata nopeammin ja verenpaine nousee.
– Unettomuudesta kärsivän sympaattinen hermosto reagoi herkästi. Kun mieleen tulee epämiellyttävä ajatus, se aktivoi saman tien fysiologiset toiminnot. Ylivireyden kehä on valmis.
Ylivireystilan taustalla käsittelemättömiä tunteita
Onneksi vaikeaakin unettomuutta ja ylivireystilaa osataan hoitaa. Mutta se vaatii aikaa, eikä ihmetemppuja ole olemassa.
Erilaisiin huoliajatuksiin olisi hyvä opetella ottamaan etäisyyttä.
– Pitäisi oppia ymmärtämään, että ajatus ei ole tosiasia. Ajatus on vain minun tulkintani ja mielipiteeni.
Unettomuuden ja ylivireystilan taustalla voi olla myös käsittelemättömiä tunteita. Elämässä on saattanut tulla takapakkia, mutta uneton on yrittänyt vain olla ajattelematta asiaa. Tai sitten hän on jumittunut johonkin ikävään kokemukseen, eikä pääse henkisesti eteenpäin.
– Jos lakaisee asioita maton alle, ne eivät ratkea siellä vaan ovat aiheuttamassa ylivireystilaa. Sitten ne pullahtavat illalla tai yöllä mieleen, kun on rentoutunut.
Kroonistuneeseen unettomuuteen liittyy usein se, että ihminen ei enää tunnista siihen liittyviä ajatuksia. Hän vain herää, ilman syytä. Niinpä unettomuuden hoito alkaa usein siitä, että unettomuuteen liittyviä asioita opitaan tunnistamaan. Mitkä asiat mielessä oikein pyörivät? Tätä ajattelutyötä tehdään vain päivisin; yöllä valvoessa yritetään vain rentoutua ja hengitellä tasaisesti, jotta sympaattinen hermosto rauhoittuisi.
– Asian jäsentäminen ja käsitteleminen on eri asia kuin sen märehtiminen. Ja sen sijaan että harmittelee, miksi olen saanut takapakkia, voi yrittää ottaa tapahtumiin etäisyyttä. Mitä voin tehdä asialle? Jos en voi tehdä mitään, niin miten voisin hyväksyä tämän tosiasian?
– Ihmisillä on vaihtelevasti niin sanottuja metakognitiivisia taitoja eli kykyä käsitellä omia ajatuksia. Mutta unettomuuden hoidossa niitä tarvitaan, Huutoniemi sanoo.
Lonkankoukistajien tehtävänä on nimensä mukaisesti koukistaa lonkkaa ja tuoda polvea lähemmäs rintakehää. Lisäksi ne osallistuvat lonkan ulkokiertoon. Usein lonkankoukistajilla tarkoitetaan lanne- ja suoliluulihaksen muodostamaa kokonaisuutta. Niiden lisäksi lonkan koukistamiseen osallistuu kuitenkin alaraajan lihaksista myös suora reisilihas, leveä peitinkalvon jännittäjälihas ja räätälinlihas.
Runsas istuminen ja yksipuolinen harjoittelu jäykistävät mutta saattavat myös laiskistaa lonkankoukistajia. Harjoittelussa lonkkaa koukistavien ja ojentavien liikkeiden tulisi olla tasapainossa. Lonkkaa koukistavien lihasten vastapareina työskentelee takapuolella pakaran ja takareiden lihakset. Lonkankoukistajista aiheutuvat ongelmat voivat heijastua ympäri kehoa.
Jos olet tähän asti hoitanut lonkankoukistajiasi pelkästään venyttelemällä, testaa alla olevien testiliikkeen avulla, ovatko lonkankoukistajasi oikeastaan enemmän jäykät vai heikot.
Onko sinulla kireät lonkankoukistajat? Testaa!
Istu pöydän päälle ja käy selinmakuulle siten, että lantio jää lähelle reunaa. Halaa toinen jalka koukussa lähelle rintakehää ja anna vapaan jalan tippua alas rentona. Pyri pitämään selkä neutraalissa asennossa vatsalihasten avulla.
Optimaalisessa asennossa reiden tulisi olla suorassa ja vähintään samassa tasossa kuin pöydän tai jopa hieman alle. Säären tulisi olla mahdollisimman pystysuorassa. Pyydä ystävääsi katsomaan sinun asentoasi ylhäältä ja sivulta. Jos lonkankoukistajissasi on kireyttä, polvi nousee ylös ja reisi jää vaakatasoa jopa ylemmäksi.
Jos säären kulma ei yllä 90 asteeseen, kireys johtuu etureidestäsi. Jos vapaana olevan jalan polvi aukeaa sivulle ja reisi ohjautuu ulos, kireys johtuu leveästä peitinkalvosta tai sen jännittäjälihaksesta.
Jos lonkankoukistajasi ovat testin perusteella kireät, voit aloittaa niiden liikkuvuusharjoittelun tämän ohjelman avulla.
Entäpä vaivaako sinua heikot lonkankoukistajat? Testaa sekin
Käy seisomaan kapeahkoon haara-asentoon. Nosta toinen jalka koukussa niin ylös kuin mahdollista. Pyri pitämään jalka ylhäällä noin 10-15 sekuntia. Kun lonkankoukistajissa on riittävästi voimaa, polvi pysyy koukistettuna lantion yläpuolella määrätyn ajan.
Jos jalkasi ei pysy lantion yläpuolella riittävän kauan, voit aloittaa lonkankoukistajien vahvistamisen alla olevien harjoitteiden avulla. Valitse sopiva variaatio lähtötasosi mukaan.
Lonkankoukistajat vahvemmiksi – 3 liikkeen treeni
1. Istumaannousu jalat tuettuna
Tue jalkasi esimerkiksi puolapuihin tai kotona sohvan alle. Käy istuma-asentoon ja tuo kädet ylös kohti kattoa. Jarruta alas selkä pyöreänä nikama kerrallaan. Pidä kädet ylhäällä ja kurkota liikkeen aikana kohti kattoa. Anna alhaalla lapaluiden alakärkien koskettaa lattiaa. Nouse sen jälkeen lihasten avulla ylös istumaan. Jos kaipaat helpotusta liikkeeseen, avusta käsillä reisistä kiinni pitämällä. Älä kuitenkaan heijaa ylös.
2. Kuminauhaliike selinmakuulla
Ota pieni kuminauha ja laita se jalkoihin. Käy sen jälkeen selinmakuulle ja ojenna jalat suoraksi. Tiivistä vatsa. Koukista toinen polvi kohti rintakehää ja pidä hetki. Työnnä samaan aikaan suoraa jalkaa vastakkaiseen suuntaan. Muista että polven tulee pysyä lantion yläpuolella. Lisää vastusta saat pidentämällä pitoaikaa ja kuminauhan vastusta.
3. Jalkojen nosto roikunnassa
Ota tiukka ote tangosta ja nosta jalat ilmaan. Koukista polvet ylös mahdollisimman lähelle rintakehää. Pidä polvet lantion yläpuolella niin kauan kuin jaksat. Kasvata aikaa kunnon kasvaessa.
Tärkeintä on, ettei jalassa ole oireita – että jalka liikkuu hyvin, sitä pystyy ojentamaan ja koukistamaan ja että pystyy liikuttelemaan varpaitaan.
Jalkojen tulisi olla keskenään melko symmetriset. Seisoma-asennossa varpaiden pitäisi olla rennot ja suorat, samoin kantapäiden. Vartalon painon tulisi jakautua seistessä kolmelle pisteelle: pääpainon tulisi asettua kannoille, lisäksi painoa pitäisi kohdistua isovarpaalle ja toisaalta pikkuvarpaan kohdalle. Painopisteiden avulla rakentuu myös polvelle ja lonkalle mahdollisimman hyvä asento.
2. Mitä seuraa siitä, jos jalkaterä ei toimi niin kuin pitäisi?
Keho kompensoi aina jalkaterän liikehäiriöitä. Tällöin voi ilmetä ongelmia vaikkapa polvessa. Keho ei reagoi ongelmaan heti kivun tunteella, vaan kipu voi ilmaantua vasta pitkän ajan kuluttua. Esimerkiksi nilkan jäykkyys voi vähitellen johtaa kivuliaaseen kantakalvon tulehdukseen eli plantaarifaskiittiin.
Jos jalka joustaa liikaa, koko keho tekee ylimääräistä liikettä. Jos nilkka ei taivu tai jalkaterän keskikohta kiertyy liikaa, se vaikuttaa polven liikkeeseen. Liika jäykkyys jaloissa saa kehon ottamaan iskut vastaan tärähdyksinä, jotka tuntuvat muun muassa selässä.
3. Onko jalkaholvin korkeudella merkitystä?
Ei. Jalka voi olla matala ja hyvin toimiva tai todella korkea ja hyvin toimiva. Tärkeää on, että jalan asento on kunnossa ja jalan tehtävät – eli jousto, jäykistyminen ja tasapaino – toteutuvat.
Usein matalat jalat ovat kuitenkin hieman löysiä ja niiden tyyppiongelmana on liika jousto. Korkeat jalat taas ovat monesti pikemminkin jäykkiä ja joustavat liian vähän.
4. Mitkä ovat yleisimpiä ongelmia jalkaterässä?
Monen suomalaisen jalat ovat huonossa kunnossa istumatyön, vähäisen liikunnan ja turhan tukevien kenkien vuoksi. Yleisiä jalkavaivoja ovat esimerkiksi kantapään alueen kivut sekä jalan toimintahäiriöt, kuten joustoon tai ponnistukseen liittyvät asiat. Jalan toiminta on voinut myös jostain syystä muuttua: esimerkiksi naisilla jalan holvikaaret usein laskeutuvat raskauksien vuoksi. Tämä voi vaikuttaa jalan toiminnallisuuteen häiritsevästi.
5. Miten polvivaivat ovat yhteydessä jalkateriin?
Polvien ja jalkaterien vaivat heijastuvat aina toisiinsa. Tähän ei kuitenkaan kiinnitetä polvivaivojen hoidossa tarpeeksi huomiota.
Polvi on sarananivel, johon ei saisi juuri kohdistua kiertoa. Kuitenkin sen ylä- ja alapuolella toimivat nivelet nilkassa ja lonkassa ovat hyvin kiertyviä. Jos niiden kiertokapasiteetti häiriintyy, polvi kärsii. Monet polvivaivat johtavatkin juurensa jalkaterään.
Ongelma voi siirtyä myös ylhäältä alaspäin: selkärangan tai lantion ongelma vaikuttaa jalkaterän asentoon. Ihmistä pitäisi aina katsoa kokonaisuutena.
6. Miten pitäisi toimia vaivaisenluun kanssa?
Vaivaisenluu johtuu jalan virheasennosta ja on toiminnallinen ongelma. Taustalla voi olla muun muassa jalkaterän etuosan löysyys tai lantion ja lonkan heikko hallinta. Kun isovarpaan tyvi ei enää löydä kontaktia alustaansa, se pettää alta, ja vaivaisenluu alkaa kehittyä. Vaivaisenluun kipu voi johtua nivelen tulehduksesta tai esimerkiksi siitä, että vaivaisenluun muodostama patti on suuri ja kenkä painaa sitä ikävästi.
Jalkaterän keskiosaa vahvistavasta treenistä voisi olla apua. Mitä vähemmän vaivaisenluu on ehtinyt levitä, sitä paremmin sitä voi korjata lihaksia treenaamalla. Aluksi tukipohjallinen voi helpottaa tilannetta. Myös asiantuntijan tekemä jalan keskiosan teippaus voi auttaa pitämään jalkaa kasassa.
7. Miten jalkaterää voisi vahvistaa?
Kun puhutaan keskivartalon hallinnasta ja coresta, tarkoitetaan vatsan, kyljen ja selän lihaksia, jotka pitävät kehon keskikohdan vahvana ja tiiviinä. Jalan core puolestaan tarkoittaa holvikaaren aluetta, eli jalan korkeinta aluetta ja sen ympäristöä. Se tukee jalan etu- ja takaosaa ja liittää ne toisiinsa.
Jalan coretreenissä harjoitetaan holvikaarta kannattavien lihasten hallintaa, jotta lihakset olisivat kunnossa ja tukisivat jalkaa. Se on tärkeää, sillä jalan core kannattelee koko vartalon painoa.
Jalan corea voi vahvistaa kuormittavilla harjoituksilla. Yhdellä jalalla seisominen tai yhdellä jalalla tehtävä maastaveto ovat mainioita coreharjoituksia jalalle. Niitä tehdessä huomaa, miten vaikeaa jalkaa on pitää oikeassa asennossa, sekä sen, että lihakset joutuvat todella töihin.
8. Vaikuttavatko nilkan nyrjähdykset jalan toimintaan?
Ikävä kyllä nyrjähdykset voivat vaikuttaa jalan toimintaan paljonkin ja pitkällä aikavälillä. Jos nilkkaan jää nyrjähdyksestä nivellukko eikä nilkka toimi enää täysin normaalisti, siihen voi jäädä piilevä liikehäiriö. Lähes aina, kun nilkka muljahtaa, myös nivelsiteet venähtävät. Tästä kertovat nyrjähdyksen jälkeinen turvotus ja sinerrys.
Nilkan nyrjähdykset voivat vaikuttaa jalan toimintaan paljonkin. Lähes aina, kun nilkka muljahtaa, myös nivelsiteet venähtävät.
Muljahduksen jälkeen nilkka on entistä löysempi ja muljahtaa yhä helpommin. Akuutin vaiheen jälkeen nilkka tarvitsisi kuntoutusta, ja siksi olisi hyvä tarkistuttaa asiantuntijalla, miten nilkka liikkuu ja toimii. Harmittavan usein nyrjähdykset jäävät piilovaivoiksi haittaamaan liikkumista.
9. Jos jalkaa särkee, pitäisikö levätä vai treenata?
Sekä että. Jos jalkoja rasittaa liian vähän, ne voivat olla heikot. Jalka vahvistuu monipuolisesti liikkumalla, ja esimerkiksi avojaloin tehty jalkajumppa vahvistaa tervettä jalkaa.
Jos taas liikkuu paljon, palautuminen on tärkeää. Maratoonarin tai betonilattialla vuosikaudet seisomatyötä tehneen ihmisen jalat ovat kuormittuneet, jolloin niihin voi tulla rasitusvammoja. Jos jalka on pitkään kipeä, se pitäisi aina tutkia.
10. Millaiset ovat hyvät kengät? Entä pohjalliset?
Kengät vaikuttavat jalkojen hyvinvointiin paljon, ja niihin kannattaa satsata. Kengän tehtävänä on suojata jalkaa ulkoiselta maailmalta ja varsinkin täällä pohjoisessa myös kylmältä.
Kengän tulee olla sopiva, varpailla pitää olla tarpeeksi tilaa eikä kengän kanta saisi olla kovin korkea. Melko tasainen kenkä olisi optimaalinen. Kengän olisi myös oltava rullaava varsinkin päkiän kohdalta, ettei se jäykistäisi askellusta. Tässä mielessä avojalkakenkien idea on mainio. Ne kuitenkin aiheuttavat jalkavaivoja, jos jalat eivät ole tarpeeksi hyvässä kunnossa.
Pohjallisilla voi korjata jalan toiminnallisia häiriöitä. Tukipohjallisten tarkoitus on tukea jalan toimintaa ja siirtää painoa oikeisiin kohtiin jaloissa. Tukipohjalliset pitäisi muotoilla jokaiselle mittojen mukaan. Markettipohjalliset eivät ole ratkaisu jalan ongelmiin, mutta jos niistä kokee saavansa apua, toki niitä voi käyttää. Ne ovat useimmiten niin kevyitä ja pehmeitä, ettei niistä toisaalta ole paljon haittaa.
Asiantuntija: alaraajaongelmiin erikoistunut fysioterapeutti Riikka Huhta Turun Askelklinikalta
