Quantcast
Channel: Terveys | Anna.fi
Viewing all 1781 articles
Browse latest View live

Se näkyy naamasta – näin elimistösi kertoo, että juot liikaa alkoholia

$
0
0

Alkoholin liikakäyttö voi aiheuttaa monenlaisia vakavia haittoja, kuten riippuvuutta sekä sosiaalisia ja psyykkisiä ongelmia. Mutta tiedätkö, miten alkoholi vaikuttaa elimistöön?

Runsas alkoholin nauttiminen voi näkyä ensimmäisenä kasvoissa: juonteet syvenevät, iho punoittaa, silmäluomet lerpattavat ja ihohuokoset laajenevat. Alkoholi voi myös pahentaa tai laukaista ihosairauksia.

Lisäksi alkoholi lihottaa, huonontaa unta sekä hidastaa kehon palautumista.

Kasvot paljastavat

Oletko kuullut niin sanotusta viininaamasta? Liika alkoholinkäyttö näkyy selvimmin kasvoista.

Runsas juominen syventää ihon juonteita, sillä alkoholi kuivattaa ihoa ja kuivalla iholla rypyt korostuvat. Tämä saattaa näkyä esimerkiksi syvinä suupielten juonteina.

Alkoholi saa kasvot myös punoittamaan, sillä nestehukka turvottaa ihon pieniä hiusverisuonia. Lisäksi alkoholi kerää nestettä elimistöön, mikä saattaa näkyä turvotuksena kasvoissa.

Alkoholin sokeripitoisuus vahingoittaa ihon kollageenin tuotantoa. Kollageeni pitää ihon kimmoisana, joten runsas alkoholin nauttiminen voi saada myös ihohuokoset laajentumaan ja silmäluomet roikkumaan.

Ihoanalyysimenetelmä face mapping perustuu siihen, että kasvojen eri osilla uskotaan olevan yhteys kehon muihin osiin. Sen mukaan kasvoista voidaan siis lukea ihmisen terveysongelmia.

Face mappingin mukaan silmien välinen alue on yhteydessä maksaan, joten rypyt ja punoitus kulmakarvojen välissä voivat kertoa alkoholin liikakäytöstä.

Ihosairaudet pahenevat

Liika juominen voi pahentaa iho-oireita tai olla jopa syy sairauden puhkeamiseen.

Runsas alkoholinkäyttö pahentaa esimerkiksi psoriasista, infektioekseemaa ja ruusufinniä.

Iho saattaa myös hilseillä tai punoittaa eri kohdista kehoa. Maksan toimintahäiriö voi puolestaan aiheuttaa hämähäkkiluomia tai muita ihomuutoksia.

ihosairaudet

Alkoholi ei tee hyvää ihosairauksille.

Vyötärölle kerääntyy rasvaa

Alkoholi on yleinen lihomisen syy.

Monissa alkoholijuomissa on runsaasti sokeria ja kaloreita, joista saatu ylimääräinen energia kertyy erityisesti vyötärön seudulle vaaralliseksi sisäelinrasvaksi. Alkoholi myös heikentää rasvanpolttoa.

Runsas juominen lihottaa myös epäsuorasti. Alkoholi muun muassa lisää ruokahalua, tekee ruokailuista epäsäännöllisiä, huonontaa unta ja saa usein ihmisen liikkumaan vähemmän.

Vyötärölihavuus

Alkoholilla ja vyötärölihavuudella on yhteys.

Keho ei palaudu rasituksesta

Alkoholi heikentää monella tavalla lihasten toimintaa esimerkiksi vähentämällä lihasproteiinien rakentumista. Tämä häiritsee mahdollisesta treenistä palautumista.

Yleensä runsas alkoholinkäyttö vähentääkin liikunnan harrastamista. Krapulassa urheilu voi olla myös hengenvaarallista.

Lisäksi alkoholi heikentää unta muun muassa vähentämällä melatoniinin ja lisäämällä stressihormonien tuotantoa. Tuoreessa tutkimuksessa huomattiin, että jo yksi alkoholiannos vähentää palauttavan unen määrää.

Aiheuttaa vakavia sairauksia

Suomessa yleisin maksatulehdusten aiheuttaja hepatiittivirusten lisäksi on alkoholi.

Runsas alkoholinkäyttö ja maksasolujen tulehtuminen voivat johtaa vuosien kuluessa jopa maksakirroosiin. Alkoholi on myös yleisin äkillisen haimatulehduksen aiheuttaja.

Runsas alkoholinkäyttö on myös yleinen kihdin syntyyn vaikuttava tekijä. Kihti syntyy, kun elimistössä on liikaa uraattia, ja alkoholi lisää elimistön uraatin tuotantoa.

Alkoholilla on yhteys myös sydän- ja verisuonisairauksiin sekä syöpään.

Lähteet: Women’s Health, Terveyskirjasto, Terveyskirjasto, DailyMail, Lihastohtori, Ihosairaala, Päihdelinkki


Pistikö ampiainen tai puriko kyy? Lääkäri paljastaa parhaat niksit ampiaisten, punkkien ja käärmeiden varalle

$
0
0

Yleislääkäri Patrik Währn Mehiläisen OmaLääkärisi-asemalta kertoo, mitä erilaisten pistosten ja puremien kanssa pitää tehdä, mitkä niksit toimivat ja mitä ei ainakaan kannata tehdä.

Kaikki raapiminen ja mekaaninen ärsytys pahentavat oireita.

Pääsääntönä kaikissa puremissa ja pistoksissa on, että ne pitäisi puhdistaa saippualla ja sen jälkeen antaa olla rauhassa. Kohoasento, kylmä ja hydrokortisoni lieventävät turvotusta ja kipua.

Kaikki raapiminen ja mekaaninen ärsytys pahentavat oireita. Myös kuuma pahentaa tulehdusreaktiota eli saunaan ei kannata mennä heti piston tai pureman saamisen jälkeen.

Währn vinkkaa, että jos tietää saavansa voimakkaita reaktioita ja suuria paukamia esimerkiksi hyttysen pistoksista, kannattaa syödä antihistamiinitabletteja kesällä jo etukäteen. Tabletit toimivat nimittäin huomattavasti paremmin, jos ne on otettu jo ennen kuin pistos on saatu.

Ampiaiset ja mehiläiset

Mehiläisen pistäessä tulee ensimmäiseksi poistaa mehiläisen jättämä piikki pistokohdasta.

Sekä mehiläisen että ampiaisen pistoskohta kannattaa puhdistaa saippualla, jotta myrkkyä lähtisi mahdollisimman paljon pois iholta.

Puhdistuksen jälkeen pistoskohtaan voi levittää hydrokortisonivoidetta, mutta sen jälkeen se pitäisi jättää rauhaan. Raapiminen tai muu mekaaninen ärsytys lisää tulehdusriskiä.

Jos ampiaisen tai mehiläisen pistoista saa oikein pahan reaktion eli anafylaktisen sokin, täytyy adrenaliinikynää pitää aina ensiapuna mukana. Ensiavun jälkeen on syytä suunnata mahdollisimman nopeasti sairaalaan.

Toimiiko vesipullohoito?

Tänä kesänä sosiaalisessa mediassa on kiertänyt niin kutsuttu vesipullohoito avuksi ampiaisen pistoon. Siinä vedellä täytetyn pullon suu asetetaan tiiviisti pistokohdan ympärille. Tempun luvataan helpottavan kipua ja imevän myrkyn pois.

Patrik Währnin mielestä keino on aivan käyttökelpoinen kivunlievityksen näkökulmasta. Veden tulee olla kylmää, sillä kylmä yleisesti vähentää turvotusta ja auttaa kipuun. Myös pullonsuusta tuleva paine lievittää kiputuntemusta.

Währn arvelee, että jonkin verran myrkkyä varmasti myös menee pullonsuusta veteen, mutta suosittelee silti mieluummin pesemään pistokohdan saippualla. Sen sijaan hän toteaa, että niin isoa painetta pullon suusta ei voi tulla, että mehiläisen piikki imeytyisi ihosta pois.

Kyykäärmeet

Kyyn purressa olisi tärkeää liikkua mahdollisimman varovasti. Pureman saanut raaja tulisi lastoittaa ja poistua paikalta toisen ihmisen avustuksella.

Kohoasento vähentää turvotusta, joten ainakin silloin, jos purema on tullut käteen, tulisi kättä pitää ylhäällä. Kohoasento myös vähentää infektioriskiä yhtä paljon kuin antibioottikuuri.

Jos tietää saavansa herkästi allergisia reaktioita, voi soittaa hätänumeroon. Muutoin tulee hakeutua lähimpään päivystykseen.

Kyyn purema vaatii aina antibioottihoitoa. On myös tärkeää varmistua siitä, että jäykkäkouristusrokoite on voimassa.

kyynpurema

Pese puremakohta saippualla ja vedellä, mutta älä tee siihen uuttaa haavaa.

Myös kyyn purema kannattaa pestä saippualla ja jättää sen jälkeen rauhaan kosketukselta. Währnin mukaan puremaan voi kokeilla kuitenkin painaa sokeripalan, joka imee jonkin verran myrkkyä. Sen sijaan minkäänlaista uutta haavaa – esimerkiksi puukolla – myrkyn pois imemistä varten, ei pidä tehdä.

Kyypakkauksessa oleva hydrokortisoni on Währnin mukaan melko tehotonta, mutta sitä voi käyttää ensiapuna kyyn puremaan. Pelkkään kyypakkaukseen ei saa missään tapauksessa luottaa, vaan kyyn purema vaatii aina käynnin päivystyksessä. Pahimmassa tapauksessa kyyn myrkky voi vaurioittaa esimerkiksi munuaisia, vaikka paikallisoire jäisikin vaatimattomaksi.

Rajuissa reaktioissa nopein apu on adrenaliinikynä ja vasta sen jälkeen kortisoni, koska kortisonin vaikutus alkaa vasta tunnin tai parin päästä. Päivystyspoliklinikalla kortisoni ja antihistamiini annetaan suonensisäisesti, jolloin vaikutus on tehokkaampi.

Punkit

Punkin puremissa tärkeintä on poistaa punkki iholta mahdollisimman nopeasti. Mitä nopeammin punkin poistaa, sitä pienempi riski on, että siinä mahdollisesti oleva borreliabakteeri siirtyy ihmiseen.

Währn kertoo, että jos punkki on ehtinyt olla iholla alle vuorokauden, riski ei ole niin suuri. Yleensä alle 12 tunnissa bakteeri ei ehdi siirtyä punkista ihmiseen. Siksi punkkitarkastus tulisi tehdä joka päivä, jos liikkuu punkkialueella.

Punkinpurema

Punkki on tärkeää saada mahdollisimman nopeasti pois.

Punkin aiheuttamiin puremiin pätevät samat yleissäännöt kuin muihinkin puremiin ja pistoksiin: puhdista purema ja jätä puremakohta sen jälkeen rauhaan. Hydrokortisoni, kohoasento ja kylmä lieventävät turvotusta ja kipua.

Jos punkin pureman ympärille tulee yli viikon päästä reaktio, eli se punoittaa yli viiden senttimetrin laajuudelta, tulee hakeutua lääkäriin. Borreliabakteeri ei nimittäin aiheuta akuuttia tulehdusta, vaan tulehdus leviää hyvin hitaasti viikkojen ja kuukausien aikana.

Tunnista MS-taudin ensioireet: 5 tyypillistä oiretta, jotka voivat kertoa MS-taudin puhkeamisesta

$
0
0

MS-tauti eli multippeliskleroosi, suomeksi pesäkekovettumatauti, saa elimistön hyökkäämään itseään vastaan. Tautiin sairastuneen elimistö muodostaa vasta-ainetta, joka vaurioittaa ihmisen hermostoa.

MS-tauti puhkeaa tyypillisimmin 20–40-vuotiaana, ja se on kaksi kertaa yleisempää naisilla kuin miehillä. MS-tautia sairastaa noin 7000 suomalaista.

Vaikka MS-taudin oireet ja kulku ovat yksilöllisiä, tauti alkaa usein tietynlaisilla, tyypillisillä oireilla. Ensimmäiset oireet johtuvat tavallisesti selkäytimen, näköhermon tai aivorungon tulehduksesta.

Kun ihminen osaa tunnistaa MS-taudin ensioireet, hän ymmärtää hakeutua niiden perusteella tutkimuksiin. Mitä aiemmin MS-tauti diagnosoidaan, sitä aiemmin taudin etenemiseen vaikuttava hoito ehditään aloittaa.

Listasimme viisi MS-taudin yleistä ensioiretta.

1. Näköhäiriöt

Näköhermon tulehdus on hyvin tavallinen MS-taudin ensioire. Se voi aiheuttaa näön hämär­ty­mistä toi­sessa sil­mässä tai molemmissa sekä heikentää kontrastien erottelukykyä ja värinäköä. Silmän takana voi myös tuntua kipua ja katseen kohdistaminen saattaa olla hankalaa.

Useimmiten tulehdus paranee itsestään, ja näkö palautuu vähitellen takaisin normaaliksi.

2. Oudot tuntemukset jaloissa ja käsissä

Kun MS-tauti aiheuttaa tulehdusta selkäytimeen, raajat alkavat oireilla. Erityisesti jalkaterissä ja sormissa voi esiintyä puutumista, kutinaa, kihelmöintiä ja pistelyä. Jalat voivat myös tuntua heikoilta.

3. Virtsarakon häiriöt

Selkäytimen tulehdus voi aiheuttaa virtsarakon toimintahäiriöitä. Virtsaamistarve voi tihentyä tai virtsaa voi olla vaikea pidätellä.

4. Aivorungon häiriöt

MS-taudin ensioireet johtuvat selkäytimen ja näköhermon tulehdusten lisäksi usein myös aivorungon tulehduksesta. Kun aivorungon toiminta häiriintyy, ihmisellä saattaa olla vaikeuksia ääntää vaikeita sanoja oikein tai hän voi nähdä kaksoiskuvia. Lukeminenkin voi vaikeutua: tekstiä luettaessa rivit eivät välttämättä pysy paikoillaan.

5. Merkittävä uupumus

Voimakas väsymys on yleistä MS-taudin alkuvaiheessa. Kyky sietää fyysistä rasitusta voi alentua, ja ihminen voi tuntea itsensä hyvin uupuneeksi. MS-taudin aiheuttama väsymys on voimakkaampaa kuin unenpuutteesta tai liikunnasta johtuva väsymys.

Miten MS-tauti todetaan?

MS-tautia epäiltäessä kannattaa hakeutua pikimmiten lääkärin tutkimuksiin. Tauti todetaan oireiden, magneettikuvauksen ja selkäydinnesteen tutkimuksen perusteella. Diagnoosin tekee neurologi.

Mistä MS-tauti johtuu?

MS-tautia on tutkittu paljon, mutta selvää syytä siihen, miksi tauti puhkeaa, ei vielä tiedetä.

MS-taudin puhkeamiseen vaikuttavat niin perintö- kuin ympäristötekijätkin, ja sairastuminen voi olla monen asian summa.

Ympäristötekijöistä muun muassa tupakointi, jotkut lapsuudessa sairastetut virusinfektiot sekä auringonvalon vähyys ja siitä johtuva D-vitamiinin vähäinen saanti näyttävät altistavan MS-taudille.

Vaikka MS-tautiin ei ole olemassa parannuskeinoa, sitä voidaan hidastaa lääkityksellä. Myös liikunta, fysioterapia ja kuntoutus auttavat helpottamaan taudin oireita.

MS-tauti vä­hentää eli­nikää vain muuta­malla vuo­della.

Lähteet: HealthlineNeuroliitto, Potilaan LääkärilehtiTerveyskirjasto

Katri Helena perui syksyn keikkansa terveydentilansa takia – lähes 6 prosenttia suomalaisista saa hoitoa samaan sairauteen

$
0
0

Laulaja Katri Helena, 73, on kamppaillut terveydentilansa kanssa juhannuksesta lähtien. Hän keskeytti juhannuskeikkansa Alahärmän Power Parkissa huonon olon vuoksi. Heinäkuussa Katri Helenalla diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja hän ilmoitti peruvansa kaikki loppukesän konserttinsa heikentyneen terveydentilansa vuoksi.

Tänään Ilta-Sanomat uutisoi, että Katri Helenan sairausloma jatkuu edelleen. Sinivalkoinen ääni on perunut kaikki tulevan syksyn konserttinsa. Kaikkiaan Katri Helena joutui perumaan kahdeksan 55-vuotisjuhlakonserttisarjaan kuuluvaa konserttia.

– Olin innoissani tekemään nämä konsertit, mutta en koe vielä olevani kunnossa ja sen vuoksi en halua riskeerata terveyttäni, Katri Helena kertoo Ilta-Sanomille

Kilpirauhasen vajaatoimintaan on lääkitys yli 300 000 suomalaisella

Katri Helena ei ole yksin sairautensa kanssa.

Suomesssa kilpirauhasen vajaatoimintaan tarkoitettua tyroksiini-lääkettä käyttää yli 300 000 henkilöä eli lähes 6 prosenttia väestöstä. Julkisuuden henkilöistä Katri Helenan lisäksi esimerkiksi toimittaja Raakel Lignell on sairastunut kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Sairaus on naisilla neljä kertaa yleisempi kuin miehillä. Suurin osa potilaista on myöhäisessä keski-iässä tai sitä vanhempia, mutta sairaus voi ilmaantua nuoremmillakin.

Oireina väsymystä, lihasheikkoutta ja alavireisyyttä

Kilpirauhashormonin puute hidastaa aineenvaihduntaa, mistä seuraa muun muassa väsymystä, paleluherkkyyttä, painonnousua, ummetusta, sydämen sykkeen hidastumista ja ihon kuivumista.

Tyypillisimpinä kilpirauhasen vajaatoiminnan oireina pidetäänkin voimakasta väsymystä, lihasheikkoutta, palelua, selittämätöntä painon nousua, hikoilemattomuutta, kuivaa ja karkeaa ihoa, alavireisyyttä, aloitekyvyttömyyttä ja silmäluomien turvotusta. Oireet voivat kuitenkin olla hyvin monimuotoisia.

Vaikeaan kilpirauhasen vajaatoimintaan voi liittyä mielentilan muutoksia ja muistihäiriöitä.

Ei voi diagnosoida pelkkien oireiden perusteella

Kilpirauhasen vajaatoimintaa ei koskaan voi todeta pelkkien oireiden perusteella, koska oireet voivat liittyä myös johonkin muuhun sairauteen tai puutostilaan. Samankaltaisia oireita voi esiintyä esimerkiksi raudan, D-vitamiinin tai B12-vitamiinin puutoksessa.

Jos epäilet itselläsi kilpirauhasen vajaatoimintaa, hakeudu lääkärin tutkimuksiin. Kilpirauhasen vajaatoiminta voidaan todeta helposti verikokeilla terveyskeskuksessa.

Sairauteen ei voi voikuttaa elintavoilla tai muulla itsehoidolla vaan hoitona on tyroksiinilääkitys.

Lähteet: Duodecim, Ilta-Sanomat, Kilpirauhasliitto

Masennus ei parane tsemppaamalla – 5 lausetta, joista on masentuneelle oikeasti apua

$
0
0

Vaivaako masennus? Yritä asennoitua positiivisesti ja päätä, että voitat masennuksen. Hanki kiva harrastus ja laita päivärytmisi kuntoon, se auttoi minuakin.

Masentunutta lohdutetaan joskus neuvoilla, jotka ärsyttävät ja jopa pahentavat masennusta. Läheinen voi kuitenkin olla hämillään. Mitä masentuneelle pitäisi sanoa, jotta tämän olo ei pahene?

Listasimme lauseet, joita masentuneelle ei kannata sanoa sekä sanat, joista on todellista apua:

Ei näin: Tee niin kuin neuvon ja piristyt
Vaan näin: Puhu tunteistasi ja kerro, miten voin auttaa

Masennus vaikuttaa monella tavalla toimintakykyyn.

Jo pelkkä sängystä nouseminen voi olla vaikeaa, eikä aivojaan voi vain napsauttaa positiiviseen asentoon. Masentunut kaipaa lohduttajaa ja kuuntelijaa, ei näsäviisasta neuvojaa.

Kömpelöt neuvot voivat pahentaa masentuneen oloa. Hän voi tuntea olevansa hölmö ja toivoton tapaus. Miksi en piristy, jos se muka on noin helppoa? Pahimmillaan opastaminen on vain neuvojan egon kiillottamista. Vaikka olisit saanut itse apua vinkeistäsi, et tiedä, miten toinen kokee asiat, eivätkä neuvosi välttämättä auta häntä.

Älä siis viisastele, vaan rohkaise toista puhumaan. Kuuntele häntä ja salli hänen tunteensa. Kysy, miten voit auttaa. Se, että käyt masentuneen luona siivoamassa, auttaa enemmän kuin neuvo arkirutiinien noudattamisesta.

Lue myös: Vaikea masennus raastaa parisuhdetta

Ei näin: Jollain toisella menee vielä huonommin
Vaan näin: Ymmärrän, että sinusta tuntuu pahalta

Huonoin tapa piristää masentunutta on muistuttaa, että monella muulla menee paljon huonommin.

Vaikka masentuneen ongelmat olisivat sinulle pieniä, ne ovat hänelle todellisia, sillä koemme asiat eri tavalla. Depression vähättely voi saada ihmisen häpeämään masennustaan. Tällöin paha olo ja itseviha syventyvät.

Älä vetoa nälkää näkeviin lapsiin tai siihen, että ennen muinoin elämä oli raskaampaa. Älä myöskään sano, että sinulla on ollut vaikeampaa. Sano, että on täysin ymmärrettävää, että hänestä tuntuu pahalta. Yritä myös aidosti ymmärtää syitä hänen masennuksensa taustalla.

Luo toivoa muistuttamalla lempeästi, että tilanne ei ole lopullinen. On luonnollista, että vastoinkäymiset satuttavat, mutta ne eivät kestä ikuisesti. Masennuksesta on mahdollista toipua ammattiavun ja läheisten avulla.

Keskustele: Olen köyhä ja työtön enkä ymmärrä ystävieni masennuksen syitä

Ei näin: Kiinnitä huomiosi positiivisiin asioihin
Vaan näin: Sinun ei tarvitse olla pirteä

Masennuksen taustalla on usein monia kuormittavia asioita, jotka ruokkivat toisiaan. Työttömyys voi masentaa ja sekoittaa päivärytmin. Lykkääntynyt päivärytmi taas vie energiaa työnhaulta ja sosiaalisuudelta, mikä masentaa entisestään.

Mitä syvempää ja laajempaa masennus on, sitä hyödyttömämpää on neuvoa toista keskittymään elämän positiivisiin puoliin. Kukaan ei ole huvikseen negatiivinen. Masentunut olisi optimistinen, jos hän pystyisi siihen.

Älä vaadi masentuneelta pirtsakkuutta. Ole ymmärtäväinen, jos hänen toipumisessaan tulee takapakkia. Ihminen jaksaa muuttaa ajattelu- ja reagointitapaansa vasta, kun hän on saanut vahvistua rauhassa, eikä hän koe syyllisyyttä tunteistaan.

Keskustele: Miten voin auttaa masentunutta ystävääni?

Ei näin: Sinun pitää muuttaa asennettasi
Vaan näin: Masennus ei ole sinun vikasi

Omaa asennetta korostavan ajattelun kääntöpuoli on armottomuus. Asennetyyppi voi kuvitella, että masennuksesta parantuminen on vain tahdon asia.

Todellisuudessa masennus on paljon monimutkaisempi sairaus. Esimerkiksi elämänmuutokset, henkilöhistoria, geenit ja ympäristö altistavat depressiolle. Masennus muuttaa tutkitusti myös aivotoimintaa. Sairautta ei paranneta positiivisilla iskulauseilla, ja asennetyöskentelyä tulisi tehdä ammattilaisen kanssa.

Yritä ymmärtää, että asiat, joita sinä kestät, voivat murtaa toisen. Muistuta masentuneelle, ettei depressio ole hänen vikansa tai heikkoutta. Jopa 15 prosenttia suomalaisista sairastaa joskus masennusta. Heidän joukossaan on myös peruspositiivisia, itsevarmoja ihmisiä.

Lue myös: Masennuksen piilevät merkit – tunnista läheisen masennus

Ei näin: Hanki joku kiva harrastus
Vaan näin: Saanko auttaa hankkimaan apua?

Lähde lenkille, tapaa ihmisiä, kokeile valohoitoa tai joogaa. Tällaiset vinkit voivat helpottaa oloa hetkellisesti, mutta ne eivät paranna masennusta. Mitä huonommassa kunnossa ihminen on, sitä naivimpia kikkakolmoset ovat.

Läheisten ei tarvitse parantaa masentunutta, mutta häntä pitäisi auttaa hankkimaan apua. Esimerkiksi työterveys, sosiaalitoimi, kunnan mielenterveystoimisto, neuvola tai kirkko voivat ohjata masentuneen oikean avun piiriin. Neuvoja saa myös Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksesta.

Soita tarvittaessa masentuneen puolesta lääkäriin ja vie hänet sinne. Vaikka et osaisi auttaa masentunutta, teet suuren palveluksen varmistaessasi, että joku toinen auttaa häntä.

Lue myös: Mitä tehdä, kun kumppani ei suostu hakemaan apua masennukseen?

Lähteet: Masennusinfo, Psychology Today, Suomen mielenterveysseura

Nyt loppui tissuttelu! 4 syytä pitää kurkku kuivana kolme viikkoa

$
0
0

Onko alkoholinkäyttösi lisääntynyt kesän aikana ja nyt haluaisit takaisin ruotuun? Elimistösi kyllä ilmoittaa, jos juot liikaa alkoholia – se näkyy jopa naamasta.

Alkoholinkäytön vähentäminen tuo mukanaan myös lukuisia terveysvaikutuksia: painonhallinta helpottuu, mahavaivat vähenevät, verenpaine laskee, unen laatu paranee, mieliala kohenee.

On todettu, että kolmen täysin selvän viikon pitäminen auttaa parhaiten alkoholin kohtuukäytön löytämisessä kosteamman kauden jälkeen.

Tämän takia kolmen viikon nenän valkaisu kannattaa:

1. Purat vanhat juomistapasi

Moni asiantuntija on sitä mieltä, että uuden tavan oppiminen kestää 21 päivää.

Kokonaan tauon pitäminen juomisesta auttaa purkamaan vanhoja juomisen tapoja ja antaa tilaa uusille toimintatavoille.

2. Sietokykysi alkoholin suhteen laskee

Katsos, pelkkä lasillinen riittää!

Sietokykysi alkoholin suhteen ehtii laskea kolmen viikon aikana, jonka takia alkoholi alkaa vaikuttaa sinuun nopeammin. Runsaampi juominen alkaa tuntua tarpeettomalta. Alkoholinkäytön vähentäminen kantaa siis pitkälle.

3. Ajatuksesi alkaa juosta nopeammin

Muistisi terävöityy, kun olet kolme viikkoa selvin päin.

Ajatuksesi alkaa juosta nopeammin, minkä takia olet kekseliäämpi ja opit asioita nopeammin.

4. Huomaat, että onnistut alkoholista luopumisessa

Eihän se niin vaikeaa olekaan!

Kun vietät kolme viikkoa vesilinjalla, saat käytännön kokemusta siitä, että pärjäät hyvin ilman alkoholia myös sellaisissa tilanteissa, jossa olet kenties aiemmin avannut korkin.

Kolmen viikon nenän valkaisun jälkeen huomaat, että pystyt saavuttamaan tavoitteesi. Se saattaa inspiroida sinua myös muiden tavoitteiden asettamiseen ja saavuttamiseen.

Lähteet: Päihdelinkki, Päihteet puheeksi

Vaivaako sinua pseudohalitoosi? Näin selvität, haiseeko hengityksesi oikeasti vai kuvitteletko vain

$
0
0

Pahanhajuinen hengitys eli halitoosi on yksi yleisimmistä suuhun liittyvistä vaivoista. Se on yhtä yleistä naisilla ja miehillä, ja siitä kärsii jopa 10–50 % väestöstä.

Haisevan hengityksen taustalla on useimmiten huono suuhygiena, jonka vuoksi suuhun kertyy pahanhajuisia rikkiyhdisteitä tuottavia bakteereja. Myös ientulehdus, hampaiden reikiintyminen, kuiva suu, refluksitauti ja hengitystieinfektiot voivat aiheuttaa halitoosia.

Väliaikaista pahanhajuista hengitystä aiheuttavat jotkut ruoat, kuten valkosipuli, ja juomat, kuten kahvi ja alkoholi. Myös tupakointi saa hengityksen haisemaan.

Halitoosia vai pseudohalitoosia?

Ihminen ei välttämättä itse tiedä, haiseeko hänen hengityksensä vai ei. Nenä on voinut tottua hajuun, eikä omaa hengitystä ole helppo haistaa.

Osa ihmisistä myös luulee kärsivänsä pahanhajuisesta hengityksestä, vaikka todellisuudesta näin ei ole. Silloin kyse on pseu­do­ha­li­toosista, joka on melko yleistä.

Vuonna 2010 julkaistun saksalaisen tutkimuksen mukaan jopa 28 prosenttia henkilöistä, jotka kertoivat kärsivänsä pahanhajuisesta hengityksestä, kärsikin pseudohalitoosista. Pseudohalitoosista eroon pääsemiseen voidaan tarvita psykologin apua.

Kuinka voi tunnistaa, haiseeko oma hengitys oikeasti vai onko kyse pseudohalitoosista? Listasimme neljä keinoa.

1. Tee sylkitesti

  • Nuolaise kielellä ranteesi sisäpuolta.
  • Odota noin 10 sekuntia, jotta sylki ehtii kuivua. Haista sen jälkeen rannettasi. Jos ranteesi haisee pahalta, niin haisee myös hengityksesi. Jos et haista mitään, et todennäköisesti kärsi pahanhajuisesta hengityksestä.

2. Ota kielinäyte

  • Usein pahan hajun lähde on kielessä. Ota kieleltäsi näyte esimerkiksi vanupuikon avulla. Hiero puikolla varovasti kielen takaosaa, jossa pahaa hajua aiheuttavat bakteerit usein pesivät.
  • Anna vanupuikon olla syrjässä noin minuutin ajan ja haista sen jälkeen puikkoa. Hengityksesi haisee todennäköisesti samalta kuin miltä puikko nyt haisee.

3. Hengitä kämmeniin tai kuppiin

  • Muodosta kämmenistäsi kuppi tai ota käsiisi oikea kuppi, jonka sisälle mahtuvat sekä suusi että nenäsi.
  • Hengitä suun kautta hitaasti kuppiin ja sisäänhengitä ilma nopeasti nenän kautta sisään. Jos hengityksesi haisee pahalta, todennäköisesti huomaat sen.
  • Huomioi! Menetelmän luottavuus riippuu hyvin paljon siitä, kuinka tiivis kuppi on. Jos uloshengitetty ilma karkaa kupin raoista ulos, hengityksen hajua ei pysty aistimaan kunnolla.

4. Kysy perheenjäseneltä tai ystävältä

Lähteet: HammaslääkäriliittoInternational Journal of Oral Science, Potilaan Lääkärilehti, WikiHow

Mitä unen laatu kertoo terveydestä? Kysyimme asiaa unitutkijalta

$
0
0

Oletko joskus pohtinut, mitä unen laatu oikeastaan edes tarkoittaa – ja mitä se paljastaa terveydestäsi? Kysyimme asiaa THL:n tutkimusprofessori Timo Partoselta.

– Unen laadulla tarkoitetaan yksinkertaisuudessaan sitä, kuinka virkeänä herää yöunien jälkeen, Partonen sanoo.

Unen laatu vaikuttaa vireystilaan

Uni on huonolaatuista, jos yöunien jälkeen olo ei ole virkeä.

Kaikista huonoimmassa tilanteessa yöunien jälkeen olo on väsyneempi kuin nukkumaan mennessä. Muilla kuin äärimmäisillä aamuvirkuilla myös päiväunien ottaminen on merkki huonolaatuisesta tai liian lyhyeksi jääneestä unesta.

Huonolaatuinen uni voi johtua siitä, että on nukkunut liian vähän tai laadullisesti huonoa unta, jossa unen rakenne on muuttunut normaalista unisyklistä. Aikuisilla normaalissa unessa on 20–30 prosenttia REM-unta eli vilkeunta, 15–20 prosenttia N3-unta eli syvää perusunta, noin yksi prosentti valvetta ja loput kevyttä perusunta. Käytännössä yhden prosentin valve tarkoittaa yöunesta muutamia minuutteja, eikä valveaikaa välttämättä edes muista aamulla.

Heräämiset ovat tavallisin syy huonoon unen laatuun. Herääminen katkaisee normaalin unisyklin ja vaikka heräämisen jälkeen nukahtaisi uudestaan, uni voi jäädä liian kevyeksi eikä tuota virkistävää vaikutusta.

Heikko unen laatu voi olla merkki psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta

On normaalia, että ihmisen vanhetessa syvän unen osuus vähenee ja yöunen keveys ja katkonaisuus yleistyvät. Jos yöuni on kuitenkin jatkuvasti katkonaista ja aiheuttaa ongelmia jaksamiseen, kyse on usein psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta.

Lievimmillään heräilyn ja unen kevenemisen voi aiheuttaa stressi.

Vakavampi syy heräilyyn voi olla esimerkiksi uniapnea tai masennus. Uniapneassa uni katkeaa hengitystaukoon, josta havahdutaan hereille. Masennus tai ahdistus taas voivat lisätä REM-unen määrää yli 40 prosenttiin kaikesta unesta. Sitä kautta myös unen katkonaisuus lisääntyy.

– Masentuneen tai ahdistuksesta kärsivän yöuni voi jopa alkaa suoraan REM-unella, mikä on hyvin poikkeuksellista ja niin ei pitäisi käydä. REM-uni saattaa helposti muuttua painajaisiksi, joista ihminen herää aina hereille eikä siksi pääse syvään uneen niin usein kuin pitäisi, Partonen kertoo.

Stressi, ahdistus ja masennus heikentävät unenlaatua.

Myös lääkkeet voivat vaikuttaa unenlaatuun. Esimerkiksi unilääkkeinä käytettävät bentsodiatsepiinit poistavat valvetta ja lisäävät kevyttä unta mutta vähentävät REM-unen ja syvän unen määrää.

– Uni ei silloin ole välttämättä niin virkistävää. Unettomuudesta kärsivälle voi silti olla helpotus, että hän on ylipäätään saanut unen päästä kiinni, Partonen sanoo.

Hyvälaatuinen uni ei ole merkki hyvästä kunnosta

Uni on hyvälaatuista, jos olo on nukutun yön jälkeen virkistynyt.

Oman unensa laatuun ja univaiheiden toistumiseen terve ihminen ei juuri voi vaikuttaa muutoin kuin varaamalla unelle tarpeeksi aikaa, pitämällä huolta terveistä elintavoista, rentoutumalla tarpeeksi ennen nukkumaan menemistä ja pitämällä nukkumaanmeno- ja heräämisajat säännöllisinä.

Onko hyvin nukkuva sitten aina terveelliset elämäntavat omaava? Ei välttämättä. Jotkut ihmiset nukkuvat luonnostaan paremmin kuin toiset, eikä hyvälaatuinen uni siksi ole varma todiste esimerkiksi hyvistä elämäntavoista tai vaikkapa hyvästä kunnosta.

Syvää perusunta voi lisätä päivällä tehty rankka treeni, mutta niin myös esimerkiksi se, että valvoo tavallista pidempään tai ei pääse nukkumaan silloin, kun haluaisi.

Uni-valvepäiväkirja on aktiivisuusranneketta parempi laadun mittaaja

Nykyään moni käyttää unen laadun mittaamiseen aktiivisuusrannekkeita ja -kelloja.

Vaikka osa rannekkeista lupaa kertoa jopa REM-unen määrän, Partonen ei pidä mitään aktiivisuusrannekkeita vielä täysin luotettavina unen mittareina. Osassa mittareista kevyt uni ja syvä uni eivät edes tarkoita samaa asiaa kuin kliinisissä testeissä, vaan niillä viitataan enemmänkin levottomaan ja levolliseen uneen.

– Kyllähän aktiivisuusrannekkeet jonkinlaista suuntaviivaa antavat. Mutta aktiivisuusrannekkeiden ongelma on se, että ne eivät oikein tunnista tarkasti valveillaoloaikaa yöunen keskellä. Jos ihminen makaa yöllä hiljaa paikallaan, vaikka olisikin täysin hereillä, aktiivisuusranneke tulkitsee, että henkilö nukkuu. Siksi aktiivisuusrannekkeet saattavat antaa liian hyvän kuvan yöunen määrästä, Partonen sanoo.

Jos oman unen laatu mietityttää, Partonen suosittelee aktiivisuusrannekkeen lukemien tavaamisen sijaan unettomuuden Käypä hoito -suosituksestakin löytyvän uni-valvepäiväkirjan pitämistä. Päiväkirjassa arvioidaan yöunia, merkitään nukutut päiväunet ja kirjataan ylös päivien toiminta kuten liikunnat, syömiset sekä mahdolliset alkoholin käytöt ja tupakoinnit. Päiväkirjaa kannattaa pitää 2–3 viikkoa.

– Uni-valvepäiväkirjan avulla voi ehkä oivaltaa, millaisen päivän jälkeen on nukkunut huonosti, milloin hyvin ja onko omissa elintavoissa jotain korjattavaa, Partonen sanoo.

Jos huonosti nukkuminen on jatkuva ongelma, Partonen suosittelee ammattiavun piiriin hakeutumista.

– Jos huonosti nukkuminen jatkuu useimpina öinä viikossa, parikin viikkoa yhtä mittaa, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle. Siten voi saada lisää selvitystä, opastusta ja apua.


Näin pääset irti myrkyllisestä katkeruudesta – 6 askelta, joiden avulla muutat kateuden rakentavaksi tunteeksi

$
0
0

Kateus on normaali tunne, joka motivoi parhaimmillaan tavoittelemaan unelmia.

Syvä kateus voi kuitenkin muuttua katkeruudeksi, joka johtuu usein arvottomuuden tunteesta. Pahimmillaan katkeruus voi aiheuttaa masennusta ja epäempaattisuutta.

Myrkyllisestä katkeruudesta on onneksi mahdollista päästä irti, ja kateuden voi kääntää kannustimeksi. Tärkein väline kateuden hallitsemiseen on myötätunto.

1. Mieti, mistä kateus kertoo

Kateus voi tuntua hävettävältä ja väärältä, mutta sekin on arvokas tunne.

Kateus kertoo esimerkiksi arvoistamme ja haaveistamme. Asiat, joista kadehdimme muita, ovat meille tärkeitä tai jollain tavalla arkoja.

Ensimmäinen askel kateutensa hallintaan on siihen tutustuminen. Mieti, mistä kateutesi kertoo: unelmistasi, itsetunnostasi, käsittelemättömistä epäonnistumisistasi vai jostain muusta?

Keskustele: Mitkä ovat 3 tärkeintä syytä kateuteesi?

2. Yritä kääntää kateus motivaattoriksi

Kateuden voi kääntää kannustimeksi. Älä keskity siihen, mitä sellaista toisella on, joka sinulta puuttuu. Mieti sen sijaan, miten voisit saavuttaa kadehtimasi asian.

Kateutta aiheuttava asia saa realistisemmat mittasuhteet, kun purat sen osiin. Voit huomata, ettet kadehdi toisen onnellisempaa elämää, vaan hänen kiinnostavaa työtään ja hienoa asuntoaan.

Kun kateuden kohde on konkreettinen, on helpompaa suunnitella, miten voisit saavuttaa saman asian.

Lue myös: Kateus voi olla myös voimavara

3. Erota toisistaan terve kilpailu ja tuhoisa vertailu

Tervehenkinen kilpailu voi olla hauskaa ja motivoivaa. Sen sijaan toisten saavutusten jatkuva vertailu omiin ruokkii katkeruutta ja alemmuudentunnetta.

Sinun ei tarvitse kitkeä kilpailuhenkisyyttäsi, mutta muista, että voitot ja tappiot eivät saa määrittää arvoasi.

Keskustele: En kestä enää ystäväni kilpailuhenkisyyttä ja kateutta

4. Ole myötätuntoinen itsellesi ja muille

Kun kateus muuttuu katkeruudeksi, ihminen voi saada mielihyvää siitä, että kateuden kohteella menee huonosti. Tällainen ilo on tuhoavaa, sillä se ruokkii epäempaattisuutta.

Katkeruuden vastavoima on myötätunto. Kun ihminen pystyy myötäelämään toisten ilot ja surut, katkeruus helpottaa. Hän kohtaa muut persoonina, ei kadehdittavina ominaisuuksina.

Muita kohtaan on kuitenkin vaikea tuntea empatiaa, jos sitä ei suo itselleen. Katkeruus johtuu usein omasta arvottomuuden kokemuksesta. Mieti, mistä heikko itsetuntosi johtuu. Anna kipeiden tunteiden tulla ja lohduta itseäsi. Voit esimerkiksi sanoa ääneen ”en ole saanut tarpeeksi rakkautta ja kadehdin niitä, jotka saavat huomiota”.

Kateutensa syiden tunnustaminen voi ensin hävettää, mutta häpeä helpottaa, kun sallit tunteesi. Kun olet itsellesi myötätuntoinen, alat nähdä itsesikin kokonaisena, arvokkaana persoonana, et listana epäonnistumisia.

Lue myös: Oletko myötätuntoisempi muille kuin itsellesi? Tämän vuoksi se ei kannata

5. Opettele kiitollisuutta

Kateutta ei kannata ruokkia miettimällä jatkuvasti asioita, jotka itseltä puuttuvat. Yritä keskittää huomiosi siihen, mitä sinulla on.

Älä mieti vain saavutuksiasi, vaan asioita, joita ulkopuoliset eivät näe, mutta jotka tuntuvat hyvältä. Koetko turvallisuutta, onko sinulla hyvä mielikuvitus tai luotettavia ystäviä? Opettele arvostamaan näitä asioita. Voit listata päivän päätteeksi asiat, joista olet kiitollinen tänään.

Kiitollisuutta on kuitenkin vaikea tuntea, jos katkeruus johtuu vaikeista itsetunto-ongelmista. Jos ihminen ei tunne itseään arvokkaaksi, neuvo ”yritä olla kiitollinen” on yhtä tehokas kuin avohaavan paikkaaminen laastarilla.

Tärkeintä onkin työstää ensiksin itsetunto-ongelmia, olla itselleen myötätuntoinen ja salliva. Vastoinkäymiset saavat tuntua pahoilta, eikä kateutta tarvitse kitkeä kokonaan. Olennaista on se, hallitsetko sinä kateuttasi vai kateus sinua.

Lue myös: Kiitollisuus voi jopa pidentää elämää – näin teet kiitollisuudesta voimavaran

6. Puhu syvästä kateudesta ammattiauttajalle

Syvää katkeruutta ja itsetunto-ongelmia on vaikea käsitellä yksin.

Kateudesta kannattaa tällöin puhua terapeutille. Voimakas katkeruus voi nimittäin aiheuttaa masennusta, joka heikentää elämänlaatua entisestään.

Lue myös: Unohda pakkopositiivisuus – HOT-terapiassa ajatusten ja tunteiden hyväksyminen tuottaa nopeita tuloksia

Lähteet: Lifehacker, Psychology Today, Suomen mielenterveysseura

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen mystisestä sairaudestaan: ”Kyseenalaistin koko urani ja tulevaisuudensuunnitelmani”

$
0
0

Kun kansanedustaja Tytti Tuppurainen viime syksynä koki olonsa vetämättömäksi, hän haki syytä niin omien kykyjensä riittämättömyydestä kuin vaihdevuosistakin.

– Olin tehdä isoja virheitä ennen kuin tajusin, että olen sairas, Tytti sanoo.

Oululainen, SDP:n kansanedustajana toista kauttaan istuva Tytti juo teetä Musiikkitalon kahviossa Helsingissä. Hän kertoo häkellyttävästä vuodesta, jonka aikana hän katsoi monta kertaa itseään peilistä ymmärtääkseen, mistä oli kysymys. Heijastuva kuva oli pitkään väärä, vaikka Tytti kuinka yritti tunnistaa sitä. Lopulta kuva katosi, lyyhistyi Tytin mukana kylpyhuoneen lattialle. Vasta silloin hänelle alkoi selvitä, että hänen pitää hakea apua.

Keväällä 2017 Tytti oli käynyt rankan ja näyttävän kisan puolueensa puheenjohtajuudesta Antti Rinteen ja Timo Harakan kanssa. Rinne tuli valituksi, mutta Tytti oli tyytyväinen kamppailuun. Hänen mieltään olisi jäänyt kaihertamaan, jos hän ei olisi lähtenyt mukaan kisaan.

– Syksyllä koin olevani epätavallisen alavireinen. Tunne ei mennyt ohi vaan jatkui ja jatkui, Tytti muistelee.

Elämässä mikään ei tuntunut oikein miltään. Asiat, jotka olivat aiemmin tuottaneet hyvää oloa, laimenivat. Tytti oli aina nauttinut ulkoilusta belgianpaimenkoiransa Rosan kanssa. Nyt hän raahautui iltalenkille ja odotti, että koira haluaisi nopeasti takaisin kotiin.

Pahinta oli, että tahmea, väsynyt olo seurasi myös töihin. Puoluetoveri Tuula Haatainen kävi presidentinvaalikamppailua, ja Tytti huomasi änkyttävänsä poissaolevana tärkeässä vaalitilaisuudessa. Itsesyytökset olivat sen jälkeen rajuja.

– En uskaltanut eduskunnan kyselytunnilla pitää puheenvuoroa, koska pelkäsin, että putoan. Nimenhuudossa painoin vahingossa poissa olleen kollegan nappia. Jouduin ilmoittamaan istuntosihteerille tekemästäni käsittämättömästä virheestä, Tytti muistelee.

Hän, joka ei yleensä kadota mitään, hukkasi Eduskuntataloon takkinsa. Myöhemmin se löytyi väärästä kaapista, jonne Tytti oli sen itse pannut.

– Hain selitystä kaikesta mahdollisesta. Ehkä haasteellinen puheenjohtajakampanja oli sittenkin väsyttänyt minut. Mietin, että olin pitkään ollut kahden teini-ikäisen lapsen yksinhuoltaja. Ehkä lasten murrosikä oli käynyt voimilleni.

”Luulin, että olen tullut vanhaksi, eikä nelikymppisenä enää vain jaksa niin kuin ennen.”

Lopulta Tytti epäili jo, että hänen vaihdevuotensa ovat alkaneet.

– Luulin, että olen tullut vanhaksi, eikä nelikymppisenä enää vain jaksa niin kuin ennen. Kun mikään selitys ei tuntunut osuvan oikein kohdalleen, Tytti alkoi epäillä itseään ja omia kykyjään. Hänen reaktionsa alkoivat muistuttaa menestyviin naisiin usein liitettyä huijarisyndroomaa:

– Kysyin itseltäni, olinko onnistunut tähän asti vakuuttamaan muut kyvyistä, joita minulla ei ollutkaan. Kyseenalaistin koko urani ja tulevaisuudensuunnitelmani.

– Harkitsin esimerkiksi luopumista Demarinaisten puheenjohtajuudesta. Ajattelin, että olen laiska ja tehtävään kyvytön, koska sen hoitaminen alkoi tuntua yhtäkkiä raskaalta.

Pyörtyminen pysäytti sisupussin

Pienestä pitäen Tytti on ollut hyvin energinen, ahkera ja tavoitteellinen.

– Nimenomaan jaksaminen on ollut aina minun juttuni. Jos tohdin sanoakaan, olen ollut aina peräänantamaton taistelija, sisupussi. Olen aina vaatinut itseltäni paljon, mutta aina myös pystynyt paljoon, Tytti sanoo.

Esimerkkejä tästä on jo kouluvuosilta, kun hän muun muassa siirtyi viidenneltä luokalta joulun jälkeen suoraan kuudennelle luokalle.

Oma tienesti oli tarpeen viisilapsisessa perheessä, jonka isä oli Oulun kaupunginorkesterin viulisti ja äiti kotiäiti. Yli kymmenen vuoden ajan Tytti jakoi lehtiä kolme kertaa viikossa. Oulun Luontonuorten puheenjohtajana 90-luvun alussa hän oli mukana toteuttamassa nuorten itsensä ideoimaa kierrätyskeskusta.

Gradunsa hän teki kahden lapsen syntymien välissä.

– Luin yöllä vauvojen nukkuessa ja lähdin usein aamulla tenttiin nukkumatta itse lainkaan. Ajattelin, että tutkinnon on oltava valmis, kun palaan työelämään. Onnistuin.

Tytti Tuppurainen

– Voin nyt todella hyvin. Olen päässyt kaikista viime syksyn oireista ja tunnen itseni taas samanlaiseksi tekijänaiseksi kuin ennenkin, Tytti Tuppurainen sanoo.

Tytin mielestä kysymys ei ole näyttämisen tarpeesta. Hän vain nauttii saadessaan asioita tehdyksi ja voidessaan olla hyödyksi.

Mutta nyt kalvava huonommuuden tunne oli saanut Tytin pelkäämään jopa masennusta, kunnes hän heräsi kovaan kipuun marraskuisena sunnuntaiaamuna viime syksynä.

– Vasen ranteeni oli aivan käsittämättömän kipeä sisäpuolelta.

Kipu vain äityi päivän mittaan, ja hän joutui ottamaan särkylääkettä, jota ei juuri koskaan käytä. Illalla suihkusta tultuaan Tytti pyörtyi kylpyhuoneen lattialle.

Tytin mies, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio, syöksyi auttamaan vaimoaan.

– Viimeinen mielikuvani on mieheni hämmentynyt ilme, ja sitten pyörryin uudelleen. En ollut pyörtynyt koskaan aikaisemmin. Kokemus oli dramaattinen.

Pariskunta lähti päivystykseen, jossa todettiin, että Tytin on mentävä heti aamulla työterveyslääkärille.

– Siinä vaiheessa en vielä osannut yhdistää kipua ja pyörtymistä pitkäaikaiseen väsymykseeni. Olin yhä valmis syyllistämään itseäni, että olen kyvytön ja laiska.

Työterveyslääkäri tunnisti rannekivun aiheuttajaksi rannekanavaoireyhtymän. Sen syy taas on usein kilpirauhasen vajaatoiminta. Verikokeissa paljastui, että kilpirauhasarvoissa oli jotakin poikkeavaa. Vyyhti alkoi selvitä.

Lääkitys tepsi nopeasti

Kilpirauhanen sijaitsee ihmisen kurkunpään alapuolella. Noin 20 grammaa painava rauhanen vaikuttaa koko kehon toimintaan valmistamalla, varastoimalla ja vapauttamalla verenkiertoon kilpirauhashormoneja kuten tyroksiinia ja trijodityroniinia. Vajaatoiminnan syy on usein kilpirauhasen tulehdus.

Painon nousua lukuun ottamatta Tytti oli huomannut itsellään syksyn mittaan lähes kaikki useimmiten kilpirauhasen vajaatoimintaan liitetyt oireet. Hän oli ollut väsynyt, fyysisesti heikko, toimintakyvytön ja häntä palelsi.

– Kesän jälkeen ihmettelin sitäkin, miksi ihoni ja hiukseni olivat koko ajan hyvin kuivat, Tytti lisää tunnistettuja oireita.

Nykyisin Tytti ottaa aamuisin tyhjään vatsaan tyroksiinipillerin. Lääkityksen ansiosta hänen vointinsa alkoi kohentua nopeasti.

– Suorastaan virkosin, Tytti sanoo.

Hänen onnekseen Demarinaisten liittokokous järjestettiin viime marraskuussa niin myöhään, että Tytti oli jo saanut diagnoosin.

– Tiesin, että voimani ovat palautumassa. Uskalsin lähteä taas ehdolle ja sain jatkaa tehtävässä.

Kilpirauhasen vajaatoiminta olla perinnöllinen vaiva

Ruokavaliotaan Tytti ei ole joutunut sairautensa takia muuttamaan, koska hän on syönyt jo kauan oikeaoppisesti. Aviomies on hyvä kokki, joka laittaa terveellistä ruokaa hyvistä raaka-aineista.

Iltaisin Tytti palelee herkästi. Silloin hän nauttii lämmikkeeksi kofeiinitonta teetä.

– Kahvin juomista rajoitan. Rakastan hyvää kahvia ja juon sitä aamuisin kaksi kuppia. Päivän aikana saatan juoda vielä kupillisen, mutta illalla kello 17 jälkeen en sitä enää juo. Kahvi ei tee hyvää.

Pertti ja Tytti tapasivat toisensa eduskunnassa, kun Tytti oli ensimmäistä kauttaan talossa. Siihen mennessä hän oli ollut kuusi vuotta yksinhuoltajana. Työpaikkaromanssi johti häihin Oulun tuomiokirkossa vuonna 2014.

Tytin tytär Salla, 18, on ensi kevään abiturientti. Poika Olli on 16-vuotias lukiolainen. Pertin lapset ovat jo aikuisia.

– Kilpirauhasen vajaatoiminnan on todettu olevan perinnöllistä. Salla ja Olli ovat molemmat käyneet verikokeissa. Kummallakaan ei onneksi ole havaittu mitään merkkejä sairauden puhkeamisesta.

Miksi Tytti syyllistyi?

Tytin tilaa seurataan säännöllisin verikokein vähintään kerran vuodessa. Muuten kilpirauhasongelmaa ei enää edes huomaa.

Mietittäväksi jää, miksi Tytti ei uskonut ajoissa olevansa sairas. Miksi hän syyllisti itseään eikä lähtenyt hakemaan apua todellisiin vaivoihinsa?

Tytti haluaa kertoa tarinansa nyt juuri siksi, että saisi esimerkillään ihmiset – erityisesti naiset – havahtumaan. Hän väittää tunnistavansa, että juuri naiset käyttäytyvät usein samalla tavalla kuin hän.

– Heijastamme tuntemamme epävarmuuden ja hämmennyksen usein itseemme ja syyllistymme, kun asiat eivät mene niin kuin niiden pitäisi mennä. Opin kokemuksestani, että oireisiin pitää reagoida ja hakea apua. Itselleen ei saa myöskään olla liian ankara. Eteen voi todella tulla vastoinkäymisiä, jotka vaikuttavat suorituskykyyn. Ne eivät kuitenkaan mitätöi koko ihmistä, Tytti painottaa.

Erityisesti naisten vaiva

• Kilpirauhasen vajaatoiminta syntyy, kun kilpirauhanen ei pysty tuottamaan normaalia määrää kilpirauhashormonia, tyroksiinia.

• Yleisin syy vajaatoimintaan on kilpi- rauhasen autoimmuunitulehdus, jolloin elimistön puolustusjärjestelmä hyökkää omia kudoksia vastaan tuhoten kilpi- rauhaskudosta, mikä johtaa hormoni- tuotannon vähenemiseen.

• Tyroksiinilääkitystä käyttää Suomessa yli 300 000 ihmistä eli lähes 6 % väestöstä.

• Naiset sairastuvat kilpirauhasen vajaatoimintaan neljä kertaa useammin kuin miehet.

• Suurin osa sairastuneista potilaista on ylittänyt keski-iän, mutta tauti voi ilmaantua nuoremmillekin.

• Useimmiten sairaus kehittyy hitaasti jopa vuosien kuluessa.

Lähde: Terveyskirjasto.fi, Kilpirauhasliitto.

Tytti Tuppurainen, 42

Ammatti: Kansanedustaja, filosofian maisteri.

Asuu: Oulussa miehensä Pertti Rauhion ja lastensa Sallan ja Ollin kanssa. Perheellä on koti myös Helsingissä.

Harrastukset: Lukeminen, koiranhoito, saunominen, sauvakävely.

Ajankohtaista: Valittiin keväällä eduskunnan naisverkoston puheenjohtajaksi. On nyt myös Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry:n ja Suomen YK-liiton puheenjohtaja.

Flunssakausi tulee! Lääkäri kertoo, miten hellekesä vaikutti vastustuskykyymme

$
0
0

Kuluneena kesänä suomalaiset saivat todella nauttia auringonpaisteesta, ja se saattoi myös edistää terveyttämme. Auringon valo lisää D-vitamiinin tuotantoa, ja D-vitamiinilla on monia terveysvaikutuksia.

D-vitamiinin keskeisimmät vaikutukset liittyvät luuston terveyteen, mutta riittävällä D-vitamiinin saannilla on tutkimusnäytön mukaan myös yhteys parantuneeseen vastustuskykyyn.

Onko aurinkoinen kesä voinut siis edistää suomalaisten vastustuskykyä?

– Teoriassa kyllä. Jos kesällä on oleillut paljon ulkona, niin D-vitamiinin saanti on ollut aika hyvää, yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen Terveystalosta kertoo.

Kesän D-vitamiinivarastot hupenevat nopeasti

Kesällä tankatut D-vitamiinivarastot eivät valitettavasti kestä pitkään, kun päivät lyhentyvät.

Kuukauden tai kahden sisällä kesän auringonpaisteen johdosta saatu D-vitamiini alkaa olla käytetty, ja D-vitamiinipitoisuuden kanssa ollaan lähtötasolla.

Koska ravinnosta D-vitamiinia saadaan huonosti – lukuun ottamatta rasvaisia kaloja sekä maitotuotteita ja levitteitä, joihin on lisätty D-vitamiinia – D-vitamiinilisää kannattaa alkaa käyttää viimeistään syys-lokakuussa.

Suomalaisten suositusten mukaan sopiva annos D-vitamiinilisää on 10 mikrogrammaa päivässä, mutta Halosen mukaan määrää voi hieman suurentaa.

– Yliannostuksen vaara on aika pieni, kun pysytään maltillisissa annoksissa. Oman näkemykseni mukaan 20 mikrogrammaa päivässä ei vielä missään nimessä ole aikuiselle liikaa. D-vitamiinilisää voi myös käyttää ympäri vuoden, vaikka yleisten suositusten mukaan sitä ei tarvitsisi käyttää kesäaikaan.

Pidä vastustuskyvystä huolta elintavoilla

Vaikka D-vitamiini parantaa vastustuskykyä syksyn ja talven flunssa-aaltoja vastaan, se ei yksin riitä pitämään vastustuskykyä yllä. Jos omasta vastustuskyvystään haluaa pitää mahdollisimman hyvää huolta, kannattaa noudattaa terveellisiä elintapoja.

– Ravinnon pitäisi olla riittävää ja monipuolista. Monipuolinen tarkoittaa sitä, että ruokavalioon kuuluu kaikkia keskeisiä ravintoaineita: vitamiineja, proteiineja, hiilihydraatteja ja kivennäisaineita. Erityisryhmien, kuten vegaanien, pitää kiinnittää tähän hieman enemmän huomiota.

Myös riittävä lepo on tärkeää. Se, että ihminen nukkuu tarpeeksi, on palautumisen kannalta olennaista.

Lepäämisen lisäksi kannattaa muistaa liikkua. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että liikunnalla on vastustuskykyä edistäviä vaikutuksia.

Sen sijaan tupakointia ja liiallista alkoholinkäyttöä on syytä välttää, sillä molemmat heikentävät vastustuskykyä.

Näin keho kertoo, että burnout on lähellä – tunnista loppuunpalamisen varoitusmerkit

$
0
0

Jos stressi jatkuu ja jatkuu, seurauksena voi lopulta olla burnout.

Burnout eli loppuunpalaminen tai työuupumus ilmenee väsymyksenä, joka ei hellitä levolla, kyynistyneenä asenteella työtä kohtaan sekä heikentyneenä ammatillisena itsetuntona. Työuupumus heikentää elämän laatua ja lisää muun muassa masennuksen, tapaturmien, työkyvyttömyden, unihäiriöiden ja stressiperäisten sairauksien riskiä.

Burnoutin voi onneksi estää, jos sen varoitusmerkit huomaa ajoissa. Pitkittynyt stressi ilmenee monin tavoin kehossa. Listasimme 7 fyysistä oiretta, jotka voivat kertoa siitä, että burnout on lähellä.

Burnoutin fyysiset oireet

1. Lihasjännitykset ja -kivut niskassa ja hartioissa

Jatkuva stressitila voi saada lihakset kireiksi. Etenkin niskassa ja hartioiden alueella voi ilmetä jännitystä, jäykkyyttä ja kipua.

2. Toistuvat päänsäryt

Stressi on yksi yleisimmistä päänsäryn aiheuttajista. Jos stressi pitkittyy, pääsäryt voivat lisääntyä.

Päänsäryn lisäksi voi esiintyä myös silmäsärkyä.

3. Ruoansulatusvaivat

Moni reagoi stressiin vatsallaan. Ruoansulatusongelmia, kuten ripulia ja ummetusta, voi alkaa esiintyä, jos stressi pitkittyy.

4. Unihäiriöt

Nukahtamisvaikeudet, yölliset heräilyt ja unettomuus voivat kertoa siitä, että burnout on lähellä. Pitkittynyt stressi heikentää unen laatua.

5. Jatkuva sairastelu

Vastustuskyky kärsii pitkään jatkuneesta stressistä. Jos ihminen kärsii toistuvista flunssista, hälytyskellojen pitäisi alkaa soida.

6. Kohonnut syke ja verenpaine

Korkea leposyke voi johtua pitkään jatkuneesta stressistä. Korkeasta leposykkeestä on kyse, jos syke ei esimerkiksi kolmen vuorokauden aikana missään vaiheessa putoa alle 65 lyönnin.

Stressi voi saada sykkeen lisäksi myös verenpaineen kohoamaan.

7. Seksuaalinen haluttomuus

Pitkään jatkunut stressi voi vaikuttaa seksielämään. Seksuaalinen haluttomuus ja mielihyvän kokemuksen väheneminen voivat olla merkkejä siitä, että ihminen on burnoutin partaalla.

Estä burnout ajoissa

Jos yllämainitut oireet kuulostavat tutuilta, tarvitset todennäköisesti muutosta elämääsi. Voit estää burnoutin muun muassa seuraavien keinojen avulla.

  • Huolehdi palautumisestasi. Järjestä levolle riittävästi aikaa ja huolehdi siitä, että työajat eivät pitkity.
  • Keskustele esimiehesi kanssa tilanteesta ja ota tarvittaessa yhteys työterveyshuoltoon.
  • Pyri noudattamaan terveellisiä elämäntapoja. Syö terveellisesti ja harrasta liikuntaa, josta itse pidät. Lempeä liikunta, kuten kävely, on mainio valinta.
  • Lue myös muut vinkit työuupumuksen ehkäisemiseksi.

Lähteet: Forbes, Heathline, MielenterveysseuraTerveyskirjasto, Verywell

Saitko postia gynekologilta? Näin tulkitset papakokeen ja HPV-testin tuloksia oikein

$
0
0

Kun Suomessa aloitettiin 60-luvulla kohdunkaulan syövän joukkoseulonnat, vuosittain todettujen uusien syöpien määrä putosi noin 700:sta noin 160:een. Nyt papakokeen rinnalle on tullut HPV-testi, joka kertoo, onko papakoetta syytä edes ottaa.

– Elämme muutosvaihetta. Koska tutkimustieto siitä, mikä kohdunkaulan syövän ja papilloomaviruksen yhteys on ja miten virus elimistössämme käyttäytyy, on lisääntynyt valtavasti, kohdunkaulan syövän seulonta on täysin mullistumassa, kertoo lääketieteen tohtori, gynekologian ylilääkäri sekä synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Sari Ahonkallio Oulun Terveystalosta.

Ahonkallio vastasi kysymyksiimme kohdunkaulan syövästä sekä HPV- ja papakokeista:

Miksi papakoe otetaan?

– Papa- eli irtosolukokeita otetaan kohdunkaulan syövän ja sen esiasteiden löytämiseksi. Papakokeen ansiosta solumuutokset, eli syövän esiasteet, huomataan ja ne päästään hoitamaan ennen kuin ne ehtivät kehittyä syöväksi.

Miksi kohdunkaulan syövän seulonnoissa on niin tärkeää käydä?

– Kohdunkaulan syöpä on alkuvaiheessa joko täysin oireeton tai hyvin vähäoireinen. Jos tutkimuksiin hakeudutaan vasta sitten, kun oireita jo on, syöpä voi olla jo levinnyt. Toki joillekin oireita, kuten veristä vuotoa yhdynnän yhteydessä tai pahanhajuista vuotoa, joka ei mene ohi tavallisilla emätintulehduslääkkeillä, voi kuitenkin tulla jo ennen kuin syöpä on levinnyt. Kohdunkaulan syövän seulontaan kutsutaan 30–60-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Jos oireita on alle 30-vuotiaana, tutkimuksiin on hakeuduttava oitis. Viimeisen 15 vuoden aikana syöpien määrä on nuoremmissa ikäryhmissä valitettavasti lähtenyt nousuun. Se johtuu siitä, että seulontoihin osallistuminen on vähentynyt. Nykyisin seulontoihin osallistuu vain noin 70 prosenttia naisista. Jokaisen seulontoihin kutsutun olisi äärimmäisen tärkeää osallistua seulontoihin, jotta kohdunkaulan syövältä voitaisiin välttyä.

Mikä kohdunkaulan syövän aiheuttaa?

– Nykyisin tiedetään, että kohdunkaulan syövän aiheuttaa lähes poikkeuksetta HPV eli papilloomavirus, tarkemmin sanottuna muutama tämän viruksen alatyyppi, korkean riskin HPV-tyypit. Yleisimmät korkean riskin HPV-tyypit ovat tyypit 16 ja 18, jotka aiheuttavat 70 prosenttia kaikista kohdunkaulan syövistä. 80 prosenttia ihmisistä saa elämänsä aikana jonkin papilloomavirustartunnan. Tartunnan saaminen on sen todennäköisempää, mitä nuorempana on aloittanut seksielämän ja mitä useampien kumppaneiden kanssa on harrastanut suojaamatonta seksiä. HPV eli papilloomavirus leviää vain seksuaalisessa kanssakäymisessä, niin hetero- kuin homoseksinkin välityksellä. Esimerkiksi naisparit eivät siis ole tartunnalta suojassa. Vain osa papilloomavirustyypeistä aiheuttaa näkyviä kondyloomia eli visvasyyliä.

Mikä papilloomavirukselta suojaa?

– HPV-rokote. Se tehoaa kaikista parhaiten, kun se annetaan ennen seksielämän aloittamista. Nykyisin HPV-rokote kuuluu valtakunnalliseen rokoteohjelmaan, se annetaan kuudesluokkalaisille tytöille. Valitettavasti erilaisten ennakkoluulojen ja perusteettomiksi osoitettujen sivuvaikutuspelkojen vuoksi rokotekattavuus on verraten huono. Parhaimmillaan se on 70 prosenttia, joillakin alueilla vain 45 prosentin luokkaa. Huolehtikaa, että tyttärenne saavat HPV-rokotteen. Se on henkivakuutus.

Voiko papilloomaviruksesta päästä jotenkin eroon?

– Hyvä uutinen on, että useimmiten virus häviää elimistöstä. Aiemmin luultiin, että kun sen kerran saa, se pysyy loppuelämän. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Useimmiten se häviää elimistön oman immuunipuolustuksen ansiosta parin vuoden sisällä. Etenkin jos on kyse alle 30-vuotiaista naisista, niin yli 90 prosentin varmuudella virus häviää parin vuoden sisällä. Kuitenkin joskus virusinfektio pitkittyy ja voi alkaa aiheuttaa solumuutoksia ja syöpää. Syövän kehittyminen kuitenkin edellyttää, että korkean riskin virus on ollut elimistössä vähintään seitsemän vuotta. Sitä ennen syöpä ei voi kehittyä. Tiedetään, että tupakointi ja muut sukupuolitaudit, erityisesti klamydia, lisäävät papilloomaviruksen aiheuttaman kohdunkaulan syövän riskiä.

Mikä HPV-testi on?

– Viime aikoina on laajalti alettu siirtyä papaseulonnasta, jossa seulotaan solumuutoksia, HPV-seulontaan, jossa tutkitaan, löytyykö naiselta syövän aiheuttavaa virusta vai ei. HPV-testi otetaan kohdunsuulta hyvin pitkälti samaan tapaan kuin papatesti. Jos kyseessä on niin sanottu refleksitutkimus ja HPV-testi on positiivinen, samasta näytteestä tutkitaan automaattisesti papa eli solukuva. Siitä nähdään, onko virus jo aiheuttanut solumuutoksia vai ei. Jos HPV on negatiivinen, papaa ei tarvitse edes tutkia, sillä negatiivinen HPV-testi tarkoittaa, että ainakaan seuraavan viiden vuoden aikana ei voi sairastua kohdunkaulan syöpään. Siksi seulontaväli voidaan turvallisesti pitää viidessä vuodessa.

Mitä jatkotoimenpiteet ovat, jos HPV-testi on positiivinen tai papassa huomataan solumuutoksia?

– Lievät solumuutokset paranevat useimmiten seurannassa spontaanisti. Paranemista pitää kuitenkin seurata eli ottaa vuoden päästä uusintanäyte. Jos HPV-testi on positiivinen mutta solumuutoksia ei ole, vuoden kuluttua otetaan seuraava kontrollinäyte. Siitä nähdään, onko virus hävinnyt vai onko se vielä olemassa ja aiheuttanut mahdollisesti solumuutoksia, joita pitäisi alkaa hoitaa. Syöpää se ei ole voinut missään tapauksessa vuoden aikana aiheuttaa. Jos oman kunnan seulonnoissa ei vielä oteta HPV-testiä, kannattaa käydä otattamassa koe vaikka yksityisellä – etenkin jos tietää olevansa kohdunkaulan syövän riskiryhmässä. Näin saat tiedon siitä, kannatko virusta ja onko sinun tarpeellista käydä kontrolleissa vuoden välein. Ensimmäinen HPV-koe tulisi ottaa vasta 30-vuotiaana, koska merkityksellisiä ovat vain ne virustartunnat, jotka eivät ole siihen mennessä itsestään korjaantuneet. Jos alle 30-vuotiaalta otetaan seulontanäyte, otetaan papanäyte. Oireettomilta alle 25-vuotiailta ei tarvitse ottaa seulontanäytteitä lainkaan. Alle 25-vuotiailta näyte tulee ottaa ainoastaan, jos heillä on oireita tai löydöksiä kohdunsuulla.

Millainen tulos papakokeesta tai HPV-testistä tulee?

– HPV-kokeen tulos on joko negatiivinen tai positiivinen. Jos tulos on positiivinen, saa lisäksi papakokeen tulokset. Ennen papakokeen tulos luokiteltiin luokkiin I–V. Luokka I oli normaali ja luokka V syöpä. Nykyisin on kuitenkin käytössä Bethesda-luokitus, jossa kuvaillaan, onko näytteessä atypiaa eli irtosolukon poikkeavuutta ja jos on, missä solukossa ja minkä asteista. Atypian voimakkuus ratkaisee, voidaanko sitä seurata vai tarvitseeko heti ottaa lisätutkimuksia tai tehdä toimenpiteitä. Atypian laatua ja voimakkuutta kuvaillaan erilaisin kirjainlyhentein, jotka eivät avaudu maallikoille millään tavalla. Siksi potilaalle pitää aina lähettää vastaus hoitavan lääkärin tulkitsemana, ei pelkkää patologin vastausta sellaisenaan. Papanäytteestä voidaan nähdä myös erilaisia tulehduksia, esimerkiksi bakteerivaginoosi ja hiivatulehdus. Täytyy kuitenkin muistaa, että tällaisten tulehdusten toteamiseen on parempia, nopeampia ja halvempia tapoja. Kierukan laittoon tai ehkäisypillerireseptin uusimiseen papanäyte ei liity millään tavalla.

Kuinka nopeasti ja mitä kanavaa pitkin papakokeen tai HPV-testin vastaukset tulevat?

– Aika näytteen ottamisesta tulosten saamiseen vaihtelee terveydenhuollon yksiköstä riippuen todella paljon. Esimerkiksi omassa yksikössäni 2–4 viikossa näytteen ottamisesta vastaus on kotona. Yleensä vastaus sekä HPV- että papakokeesta lähetetään kotiin postitse eikä tuloksista soitella.

Mitä jos en ymmärrä, mitä tulokset tarkoittavat?

– Yksityisellä lääkärille kannattaa tällaisessa tilanteessa varata soittoaika. Jos olet osallistunut joukkoseulontoihin, asia voi olla hieman monimutkaisempi ja lääkäriä vaikeampi tavoittaa. Tässä tilanteessa apua ei välttämättä saa edes yksityisen lääkärin vastaanotolta, sillä tiedot potilaalle lähetettävässä kirjeessä ovat usein lääkärille aivan riittämättömät. Kirjeessä ei ole varsinaista patologin lausuntoa, jonka perusteella voisi sanoa, mistä tarkkaan ottaen on kysymys. Siksi kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi siihen terveydenhuoltoyksikköön, jossa seulontanäyte on otettu.

Nuku yö ulkona -haaste tulee taas! Nämä ovat ulkona nukkumisen hyödyt

$
0
0

Suomen Latu haastaa lauantaina 8. syyskuuta 2018 suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona. Majoittua voi esimerkiksi teltassa, laavussa tai vaikka taivasalla riippumatossa. Tärkeintä on nauttia luonnosta ja jokamiehenoikeuksien suomasta mahdollisuudesta yöpyä ulkona. Yönsä voi viettää kansallispuistossa, retkeilyalueilla tai vaikka omalla takapihalla tai parvekkeella.

Nämä ovat ulkona nukkumisen hyödyt:

1. Koet elämyksen

Ulkona nukkuminen on takuulla elämys. Ja jos haluaa lisätä tai vaalia omaa onnellisuuttaan, asiantuntijat neuvovat käyttämään rahaa materian sijaan elämyksiin.

2. Stressi vähenee

Luontoympäristö auttaa rentoutumaan ja tehostaa rentoutumisen vaikutusta. Luonnon elementtien tiedetään vaikuttavan myönteisesti muun muassa verenpaineeseen ja sykkeeseen.

3. Mieliala kohoaa

Luonnossa oleskelu vaikuttaa myönteisesti kokonaismielialaan ja lisää positiivisia tuntemuksia. Ei siis ole ihme, jos heräät luonnon helmasta hymy huulillasi.

4. Nukahdat helpommin ja ajatuksenjuoksusi nopeutuu

Ilmanlaatu vaikuttaa aivojemme kykyyn toimia. Raikkaassa ilmassa nukahtaminen helpottuu. Lisäksi raikkaassa ilmassa oleskelu saa ajatuksen juoksemaan nopeammin. Voi siis hyvinkin olla, että tunnet olosi vireämmäksi ja keskittymisen helpommaksi ulkona nukutun yön jälkeen.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Suomen latu, Sleep Junkies, Thesus

Eroon tunnesyömisestä: 5 harjoitusta, joiden avulla tunnesyöminen voi loppua

$
0
0

Todennäköisesti olet joskus syönyt muusta syystä kuin siksi, että sinulla on ollut nälkä. Kenties olet herkutellut juhlissa kakulla, napostellut elokuvissa popcornia tai ostanut kesäpäivänä jäätelötuutin. Se on täysin normaalia.

Jos herkkujen syömisestä kuitenkin tulee jatkuva tapa piristää omaa mieltä, hukuttaa ikäviä tunteita tai karkottaa stressiä, kyse voi olla haitallisesta tunnesyömisestä.

Eroon tunnesyömisestä

Tunnesyöminen on sitä, että tunteita aletaan säädellä ruoan avulla. Samalla tunteet alkavat hallita omaa syömiskäyttäytymistä ja ruokasuhde vääristyy. Tunnesyöminen on usein tiedostamatonta eikä ihminen välttämättä osaa sanoa, mistä se on saanut alkunsa.

Jos syöminen alkaa aiheuttaa syyllisyyden ja häpeän tunteita tai se tuntuu omasta itsestä ongelmalliselta, kyse voi olla haitallisesta tunnesyömisestä. Siitä on kuitenkin mahdollista päästä eroon terapian tai itsehoidon avulla.

Ravitsemusterapeutit Anette Palssa ja Maare Kauppinen antavat teoksessaan Tunnesyöminen (Tammi 2018) useita vinkkejä, kuinka omaa suhdettaan ruokaan voi muuttaa ja tunnesyömisestä päästä eroon. Poimimme kirjasta viisi harjoitusta, joilla tunnesyöminen voi loppua.

1. Käyttäytymisanalyysi

Käyttäytymisanalyysi auttaa ymmärtämään, mitkä asiat vaikuttavat tunnesyömiseen.

  • Kirjoita ylös erilaisia asioita, tilanteita ja henkilöitä, jotka mielestäsi vaikuttavat tunnesyömiseesi. Liittyykö herkuttelu esimerkiksi raskaisiin työtehtäviin vai syötkö herkkuja tyypillisesti silloin, kun tunnet olosi yksinäiseksi?
  • Pohdi, mitkä asiat liittyvät toisiinsa ja mitkä ovat mielestäsi merkittävimpiä.
  • Mieti, mihin asioihin voit itse vaikuttaa ja mitä voisit muuttaa.

2. Arvojen kirkastaminen

Kun ihminen tietää, mihin suuntaan hän haluaa elämässään kulkea, hänen on helpompi tehdä valintoja ja päätöksiä. Harjoitus, jonka tarkoitus on kirkastaa omia arvoja, vahvistaa sisäistä motivaatiota muutokseen.

  • Tee mindmap, jonka keskelle kirjoitat otsikon ”minulle tärkeät asiat”.
  • Kerää otsikon ympärille asioita, joita pidät tärkeinä. Ovatko esimerkiksi terveys, perhe, parisuhde, ystävät, työ, itsensä kehittäminen, harrastukset, luonto tai henkisyys sinulle tärkeitä asioita?
  • Kirjoita arvon viereen numero 1–10 sen mukaan, kuinka tärkeä se on sinulle.
  • Kirjoita arvon alle numero 1–10 sen mukaan, kuinka hyvin se toteutuu tällä hetkellä elämässäsi.
  • Pohdi, miksi toiset arvot toteutuvat paremmin kuin toiset. Mieti, mitä voisit tehdä tilannetta muuttaaksesi.

3. Syömispäiväkirja

Syömispäiväkirja auttaa näkemään omat ruokailutavat uudessa valossa. Voit myös havaita, syötkö kenties liian vähän tai liian epäsäännöllisesti. Säännöllinen ruokarytmi ja kunnon ateriat estävät hallitsematonta syömistä ja vähentävät mielitekoja.

  • Kirjoita tai kuvaa kaikki, mitä päivän aikana syöt ja juot.
  • Kirjaa ylös myös kellonaika, tilanne ja nälän taso ennen ja jälkeen syömisen sekä syömiseen mahdollisesti liittyvä tunnetila.
  • Analysoi päiväkirjaa mahdollisimman objektiivisesti, tutkijan asenteella. Millaisia asioita syömispäiväkirjastasi voit päätellä?

4. Syömiseen liittyvien tunteiden tunnistaminen

Harjoituksen tarkoituksena on oppia tunnistamaan ja hyväksymään tunnesyömiseen liittävät tunteet.

  • Kun sinulle iskee voimakas mielihalu syödä jotakin, pysähdy ja kysy itseltäsi, mistä mielihalu johtuu. Oletko kenties väsynyt, tylsistynyt tai pettynyt?
  • Yritä antaa tunteen vain olla. Toivota se tervetulleeksi ilman, että reagoit siihen syömisellä. Kun tunnesyömisestä luopuu, esiin voi nousta vaikeitakin tunteita, joita syömisellä on tukahdutettu. Muista, että hankalat tunteet ovat osa elämää. Ne voivat toisaalta olla myös viesti siitä, että jonkin asian on muututtuva.

5. Sydämen nälkä

Sydämen nälkä -niminen harjoitus auttaa tunnistamaan tunteisiin liittyvää nälkää.

  • Mieti, mitkä ovat keinosi ravita sydäntäsi. Miten voisit lohduttaa, rauhoittaa ja ilahduttaa itseäsi muuten kuin syömällä? Ravitseeko sydäntäsi kenties luonto, liikunta, läheiset ihmiset, taide tai sauna?
  • Tarkkaile omaa toimintaasi ja mieti, milloin syömisen perimmäisenä syynä voisi olla sydämen nälkä. Ravitse sydäntäsi muulla kuin ruoalla.

Lähde: Anette Palssa & Maare Kauppinen: Tunnesyöminen – löydä terve suhde itseesi ja ruokaan (Tammi 2018)


Selätä matala-asteinen tulehdus: 3 hiljaista tulehdusta ehkäisevää elintapaa

$
0
0

Kehon matala-asteinen tulehdus on vihollinen, joka kannattaa pyrkiä taltuttamaan. Matala-asteinen eli hiljainen tulehdus edistää monia sairauksia, kuten sydän- ja verisuonitauteja, tyypin 2 diabetesta ja syöpää. Lisäksi krooninen tulehdustila voi muun muassa vaikeuttaa painonhallintaa, aiheuttaa väsymystä ja lisätä ruoansulatusongelmia.

Tiedetoimittaja, tutkija ja kirjailija Maria Borelius kertoo Hyvinvoinnin vallankumous -teoksessaan, kuinka hiljaista tulehdusta voi ehkäistä ja vähentää. Seuraavat kolme elintapaa auttavat torjumaan matala-asteista tulehdusta.

1. Syö tulehdusta vähentävää ravintoa

Hiljaista tulehdusta voi vähentää ruokavaliolla. Syö joka päivä:

  • runsaasti erivärisiä vihanneksia, marjoja ja hedelmiä
  • kunnollista, mieluiten itse tehtyä ruokaa
  • proteiinia joka aterialla
  • terveellistä rasvaa, kuten oliiviöljyä, rapsiöljyä ja avokadoöljyä sekä omega-3-rasvahappoja, joita saa muun muassa rasvaisesta kalasta
  • suoliston tasapainoa ylläpitäviä probiootteja, kuten luonnonjogurttia, kefiiriä ja hapatettuja kasviksia.

2. Vähennä sokerin syöntiä

Sokeri edistää tulehdusta ja nostaa veren insuliinipitoisuutta. Jos ihminen syö jatkuvasti sokeria, hänelle voi kehittyä insuliiniresistenssi, joka puolestaan voi johtaa tyypin 2 diabetekseen.

Vähennä valkoisen sokerin saantia. Vaihda sokeripitoiset muromyslit kaurapuuroon ja valitse iltapäiväkahvin seuraksi pähkinöitä ja luonnonjogurttia pullan sijaan.

Sokerin lisäksi myös muita hiilihydraatteja, joilla on korkea glykeeminen indeksi, kannattaa vähentää. Esimerkiksi vaalealla vehnäleivällä on korkea GI eli se nostaa nopeasti verensokeria.

Suosi matalan GI:n ruokia eli hitaita hiilihydraatteja, kuten:

  • kaurahiutaleita
  • bataattia
  • kvinoaa
  • täysjyväriisiä
  • palkokasveja.

3. Liiku enemmän, istu vähemmän

Liikunta vähentää hiljaista tulehdusta. Vähennä istumista ja liiku joka päivä jonkin verran, edes 10 minuuttia.

Pyri harrastamaan joka viikko sekä kestävyys- että lihaskuntoa vahvistavaa liikuntaa. Kesävyyskuntoa vahvistavia liikuntalajeja ovat muun muassa reipas kävely, pyöräily, juoksu ja hiihto. Lihaskuntoa voi vahvistaa voimaharjoittelulla joko kuntosalilla tai kotitreenillä. Muista myös rauhallinen, rentouttava liikunta, kuten venyttely ja jooga.

Lähde: Maria Borelius: Hyvinvoinnin vallankumous – tulehdusta ehkäisevä elämäntapa (HarperCollins Nordic 2018)

Flunssa vai influenssa? Näin erotat, hoidat ja ehkäiset tartunnat

$
0
0

Suomessa sanat flunssa ja influenssa sekoittuvat usein ihmisten suussa. Kyseessä on kuitenkin kaksi eri tautia.

–Influenssaa esiintyy yleensä kausina. Influenssakausi alkaa useimmiten vuodenvaihteen aikoihin ja kestää muutaman kuukauden.  Flunssaa taas on ympäri vuoden, joskin Suomessa vähemmän kesä-heinäkuussa, koska ihmiset ovat vähemmän tekemisissä keskenään. Koulut ovat kiinni ja ihmiset ovat lomilla ja ollaan enemmän ulkona, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautilääkäri Leif Lakoma kertoo.

Flunssa ja influenssa aiheuttavat erilaiset oireet

Flunssalla ja influenssalla on eri taudinaiheuttajat. Flunssaa aiheuttavia viruksia on noin parisataa.

– Tauti on yleensä lievä ja oireina on enimmäkseen vain ylähengitysteiden oireita eli esimerkiksi kurkkukipua, nuhaa ja yskää, ei niinkään rajua yleistautia, Lakoma kertoo.

Influenssaa taas aiheuttavat influenssavirukset. Influenssaviruksia on kolmea päätyyppiä, A, B ja C, joista A- ja B-tyypit aiheuttavat vuosittaisia epidemioita ihmisille.

– Influenssa alkaa usein korkealla kuumeella. Lisäksi voi tulla päänsärkyä ja tuntua siltä, että joka paikkaa kolottaa. Influenssa on tautina flunssaa rankempi.

Työikäisillä influenssa yleensä paranee flunssan tapaan kotihoidolla, mutta vanhemmalle väestölle influenssasta seuraa enemmän jälkitauteja, jotka voivat pahimmillaan johtaa jopa kuolemaan.

– Mitään spesifiä hoitoa influenssaan ei ole, mutta viruslääkkeet saattavat joskus lyhentää taudin kestoa. Niitä ei kuitenkaan aina ole edes tarpeen käyttää. Yleisvointi ratkaisee aina sen, onko syytä hakeutua hoitoon vai ei, Lakoma ohjeistaa.

Rokotus, käsihygienia ja oikeaoppinen yskiminen

Flunssan ja influenssan yksi olennainen ero on Lakoman mukaan se, että influenssaa voidaan ehkäistä rokotteella, kun taas flunssaan ei mitään rokotetta ole.

– Flunssa ja influenssa tarttuvat kosketus- ja pisaratartuntana yleensä käsien kautta, kun virukset kulkeutuvat käsistä hengitysteihin ja silmiin. Siksi hyvä käsihygienia on kaiken A ja O. Myös oikeaoppinen yskiminen on tärkeää. Käsiin ei pitäisi yskiä, vaan mieluummin kyynärtaipeisiin.

Näin yskit oikein ja pysäytät mikrobien leviämisen

  • Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat.
  • Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.
  • Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin.
  • Hakeutuessasi tutkimuksiin ja hoitoon terveydenhuollon laitokseen sinulle saatetaan laittaa paperinen suu-nenäsuojus suojamaan henkilökuntaa ja muita potilailta tartunnalta, jos yskit ja aivastelet.

Katso, alla olevalta videolta, miten yskit oikein eli mitä kaikkea yskiessä ja yskimisen jälkeen kannattaa muistaa.

Lähde: THL

Parkinsonin taudin ensioireet – 10 varoitusmerkkiä, jotka voivat kertoa sairaudesta

$
0
0

Parkinsonin tauti alkaa vaivihkaa ja etenee hitaasti. Kyseessä on liikehäiriösairaus, joka alkaa useimmiten 50–70 vuoden iässä. Joskus tauti voi alkaa myös nuoremmalla iällä. Taudin syytä ei vielä tunneta.

Parkinsonin tauti tunnistetaan sen oireiden perusteella, sillä sairaus ei näy verikokeissa tai magneettikuvissa. Mitä aikaisemmin tauti diagnosoidaan, sitä paremmin oireiden etenemistä pystytään hidastamaan.

Taudin varhaisia oireita voi olla hankalaa huomata ja yhdistää sairauteen, etenkin jos oireita ilmaantuu satunnaisesti. Listasimme kymmenen oiretta, jotka voivat kertoa Parkinsonin taudista. Yhdestä yksittäisestä oireesta ei ole syytä huolestua, mutta jos useampia oireita ilmenee, kannattaa varata aika lääkärin vastaanotolle.

1. Käsien vapina

Kädet voivat vapista muun muassa jännityksen tai raskaan harjoittelun vuoksi, mikä on täysin normaalia. Jos käsien tai sormien hallitsematonta vapinaa sen sijaan esiintyy lepotilassa, kyse voi olla Parkinsonin taudista.

Vapina on ensimmäinen oire noin 75 prosentilla Parkinsonia sairastavista. Sitä ilmenee aluksi vain toisella puolella kehoa, ja usein vapina on ajoittaista. Vapina alkaa tyypillisesti sormista.

2. Käsialan pienentyminen

Käsialan muuttuminen selvästi aiempaa pienemmäksi on yleistä Parkinsonin taudissa. Syynä on sairauteen liittyvä lihastoiminnan hidastuminen.

3. Hajuaistin heikentyminen

Jos ihminen ei enää haista kunnolla ruokia, kuten banaania, suolakurkkuja tai lakritsia, syynä voi olla Parkinson.

Hajuaistin heikkeminen on yleinen Parkinsonin taudin varhainen oire. Se voi alkaa jopa vuosia ennen liikeoireita, kuten käsien vapinaa. Hajuaisti ei yleensä häviä kokonaan, mutta hajut ja tuoksut muuttuvat laimeiksi.

4. Hidasliikkeisyys

On normaalia, että liikkuminen on aamuisin hieman hidasta, mutta jos hidasliikkeisyys vaivaa pitkin päivää, kyse voi olla Parkinsonin taudista.

Liikkeiden hidastuminen on yksi Parkinsonin taudin pääoireista. Tuolilta nousemista voi tulla vaikeaa, kävely voi muuttua verkkaiseksi ja kädet eivät välttämättä enää liiku normaalisi kävelyn tahdissa.

5. Jäykkyys

Parkinsonin tautiin liittyy lihasjäykkyyttä. Sen voi huomata esimerkiksi takkia pukiessa tai selkää pestessä.

Taudin alkuvaiheessa lihasjäykkyys on tyypillisesti toispuoleista, ja sitä ilmenee esimerkiksi hartioissa tai lonkissa. Jäykkyyteen voi liittyä lihaskipua.

6. Liikkuminen nukkuessa

Jokaisella on silloin tällöin öitä, jolloin unissaan kääntyilee ja pyörii tavallista enemmän. Usein toistuva yöllinen potkiminen, heittelehtiminen ja käsien huitominen voivat kuitenkin olla Parkinsonin taudin varhaisia oireita ja ennakoida taudin puhkeamista. Liikehtiminen voi olla hyvin rajua, ja nukkuva saattaa myös huutaa.

Oireilua kutsutaan REM-unen aikaiseksi käytöshäiriöksi. Sitä esiintyy enemmän miehillä kuin naisilla.

7. Ilmeettömyys

Parkinsonin tauti voi näkyä kasvojen ilmeiden vähentymisenä. Vaikka ihminen olisi iloinen, hän saattaa näyttää kivikasvoiselta.

Ilmeettömyys liittyy lihastoiminnan hidastumiseen, ja sitä voi esiintyä jo taudin varhaisessa vaihessa.

8. Ummetus

Ummetus on hyvin yleistä Parkinsonin tautia sairastavilla. Parkinsonin tauti vahingoittaa suoliston seinämän hermosäikeitä, minkä vuoksi suoli laiskistuu.

Ummetusta voi alkaa esiintyä jo vuosia ennen kuin liikehäiriöt ilmaantuvat.

9. Ryhdin huonontuminen

Jos ihminen ei enää seiso yhtä suorassa kuin ennen vaan on alkanut taipua kumaraan, syynä voi olla Parkinson.

Ryhti ei huonone yhdessä yössä vaan muutos tapahtuu vähitellen. Siksi siihen ei välttämättä tule kiinnitettyä huomiota.

10. Äänen muuttuminen

Parkinsonin tauti voi hidastaa puhetta. Tauti saa kielen ja nielun lihakset toimimaan hitaammin ja kankeammin kuin ennen.

Alkuvaiheessa parkinsonpotilaan ääni voi muuttua hiljaisemmaksi tai käheäksi. Taudin ollessa pitkällä puheesta saattaa tulla puuroutuvaa ja epäselvää.

Mitä voin tehdä, jos epäilen Parkinsonin tautia?

Parkinsonin tautia epäiltäessä on syytä hakeutua lääkäriin. Lääkäri tekee diagnoosin oireiden, haastattelun ja neurologisen tutkimuksen perusteella. Tauti on todennäköinen, jos ihmisellä on kaksi kolmesta pääoireesta, joita ovat lepovapina, liikkeiden hidastuminen ja lihasjäykkyys.

Parkinsonin tautiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta sen oireita voidaan pitää kurissa lääkehoidolla. Lisäksi ihminen voi pitää itsestään huolta säännöllisellä liikunnalla.

Erityisesti tasapainoa vahvistavasta ja lihaskuntoa lisäävästä harjoittelusta on hyötyä. Myös fysioterapiasta, toimintaterapiasta ja puheterapiasta voi olla parkinsonpotilaalle apua.

Lähteet: Healthline, Parkinson’s FoundationSuomen Parkinsonsäätiö, Terveyskirjasto, Terveyskylä

Migreeni ei ole vain päänsärky – 5 asiaa, kuinka migreeni vaikuttaa elämään

$
0
0

Migreeniä voidaan pitää vain päänsärkynä, mutta tuore kansainvälinen kyselytutkimus paljasti, että migreeni vaikuttaa elämään hyvin monin tavoin.

Novartiksen toimeksiannosta tehtyyn My Migraine Voice -tutkimukseen osallistui yli 11 000 migreeniä sairastavaa 31 maasta. Suomalaisia vastaajia oli yhteensä 345.

Kyselyn mukaan migreenillä on muun muassa seuraavanlaisia vaikutuksia sitä sairastavan elämään:

1. Migreeni rajoittaa toimintakykyä

Migreenikohtauksen aikana ihminen ei pysty toimimaan normaalisti. 50 prosenttia vastaajista kertoi, että toimintakyky on kohtauksen aikana erittäin rajoittunut. 33 prosenttia koki, että toimintakyky on jopa äärimmäisen rajoittunut.

2. Migreeni aiheuttaa emotionaalista taakkaa

Migreeniä sairastavat kokevat monia kielteisiä tunteita migreeniin liittyen.

Puolet vastaajista koki syyllisyyttä siitä, etteivät he voi migreenin vuoksi aina pitää lupauksiaan ja joutuvat jättämään perheensä tai ystävänsä pulaan.

Migreeni aiheuttaa myös pelkoa. Viidennes vastaajista kertoi pelkäävänsä paljon tai erittäin paljon seuraavaa migreenikohtausta.

Emotionaalista taakkaa aiheuttaa lisäksi se, että migreeniä sairastavat kokevat, että muut eivät  pysty käsittämään, miltä migreeni tuntuu. 74 prosenttia vastaajista mainitsi kielteiseksi tunteeksi sen, etteivät ihmiset ymmärrä heidän kipuaan.

3. Migreeni häiritsee unta

Yöunet kärsivät migreenistä. Lähes kolme neljästä kyselyyn vastaajista kertoi migreenin aiheuttaneen univaikeuksia.

4. Migreeni vaikuttaa ihmissuhteisiin

Kun migreenikohtaus iskee, suunnitelmat voivat mennä täysin uusiksi.

94 prosenttia kertoi joutuneensa joskus jättämään migreenin vuoksi tekemättä jotakin, mitä oli suunnitellut tekevänsä. 58 prosenttia oli esimerkiksi joutunut jäämään pois perhetahtumista migreenin vuoksi.

Puolet vastaajista myös koki, että migreeni on vaikuttanut seksielämään.

Onneksi monet kokivat kuitenkin saaneensa läheisiltään apua. 86 prosenttia kertoi perheenjäsentensä ja ystäviensä auttaneen arkisissa askareissa. 73 prosenttia myös koki saaneensa henkistä tukea, kuten lohdutusta ja ymmärtämistä läheisiltään.

5. Migreenillä on taloudellisia vaikutuksia

Migreeni voi aiheuttaa taloudellista taakkaa, koska kohtauksia helpottavat lääkkeet ovat kalliita.

Lisäksi migreeni voi vaikuttaa urapolkuun. 10 prosenttia vastaajista koki, ettei ollut saanut ylennystä siksi, koska migreeni on aiheuttanut poissaoloja. 16 prosenttia puolestaan oli vaihtanut ammattia migreenin vuoksi.

Miten elää hyvää elämää migreenistä huolimatta?

Suomalaisista vastaajista lähes 60 prosenttia koki, että migreeni heikentää heidän elämänlaatuaan paljon. Hyvää elämää on kuitenkin mahdollista elää migreenistä huolimatta. Siinä voivat auttaa seuraavat vinkit:

  • Ole itsellesi armollinen. Migreeni ei ole sinun vikasi, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä.
  • Ota lääke ajoissa, äläkä tunne syyllisyyttä lääkkeen ottamisesta. Migreeni on niin kova vaiva, ettei sitä pystytä lääkkeettömästi hoitamaan. Kun kohtauslääke otetaan riittävän suurella annoksella ja ajoissa, henkilön pitäisi olla kahden tunnin kuluessa lääkkeen ottamisesta kivuton ja täysin oireeton kaksi vuorokautta lääkkeen oton jälkeen.
  • Kokeile halutessasi ei-lääketieteellisiä hoitoja lääkehoidon lisäksi. Esimerkiksi akupunktiosta voi olla migreenipotilaalle apua.
  • Huolehdi itsestäsi. Säännölliset elämäntavat, kuten riittävä uni, säännöllinen ruokailu sekä kuntoa ylläpitävä liikunta voivat estää kohtauksia. Tunnista myös omat altisteesi, jotka usein laukaisevat kohtauksen. Muun muassa nälkä, väsymys ja stressi voivat laukaista migreenin. Myös ylipaino ja korkea verenpaine lisäävät kohtausten riskiä.
  • Varaudu kohtauksiin. Pidä migreenilääkkeet aina mukana. Se, että lääkkeet ovat aina saatavilla, poistaa myös kohtauksen pelkoa.
  • Pyydä apua. Migreenin kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Osallistu esimerkiksi Suomen migreeniyhdistyksen järjestämään vertaisryhmätoimintaan.

Onko kyse migreenistä?

Migreenin kriteerit täyttyvät, jos ihmisellä on ollut ainakin viisi päänsärkykohtausta, jotka ovat kestäneet 4–72 tuntia ja joissa on esiintynyt vähintään kaksi piirrettä seuraavista:

  • sykkivä särky
  • toispuoleinen särky
  • kohtalainen tai kova särky
  • särky pahenee rasituksessa

sekä ainakin yksi piirre seuraavista:

  • pahoinvointi (ruokahaluttomuus)
  • oksentelu
  • valonarkuus
  • ääniherkkyys.

Asiantuntijana neurologian erikoislääkäri Marja-Liisa Sumelahti, Terveystalo.

Saatko sienistä vatsavaivoja? Syynä voi olla sienisokerin imeytymishäiriö

$
0
0

Sienet ovat terveellistä ravintoa, mutta valitettavasti ne eivät sovi kaikkien vatsalle. Syynä on sienten sisältämä sienisokeri eli trehaloosi.

Osalta ihmisistä puuttuu ruoansulatusentsyymi, jonka tehtävänä on sienisokerin hajottaminen. Kun entsyymi puuttuu, sienisokeri ei imeydy verenkiertoon vaan pääsee kulkeutumaan paksusuoleen.

Sienisokerin imeytymishäiriö eli tre­ha­loo­si-in­to­le­ranssi aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin laktoosi-intoleranssi: ilmavaivoja, pahoinvointia, vatsan turvotusta, ripulia ja jopa oksentelua.

Oireet alkavat usein noin parin tunnin sisällä sieniaterian syömisestä ja häviävät itsestään parin päivän kuluessa.

Vatsa voi reagoida vahvasti erityisesti kantarelleihin ja herkkutatteihin

Erityisesti tietyt sienet aiheuttavat herkästi vatsavaivoja. Muun muassa kantarelleissa, herkkutateissa ja orakkaissa on tavallista enemmän sienisokeria, joten vatsa voi reagoida niihin voimakkaammin kuin muihin sieniin.

Myös tapa, jolla sienet valmistetaan ruoaksi, voi vaikuttaa oireisiin. Ryöppääminen ja paistaminen poistavat sienistä vettä, jolloin sienisokerin suhteellinen osuus kasvaa ja oireilu voi olla voimakkaampaa.

Onko minulla tre­ha­loo­si-in­to­le­ranssi?

Tre­ha­loo­si-in­to­le­ranssia on syytä epäillä, jos sieniateriat aiheuttavat toistuvasti vatsavaivoja. Imeytymishäiriö voidaan todeta tre­ha­loo­si­ra­si­tus­ko­keella.

Varsinaisia tutkimuksia ei kuitenkaan välttämättä tarvita, sillä diagnoosi voidaan tehdä myös oireiden perusteella.

Suomessa sienisokerin imeytymishäiriötä on Allergia-, Iho- ja Astmaliiton mukaan noin 1–2 prosentilla väestöstä. Siitä kärsii siis noin 50 000–100 000 suomalaista. Tre­ha­loo­si-in­to­le­ranssin hoitona on sieniruokien välttäminen.

Lähteet: Allergia-, Iho- ja Astmaliitto, Lääkärilehti, Terveyskirjasto 

Viewing all 1781 articles
Browse latest View live