Huonosti nukutut yöt voivat olla yksi syy paino-ongelmien taustalla. Suomalaistutkimus osoitti, että unettomuusoireet ja lyhyt unen kesto olivat yhteydessä naisten vähintään 5 kilon painonnousuun 5–7 vuoden seurantajakson aikana. Painonhallinnassa kannattaa siis keskittyä terveellisen ravinnon ja riittävän liikunnan lisäksi myös riittävään unen määrään. Aikuinen tarvitsee unta keskimäärin 7–9 tuntia yössä.
Nukutko huonosti vai kärsitkö unettomuudesta?
- Unettomuus voi ilmetä joko nukahtamisvaikeutena iltaisin, vaikeutena pysyä unessa tai liian aikaisena heräämisenä.
- Unettomuudeksi määritellään, jos ihmisellä on vaikeuksia nukahtaa tai pysyä unessa vähintään kolmena yönä viikossa.
- Terve ihminen nukahtaa vajaassa tunnissa ja on yön aikana hereillä noin puolisen tuntia.
Univaje kasvattaa ruokahalua
Lihavuuden ja unen yhteyden syitä ja seurauksia ei vielä tunneta täysin, mutta univaje lisää tutkitusti näläntunnetta ja kasvattaa ruokahalua ja mielitekoja. Tätä on selitetty sillä, että uniongelmat joko lisäävät nälkäsignaaleja tai heikentävät kylläisyyden tunnetta, jolloin ihminen alkaa syödä enemmän ja energiapitoisemmin tullakseen kylläiseksi.
Unirytmin vaikeudet heijastuvat helposti myös ateriarytmiin ja liikuntatottumuksiin. Väsyneenä on vaikea jaksaa liikkua, vaikka siitä olisi tutkitusti apua sekä ylipainoon että unihäiriöihin. Epäsäännöllinen ateriarytmi tekee puolestaan nälän ja kylläisyyden säätelystä entistäkin hankalampaa ja silloin annoskoot saattavat kasvaa liian suuriksi kuin varkain.
Uniongelmat ja ylipaino ruokkivat toinen toistaan
Pitkittyneet uniongelmat siis lisäävät ylipainon riskiä, mutta toisaalta myös ylipainon on todettu ylläpitävän ja lisäävän unihäiriöitä. Tämän vuoksi unihäiriökierteen katkaisemista suositellaan osaksi ylipainon hoitoa.
Eli joskus paras teko oman painonhallinnan hyväksi on pysähtyä ja ottaa aikaa riittävälle unelle. Hyvin nukkuneena jaksaa tehdä myös terveyttä ja hyvinvointia tukevia valintoja.
Painoindeksi ja vyötärön ympärysmitta toimivat terveyden kompasseina
Painoindeksi eli BMI lasketaan jakamalla paino pituuden neliöllä. Eli esimerkiksi 63 kg painavan ja 165 cm pitkän ihmisen painoindeksi laskettaisiin seuraavalla tavalla: 63 : (1,65 x 1,65) = 23,1. Kyseisen henkilön painoindeksi olisi siis 23. Ylipainon raja on 25 ja lihavuuden 30.
Painoindeksi ei kuitenkaan kerro koko totuutta, joten sen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös vyötärön ympärysmittaan. Vatsaonteloon kertynyt rasva on vaarallisempaa kuin ihonalaisrasva. Naisten suositeltu vyötärönympärysmitta on alle 80 cm ja miesten alle 94 cm.
Lue myös:

Kärsitkö unettomuudesta? 5 yllättävää keinoa saada unen päästä kiinni

Näin selätät unettomuuden – 6 uutta vinkkiä huippuasiantuntijalta

Esko Eerikäinen teki elämäntapamuutoksen ja laihtui 22 kiloa – yksi muutos toi hurjat tulokset

Saara Sarvas laihdutti lapsesta asti – kunnes sai tarpeekseen suorittamisesta: ”Se, että muutat ulkonäköäsi, ei tee sinusta onnellisempaa”

Polttavatko tietyt ruoat rasvaa? Ravitsemusterapeutti vastaa ja vinkkaa, mitä laihduttajan kannattaa syödä
