Ainoa tapa saada palautetta omasta hedelmällisyydestä ilman tutkimuksia, on yrittää tulla raskaaksi. Täytyy tosin muistaa, että sekään ei välttämättä kerro koko totuutta: sekä miehen että naisen hedelmällisyys vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti nainen tulee raskaaksi vai tuleeko ollenkaan.
Mutta entä säännöllinen kuukautiskierto ja ikä? Usein niiden ajatellaan kertovan ainakin jotain hedelmällisyydestä.
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Tarja Olkinuora Mehiläinen Felicitas -hedelmällisyysneuvolasta sanoo, ettei kuukautiskierron säännöllisyys välttämättä kerro mitään hedelmällisyydestä.
– Kuukautiskierto voi toimia hyvinkin säännöllisesti, vaikka nainen ei olisi hedelmällinen. Yleensä kierto jatkuu noin kymmenkunta vuotta siitä, kun hedelmällisyys on jo ehtynyt, Olkinuora kertoo.
Iästäkään hedelmällisyyttä ei voi Olkinuoran mukaan suoraan arvioida. Nainen on useimmiten hedelmällisimmillään 20–25-vuotiaana, mutta esimerkiksi 30-vuotiaiden joukossa suunnilleen puolella hedelmällisyys on jonkin verran alentunut.
Yksilöllisiä eroja voi olla myös toiseen suuntaan: jonkun hedelmällisyyden tilanne voi olla yllättävän hyvä vielä nelikymppisenäkin.
Oma arvio on siis todella huono hedelmällisyyden mittari. Jos takana on sukurasite tai gynekologinen sairaus, se voi kuitenkin antaa viitteitä siitä, että tilanne ei välttämättä ole paras mahdollinen.
– Hedelmällisyysasioissa mikään ei ole mustavalkoista: joskus vähän hankalammassakin tilanteessa raskaus onnistuu. Joskus taas hyvältä vaikuttavassa tapauksessa raskaus ei onnistukaan niin helposti.
Lue myös: Laura Honkasalo: Tyhjyyttään koliseva kohtu
Lue Kaksplussasta: Näin ikä vaikuttaa naisen hedelmällisyyteen
Oma terveydentila kannattaa selvittää ennen raskautta
Olkinuora suosittelee kaikkia kartoittamaan oman lisääntymisterveytensä ennen lapsen hankkimista. Hedelmällisyysneuvolaan kannattaa hakeutua erityisesti, jos omassa lähipiirissä on ollut viitteitä siitä, että hedelmällisyys saattaa hiipua jo varhain, eikä aikaa luultavasti ole hukattavaksi.
– Jos esimerkiksi äidin menopaussi on alkanut nuorella iällä, itse kannattaa hakeutua tutkimuksiin silloin, kun on kymmenen vuotta nuorempi kuin äiti oli silloin, kun hänen vaihdevuotensa alkoivat.
Kartoituksessa saatetaan huomata hedelmällisyyttä haittaava etenevä sairaus tai taustatekijä, kuten hoitamaton keliakia, alipaino, ylipaino tai stressi, johon voidaan sen huomaamisen jälkeen puuttua heti, jolloin myös raskaaksi tuleminen saattaa olla helpompaa.
– Kartoituksessa naisille tehdään ensimmäisenä verikokeita ja ultraäänitutkimus, joilla selvitetään lisääntymiseen vaikuttavia tekijöitä. Kannattaa varata aika lääkärille, jolle raskaaksi tulemista edeltävä fysiologia on tuttua.
Lue myös: Nainen, mietitkö milloin vaihdevuotesi alkavat? Näin voit sitä selvittää
Lue Kaksplussasta: Eikö vauvaa kuulu? Tarkista nämä 9 asiaa ennen hedelmöityshoitoja
AMH-mittaus kertoo, onko syytä kiireeseen
Munasarjojen toimintakapasiteettia mittaavaa AMH-mittausta Olkinuora suosittelee kaikille yli 35-vuotiaille raskaudesta haaveileville. AMH-mittaus on noin 70–80 euroa maksava, verestä tehtävä koe, joka kertoo munasarjan toiminnallisesta kapasiteetista eli siitä, paljonko naisella on pieniä, varhaiskehittyviä munarakkuloita.
Jos munarakkuloita on runsaasti, lähtötilanne on hyvä. Jos määrä on jo heikentynyt ja AMH-taso matala, ei aikaa lapsen hankkimiseen välttämättä ole enää paljon. Kun asia on tiedossa, lapsen hankkimista ja mahdollisiin lapsettomuushoitoihin hakeutumista voidaan tarpeen tullen vauhdittaa.
Jos taas tulokset kokeista ovat positiivisia, on myös ennuste raskaudesta hyvä.
– Kun lähtökohdat ovat hyvät, todella suurella todennäköisyydellä raskaaksi tuleminen sujuu hyvin. Arvioisin, että hyvät lähtökohdat omaavista ihmisistä 80 prosenttia tulee vuoden sisällä raskaaksi.
Lue myös: Mistä tiedän ovuloinko? Opi tunnistamaan nämä ovulaation oireet
Lue Kaksplussasta: Näin parannat raskauden mahdollisuutta
The post Lapsettomuus huolestuttaa? Näin selvität, onko lapsen hankkimista syytä kiirehtiä appeared first on Anna.fi.