Hiuksia lattiakaivossa ja kylppärin lattialla. Tuhoton määrä irtosuortuvia tyynyllä, talvipäähineessä, tekokuituvaatteissa, joita kaverisi nyppii hyvää hyvyyttään pois. Hiuksia harjatessa harjaan jää kaamea määrä irtohiuksia. Apua?

Ennenaikaiseen hiustenlähtöön on olemassa monia erilaisia syitä: ne voivat olla geneettisiä ja hormonaalisia. Vaihdevuodet, eri sairaudet, jännitystilat ja stressi voivat myös aiheuttaa hiusten kasvun heikkenemistä ja ennenaikaista hiustenlähtöä.

– Hiustenlähtö voi olla äärimmäisen masentavaa: se vaikuttaa musertavasti itsetuntoomme, hyvinvointiimme ja jopa seksuaalisuuteemme, kuvailee hius- ja hiuspohjaongelmien asiantuntija, trikologi Mark Birch.

Mitä siis tehdä?

Tuuheiden ja vahvojen hiusten kasvun edellytys on terve hiusjuuri – näin uskoo ainakin Birch.

Mitä terveempi päänahka, sitä kauniimmat hiukset

Mark Birch painottaa, että puhdas, tasapainoinen ja ravittu hiuspohja on lähtökohta hiustenlähdön ongelmien hoitamiselle.

– Mitä terveempi hiuspohja ja päänahka, sitä paremmin hiukset kasvavat, Birch summaa.

Hiuksia irtoaa päivässä jopa 100 kappaletta, enemmänkin. Mutta jos huomaat, että hiuksesi ovat ohentuneet ja  päänahka pilkottaa harventuneiden ja ohentuneiden hiusten alta, se tarkoittaa, että hiusten kasvu on heikentynyt.

Katse tulisikin kiinnittää entistä hanakammin hiuspohjan hyvinvointiin.

– Me osaamme huolehtia hyvin ihostamme ja hampaistamme, mutta emme päänahan hyvinvoinnista, vaikka se on yhtä lailla osa kehoamme. Jos hoidat päänahkaasi hyvin, myös hiuksesi voivat paremmin: hiusten värikin näyttää paremmalta ja kestää pidempään.

Birch muistuttaa, että hiuksia irtoaa jopa 100 päivässä. Se on aivan normaalia. Se, mistä tulee olla huolissaan, on se, jos hiukset alkavat ohentua ja ohentua entisestään. Silloin hiusten kasvussa on häiriö.

Säännöllinen hiustenpesu on tärkeää

Moni hiustenlähdön kanssa kamppaileva harventaa hiustenpesua, koska uskoo hiustenpesun vain pahentavan tilannetta.

Mark Birchin mukaan totuus on kuitenkin toinen: pesemättömään päänahkaan kertyy toksiineja, öljyjä, kuolleita ihosoluja, likaa sekä muotoilutuotteiden jäämiä. Nämä kaikki tukkivat hiusjuuret ja edistävät hiustenlähtöä.

– Moni hiustenlähdöstä kärsivä kuvittelee, että heidän pitäisi pestä hiuksensa kerran tai kaksi viikossa, koska hiustenpesu lisää hiustenlähtöä ja tekee päänahasta kuivemman. Se on pötypuhetta.

Hiukset tulisikin asiantuntijan mukaan pestä päivittäin. Jos päivittäistä pesua laiminlyödään, hiuspohjaan alkaa nopeasti muodostua bakteereja, likaa ja hajuja.

Pelkäätkö hiustenlähtöä? Älä kuitenkaan vähennä hiustenpesua – se tekee päänahallesi hallaa.

Toinen ongelma Mark Birchin mukaan on se, että käytämme sellaisia hiustuotteita, joissa on ihoa ärsyttäviä kemikaaleja, hajusteita ja sulfaatteja. Asiantuntijan mukaan kannattaakin suosia mahdollisimman luonnollisia ja mietoja tuotteita.

– Jokaisen päänahka on erilainen, jokaisen hiusten tekstuuri on erilainen. Harva tietää, onko heidän päänahkansa kuiva vai rasvoittuva. Ihmisen tulisikin käyttää sellaisia hiustuotteita, jotka sopivat juuri hänen päänahalleen.

Terveet elämäntavat kunniaan: ”Suomalaiset juovat paljon teetä, kahvia ja alkoholia”

Hiusten ja terveen hiuspohjan hyvinvoinnin kannalta on myös tärkeää kiinnittää huomiota omaan elämäntyyliin ja -tapoihin.

Stressi on tunnetusti myrkkyä.

– Suomalaiset ovat kovia tekemään töitä: he tekevät pitkiä päiviä, heillä on paljon stressiä ja he juovat paljon teetä, kahvia ja alkoholia. Osa polttaa paljon tupakkaa. Jos haluat, että hiuksesi voivat paremmin, tee hyviä elämäntapavalintoja. Kun pysyt terveenä, myös päänahka pysyy terveenä, Birch neuvoo.

Hiusta ja hiusjuurta tulee trikologin mukaan ravita sisäisesti ja ulkoisesti parhaan tuloksen saamiseksi.

– Huolehdi kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistasi ja monipuolisesta ravinnosta. Syö terveellisesti ja monipuolisesti – hedelmiä ja vihanneksia, vitamiineja ja mineraaleja. B-vitamiini on hyväksi hiuksille, samoin antioksidantit, sinkki, biotiini.

– Ennenaikainen hiustenlähtö on usein merkki siitä, että kehossa on jotain vialla. Väärät, epäsopivat tuotteet vain pahentavat tilannetta entisestään.

Lue myös: Kärsitkö hiustenlähdöstä? Kokeile näitä vitamiineja ja ravintoaineita

Lue myös:

Kotiliesi: Tukka lähtee, mikä avuksi? Näin hoidat hiustenlähtöä

Näin ohuet hiukset saa näyttämään paksummilta ja tuuheammilta – 4 askelta

Haluatko pitkät hiukset? Nämä ruoka-aineet saavat hiukset kasvamaan nopeammin

Kuivia ja katkeilevia hiuksia ei ole pakko leikata – näin pelastat huonokuntoiset hiukset

Rypyt sileäksi, poskipäitä koholle ja hieman lisää täyteläisyyttä huuliin. Pistoshoidot yleistyvät Suomessakin.

Esteettisistä toimenpiteistä sekä kirurgiasta keskustellaan myös avoimemmin kuin koskaan ennen. Muun muassa kauneusyrittäjä ja realitytähti Suvi Pitkänen kertoo Helsingin Sanomille, etteivät hänen huulensa tule koskaan palautumaan ennalleen virheellisen pistoshoidon seurauksena.

Lainsäädännössä aukkoja 

Esteettisissä pistoshoidoissa on  kuitenkin aina myös riskinsä. Hoitovirheissä Suomen lainsäädäntö ei täysin takaa potilasturvallisuutta, sillä tällä hetkellä botox-pistoksia voi antaa lähes kuka tahansa. Kanteluita ei myöskään tilastoida erilliseen rekisteriin, joten ongelman laajuuteen on vaikea päästä käsiksi.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston eli Valviran ryhmäpäällikkö Kaisa Rialan mukaan tässä kiteytyy myös ongelman varsinainen ydin.

– Botuliinia pistetään tyypillisesti kauneushoitoloissa ja pistäjä ei välttämättä ole terveydenhuollon ammattilainen. Tuolloin hoitovirheestä ei voi kannella terveydenhuoltoon.

Rialan mukaan botuliinilääkeaineen valmisteyhteenvedossa todetaan, että aine on lääkärin pistämä valmiste. Suomessa ei ole kuitenkaan erillistä säädöstä siitä, saako valmistetta pistää lääkäri, sairaanhoitaja vai esimerkiksi kosmetologi.

– Ilmiönä on, että kauneushoitoloissa tarjotaan botuliinipistoksia. Jos itse menisin sinne, olisin kovasti kiinnostunut tietämään, kuka lääkäri on antanut määräyksen, että kauneushoitolan hallussa on sitä ainetta [botuliinia], joka kuitenkin on lääke ja hyvin voimakas hermomyrkky.

Riala huomauttaa, että pistäjä voi olla sairaanhoitajakoulutuksen saanut ihminen, mutta yhtä hyvin kosmetologi, joka on tuonut botuliinia esimerkiksi Viron puolelta virolaisen lääkärin määräämänä.

Rialan mukaan lääkärin tulisi vastata siitä, että hänen määräämäänsä botuliinia käytetään asianmukaisesta. Tällä hetkellä Suomessa ei kuitenkaan ole säännöksiä siitä, millä edellytyksillä ja minkälaisella koulutuksella muut kuin lääkäri voi botuliinia pistää.

Riala toteaa, etteivät kauneuskeskukset usein edes kerro mainoskylteissään, kuka pistoshoidot heillä antaa.

– Itse en ottaisi tällaista hoitoa muulta kuin terveydenhuollon ammattilaiselta ja suomalaisen lääkärin Suomessa määräämällä reseptillä, Riala lisää.

Potilailla itsellään on täysi vastuu ulkomailla hankituista toimenpiteistä 

Valvira tai Aluehallintavirasto voivat puuttua vain terveydenhuollon ammattilaisella otettuihin toimenpiteisiin. Täten kauneushoitoloissa otetut pistoshoidot jäävät yleensä valvonnan ulkopuolelle.

– Niihin voi puuttua kuluttajansuojaviranomainen, jos kuluttaja saa jotain ihan muuta kuin mitä on tullut ostamaan, Riala huomauttaa.

Ulkomailla otetuissa hoidoissa asian laita on Rialan mukaan toinen. Asiakas on täysin itse vastuussa Suomen ulkopuolella hankkimistaan esteettisistä toimenpiteistä.

– Kukaan ei auta eikä puolusta millään tavalla, jos ulkomailta hakee tällaisia hoitoja.

D-vitamiinin puutoksesta johtuvan osteomalasian seurauksena luusto tulee pehmeäksi ja hauraammaksi.

– Ainoa oire, josta osteomalasiaa voisi osata epäillä, ovat luukivut. Kivut ovat kuitenkin hyvin epäspesifi oire. Kipuilu voi johtua monesta muustakin syystä, kertoo Mehiläisen yleislääkäri Ari Rosenvall.

Lääkäri tutkii osteomalasiaepäilyssä potilasta painamalla esimerkiksi sääriluuta tai rintalastaa – eli jotain sellaista kohtaa, jossa on vain ihoa ja luuta. Lääkärin ei Rosenvallin mukaan tarvitse painaa kovaa, kun osteomalasiaan sairastunut jo aistii painamisen kivuliaana.

Osteomalasia aiheuttaa osteoporoosin tavoin luun tiheyden alentumista. Jos osteomalasiaa sairastavalle tehdään luuntiheysmittaus, hän saa sen perusteella osteoporoosidiagnoosin.

Luuntiheysmittauksessa saadun osteoporoosidiagnoosin jälkeen laboratoriokokeilla poissuljetaan toissijaisesti osteoporoosia aiheuttavat tekijät, joista yksi on D-vitamiinin puutos eli osteomalasia. Jos D-vitamiinin puutos havaitaan, osteoporoosidiagnoosi muuttuu osteomalasiadiagnoosiksi.

Osteomalasiaa hoidetaan D-vitamiiniannoksilla ja muilla valmisteilla potilaskohtaisesti.

Jokaisen kannattaisi syödä D-vitamiinilisää ja mittauttaa D-vitamiinitasonsa

Rosenvallin mukaan osteomalasia on helposti ehkäistävissä riittävällä D-vitamiinin saannilla.

– Normaalille ihmiselle ei pitäisi tulla osteomalasiaa, jos ei pidä itseään D-vitamiinin puutostilassa pitkään. Suomessa pitkä D-vitamiinin vajaus on kuitenkin mahdollista vähäisen luonnonvalon takia, Rosenvall sanoo.

D-vitamiinia saa auringon lisäksi ravinnosta, muun muassa maitotuotteista ja rasvaisesta kalasta. D-vitamiinilisää suositellaan ainakin vegaaneille, raskaana oleville, imettäville, alle 18-vuotiaille ja yli 60-vuotiaille.

Rosenvall suosittelee kuitenkin kaikkia työikäisiä mittauttamaan jossain vaiheessa D-vitamiinitasonsa. Vain se on varma keino tietää, mikä oma D-vitamiinin tarve on.

– Kyllä työikäiset aikuisetkin tarvitsisivat käytännössä D-vitamiinilisää, mutta se, kuinka paljon, on hyvin yksilöllistä. Käytännössä ainoastaan verikokeen perusteella pystyy tietämään, mikä on itselle oikea määrä, Rosenvall sanoo.

20–100 mikrogrammaa D-vitamiinilisää estää useimmiten osteomalasian

Ravitsemussuosituksissa sanotaan turvalliseksi D-vitamiinilisän määräksi 20–100 mikrogrammaa. Kaikki tuon suuruusluokan annokset ovat varmuudella turvallisia ja riittävät estämään osteomalasian.

– Osteomalasian tasolle D-vitamiinin puutos hyvin harvoin pääsee silloin, jos käyttää D-vitamiinilisää, koska jo aika pienetkin D-vitamiinimäärät riittävät pitämään sen äärimmäisen puutostilan poissa. Niukkuutta D-vitamiinista voi kuitenkin olla, vaikka käyttäisikin D-vitamiinilisää, Rosenvall muistuttaa.

Matalat D-vitamiinitasot on yhdistetty niin diabetekseen, kohonneeseen verenpaineeseen kuin esimerkiksi masennukseenkin.

– Koska matalat D-vitamiinitasot on yhdistetty moniin sairauksiin, kannattaa D-vitamiinitaso hoitaa kuntoon jo mahdollisimman nuorella iällä. Aikuisen ihmisen kannattaisi ainakin kerran elämässään käydä mittauttamassa D-vitamiinitasonsa, jotta hän saisi tiedon siitä, paljonko D-vitamiinilisää hän tarvitsee, Rosenvall linjaa.

Plastiikkakirurgia merkitsee yhä monille yhtäläisyysmerkkejä Hollywood-tähtien kauneusleikkausten kanssa, joiden tuloksina olemme nähneet ylikorkeita poskipäitä, liikkumattomia silmäluomia, turpeiksi täytettyjä töröhuulia ja epäluonnollisilta näyttäviä hymyjä.

Todellisuus on pääsääntöisesti jotain ihan muuta, sanoo plastiikkakirurgian erikoislääkäri ja Suomen plastiikkakirurgiayhdistyksen puheenjohtaja Anna Höckerstedt.

– Yhdysvalloissa ihmiset monesti haluavat tieten tahtoen näyttää siltä, että he ovat käyneet plastiikkakirurgilla. Suomalaiset puolestaan useimmiten toivovat, ettei kukaan huomaisi leikkauksessa käydynkään.

– Yksityiselle puolelle hakeutuva potilas voi kertoa toiveensa ja sen, miltä hän haluaa operaation jälkeen näyttää: ihan erilaiselta vaiko vain freshimmältä itseltään.

Julkisella puolella plastiikkakirurgia tarkoittaa pääasiassa korjaavaa kirurgiaa, muun muassa kudossiirtoja, palovammaleikkauksia, rintasyövän jälkeisiä rintarekonstruktioita ja erilaisia päivystysleikkauksia. Jonkin verran tehdään myös elämänlaatukirurgiaa, kuten rintojen pienennysleikkauksia ja silmien yläluomileikkauksia.

– Yksityisellä puolella tehdään osin samojakin leikkauksia, mutta siellä ei vaadita vastaavia kriteerejä kuin julkisella puolella. Leikkauksen syyksi riittää se, että jokin asia ulkonäössä vaivaa ja potilas sen haluaa omalla kustannuksellaan korjata, Höckerstedt sanoo.

Yleisin plastiikkakirurginen operaatio on silmän yläluomileikkaus

Asenteet esteettistä kirurgiaa kohtaan ovat Höckerstedtin mukaan viime vuosina muuttuneet sallivammiksi. Myös omakustanteisiin leikkauksiin hakeutuvien määrät ovat kasvaneet.

Yksityisillä klinikoilla tehtäviä plastiikkakirurgisia operaatioita ei Suomessa tilastoida, mutta Höckerstedtin arvion mukaan yksityisen puolen asiakkaistakin suurin osa – noin 80 prosenttia – haluaa korjaavia tai palauttavia toimenpiteitä esimerkiksi imettämisen, raskauksien tai merkittävän painonpudottamisen jälkeen.

Selvästi yleisin plastiikkakirurginen operaatio on silmän yläluomileikkaus. Alaluomileikkauksia tehdään huomattavasti harvemmin, koska niissä mahdolliset komplikaatiot ovat vakavampia ja toipuminen hitaampaa.

Seuraavaksi yleisintä on naisilla rintojen muokkaus – niiden pienennys, suurennus tai muotoilu – ja miehillä rintarauhasen liikakasvuun liittyvät gynekomastian operaatiot tai hiussiirteet. Kolmantena tulevat rasvaimut ja vatsan alueen korjausleikkaukset.

Riskejä liittyy leikkauksiin kuitenkin aina – myös odottamattomia. Nyt kohistaan ALCL:stä, harvinaisesta imukudoksen syövästä, joka kehittyy implanttionteloon ja on mahdollisesti nimenomaan implanttiin liittyvää.

Ala valvovat Valvira ja AVI eli aluevalvontavirasto.

– Pieleen menneistä leikkauksista ei Suomessa saa mitään miljoonakorvauksia, eivätkä korvaukset – mutteivät myöskään vahinkotapahtumat – ole yksiselitteisiä. Pelkkä pettymys lopputulokseen ei välttämättä ole potilasvahinko, sen sijaan raju infektio useimmiten on.

Korjaavat toimenpiteet tehdään ensisijaisesti operaation tehneellä klinikalla.

– Terveydenhuollon ammattilaisten laiminlyöntejä ja tietotaidon tasoa seurataan tarkasti, Anna Höckerstedt sanoo.

Jos esimerkiksi huulien täyteaineen on pistänyt terveydenhoitoalan ammattilainen, potilasvahinkolaki on voimassa.

– Jos sen on pistänyt joku muu, esimerkiksi kosmetologi, ja tulee esimerkiksi tulehdus, potilasvahinkolaki ei hoitoa korvaa, Höckerstedt sanoo.

Leikkauksen vievät pitkän pennin kukkarosta

Kauneusleikkausten hinnat vaihtelevat suuresti, ja aika ajoin esimerkiksi silmän yläluomileikkauksia tarjotaan tehtäväksi suurella alennuksella. Normaalistikin sama toimenpide voi maksaa toisella klinikalla kaksi kertaa niin paljon kuin toisella.

– Hintaan vaikuttaa ennen kaikkea se, kuinka kauan leikkaukseen menee aikaa, sanoo rasvansiirtoihin, rasvaimuun ja vartalonmuokkaukseen erikoistunut plastiikkakirurgi Hilkka Peltoniemi.

Leikkauksessa on kirurgin lisäksi mukana anestesialääkäri, anestesiahoitaja, avustava hoitaja, passari ja heräämöhoitaja. Heidän palkkansa lisäksi asiakas maksaa myös leikkaussalikulut.

– Kahden tunnin leikkauksessa kustannukset liikkuvat 5 000:n ja 8 000:n euron välillä. Siinä ajassa ehditään tehdä esimerkiksi rintojen pienennys tai suurennus, vatsanpeitteiden korjaus tai kasvojen rasvansiirto, Peltoniemi kertoo.

Jos kyseessä on puhtaasti esteettinen toimenpide, hinnan päälle lisätään vielä 24 prosentin arvonlisävero. Lisäkustannuksia syntyy, jos operaa- tiossa käytetään kalliita materiaaleja, erikoislankoja tai implantteja.

– Vatsamakkaroiden rasvaimu on tyypillisesti alvillista, mutta esimerkiksi monta lasta synnyttäneen naisen vatsalihasten erkauman korjaus on ilman muuta sairauden hoitoa eikä kuulu alvin piiriin, Peltoniemi kertoo.

”Ala on aika villi”

Mistä sitten tietää, minne kannattaa mennä hoitoon ja kenen plastiikkakirurgin leikattavaksi?

– Hyvä kysymys, Anna Höckerstedt sanoo.

– Ei ole olemassa mitään yleistä rekisteriä, jonka perusteella kuluttaja voisi päätellä, kenelle kannattaisi mennä. Siinä mielessä ala on aika villi. Osa potilaista arvostaa esimerkiksi nopeaa leikkausaikataulua, toiset taas haluavat tietyn kirurgin leikattavaksi. Joillekin raha ratkaisee.

Osa kirurgeista on erikoistunut tiettyihin toimenpiteisiin, kuten vaikeina pidettyihin nenäoperaatioihin tai kasvojenkohotuksiin. Hilkka Peltoniemi on yksi kapealla sektorilla töitä tekevistä.

– Intohimo, perehtyminen, ankara treenaus ja toisto tekevät tässäkin lajissa mestarin. Jos tekee vähän kaikkea, ei tule oikeasti hyväksi missään, hän sanoo.

Kuluttajan kontolle jää siis itse ottaa selvää eri klinikoiden laadusta, hoidosta ja plastiikkakirurgien ammattitaidosta.

– Suomessakaan kaikki leikkaavat lääkärit eivät ole edes yleiskirurgeja saati plastiikkakirurgeja, Peltoniemi kertoo.

”Moni häpeää ajatellakaan kauneusleikkausta”

Häpeä omasta turhamaisuudesta vaivaa monia naisia vielä silloinkin, kun he jo istuvat plastiikkakirurgin vastaanotolla.

– Välillä minun käy heitä oikein sääliksi, niin arasti he toiveistaan puhuvat ja niin hirveästi itseään syyllistävät, Peltoniemi kertoo.

– Kliseisen kuvan takia kaikki tuomitaan, ja siksi moni häpeää ajatellakaan kauneusleikkausta.

Yhä useampi ei häpeä. Peltoniemen konsultaatio- ja leikkausjono on kasvanut muutamassa vuodessa viikoista kolmeen kuukauteen.

– Nykyisin trendi on siirtynyt pelkistä rasvaimuista rasvansiirtoihin. Rasvansiirto kasvoihin yleistyy koko ajan. Implanttien poisto ja rasvansiirto rintoihin oli viisi vuotta sitten harvinaisuus, nyt se on viikoittainen toimenpide. Raskauksien jälkeisiä vatsanpeitekorjauksia tein viisi vuotta sitten yhdestä kolmeen kuukaudessa, nyt yhdestä kolmeen viikossa.

Peltoniemi kuvailee tyypillistä asiakastaan tavalliseksi keski-ikäiseksi perheenäidiksi, jolla on jalat maassa ja arvot kohdallaan.

– He eivät hae plastiikkakirurgiasta ikuista nuoruutta, vaan heillä on jokin jokapäiväistä elämää haittaava ongelma, jonka ratkeamisesta he ovat onnellisia ja helpottuneita.

Peltoniemen kokemus on, että naisia vaivaavat eniten raskauksien ja imetysten jäljet sekä vatsan roikkuminen.

– Monta lasta synnyttäneiden tai kaksosraskauden kokeneiden naisten lihaskalvot voivat olla niin venyneet, ettei vatsassa ole enää mitään pitoa. Vatsa pullottaa kuin loppuraskaudessa, ja selkä on sökönä, kun lihaskalvojen normaalisti antama tuki puuttuu. Tällaisille naisille vatsanpeitteiden korjaamisella voi olla elämänlaadullisesti valtava merkitys.

Raskauksien tuoma muutos vartaloon voi olla raju ja äkillinen, mutta raskaus ei Peltoniemen mukaan ole ainoa ”hyväksyttävä” syy hankkiutua leikkaukseen.

– Vatsan alueen leikkaus voi olla myös hyvä porkkana pudottaa painoa, kun tietää, että löysästä nahasta pääsee lopuksi eroon.

Vartalonmuokkaus ja rasvansiirto ovat Peltoniemen erikoisalaa.

– Toivon aina, että ihminen tekee ensin itse voitavansa ja löytää itselleen sopivan olotilan. Rasva-imu ei siis ole mikään laihdutuskonsti. Parhaimmillaan se on silloin, kun vartalossa on paikallisia rasvakertymiä, esimerkiksi reisien ulkosyrjillä tai vyötäröllä paksuina jenkkakahvoina.

Leikkaus voi parantaa elämänlaatua

Tuhansien eurojen laittaminen oman ulkonäkönsä kohentamiseen ei ole suurimmalle osalle naisista helppoa. Peltoniemen ja Höckerstedtin mukaan asiaa kannattaa harkita, jos jokin omassa kehossa jatkuvasti vaivaa tai rajoittaa olemista ja elämistä.

– Moni on valmis laittamaan 7 000 euroa uuteen autoon tai keittiöremonttiin. Samalla summalla voi tehdä myös jotain sellaista, josta voi olla iloa koko loppuelämäksi, Peltoniemi sanoo.

Tyytymättömyys omaan kehoon voi heijastua monin tavoin muuhun elämään.

– Esimerkiksi tubulaariset eli putkirinnat tai hyvin epäsymmetriset rinnat voivat olla nuorelle tytölle hyvin traumaattisia. Jos niitä ei hoideta, ne voivat pahimmillaan ohjata hänen psyykkistä kehitystään vinksalleen.

Myös Anna Höckerstedt toivoo, että esteettinen kirurgia pääsisi turhamaisuuden leimasta.

– Kirurgiseen operaatioon ei pidä koskaan suhtautua kevyesti, mutta toisaalta sen avulla voi saada aika paljon iloa elämään.

Höckerstedt viittaa vuonna 2014 tehtyyn, Kai M.M. Saariniemen johtamaan suomalaistutkimukseen, jonka mukaan abdominoplastia eli vatsan muotoilu- ja kiristysleikkaus parantaa merkittävästi potilaan elämänlaatua voimakkaan painonpudotuksen jälkeen ja kohentaa muun muassa itsetuntoa ja mielenterveyttä.

– On todennettu myös, että rintojen pienennys mutta myös suurennus saa aikaan elämänlaadun kohenemista. Jos se on se asia, joka ihmistä ahdistaa, silloin leikkaus auttaa.

Pähkinänkuoressa tulosta voi tulkita myös toisinpäin: jos kaikki ahdistaa eikä omaan ulkonäköönsä ole koskaan tyytyväinen, kauneusleikkaus ei sitä tilannetta paranna.

Jos harkitset esteettistä kirurgiaa:

1. Mieti mitä haluat ja miksi. Keskustele toiveistasi lääkärisi kanssa ja ota selvää, ovatko tavoitteesi realistisia.
2. Tiedosta riskit. Kaikkiin leikkauksiin liittyy aina jonkinlainen riski.
3. Ota selvää lääkäreistä ja palveluja tarjoavista klinikoista. Älä usko ainakaan varauksetta sosiaalista mediaa.

Näyttelijä Jenni Kokander nauttii ateriastaan enemmän kotisohvalla television ääressä kuin lounaspalaverissa.

– En ymmärrä, miksi ihmiset haluavat ahtautua meluisaan lounasravintolaan keskustelemaan työasioista. Syömisenhän pitäisi olla kivaa. Miksei työjuttuja voi puhua ensin ja sitten lähteä kotiin syömään?

– Nautin, jos ehdin työpäivän jälkeen katsoa hetken telkkaria itsekseni ja syödä sohvalla ennen kuin lapset tulevat kotiin, Jenni myöntää.

Syömisen ja television katsomisen traditio juontaa juurensa Jennin lapsuudesta.

– Keräännyimme saunan jälkeen koko perhe television ääreen katsomaan lauantain viihdeohjelmia. Jaffat tasattiin laseihin ja lihapiirakat syötiin suodatinpusseista, etteivät sormet likaantuisi.
Viihdeohjelma Putouksestakin tuttu näyttelijä jatkaa traditiota lastensa, 11-vuotiaan Saiman ja 6-vuotiaan Vilhon, kanssa.

– Herkuttelemme sipseillä, karkeilla ja jäätelöllä. Eihän se kovin terveellistä ole, mutta yhdessä herkutteleminen on parasta.

Jennin lapsuudessa isä oli perheen pääkokki

– Isäni innostui aasialaisesta ja italialaisesta keittiöstä. Perheessämme oli taatusti yksi Suomen ensimmäisistä wokkipannuista. 1980-luvun alussa pannu herätti naapurustossa ihmetystä, kun muut söivät lauantaimakkaraa ja makaronilaatikkoa.

Jenni Kokander on aina ollut ennakkoluuloton maistelija, joka ulkomaanmatkoilla söi vanhem­piensa lautasilta simpukat. Sen sijaan lihan suhteen hänellä on rajoitteensa.

– Olin 13-vuotias, kun isä ja minä ryhdyimme kasvissyöjiksi äidin kiusaksi. Lopetin kasvissyönnin 15 vuoden jälkeen ensimmäistä lasta odottaessani. Nykyään syön jonkin verran lihaa, jos sen rakenne on naamioitu eikä se mausteiden ansiosta maistu lihalta. Syön jauhelihakastiketta ja ­liha-makaronilaatikkoa lasteni kanssa, mutta porsaanlihaa en syö. Kiusaan lapsiani sanomalla, että heille kasvaa saparo, jos he syövät liikaa lihaa.

Jennin suhtautuminen ruokaan on viime vuosina muuttunut eettisemmäksi. Hän tutkii tuoteselosteita ja pohtii, voiko tonnikalaa syödä hyvällä omallatunnolla.

– Ostan lähiruokaa ja luomua aina, kun mahdollista. Olen myös todella tarkka siitä, etten osta liikaa.

Raju palaute ei tunnu kivalta

”Mahtavaa, että olet telvisiossa, kun siellä on yleensä vain kauniita ihmisiä.” Näin rajuun palautteeseen Jenni joutui tottumaan esiintyessään yhdessä television suosituimmista viihdeohjelmista.

– Sekin lohkaisu oli varmasti tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta ei se minulle ollut sitä.

Jenni Kokander on vuosien varrella kokeillut erilaisia kaalikeittodieettejä ja erikoisruokavalioita.

– Minulla on hyvä aineenvaihdunta, mutta se toimii valitettavasti molempiin suuntiin. Laihdun helposti, mutta toisaalta lihon vain suklaapatukkaa katsomalla. Olen tällainen pyylevä rouva, joten monet saattavat ajatella, että olen kova herkuttelemaan. Toki olen sitäkin, mutta pääasiassa olen hyvillä raaka-aineilla lihotettu.

Viime keväänä Jenni laihtui tekemällä pieniä muutoksia ruokailutottumuksiinsa.

– En ollut käynyt vaa’alla aikoihin enkä huomannut, että painoni oli pikkuhiljaa noussut. Olin raskaasta päivästä uupuneena lohduttanut itseäni iltaisin herkuilla. Siitä seurasi hiilihydraattihumala, jossa silmät eivät pysyneet auki. Kauhistuin astuessani vaa’alle. Mietin, että eihän minulla mene suurin osa vaatteistakaan päälle.

Jenni jätti ylimääräisen iltasyömisen pois. Iltapainotteiseen ruokailuun oli kuulunut valtava kasa hapankorppuja ja puoli litraa jäätelöä. Ne hän korvasi jogurtilla, hedelmillä ja porkkanoilla sekä opetteli syömään aami­aista.

Jenni on hankkinut keittiöönsä henkilövaa’an, jolle seisahtaa silloin tällöin. Sitten hän tekee korjausliikkeitä, jos huomaa, että painoa on tullut takaisin.

– Jouluna tuli kaksi kiloa, mutta sain sen viikossa pois lunta kolaamalla ja kasviksia syömällä. En ole vieläkään ihannepainoinen. Jaksan kuitenkin tehdä kaikkea ja minulla on hyvä olo, joten uskon olevani sopivan kokoinen.

”Minulle ruoka ei ole vain vatsantäytettä vaan tapa osoittaa rakkautta”

Jennin mies Jukka suhtautuu ruoanlaittoon samalla intohimolla kuin vaimonsa. Pariskunnan keittiössä on 173 keittokirjaa.

– Olen isäni innoittamana valinnut miehen, joka jakaa rakkauteni ruokaan. Minulle ruoka ei ole vain vatsantäytettä vaan tapa osoittaa rakkautta. Jukka on loistava kokki, vaikka laittaakin ruokiinsa liikaa chiliä.

Välillä keittiössä räiskyy, kun tuliset kokit kohtaavat.

– Olemme ruoanlaiton suhteen itsenäisiä ja tulisia. Toinen on pääkokki, ja toinen auttaa pilkkomalla raaka-aineita. Eikä toista kannata kauheasti mennä neuvomaan.

Kasvissosekeitot ovat perheen suosikkiruokaa. Niistä keksitään jatkuvasti uusia variaatioita.

– Nyt olen innostunut porkkana-inkivääri-appelsiinisosekeitosta. Sitä syödään meillä hämmentävän usein. Saima toivoi kipeänä, että tekisin hänelle purjo-perunakeittoa. Silloin ajattelin, että nyt on mennyt oppi perille.

Perheen suosikkilomakohde on Kreikka

Jenni Kokander kokkaa usein italialaista ruokaa. Perheen suosikkipasta on puttanesca-pasta, johon tulee anjovista, chiliä, valkosipulia, kapriksia ja tomaattikastiketta.

– Se on mausteinen, tulinen ja anjoviksinen, mutta lapsemme tykkäävät siitä kovasti. Saimalle tosin selvisi vasta jokin aika sitten, että siihen tulee anjovista.

Kerran vuodessa Kokanderit suuntaavat ulkomaille, aina samaan hotelliin Kreetalle.

– Lomailussa tärkeintä on, että herkutellaan hyvissä ravintoloissa. Suunnittelemme etukäteen, mitä otamme Stellan baarissa. Otanko Greek platen vai pelkän moussakan? Olisi katastrofi, jos he yhtäkkiä vaihtaisivat ruokalistojaan.

Lue myös: Huippukokki Henri Alénin lempipizza syntyy yksinkertaisista raaka-aineista: ”Elämä on liian lyhyt siihen, että söisi huonoa ruokaa”

”Pääsin julkiselle puolelle rinnanpienennysleikkaukseen 90-luvulla, kun olin noin 35-vuotias. Olin kärsinyt pitkään painavista rinnoistani, joiden takia päätäni ja niskojani särki jatkuvasti. Kuukautisten aikana rintojeni raskas mastopatiakudos kipeytyi niin, että tuskin pystyin liikkumaan.

Harkitsin leikkausta pitkään, koska se pelotti minua. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja toivuin nopeasti. Molemmista rinnoistani otettiin 650 grammaa pois. Niskakivut loppuivat saman tien, ja oloni helpottui monin tavoin. Olin erittäin tyytyväinen.

Ympäristö ei reagoinut muutokseen mitenkään, paitsi etteivät miehet enää tuijottaneet isoja rintojani. Se oli ihana bonus.

Raskaat luomet vaikuttivat näkökenttään

Muutamaa vuotta myöhemmin hakeuduin yksityiselle klinikalle ylä- ja alaluomileikkaukseen. Silmäni olivat väsyneet ja turvonneet, ja olin jatkuvasti todella väsyneen näköinen. Raskaat luomet vaikuttivat myös näkökenttääni.

Itse koin, että leikkaus muutti ulkonäköni aika lailla toiseksi nuorentamalla ja virkistämällä silmiäni ja koko kasvojani. Lopputulos oli kuitenkin niin luonnollinen, etten muista muiden juuri huomanneen leikkausta. Olen ollut silmiini hyvin tyytyväinen näihin päiviin asti; kohta voisin mennä leikkaukseen jo uudelleen.

Pirkko Roihu kertoo harkinneensa ensimmäistä leikkausta pitkään.

Syöpä vei kolmannen kerran plastiikkakirurgin veitsen alle

Kolmannen kerran olin plastiikkakirurgisessa leikkauksessa 55-vuotiaana rintasyövästä parantumiseni jälkeen.

En kaivannut menetettyä rintaani naisellisuuteni vuoksi, mutta lääkäri suositteli leikkausta kehon tasapainon vuoksi.

Sain todella hyvää hoitoa. Minulle tehtiin rintarekonstruktio ja rakennettiin uusi rinta mahani rasvasta ja kudoksista.

Siitä toipuminen oli todella rankkaa, mutta jälkikäteen olen ollut tyytyväinen: rintani ovat nyt todella kauniit.”

Lue myös: Tätä suomalaiset naiset haluavat plastiikkakirurgeilta – lääkärit kertovat

Espanjanvinttikoira Kössi työntää kuononsa näytepurkkiin. Neljännen purkin kohdalla se rapsauttaa tassulla merkiksi ja rientää hakemaan palkkansa. Yleensä Kössi tekee töitä nakkipalkalla, mutta nyt se saa palkkioksi kissanraksuja.

Kössin haistelemissa näytepurkeissa on koiran virtsaa. Yksi purkeista on ”kuuma” eli siinä on pissaa koiralta, joka sairastaa nisäsyöpää.

Kun purkkien järjestystä vaihdellaan, yhä uudelleen Kössi löytää positiivisen näytteen, merkkaa sen ja käy hakemassa palkkansa.

Samalla tavalla Kössi tunnistaa hajuaistillaan miesten virtsanäytteistä eturauhassyövän. Ja kunhan aikaa hieman vierähtää, Kössi koulutetaan tunnistamaan naisten virtsanäytteistä rintasyöpä.

Kössi ei ole ainut vainumestari täällä Suomen hajuerotteluyhdistys Wise Nosen tiloissa Helsingin Viikissä. On myös kultainennoutaja Lucky, bordercollie Asta ja 16 muuta karvakuonoa. Kössin vainu on kuitenkin ylitse muiden.

Syöpähajukoira Asta merkkaa positiivisen näytteen omintakeisella tyylillään.

Hyvin koulutettu syöpähajukoira tunnistaa syöpänäytteen lähes sataprosenttisella varmuudella

– Keitetäänkö kahvit, sanoo Susanna Paavilainen.

Hän on Kössin omistaja, lemmikkihotelliyrittäjä ja Wise Nosen toiminnanjohtaja. Pöydän ääressä läppäriään näpyttelee myös dosentti Anna Hielm-Björkman, joka työskentelee Helsingin yliopiston kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osastolla.

Näitä kahta naista voi kiittää siitä, että Suomessa tehdään nyt monitieteellistä syöpähajukoiratutkimusta. Tutkimuksessa selvitetään, pystyvätkö erikoiskoulutetut hajutunnistekoirat löytämään ja ilmaisemaan luotettavasti niille opetetun hajun ensin koirien ja sitten ihmisten virtsanäytteistä.

Tarkoituksena on hyödyntää koiran hyvää vainua syöpien varhaisessa diagnosoinnissa ja näin parantaa taudin ennustetta.

Kuulostaako ihmeelliseltä? Sitä se ei ole lainkaan. Itä-Suomen yliopiston farmasian laitoksella tehdyissä tutkimuksissa on jo selvinnyt, että hyvin koulutettu koira tunnistaa syöpänäytteen lähes sataprosenttisella varmuudella – paremmin kuin mikään instrumenttimenetelmä.

– Massaspektrometri tarvitsee yleensä noin kymmenen miljardia hajumolekyyliä, ennen kuin mitään näkyy mittauksissa. Lahjakas ja koulutettu koira pystyy haistamaan noin sata molekyyliä sisältävät hajut. Aivan oma lukunsa on Kössi. Susannan nakkikoira haistaa liuoksen, jossa on vain kymmenen molekyyliä, kertoo soveltavan kemian professori Jouko Vepsäläinen puhelimessa.

Hän havainnollistaa asiaa vertauksella: Instrumenttimenetelmät vaativat noin rekka-autollisen hiekanjyviä. Kouluttamaton koira haistaa molekyylin eli hajunlähteen kahvikupillisesta. Kössille riittää, kun teelusikan kärkeen laitetaan muutama hiekanjyvä.

Anna Hielm-Björkman (vas.), Susanna Paavilainen ja rescuekoira Kössi ovat tutkimuksen tehotiimi.

Kadulla vietetty pentuaika kouli Kössin hajuaistia

Kössi painaa päänsä luottavaisena Susannan syliin. Susanna miettii, että kadulla vietetty pentuaika on koulinut sen hajuaistista priiman.

Ilman Kössiä Susanna ei ehkä olisi nyt tässä, tekemässä tärkeää tutkimusta. Kössi löytyi seitsemän vuotta sitten hylättynä pahvilaatikosta Málagasta moottoritien varrelta ja vietiin kunnalliselle koiratarhalle. Jos sitä ei olisi kukaan huolinut kahden viikon sisällä, sille olisi annettu piikki.

Kun Susanna sai Espanjassa olevalta ystävältään kännykkäänsä kuvan ”onnettoman pienestä rääpäleestä”, oli hän täysin myyty.

Pentu asettui uuteen kotiinsa Suomessa. Susanna huomasi heti, että Kössi oli valtavan kiinnostunut hajuista. Se kulki ulkona kuono kiinni maassa – mutta oli muutakin. Kössi alkoi haistella ja nuolla Susannan kultaisennoutajan suuta. Susanna vei koiran eläinlääkärille, mutta siltä ei löytynyt ientulehdusta eikä muutakaan vikaa suusta.

Meni jokunen kuukausi, kun kultaisennoutajan ikeniin alkoi ilmestyä kukkakaalimaista röpelöä. Eläinlääkäriltä tuli tyly tuomio: iensyöpä.

Noin tarkkavainuisesta koirasta tulisi hyvä homekoira, Susanna mietti. Niinpä hän lähti Kössin kanssa hajukoiraohjaajakoulutukseen. Arka Kössi pelkäsi aluksi kaikkea mahdollista – miehiä, autoja, kovia ääniä.

Sitkeästi Susanna jatkoi koiran treenaamista, ja hiljalleen tuloksia alkoi näkyä.

– Kössi oivalsi, että ahaa – tätä minulta halutaan! Työstä tuli sille tosi tärkeä, ja se teki hyvää sen itsetunnolle. Lopulta Kössistä kuoriutui homekoira, ensimmäisenä koko kurssista.

Koiria koulutetaan hajuradalla. Kössi on löytänyt positiivisen näytteen ja merkkaa sen.

Mitä muuta Kössi voisi haistella?

Kössin ura hajukoirana sai uuden käänteen, kun Susanna alkoi pohtia, mitä muuta koira voisi tutkimusmielessä haistella kuin hometta.

Koirien tarkka vainu on jo valjastettu ihmisen terveydenhoidon tueksi. Diabeteksen hoidossa käytetään hypokoiria tunnistamaan ihon hajusta liian matala ja korkea verensokeri. Kipukoirat ja epilepsiakoirat varoittavat omistajaansa tulevasta kohtauksesta.

Ulkomailla koiria on eri tutkimuksissa koulutettu tunnistamaan monia syöpiä kuten keuhkosyöpää, virtsarakkosyöpää ja munasarjasyöpää. Näytteinä on käytetty muun muassa uloshengitysilmaa, virtsaa, sylkeä ja verta.

Susanna luki aiheesta ja innostui siitä, että koiria voitaisiin Suomessakin kouluttaa syöpien tunnistamiseen. Hän haki yhteistyökumppaneita tutkimukselle, mutta ihmislääketieteen lääkärit eivät oikein lämmenneet ajatukselle.

Aloitetaan siis eläimistä, Susanna ajatteli. Eläinsairaalasta hänet ohjattiin Helsingin yliopistoon Anna Hielm-Björkmanin puheille.

Annalla oli jo käynnissä DogRisk-tutkimus, joka tekee koirien terveyteen, ruokintaan ja jalostukseen liittyvää poikkitieteellistä tutkimustyötä. Annaa kiinnostavat erityisesti sairaudet, jotka ovat samoja sekä koirilla että ihmisillä.

Annalla oli hyviä kontakteja ihmislääketieteen lääkäreihin. Hän innostui heti Susannan ideasta. Naisilla synkkasi muutenkin. He ovat molemmat eläinrakkaita, mutkattomia ja ratkaisukeskeisiä. Yhdessä he aloittivat sähköposti- ja soittorumban. Ei aikaakaan, kun tutkimukseen lähtivät mukaan HUSin Syöpäkeskus, Helsingin Biopankki ja Itä-Suomen yliopiston farmasian laitos.

Kössi koulutettiin syöpähajukoiraksi ensimmäisten joukossa vuonna 2014.

– Jos koiralla on vahva haistelutaipumus ja se on perso makupaloille, muuta ei oikeastaan tarvita, Susanna sanoo.

Rasioissa säilytetään harjoitushajuja hajukoirille.

Tutkimus vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä

Kuuluu pauketta ja porauksen ääntä. Wise Nosen tiloissa rakennetaan viimeisen päälle pätevää hajututkimuslaboratoriota. Aiemmin koiria koulutettiin lattialla, mutta jatkossa koulutus tapahtuu hajupöydällä.

Tutkimus vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Ensin koirat koulutettiin tunnistamaan nisäsyöpää koirien virtsanäytteistä. Nyt tutkimuksessa ollaan hiljalleen siirtymässä ihmisiltä saataviin näytteisiin. Niitä tulee sekä suomalaisesta eturauhassyöpä- että rintasyöpätutkimuksesta.

Syöpähajukoira koulutetaan samalla periaatteella kuin huume- ja homekoirat eli ehdollistamalla. Koiran pitää haistaa purkista haluttu haju, ja se saa siitä palkkion. Näin haju ajetaan koiran muistiin.

Hiljalleen hajuradalle laitetaan yhä enemmän purkkeja, joiden joukosta koiran on löydettävä positiivinen näyte.

Bordercollie Asta näyttää mallia. Se menee hajupöydälle, käy makaamaan ja kietoo tassunsa ”kuuman” näytepurkin ympärille. Jokaisella koiralla on oma tapansa merkitä positiivinen näyte – Astan merkkauksen täydentää hellyttävä katse, jonka se luo isäntäänsä, tutkimusavustaja Ville Vihneeseen. Ville naksuttaa klikkeriä merkiksi, mistä Asta ymmärtää, että on tehnyt oikein ja voi hakea palkkionsa.

Asta koulutettiin syöpähajukoiraksi alkukesästä. Siihen ei mennyt kauan, sillä Asta oli jo homekoira sekä id-koira eli tietyn ihmisen hajun tunnistava koira. Niitä käytetään kadonneiden etsinnässä.

Hajututkimuslaboratoriossa näytteiden käsittelijä on erillisessä tilassa lasin takana, josta hän näkee ohjaajan ja koiran, mutta nämä eivät näe häntä. Niinpä ohjaajakaan ei tiedä, mikä näytteistä on positiivinen ja mikä negatiivinen.

– Puhutaan kaksoissokkotutkimuksesta. Näin on suljettu pois se mahdollisuus, että ohjaaja ilmaisisi koiralle positiivisen näytteen jollain tahattomalla eleellä, Anna selventää.

Kun koirat on ensin opetettu tunnistamaan syöpä, tutkimuksessa halutaan selvittää myös se, voidaanko ne opettaa erottamaan aggressiivinen syöpä hitaammin etenevästä. Tätä varten Wise Noselle on tulossa huomattava määrä virtsanäytteitä eturauhassyövän seulontaa kehittävästä Pro- Screen-tutkimuksesta.

”Viiden koiran hajuerottelutreenissä tarvitaan 125 näytepurkkia”

Susannan kännykkä soi. Ystävän mies tuo kohta virtsanäytteitä, joita ovat antaneet ystävän työpaikan vapaaehtoiset. Näytteet ovat koulutusmateriaalia, jota kerätään pakastimiin myöhempää käyttöä varten.

Viime kesään asti syöpähajukoiratutkimusta tehtiin omasta pussista ja pienten lahjoitusten turvin. Mutta sitten tärppäsi: DogRisk goes cancer -tutkimus sai kaksi isoa apurahaa, joilla vuokrattiin nämä autoliikkeen entiset toimistotilat ja alettiin rakentaa kunnollista laboratoriota.

Rahalla saatiin myös lisää pakastimia sekä laitosastianpesukoneita, joilla pestään näytepurkkeja.

– Viiden koiran hajuerottelutreenissä tarvitaan 125 näytepurkkia. Niitä kun pesee käsin, niin tietää pesseensä, Susanna huomauttaa.

Enää näytepurkkeja ei tarvitse pestä käsin.

Rahasta on kuitenkin puutetta koko ajan. Susanna veistelee, että hänen lemmikkihotelliyrityksensä mahdollistaa tämän ”harrastuksen”. Tutkimusavustaja Ville on myös mukana omasta innostuksesta, ilman palkkaa. Anna saa palkkaa dosentin työstään yliopistolla, mutta käyttää syöpähajukoiratutkimukseen paljon myös omaa aikaansa.

– Odottelemme lottovoittoa tai jonkun koirarakkaan miljonäärin lahjoitusta, Susanna hymähtää.

Susanna Paavilainen on aina ollut hyvin eläinrakas. Kultainennoutaja Lucky on toinen hänen koiristaan.

Paljon avoimia kysymyksiä

Mitä koira haistaa, kun se haistaa syövän? Se onkin tuhannen taalan kysymys ja sen selvittäminen tutkimuksen perimmäinen ja kunnianhimoinen tavoite.

Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjatutkija Soile Rummukainen pyrkii selvittämään juuri tätä. Vielä ei osata arvioida, ovatko kyseessä samat hajumolekyylit syövästä riippumatta. Sitä mukaa kuin Kössi ja kumppanit opetetaan haistamaan erilaisia syöpiä, voidaan hajumolekyylejäkin alkaa tunnistaa syöpäkohtaisesti.

Jos syöpähajumolekyylicocktail löydetään, voitaisiin kehittää diagnostinen työkalu, joka tunnistaisi syövän kätevästi ja nopeasti. Kyseeseen voisi tulla keinonenän tyyppinen työkalu, jollainen on jo kehitetty Tampereen yliopistossa.

– Tai ehkä saataisiin kehitettyä raskaustestin kaltainen pikatesti. Kun näytetikkuun pissaisi, se kertoisi, sairastaako näytteen antaja esimerkiksi rintasyöpää tai jotain muuta. Monet syövät, kuten haima-, maksa- ja suolistosyöpä, havaitaan yleensä aivan liian myöhään, huomauttaa Anna.

Tulevaisuudessa koirat eivät siis haistelisi sairaaloiden poliklinikoilla potilaiden virtsaa vaan niiden hajuaisti valjastettaisiin diagnostisen työkalun kehittämiseen. Anna ja Susanna näkevät myös muita mahdollisuuksia.

– Koirat voisivat työskennellä hajulaboratorioissa. Ne voisivat olla apuna syövän diagnosoinnissa varhaisessa vaiheessa sekä syövän seurannassa ja sen varmistamisessa, tehoavatko hoidot, Anna miettii.

Hän lisää, että kustannustehokastakin se olisi, sillä koirat tekevät töitä herkkupalkalla.

Hajupöydällä työskentely vaatii harjoittelua.

Nakkipalkkaiset etsivät voivat tehdä joskus vielä ihmeitä

Annan sekarotuiset koirat Lyyra ja Naala pyörivät emäntänsä ympärillä. Susanna uskoo, että Ródokselta löytyneestä rescuekoira Lyyrasta tulisi mitä parhain syöpähajukoira. Se on paitsi perso ruoalle myös itse rauhallisuus.

Ehkä Lyyra on mukana nuuhkimassa siinä vaiheessa, kun Wise Nosen pakastimiin tulee rintasyöpää sairastavien naisten virtsanäytteitä HUSin Syöpäkeskuksesta. Syöpäkeskuksen johtava ylilääkäri, dosentti Johanna Mattson on sitä mieltä, että koirien käyttö syöpädiagnostiikan apuna avaa äärimmäisen mielenkiintoisia näkymiä.

– Jos koirien hajuerottelukyvyn avulla pystytään kehittämään varhaisen diagnosoinnin työkalu, joka on sekä tarkka että herkkä, puhutaan todella isoista asioista. Esimerkiksi mammografia ei löydä kaikkia rintasyöpiä. On myös aggressiivisia rintasyöpiä, jotka ehtivät kehittyä seulontojen välillä.

Tavallinen työpäivä Wise Nosen tiloissa jatkuu. Lyyra ja Naala ottavat lattialla torkut. Anna alkaa naputella EU:lle menevää apurahahakemusta. Susanna tarttuu saksiin ja ryhtyy leikkaamaan nakkeja. Niitä tarvitaan vielä tänään, kun Kössi, Asta ja Susannan toinen koira Lucky alkavat treenata työskentelyä uudella hajupöydällä.

Tuoreessa Anna-lehden kansihaastattelussa lääkäri Emilia Vuorisalmi, 40, kertoo kuinka hänen ja avopuoliso Maurizio Pratesin salamarakkaus ja parisuhde eteni pikavauhtia vauva-arjeksi.

Haastattelussa Emilia pohtii, miltä äidiksi tuleminen lähes nelikymppisenä tuntuu.

”Aika samankaiselta ja yhtä ihanalta kuin parikymppisenä. Ainut selkeä ero on kasvanut unentarve. Valvotut yöt tuntuvat ihan eri tavalla”, Emilia kommentoi asiaa myös tuoreessa Instagram-päivityksessään.

Näin unenpuute vaikuttaa

Pariskunnan yhteinen poika on nyt 1-vuotias. Emilia kertoo Anna-lehden haastattelussa, että poika on herkkäuninen. Pahimmillaan Emilian omat yöunet ovat jääneet vain parin tunnin mittaisiksi.

Emilia muistuttaa, että pitkään jatkunut unenpuute vaikuttaa lähes kaikkiin kognitiivisiin toimintoihin, mielialaan, hormoneihin ja immuniteettiin.

”Väsymys ja kuormittuneisuus ei tänä päivänä rajoitu lapsivuodeaikaan vaan tuntuu olevan jonkinasteinen kansantauti. Mitä sitten tehdä jos unet ovat jääneet vähille?” Emilia kirjoittaa Instagramissa.

Tässä Emilian TOP 5 -vinkit:

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Uusimmassa @anna_lehti haastiksessa mietin mm. miltä äidiksi tuleminen lähes nelikymppisenä tuntuu. Aika samankaiselta ja yhtä ihanalta kuin parikymppisenä. Ainut selkeä ero on kasvanut unentarve. Valvotut yöt tuntuvat ihan eri tavalla. Pitkään jatkunut unenpuute puolestaan vaikuttaa lähes kaikkeen kognitiivisiin toimintoihin, mielialaan, hormoneihin ja immuniteettiin. Väsymys ja kuormittuneisuus ei tänäpäivänä rajoitu lapsivuodeaikaan vaan tuntuu olevan jonkinasteinen kansantauti. Mitä sitten tehdä jos unet jääneet vähille? Tässä mun vinkit TOP 5 vinkit: 1. Meditoi 15 min jossain vaiheessa päivää. Itse pyrin tekemään tämän kun vauva nukahtanut aamupäivä- tai yöunille. Käytän usein @1giantmind mind appiä joka selkeä ja helppo ja auttaa pääsemään alkuun jos meditaatio uutta. 2. Suosi palauttavia treenejä jottei elimistö kuormitu entisestään. Itse suosin pitkiä kävelyitä ulkona tai esimerkiksi Yin-joogaa. 3. Halaa aina kun mahdollista. Jollei vierestä löydy kumppania tai lapsia joita halata niin lemmikki kelpaa myös 😊Halaamisessa vapautuva oksitosiini huuhtelee tehokkaasti elimistöstä stressihormoneja. 4. Vältä somen käyttöä varsinkin illlalla. Itse olen asettanut puhelimeen 30min päivittäisen rajan ja ilta yhdeksän jälkeen pyrin välttämään somea. 5. Pidä huolta sosiaalista suhteista ja vietä aikaa ystävien kanssa jotka tuntuvat antavan energiaa. Leppoisaa sunnuntaita🌼 📸 @rosengard 💄@jannesuono

Henkilön Emilia Vuorisalmi (@docemilia) jakama julkaisu Helmi 24, 2019 kello 2.34 PST

1. Meditoi 15 min jossain vaiheessa päivää.

”Itse pyrin tekemään tämän kun vauva nukahtanut aamupäivä- tai yöunille”, Emilia vinkkaa ja suosittelee käyttämään esimerkiksi sovellusta,  jos meditointi ei ole ennestään tuttua puuhaa.

2. Suosi palauttavia treenejä jottei elimistö kuormitu entisestään.

”Itse suosin pitkiä kävelyitä ulkona tai esimerkiksi Yin-joogaa.”

3. Halaa aina kun mahdollista.

”Jollei vierestä löydy kumppania tai lapsia joita halata, niin lemmikki kelpaa myös. Halaamisessa vapautuva oksitosiini huuhtelee tehokkaasti elimistöstä stressihormoneja.”

4. Vältä somen käyttöä varsinkin illlalla.

”Itse olen asettanut puhelimeen 30min päivittäisen rajan ja ilta yhdeksän jälkeen pyrin välttämään somea”, Emilia kirjoittaa.

5. Pidä huolta sosiaalista suhteista ja vietä aikaa ystävien kanssa jotka tuntuvat antavan energiaa.

Lue lisää: Emilia Vuorisalmi koki pikavauhtia salamarakkauden, raskauden ja vauvavuoden haasteet: ”Opettelen vasta tuntemaan puolisoani”

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Tee sitä, mitä rakastat! ❤️ Emilia Vuorisalmen, 40, salamarakkaus muuttui nopeasti vauva-arjeksi. ”Lapsen saaminen pakottaa pysähtymään ja elämään hitaasti, lapsen rytmissä”, Emilia sanoo. ❤️ Emilia toivoo, että hän osaisi tulevaisuudessa yhdistää myös perhe- ja työelämän. Hän on juuri siirtymässä vauvamaailmasta työmaailmaan. Lue Emilian haastattelu Annan tuoreesta numerosta & anna.fi/kannessa ✨ #Annalehti #anna #emiliavuorisalmi #annaoivallus #rakkaus #vauva #vauvaarki #lapset #työelämä #perhe #haastattelu #lifestyle #docemilia

Henkilön Anna (@anna_lehti) jakama julkaisu Helmi 23, 2019 kello 10.38 PST

Miten Emilia ja Maurizio hoitavat suhdettaan? Miksi Emilia ajattelee välillä, ettei hän kuulu mihinkään? Miten hän hoitaa omaa jaksamistaan, entä mistä hän saa energiaa? Mitä työ merkitsee Emilialle? Lue lisää Annan numerosta 8/19 tai tilaa lehden lukuoikeus täältä!

Käypä hoito -suosituksen mukaan sähköhammasharjalla hampaat puhdistuvat paremmin kuin tavanomaisella hammasharjalla. Sähköhammasharjat poistavat oikein käytettynä plakkia, vähentävät ientulehdusta ja ikenien verenvuotoa tehokkaammin kuin tavalliset hammasharjat.

Erityisesti sähköhammasharjan käytöstä hyötyvät henkilöt, joiden hampaiden hoito on vaikeutunut. Syynä voi olla käsien heikentynyt toimintakyky, joka voi johtua esimerkiksi nivelreumasta, Parkinsonin taudista tai esimerkiksi käsivammasta. Sähköhammasharjan pienemmästä harjaspäästä hyötyvät myös herkästä nielusta kärsivät henkilöt. Sähköhammasharjan käyttöä suositellaan myös laiskemmalle hampaiden harjaajalle.

Näin peset hampaat oikein sähköhammasharjalla

Sähköhammasharjan nopeasti liikehtivä, pyöreä ja pieni harjaspää mahdollistaa hankalienkin paikkojen, kuten takahampaiden, puhdistamisen.

Sähköhammasharjan käytössä tärkeintä on oikea tekniikka: hampaat tulee pestä niin, että jokainen hammas tulee käytyä läpi, ienrajaa myötäillen. Harjaa kannattaa pitää 45 asteen kulmassa ja harjalla tulee käydä läpi hampaiden etu-, taka- ja purupinnat. Muista, ettei sähköhammasharjaa tarvitse painaa kovaa. Harjaa hampaita 2–3 minuuttia ja käytä hampaidenpesussa fluorihammastahnaa.

Esimerkiksi hampaiden harjausjärjestys voi olla:

1. Alahampaiden ulkopinnat (30 sekuntia)
2. Ylähampaiden sisäpinnat (30 sekuntia)
3. Alahampaiden sisäpinnat (30 sekuntia)
4. Ylähampaiden ulkopinnat (30 sekuntia)
5. Ala- ja ylähampaiden purupinnat (60 sekuntia)

Lue myös: Hammasharja on parempi vaihtaa liian usein kuin aivan liian harvoin.

Lue myös: Hierotko sinäkin tietämättäsi suihkussa itseesi bakteereja?

Varo bakteereita! Näin hammasharjan puhdistus tulisi tapahtua

Oletko kuullut sanottavan, että hammasharjassa voi olla enemmän bakteereita kuin vessanpöntön istuimessa? Hammasharjoissa piileekin oiva kasvualusta bakteereille, viruksille ja jopa kolibakteereille. Suolistobakteereja saattaa päätyä hammasharjaan, jos säilytät hammasharjaasi kylpyhuoneessa lähellä vessanpönttöä: vedettyäsi vessan, bakteerit leijailevat ilmateitse hammasharjaan. Huuhtele vessa aina niin, että vessanpöntön kansi on kiinni.

Myös käsien pesun yhteydessä hammasharjaan voi kantautua likaroskeita, jos säilytät hammasharjaa käsialtaan reunalla.

Tässä kuvassa on monta virhettä: monta hammasharjaa samassa mukissa, kylpyhuoneen käsipesualtaan reunalla…

Hampaat harjattuasi huuhtele hammasharjan harjaspää aina vedellä ja anna sen kuivua ilmavasti. Harjaspää on tärkeää puhdistaa jokaisen käyttökerran jälkeen, jotta hammastahna ja ruoantähteet irtoavat harjasta. Anna hammasharjan kuivua käyttökertojen välillä kunnolla, sillä bakteerit viihtyvät kosteassa. Vältä hammasharjakoteloita, joissa kosteus säilyy pitkään.

Sähköhammasharja kannattaa puhdistaa kauttaaltaan kerran viikossa. Irrota ensin harjaspää, ja huuhtele harjaspään alaosa lämpimällä vedellä. Sen jälkeen huuhtele metallivarren alue. Pyyhi sähköhammasharjan koko runko kostealla liinalla. Myös hammasharjan runko on tärkeää putsata, sillä siihenkin kerääntyy salakavalasti likaa ja bakteereita – kurkista vaikkapa sähköhammasharjasi pohjaan!

Hammasharjaa kannattaa säilyttää mieluiten peilikaapissa, pystypäin ja omassa mukissa erossa muidenkin perheenjäsenien hammasharjoista,  sillä bakteerit voivat siirtyä helposti hammasharjasta toiseen.

Muista myös putsata hammasharjateline hiivasta ja homeesta: sen peseminen unohtuu useilta. Hammasharjateline kannattaisi pestä pariin kertaan viikossa astianpesukoneessa tai kuumalla saippuavedellä.

Bakteerit ovat syy ientulehduksiin, hampaiden mätänemiseen ja pahanhajuiseen hengitykseen.

Milloin hammasharja tai hammasharjan pää pitää vaihtaa?

Hyvänä nyrkkisääntönä on, että hammasharja tulee vaihtaa suunnilleen kolmen kuukauden välein. Sähköhammasharjan pää voidaan vaihtaa kerran puolessa vuodessa tai niin usein, kuin mitä harjan valmistaja suosittelee.

Tämä harjaspää olisi pitänyt vaihtaa jo aikoja sitten uuteen.

Harjaspää tulee vaihtaa useammin, jos havaitset sen kuluneen liikaa. Kulunut, harottava ja hapsottava harjaspää heikentää harjan puhdistusmekaniikkaa merkittävästi, ja hampaat jäävät likaiseksi. Harjaspää kannattaa vaihtaa myös hygieniasyistä, sillä siihen kerääntyy auttamatta ajan myötä bakteereita ja pinttynyttä likaa.

Vaihda harjaspää aina sen jälkeen, jos olet ollut kipeä. Harjaspään vaihto ehkäisee bakteerien leviämistä. Harjaspään tiheämpi vaihto on suositeltavaa myös silloin, jos kärsit parodontaali-infektiosta eli hampaan kiinnityskudosten sairaudesta. Kulunut harjaspää ei puhdista hampaita bakteeripeitteestä kunnolla ja voi vaurioittaa ikeniä.

Lähteet: Käypähoito, Tohtori.fi, Webdento.fi, Terveyskirjasto

Kohonnut verenpaine on salakavala terveysriski, sillä se ei tunnu kehossa usein mitenkään. Paine voi kohota ilman oireita tai tuntemuksia siitä, että terveydessä olisi jotakin pielessä.

Yleisimpiä syitä kohonneeseen verenpaineeseen ovat esimerkiksi ylipaino, suolainen ruokavalio ja tupakointi. Jos on riskiryhmässä, verenpaine tarkistetaan usein automaattisesti lääkärikäynneillä. Mutta verenpaine ei välttämättä säästä hoikkia, perusterveitä tai hyväkuntoisiakaan. Siksi jokaisen yli nelikymppisen on hyvä mitata, millä tasolla oma verenpaine on. Pitkittynyt stressi, kuten työstressi, voi pelkästäänkin kohottaa verenpainetta.

– Pitkäaikaisessa stressissä kehon sympaattinen eli aktivoiva hermosto on vallalla enemmän kuin rauhoittava parasympaattinen, minkä seurauksena verenpaine kohoaa. Stressi nostaa myös kortisolihormonitasoa, mikä vaikuttaa omalta osaltaan verenpaineen kohoamiseen. Stressin vaikutukset verenpaineeseen ovat moninaisia, eikä kaikkia syitä tunneta, Sydänliiton ylilääkäri Anna-Mari Hekkala sanoo.

Sydän, aivot ja muisti vaaravyöhykkeellä

Pitkittyessään kohonnut verenpaine alkaa nakertaa verisuoniston ja sydämen terveyttä, ja se voi aiheuttaa äkkikuoleman, sairauskohtauksen ja altistaa muistisairaudelle. Normaalin yläpaineen raja on 139 elohopeamillimetriä (mmHg) ja alapaineen 89 mmHg.

– Ihanteelliset lukemat ovat 120/80 mmHg tai alle. On todettu, että kun verenpaine on tällä tasolla, siihen liittyy kaikista vähiten haittoja ja kuolemia, Hekkala sanoo.

Omiin elintapoihin on syytä kiinnittää huomiota ja aloittaa verenpaineen säännöllinen mittaus viimeistään siinä vaiheessa, kun paineet nousevat säännöllisesti normaalin rajojen yläpuolelle.

– Kohonnut verenpaine on vaarallista sydämelle. Se rasittaa sydäntä, ja sydänlihas alkaa paksuuntua, siitä tulee jäykkä ja jähmeä. Hengenahdistus on se tavallinen oire. Sydämeen kohdistuvat muutokset ovat peruuttamattomia.

Myös aivot, jotka ottavat paineen vastaan, ovat vaaravyöhykkeellä. Kohonnut verenpaine voi aiheuttaa aivoverenvuodon, ja se altistaa myös aivoveritulpalle eli aivoinfarktille. Muistisairauskin voi olla verenpainetaudin seurausta. Kohonnut verenpaine voi aiheuttaa verisuonten seinämien kalkkeutumista ja paksuuntumista sekä pieniä veritulppia, joita ei itse edes huomaa. Kaikki nämä vaikuttavat muistiin.

Liikunta, esimerkiksi jooga, vahvistaa parasympaattista hermostoa, mikä taas on vastalääkettä stressille.

Vahvista parasympaattista hermostoa

Pitkittyneen stressin aiheuttamaa kohonnutta verenpainetta kannattaa hoitaa esimerkiksi liikunnalla. Parasympaattinen hermosto on sympaattisen hermoston vastavaikuttaja.

Parasympaattista hermostoa vahvistamalla voi rauhoittaa sympaattista hermostoa, joka on saa vallan stressitilassa. Kaikenlainen liikunta, rajumpikin, vahvistaa parasympaattista hermostoa.

– Liikunta vaikuttaa muutenkin kuin hermoston kautta. Liikunnan aikana pienetkin verisuonet ja hiussuonet ovat avoimina isoissa lihaksissa, kuten pakaroissa ja reisissä, mikä vaikuttaa verenpainetta laskevasti.
Myös rentouttavat lajit, kuten jooga, ja mielenhallintakeinot, kuten mindfulness, vahvistavat parasympaattista hermostoa.

Arkikielessä moni sekoittaa fobiat pelkoihin, mutta diagnostisesti ne eivät täytä fobian määritelmää. Pelot ovat tavallisia ja osittain tarpeellisiakin, sillä ne suojelevat meitä. Osaamme esimerkiksi pelätä liikennettä sen verran, ettemme kävele uhkarohkeasti liikennevaloissa punaisia päin, kun autoja suhaa tuhatta ja sataa ohitse.

Onko kyse normaalista pelosta vai fobiasta? Tunnista pelkosi

Fobialla tarkoitetaan kuitenkin huomattavaa ja epärealistista pelkoa. Fobiasta kärsivä ihminen ymmärtää itsekin, että oma pelko on liiallista. Fobia rajoittaa elämää, sillä se saa välttelemään fobiaan liittyviä tilanteita tai asioita. Pelon kohteelle altistuminen aiheuttaa lisäksi voimakasta ahdistusta.

Erikoispsykologi Salla Rikander Terveystalosta kuvailee, että jos ihminen pelkää esimerkiksi hämähäkkejä, hän pärjää pelkonsa kanssa aina siihen asti, kunnes kohtaa hämähäkin.

– Fobiatasoinen hämähäkkipelko taas saattaa ilmentyä esimerkiksi siten, että fobiasta kärsivä ihminen tarkistaa huoneeseen tullessaan kaikki nurkat ja sängyn aluset, ettei siellä vain ole hämähäkkiä, Rikander kertoo.

– Hän tietää itsekin, ettei hämähäkkiä todennäköisesti ole, mutta ei pysty olemaan etsimättä sitä. Kokemus pelosta on niin voimakas.

Mistä fobiat johtuvat?

Fobioiden synnystä on olemassa erilaisia teorioita, jotka eivät kuitenkaan ole täysin aukottomia. Perinteisesti on ajateltu, että pelko syntyy jonkin ikävän tapahtuman seurauksena.

– Vaikkapa jos koira puree, ajatellaan, että ihminen alkaisi aina koiran nähdessään pelätä, että se puree. Pelko siis yleistyy yhdestä koirasta kaikkia koiria koskeviksi, Rikander selittää.

Fobia voi kuitenkin syntyä myös siten, että ihminen näkee jollekin toiselle tapahtuvan jotain pelottavaa, minkä seurauksena hän alkaa itse pelätä tätä asiaa. Pelko voi syntyä myös pelkän tiedon perusteella, eli ihminen kuulee jostain pelottavasti asiasta ja alkaa pelätä sitä, vaikka hänellä itsellään ei olisi siitä kokemusta.

– On kuitenkin monia asioita, jotka vaikuttavat siihen, miten fobia syntyy. Kaikki ihmiset eivät hätkähdä koiran puraisua. Jos ihmisellä on paljon myönteisiä kokemuksia koirista, yksi negatiivinen kokemus ei välttämättä jää mieleen kummittelemaan.

Sitä, miksi toisille ihmisille kehittyy fobia ja toisille ei, ei tiedetä tarkkaan. Fobioiden syntyyn voi vaikuttaa myös perinnöllinen alttius. Jos ihminen on yleisesti taipuvainen ahdistukseen, hän voi olla alttiimpi erilaisille pelkotiloille. Myös elämäntilanne ja kuormittuneisuus vaikuttavat kokemukseen pelottavasta tilanteesta.

Altistushoito hoitaa pelkoja

Hyvä uutinen on, että fobioita voi hoitaa. Rikander kertoo, että moniin yleisiin pelkoihin psykoterapeuttinen hoito vaikuttaa hyvin. Yleisiä pelkoja ovat muun muassa sosiaalisten tilanteiden pelko, aukeiden, ahtaiden tai korkeiden paikkojen pelko ja lentopelko. Monet pelot esiintyvät yhdessä muun ahdistuneisuusoireilun kanssa, jolloin myös ahdistuneisuutta on hyvä hoitaa.

Pelkojen hoidossa keskeistä on pelolle altistaminen ja siedättäminen. Silloin asiaa lähestytään asteittain ja turvallisesti. Altistamista voi kokeilla itse, mutta fobiaan voi hakea myös ammattilaisen apua.

Jos pelko on syntynyt traumaattisen kokemuksen kautta, sitä voidaan työstää psykoterapeuttisesti. Silloinkin tärkeässä roolissa on traumaattisen asian kohtaaminen.

Näin voit työstää itse pelkojasi

Miten altistustyötä voi sitten tehdä itse? Erikoispsykologi Salla Rikander huomauttaa, että altistaminen ei tarkoita sitä, että tarvitsisi mennä suoraan asiaan. Ensin voidaan lähestyä asiaa mielen sisäisesti ja aloittaa esimerkiksi ihan vain ajattelemalla pelkonsa kohdetta ja tunnustelemalla, mitä se herättää itsessä.

– Sen jälkeen voi ajatella, millaista olisi kohdata pelon kohde. Jos pelkää esimerkiksi koiria, voi katsoa kuvia ja videoita koirista ja pyrkiä sietämään sen herättämää ahdistusta ja pelkoa.

Usein pelon kokemus on myös kehollinen, se saattaa hikoiluttaa ja saada sydämen tykyttämään. Itseään voi kuitenkin oppia tyynnyttämään ja vähitellen sietämään pelon ja ahdistuksen kokemusta.

Altistuminen ja siihen liittyvien tunteiden ja ajatusten työstäminen lisää luottamusta omaan pärjäämiseen pelon kanssa ja kokemusta omasta kontrollista. Lopulta voi kokeilla kohdata pelon kohteen ja kokeilla esimerkiksi silittää sopivaa koiraa.

– Jos taas tuntuu, että että ahdistus on liian voimakasta, pelko häiritsee elämää eikä omahoito auta, kannattaa hakea apua mielenterveyden ammattilaiselta, jonka kanssa pelkojen kohtaaminen on turvallista.

Myös läheisten ihmisten tuki voi olla tärkeä pelkojen voittamisessa. Toinen ihminen voi läsnäolollaan luoda tilanteeseen turvallista ilmapiiriä.

Hammaslääkäripelosta ja suljetun paikan kammosta kärsineet kertovat, miten voittivat fobiansa

Hylätyksi tulemisen pelko voi ajaa parisuhteen toistuvasti karille – näin tunnistat pelon ja käsittelet arvottomuuden tunteita

L’appel du vide – oletko joskus halunnut hypätä korkealta alas? Tästä se kertoo

Urheilulääkäri, Ava-kanavan Olet mitä syöt -ohjelman juontaja Pippa Laukka, 48, on televisiosyksyn puhutuin henkilö. Ohjelmassa Pippa valmentaa kymmentä henkilöä tekemään elintapamuutoksen ja pudottamaan ylipainoa. Tähän mennessä ohjelmasta on nähty yhdeksän jaksoa, toistaiseksi viimeinen jakso nähdään televisiossa ensi viikon keskiviikkona.

Tähän mennessä tulokset ovat olleet numeroilla mitattuina merkittäviä: jokainen osallistuja on onnistunut pudottamaan painoaan ja saanut parannettua terveyttään verikokein mitattuna. Mutta ohjelma ja Pippa ovat saaneet myös paljon kritiikkiä tavasta, jolla tulokset on saavutettu.

Kritiikkiä on herättänyt muun muassa tapa, jolla Pippa on kommentoinut, ja arvostellutkin, osallistujien kokoa, ulkonäköä ja elintapoja. Esimerkiksi ohjelman kolmannessa jaksossa Pippa kutsui osallistujaa valtamerilaivan kokoiseksi. Kadutko sitä?

– En kadu ohjelmasta mitään. Ohjelmassa näkyy vain pieni osa minun ja osallistujien yhteistyöstä ja siitä, millaista se on ollut esimerkiksi vitsailuineen, Pippa sanoo.

– Olen käyttänyt ohjelmassa esimerkiksi sellaisia sanoja, joita osallistujat itse ovat käyttäneet itsestään kuvauksissa. Ymmärrän hyvin, että etteivät nämä asiat avaudu katsojalle. Sisälukutaito ei ole katsojan vastuulla.

Pippa ei allekirjoita Syömishäiriöliiton kannanottoa

Syömishäiriöliitto julkaisi aiemmin syksyllä kannanoton, jonka mukaan ohjelmassa tehdään viihdettä osallistujien hyvinvoinnin kustannuksella: sanelemalla, arvostelemalla ja syyttelemällä. Kannanotossa viitattiin siihen, että Pippa valittiin liiton Syli-kummiksi 2015 ja että hänen roolinsa ohjelmassa ei vastaa liiton arvomaailmaa.

– Se, että minut valittiin Syli-kummiksi, on liiton oma valinta. He asettivat itse ehdokkaat, ja ilmeisesti tulin jäsenten taholta valituksi. Palkinnoksi sain vaa’an. Minulla ei ole ollut missään vaiheessa sitoumuksia liittoon. Valintani oli heidän huomionosoituksensa työstäni.

– Kannanotossa väitettiin myös, että laihduttaminen altistaa aina häiriintyneelle syömiselle tai syömishäiriöille. Toivoisin, että liitto esittäisi näille tiedoille tieteelliset lähteet. En usko, että sellaisia on. Sen sijaan ei ole olemassa tervettä lihavuutta ja on paljon ylipainoisia ihmisiä, jotka haluaisivat elää terveellisemmin, koska he tiedostavat ylipainon riskit. Ohjelmasta kaikilla on vapaus esittää mielipiteensä.

Lämpimät välit osallistujien kanssa

Oletko saanut ohjelman osallistujilta palautetta, että olisit ollut liian tiukka ja sanoissasi raaka heitä kohtaan?

– En ole saanut heiltä keneltäkään tällaista palautetta. Sanoisin kyllä, jos näin olisi. Ymmärrän, että tyylini on suorasukainen, mutta mietin sitä, mikä kenellekin sopii. Ohjelmassa käsitellään hyvin herkkiä aiheita, ja siinä on mukana herkkiä ihmisiä. Joillekin kovistelu sopii, mutta ei kaikille.

– Olen ollut osallistujien kanssa jälkeenpäinkin yhteydessä, ja jokaisen kanssa minulla on lämmin suhde. Olen onnellinen siitä, että olen saanut auttaa heitä.

Olen ohjelmassa aitona, omana itsenäni.

Pippa ei myöskään koe, että hänet olisi formaatin takia pakotettu ohjelmassa tietynlaiseen rooliin.

– Olen ohjelmassa aitona, omana itsenäni. Ohjelman keulakuvaksi on haluttu juuri minut asiantuntijana, persoonana ja tyyppinä.

Pippa on saanut vihapostia

Sen sijaan katsojilta Pippa on saanut postia.

– Olen saanut ohjelman takia paljon vihapostia, joka on ollut sillä rajalla, pitäisikö minun ryhtyä toimenpiteisiin mahdollisen kunnianloukkauksen vuoksi. Kävin keskustelua myös kanavan kanssa siitä, miten tilanteeseen pitäisi suhtautua.

– Haluan kunnioittaa kaikkien oikeutta sanoa ohjelmasta mielipiteensä, joten päätin, että en vie asiaa eteenpäin. Ohjelma on herättänyt paljon tunteita, mikä on parempi kuin se, että kukaan ei huomioisi sitä. Ainakin paino-ongelmista puhutaan. Olen saanut ohjelmasta valtavasti myös hyvää palautetta ja avunpyyntöjä. Moni jää ylipaino-ongelman kanssa todella yksin.

Kritiikissä on kyseenalaistettu myös Pipan ammattitaito lääkärinä.

– Tiedän, että minun tekemiseni perustuu tietoon ja tieteeseen. Olen työssäni varma, kukaan ei voi ottaa minulta pois sitä asiantuntemusta. Sitä paitsi minulle ohjelmassa mukana oleminen on ollut kuitenkin helpompaa kuin sen päähenkilöille, jotka avaavat kameralle sydämensä ja elämänsä.

Rankka syksy Pipalle

Pippa Laukan mukaan siitä, mitä me voisimme yhdessä tehdä, että ihmiset voisivat paremmin, pitäisi puhua enemmän.

Vaikka Pippa sanoo olevansa ylpeä ohjelmasta ja osallistujien tuloksista, kohun silmässä oleminen on vaatinut myös veronsa.

– Löysin syksyllä sienestämisen ilon ja suppilovahveroinnin. Se johtui siitä, että halusin kohujen vuoksi päästä usein metsään rauhoittumaan ja paikkaan, jossa ei ole muita ihmisiä.

Mitä ajattelet ylipainosta?

– Olen sitä mieltä, että jokainen saa olla sellainen kuin on, ja se edustaa minulle kehopositiivisuutta parhaimmillaan.

– Mutta lääkärinä tiedän, millainen terveysriski ylipaino on ja miten paljon esimerkiksi kakkostyypin diabetes kuormittaa julkista terveydenhoitoa nyt ja tulevaisuudessa. Se harmittaa minua paitsi lääkärinä myös veronmaksajana. Mutta tilanne ei ole kenenkään yksilön vastuulla. Siitä sen sijaan pitäisi puhua, että mitä me voisimme yhdessä tehdä, että ihmiset voisivat paremmin. Lihavuuden hoito on Suomessa julkisella sektorilla edelleen huonolla tolalla, ja iso osa jää ilman riittävää apua.

Lue myös: Olet mitä syöt! Hyvinvointilääkäri Pippa Laukan täsmävinkit: Varo light-limuja ja syö kananmunia oikea määrä

Lue myös: Lihottaako stressi oikeasti ja mitä haittaa liiallisella suolan käyttämisellä on? Olet mitä syöt -ohjelman hyvinvointilääkäri Pippa Laukka kommentoi

Mitä oireita liian vähäinen valaistus voi aiheuttaa?

Näkeminen vaatii valoa. Kun valoa on liian vähän, silmät rasittuvat. Oireita voivat olla särky, alaluomen punoitus ja hiekan tunne silmissä. Lukeminen voi muuttua hankalaksi, rivit hyppivät silmissä ja teksti sumenee.

Jos silmät alkavat oireilla, on syytä käydä tarkistuttamassa näkö. Silmälääkärissä olisi hyvä käydä 40 vuotta täyttäessään, minkä jälkeen suositellaan näöntarkastusta kolmen vuoden välein. Näin mahdolliset silmien sairaudet voidaan havaita varhaisessa vaiheessa.

Vaikuttaako ikä hämäränäköön?

Hämärä paljastaa vaivoja, joiden oireita ei välttämättä huomaa kirkkaassa valaistuksessa. Kun huomaa, että näkökyky on heikentynyt vähäisessä valossa, on syytä käydä silmälääkärissä. Likinäköisyys, kaukonäköisyys ja ikänäkö voivat hankaloittaa hämärässä näkemistä.

Jos näön tarkkuus heikkenee ja silmät tuntuvat häikäistyvän aiempaa herkemmin, kyseessä voi olla harmaakaihi. Harmaakaihi liittyy ikääntymiseen. Silmän oma linssi samentuu eikä enää läpäise valoa yhtä paljon kuin ennen. Harmaakaihia ei voi ennaltaehkäistä, mutta se on hoidettavissa leikkauksella.

Silmänpohjan ikärappeuman oireet voivat korostua pimeässä.

Miten luonnonvalo vaikuttaa näköön?

Ulkona silmä joutuu sopeutumaan valoon ja varjoihin. Tämä liike tekee hyvää silmille. Liikunnan aikana ei ole yleensä tarvetta katsella lähelle, ja sekin on rentouttavaa. Siispä ulos ja lenkille!

Pitääkö silmiä suojata auringonvalolta muulloin kuin kesällä?

Tarpeen mukaan. Autoillessa häikäistyminen voi olla todella voimakasta ja aiheuttaa vaaratilanteita. Myös keväthangilla on syytä suojata silmät, sillä auringon säteily heijastuu myös lumesta. Polarisoidut aurinkolasit estävät heijastukset.

Älylaitteissa on sinistä valoa. Miten se vaikuttaa silmiin?

Älylaitteiden lisäksi tietokoneen näytön ja television valo on sinistä. Sininen valo on kirkkain valotyyppi, ja se pakottaa silmät tarkentamaan voimakkaimmin.

Sininen valo voi väsyttää ja kuivattaa silmiä. Kuivumista voi estää kosteuttavilla silmätipoilla. Silmätippoja kannattaa käyttää säännöllisesti, yksi tippa silloin tällöin ei auta. Säilöntäaineeton kosteustippa ei ärsytä silmiä, vaikka sitä käyttäisi pitkäänkin. Jos silmät kuivuvat todella paljon, silmälääkäri voi määrätä vielä tehokkaampia hoitoja.

Sininen valo muistuttaa aallonpituudeltaan päivänvaloa, joka ylläpitää vuorokausirytmiä. Sinisen valon on todettu vaikeuttavan nukahtamista ja heikentävän unen laatua. Sinisen valon pitkäaikaisista vaikutuksista ei ole vielä tutkittua tietoa.

Miten siniseltä valolta voi suojautua?

Älylaitteista olisi hyvä olla erossa aina, kun se on mahdollista. Television katsominen ja älylaitteiden käyttö kannattaa lopettaa pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Älä vie kännykkää tai tablettia sänkyyn.

Älylaitteeseen on mahdollista asentaa ilmainen sovellus, esimerkiksi Bluelight Filter For Eye Care tai F.lux, jotka vähentävät sinisen valon määrää. Lisäksi älypuhelimessa voi olla asetus, joka muuttaa sinisen valon punaiseksi. Lisäksi silmälaseihin on saatavilla linssejä, jotka vähentävät sinisen valon pääsyä silmiin.

Mitä asioita omalla työpisteellä avokonttorissa pitäisi ottaa huomioon valon suhteen?

Jos tekee töitä vain päätteen ääressä, valon määrä on yleensä riittävä. Oman tietokoneen näyttö kannattaa säätää omille silmille sopivaksi. Näytön kirkkaus, tekstin koko ja värien kontrastit vaikuttavat näkemiseen ja silmien rasittumiseen.

Paperilta lukeminen vaatii enemmän tarkkuutta. Sitä varten työpisteissä kannattaisi olla erikseen valo, jonka voi kohdistaa suoraan papereihin. Hyvä kohdevalo ei häikäise eikä aiheuta heijastuksia.

Jos työpaikalla on isot ulkoikkunat, niissä pitäisi olla esimerkiksi valoverhot tai sälekaihtimet, jotta auringonvalo ei häikäise ikkunan vieressä työskenteleviä.

Monet tekevät etätöitä kotona. Vaikuttaako se kodin valaistukseen?

Kotona valaistus on yleensä riittävä töiden tekemiseen, mutta sielläkin olisi hyvä olla papereiden ja kirjojen lukemista varten nurkkaus, jossa on lukulamppu. Etätyössä isoin ongelma on huono työasento. Töitä tehdään läppärin kanssa sohvan nurkassa tai keittiönpöydän ääressä. Huono asento rasittaa niskan ja hartian seutua.

Mitä voi tehdä, jos silmät rasittuvat ja vastaantulevien autojen valot häikäisevät pimeässä ajaessa?

Eri ihmisten silmät reagoivat eri tavalla häikäistymiseen. Jonkun näkö palaa ennalleen parissa minuutissa, kun taas toista häikäistyminen saattaa haitata puolikin tuntia. Monet välttävätkin pimeässä ajoa, koska se tuntuu heistä niin rasittavalta.

Häikäistymistä voi estää katsomalla valonlähteestä sivuun, jolloin valot eivät häiritse yhtä paljon. Ennen liikkeelle lähtöä voi hetken ajan totuttautua pimeään.

Silmälaseihin voi hankkia heijastuksia estävät pinnoitteet. Jos joutuu ajamaan autoa paljon pimeällä, yöajolaseista voi olla hyötyä. Niiden linssit voivat olla voimakkuudeltaan erilaiset kuin päivällä käytettävissä silmälaseissa.

Voiko silmiä rentouttaa jollakin tavalla, kun ne rasittuvat?

Helppo tapa rentouttaa silmiä on katsella ensiksi jonnekin kauas ja sitten lähelle. Voit katsella esimerkiksi taivasta. Sen jälkeen katseen voi kiinnittää johonkin lähelle: ikkunaan voi liimata esimerkiksi tarran tai postimerkin. Näin silmän jännittyneet lihakset saa liikkeelle ja rentoutumaan. Työpäivän aikana silmiä kannattaisi rentouttaa vähintään parin tunnin välein.

Asiantuntijoina Instrumentariumin optisen toiminnan johtaja ja johtava optometristi Matti Tyynilä sekä Terveystalon silmätautien erikoisalajohtaja ja ylilääkäri Matti Seppänen.

Hiivasienitulehdus yhdynnän jälkeen ei ole lainkaan tavaton syy varata aika gynekologille.

– Ensinnä täytyy todeta, että kiusallisesta vaivasta huolimatta hiivatulehdus ei ole terveydelle vaarallinen, gynekologian ylilääkäri Sari Ahonkallio kertoo.

Hiivasientä on normaalistikin emättimen mikrobikannassa, mutta hiivatulehduksessa hiivasieni on päässyt villiintymään. Muun muassa yhdynnän mekaaninen ärsytys ja sperman aiheuttaman hetkellisen ph-arvon muutoksen vuoksi hiivasieni voi lisääntyä liikaa.

Hiivasienitulehduksen ennaltaehkäisy

Jos hiivasienitulehdus yhdynnän jälkeen vaivaa usein, kannattaa Ahonkallion mukaan kokeilla kondomin käyttöä, huolellista alapääpesua vedellä yhdynnän jälkeen sekä paikalliseen hoitoon tarkoitettua maitohappobakteeripuikkoa. Lisäksi kotona kannattaa viettää mahdollisimman paljon aikaa väljissä, hengittävissä vaatteissa ja nukkua yöt ilman pikkuhousuja.

– Toisaalta, jos tulehdukset uusiutuvat jatkuvasti on hyvä miettiä, mistä se johtuu, Ahonkallio sanoo.

Seksin lisäksi hiivatulehdukselle altistavat muun muassa raskaus, antibioottien tai matalahormonisten ehkäisypillereiden käyttö, diabetes ja sokeriaineenvaihdunnanhäiriöt. Tiukat vaatteet ja hengittämättömät siteet tai pikkuhousunsuojat luovat myös otollisen kasvualustan hiivatulehdukselle. Ahonkallion mukaan joka kolmas nainen saa antibioottikuurin jälkeen hiivatulehduksen.

Näin hiivasienitulehdusta hoidetaan

Jos tunnistaa hiivatulehduksen oireiden perusteella, eikä niihin liity alavatsakipua, tulehduksen voi hoitaa itse apteekista saatavilla käsikauppatuotteilla. Alavatsakivut voivat olla merkki sukupuolitaudista, joka on sen sijaan syytä hoitaa pikaisesti lääkärin ohjeiden mukaan.

Suositeltavia emättimen hiivatulehduksen itsehoitolääkkeitä ovat emätinpuikot ja suun kautta nautittavat lääkekapselit. Tamponien käyttöä ei suositella samanaikaisesti. Voimakkaaseen kutinaan voidaan lisäksi käyttää emulsiovoidetta.

Hiivatulehduksen aikana ei suositella yhdyntää.

– Ja eipä pahoissa oireissa taida tehdä mielikään, Ahokallio sanoo.

Hiivasienitulehdus voi tarttua kumppaniin

Hiivatulehdus ei ole vain naisten vaiva – myös miehet voivat olla hiivatulehduksen kantajia, vaikka eivät oireilisikaan. Emättimen hiivatulehduksen tapaan hiivatulehdus miehellä voi aiheuttaa kutinaa ja kirvelyä. Joissain tapauksissa terska voi punoittaa ja peniksen pinnalle voi jopa nousta rakkuloita.

Hiivatulehdusten uusiutuessa on tärkeää hoitaa myös kumppanin mahdollinen tulehdus, jotta tartunta ei siirtyisi edestakaisin.

Lääkäriin on syytä hakeutua viimeistään siinä vaiheessa, jos itsehoidolla ei saa hiivatulehdusta kuriin tai oireet eivät parane viikossa.

Lähteet: Sari Ahonkallio, gynekologian ylilääkäri, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, Terveystalo, Terveyskirjasto

Eräänä aamuna 25 vuotta sitten Seija Hirstiön mieleen alkoi tulvia muistoja. Filminauhan lailla hänen päässään pyöri kuvia siitä, miten häntä oli lapsuudessa hyväksikäytetty. Seija piirsi ja kirjoitti muistoja paperille. Piirtyi jana, joka alkoi hänen ollessaan viisivuotias ja loppui 12 ikävuoteen.

– Ajatus hyväksikäytöstä tuntui oudolta. En ollut aiemmin ajatellut sitä, vaikka lapsuuteni oli ollut vaikea ja raskas.

Kun Seija puhui muistoistaan perheenjäsenilleen, yksi torjui asian ja toinen kertoi, että samankaltaista oli tapahtunut myös hänelle. Seija kirjoitti kirjeen hyväksikäyttäjälleen, joka kielsi kaiken.

Hän kävi lyhyen aikaa myös terapiassa.

– Kaksi asiaa jäi siitä mieleeni. Kun kerroin jo lapsena kokemistani painajaisista ja aistiharhoista, terapeutti sanoi, että nuo kuulostavat traumamuistoilta. Ja kun kerroin elämästäni, hän totesi, että oletko koskaan ajatellut, että sinun elämäsi ei ole ihan normaalia.

”Elämässäni oli kaaosta ja itsetuhoisuutta mutta myös luovuutta”

Seija oli koulukiusattu, muiden silmissä outo lapsi ja eristyvä nuori. Lukiossa hän oli niin ahdistunut, ettei kyennyt aina menemään tunnille vaan piileskeli koulun pommisuojassa.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Seija halusi heti pois Suomesta, mahdollisimman kauaksi kotoa. Hän oli hippityttö, joka etsi maailmalta ekokylää ja liftasi ympäri Eurooppaa.

Sitten hippityttö katosi, ja Seijasta tuli kaljupäinen ja mustiin pukeutunut anarkisti. Tällaisia äkillisiä muutoksia hänen elämässään on ollut useita.

– Tuntui, kuin persoonassani olisi ollut monta särmää, jotka yksi kerrallaan ilmenivät ulospäin. Joka kerta tuntui, kuin aikaisempi persoonani osa olisi ollut jonkun toisen elämää, ei omaani.

Lontoosta Seija löysi anarkistilesbopiirit, asui vallatuissa taloissa ja pyöritti klubeja dj-tyttöystävänsä kanssa. New Yorkissa hän asui puolityhjissä tehdasrakennuksissa, pyöri taidepiireissä ja työskenteli esimerkiksi fillarilähettinä ja liikemiehille tarkoitetussa sadomasokistisessa psykodraamaklubissa.

– Ulkopuolelta katsottuna elämäni oli varmasti uhkaavaa ja vaarallista, mutta itse tunsin oloni kotoisaksi ja turvalliseksi. Anarkistisesta elämäntyylistä huolimatta olin kiinni yhteiskunnassa ja opiskelin tv-tuotantoa ja videokuvausta. Elämässäni oli kaaosta, tyhjyyttä ja itsetuhoisuutta mutta samaan aikaan myös luovuutta, vapautta ja spontaaniutta.

”Olin aistinut hahmoja ja kuullut ääniä nuoresta asti”

Palattuaan Suomeen 1990-luvun alkupuolella Seija jätti anarkismin ja ryhtyi auttamaan Baltian sodasta kärsineitä lapsia ja Suomeen tulevia pakolaisia.

Ensimmäistä kertaa elämässään Seija alkoi seurustella miehen kanssa. Silloin muistot hyväksikäytöstä tulvivat hänen mieleensä.

– Mietin, miksi nämä muistot tulivat juuri nyt. Oliko laukaiseva tekijä se, että olin taas Suomessa? Vai se, että olin miehen kanssa?

Suhde päättyi jo ennen Petra-tyttären syntymää vuonna 1997. Lasta hoitaessaan Seija palasi uudestaan omiin traumaattisiin kokemuksiinsa. Takautumiin liittyi suunnatonta hätää ja kauhua, jota ei voinut pukea sanoiksi.

– Kun Petra aloitti koulun, en jaksanut enää sinnitellä. Mieleni hajosi vielä enemmän. Olin aistinut ympärilläni erilaisia hahmoja ja kuullut ääniä nuoresta asti, mutta nyt harhat pahenivat. Ensin hahmot, äänet ja puhe olivat ulkopuolella, ikään kuin pääni ympärillä. Pikkuhiljaa ne muuttuivat pääni sisäiseksi kokemukseksi. Kaikki näytti kuitenkin ulospäin ihan normaalilta, koska kykenin kontrolloimaan itseäni.

Kipu oli jatkuvasti läsnä. Se seilasi eri puolilla kehoa niin, ettei siitä saanut otetta. Olotila vaihteli paniikin ja täydellisen lamaannuksen välillä.

Miksi Seija ei hakeutunut hoitoon?

– Tiedostin hulluuteni, ja moni olisi kävellytkin varmasti suoraan sairaalaan. Olin kuitenkin aina ollut hyvin laitosvastainen enkä halunnut luovuttaa pois itsemääräämisoikeuttani.

Dissosiaatio on mielen puolustautumiskeino

Matka kohti eheytymistä alkoi vihdoin vuonna 2006 Seijan tavattua nykyisen kumppaninsa Jukan, joka kannusti häntä hakeutumaan terapiaan.

Traumapsykoterapiassa Seijan outo elämä ja kummalliset oireet saivat lopulta selityksensä. Avainsana oli dissosiaatiohäiriö. Se ei kuulostanut Seijasta lainkaan dramaattiselta, sillä hän oli lukenut aiheesta jo aiemmin.

Persoonallisuuden rakenteellisella dissosiaatiohäiriöllä tarkoitetaan ihmisen persoonallisuuden jakautumista traumatisoitumisen seurauksena. Usein syynä on lapsuudessa koettu toistuva seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta ja kaltoinkohtelu.

– Koko elämäni ja siihen kuuluva viha, kaaos, itsetuhoisuus, pelko ja ahdistus olivat seurausta lapsuudestani ja siellä kokemastani hyväksikäytöstä, väkivallasta ja emotionaalisesta laiminlyönnistä.

Dissosiaatiossa osa persoonallisuudesta juuttuu menneisyyteen ja osa pyrkii jatkamaan elämää niin kuin ennenkin. Traumamuistot kapseloituvat erilleen muusta persoonasta. Moni elää ulospäin täysin tavalliselta vaikuttavaa elämää, vaikka sisällä käy hurja myllerrys.

– Dissosiaatio on mielen luonnollinen puolustautumiskeino jotakin vaarallista ja uhkaavaa, jotakin liian kamalaa vastaan.

Tietty tilanne, paikka, kohtaaminen tai vaikkapa tuoksu, joka muistuttaa traumakokemuksista, voi myöhemmin elämässä laukaista kipeät muistot ja aiheuttaa oireita. Seijan kokemat eri osat mielen sisällä, tajunnan menetykset, aistivääristymät, vierauden tunteet, syömisongelmat, kehon kivut ja kouristelukohtaukset olivat kuin suoraan dissosiaatiohäiriön oppikirjasta.

”Terapiassa opin välittämään itsestäni”

Terapiassa Seija puhui, kirjoitti, piirsi ja maalasi. Joskus tehtiin kehoharjoituksia.

– Persoonani eri osat pääsivät ääneen ja tulivat nähdyiksi ja kuulluiksi. Osien luokittelu ja nimeäminen esimerkiksi toimivaksi aikuiseksi, traumaa kantaviksi lapsiksi ja nuoriksi, vihaisiksi puolustaviksi osiksi, hyväntekijäksi ja hyväksikäyttäjän ääneksi helpotti minua suunnattomasti.

Seija ymmärsi, että dissosiaatio oli pelastanut hänen mielensä täydeltä musertumiselta.

Terapiaa kesti viisi vuotta, mikä on dissosiaatiohäiriöiselle lyhyt aika. Monet jatkavat terapiaa jopa yli kymmenen vuotta. Seijalla on diagnoosina määrittelemätön dissosiaatiohäiriö ja kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö. Lisäksi hänellä on kiintymyssuhdehäiriö, mikä selitti hänen välinpitämättömyyttään useissa aiemmissa ihmissuhteissa.

– Terapia on ollut toipumiseni kannalta ratkaiseva. Aloin eheytyä, tulla kokonaiseksi ihmiseksi. Terapeutin tuella opin välittämään itsestäni syvästi. Hänen kanssaan syntyi terve, luottamusta rakentava ihmissuhde, joka on kaiken parantumisen edellytys.

Seija on perustamassa Youtube-kanavan, joka keskittyy traumasta ja dissosiaatiosta kertomiseen.

Vertaistuki auttoi toipumisessa

Seija oppi terapiassa huomioimaan osiaan niin, että se edisti paranemista. Hän alkoi muun muassa kertoa itselleen pitkin päivää, mitä oli tekemässä, mitä muutoksia oli tulossa, mihin aikoi mennä. Uudet tilanteet hän kävi visuaalisesti läpi. Ennakointi lisäsi hallinnantunnetta.

Kun takautumia tuli, Seija otti käyttöön ankkurit. Ne ovat erilaisia keinoja palauttaa itsensä nykyhetkeen.

– Minulle äänimaailma on paras ankkuri. Pysähdyn, alan kuunnella ympäristöni ääniä ja kuvailla niitä itselleni: auton moottorin kova ääni tulee ulkoa, huoneessa on unettava humina, naapurista kantautuu kaunista pianonsoittoa.

Seija käyttää apunaan myös hengitysharjoituksia, meditaatiota ja luonnossa oleskelua, jotka kaikki rauhoittavat hermostoa ja palauttavat mielen nykyhetkeen.

Viitisen vuotta sitten Seija löysi netin chat-ryhmien kautta muita dissosiaatiohäiriön kanssa taistelevia. Vertaisten kohtaaminen auttoi toipumisen tiellä.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olin seurassa, jossa tunsin itseni normaaliksi. Dissosiaatiohäiriöisen elämä ja mielentilat voivat olla niin kummallisia ja pelottavia, ettei niistä aina halua kertoa edes läheisille. Oireet saattavat kuulostaa ulkopuolisesta täysin absurdeilta, jopa keksityiltä.

Kohtalotovereista löytyi muutakin yhteistä kuin oudot kokemukset; monet olivat Seijan tavoin hyvin luovia ja taiteellisesti lahjakkaita.

Seija oli jo aiemmin kirjoittanut kirjan traumasta toipumisesta. Hänen aloitteestaan ryhmä naisia alkoi työstää dissosiaatiosta kirjaa, joka ilmestyi vuonna 2016 nimellä Viisi naista, sata elämää. Kirjaprojektista on myös syntynyt dissosiaatioyhteisö, joka pyrkii voimaannuttamaan jäseniään eri tavoin.

”Aiemmin hajallaan olleet osani ovat kaikki yhtä kuin minä”

Kun on lapsena hyväksikäytetty, hakattu ja potkittu, keho ei unohda sitä koskaan. Seijalla on edelleen kipuja ja särkyjä eri puolilla kehoa. Ihon tunnottomuus on dissosaatiohäiriöiselle myös tyypillinen oire. Siihen Seija on saanut paljon apua puolisoltaan, joka sivelee ja hieroo häntä.

– Pyrin pitämään itsestäni huolta säännöllisillä rutiineilla, syömällä hyvin ja harrastamalla liikuntaa. Petran aikuistuminen on mahdollistanut myös vapaamman elämäntavan. Voimme Jukan kanssa halutessamme elää diginomadeina, kierrellä ympäri maailmaa ja tehdä töitä mistä tahansa käsin.

Seijan persoonan osat, takaumat ja sisäisten kokemusten vieraus ovat nykyään lähes poissa.

– Persoonani tuntuu kokonaiselta. Tunnistan, että aiemmin hajallaan olleet osani ovat kaikki yhtä kuin minä.

Oireistaan huolimatta Seija on tehnyt vaativia media-alan töitä dokumentaristina, videokuvaajana ja web-suunnittelijana.

– Media-alan työt vaativat ääretöntä tarkkuutta. Joskus tuntuu siltä, että iso osa energiastani menee siihen, että saan pidettyä havaintomaailmani ja muistini skarppina. Olen luova ja älykäs, mutta en ole saanut elämässäni koko kapasiteettiani käyttöön dissosiaatiohäiriön takia.

”Olen ollut sitkeä ja selvinnyt hyvin”

Viime kevään Seija vietti Umbriassa Italiassa erään vanhan pariskunnan omistamassa keskuksessa auttaen heitä maatilan töissä ja tekemällä paikan nettisivuja. Siellä, kauniin ja kukkulaisen maaseudun rauhassa, hänellä oli hyvä ja turvallinen olla.

– Heräsin joka aamu tosi iloisena. Leikkasin oliivipuita ja nautin luonnon tuoksuista. Omistaja, entinen oopperalaulaja, opetti minulle äänenkäyttöä. Mietin, voiko elämä olla näin ihanaa.

Seija on vuosien jälkeen löytänyt onnellisuuden. Hän on surullinen monista menetetyistä mahdollisuuksista, mutta samalla kokemukset ovat laajentaneet hänen ymmärrystään elämästä.

– Olen ollut sitkeä ja selvinnyt hyvin. Olen kasvattanut lapsen, opiskellut ja tehnyt uraa freelancerina. Hyvä parisuhde, hyvä terapia, ihana lapsi, sinnikäs toivon ylläpitäminen ja oman tietoisuuden jatkuva kehittäminen ovat kaikki edesauttaneet eheytymistäni.

Kirjassa Viisi naista, sata elämää Seija kirjoittaa muun muassa näin:

Olen eheytymässä ja koen spontaanisti turvallisuuden tunteita. Koen olevani osa maailmaa, ainakin hetkellisesti. En ole vain erillinen solu tyhjyydessä, ilman merkitystä. Olen tullut kuulluksi, nähdyksi ja huomioiduksi. Minun kokemuksilleni on annettu sanat ja merkitys. Elämä on ihmeellistä ja hyvää.

Juhlapyhinä, kuten jouluna, moni antaa itselleen luvan syödä kaksin käsin. Jouluun liittyy paljon perinteitä ja odotuksia, jotka saavat meidät nauttimaan illan aikana pöydän antimista enemmän kuin olisi tarpeen.

Valtavan aterian jälkeen moni puhiseekin syöneensä itsensä ähkyyn asti. Mutta mitä se oikein tarkoittaa ja voiko ähkyyn jopa kuolla? Entä miten ähkyn voi välttää? Kysyimme asiaa yleiskirurgian erikoislääkäri Heidi Liljalta.

Ähky voi aiheuttaa voimakkaan vatsakipukohtauksen

Alun perin ähkyllä on tarkoitettu hevosten oiretta, joka on usein suolistoperäinen. Vaikka ähky on hevosille hengenvaarallinen, ihmisille se ei sitä ole.

Ihmisille ähky aiheuttaa usein huonoa oloa ja närästystä sekä painon tunnetta ja kipua vatsassa. Pahimmillaan se voi johtaa jopa voimakkaaseen vatsakipukohtaukseen, kuten sappikivikohtaukseen, myös aiemmin terveillä ihmisillä.

– Jos itsellä on tiedossa, että jokin ruoka-aine, esimerkiksi raaka sipuli, ärsyttää vatsaa, kannattaa sitä tietenkin välttää, Lilja ohjeistaa ruokailijoita.

Lue myös: Söitkö jouluna liikaa? Eroon ähkystä – 8 vinkkiä

Näin vältät ähkyn

Ähkyn ehkäisemisessä tärkeintä on säännöllinen ruokailurytmi. Se auttaa välttämään yksittäisiä isoja kerta-annoksia, jotka saattavat puolestaan johtaa ylensyömiseen ja ähkyyn. Esimerkiksi runsas buffettyylinen joulupöytä saa helposti syömään tarvetta enemmän.

– Muistan, kuinka meilläkin mummo toi pääruoan jälkeen vielä riisipuuron ja kuivahedelmistä tehdyn sekametelikiisselin jälkiruoaksi pöytään. Sen voisi syödä mieluummin aamulla, jotta energiaa tulisi tasaisesti pitkin päivää. Liiallinen näläntunnehan altistaa ylensyönnille, erikoislääkäri Lilja sanoo.

Asiantuntijan mukaan ruokaa kannattaakin koota pienemmälle lautaselle lautasmallin mukaan, puolet tuoretta salaattia tai kasviksia, yksi neljäsosa proteiinia ja yksi neljäsosa hiilihydraattia, myös jouluna.

– Kannustan myös mindfulness-tyyppiseen ruokailuun, jossa malttaa syödä rauhallisesti ja pureskella loppuun asti. Silloin sylkikin ehtii paremmin mukaan pilkkomaan ravintoa.

Terveyden kannalta on Liljan mukaan tärkeintä, että juhlapyhien jälkeen palaa takaisin arkeen mahdollisimman nopeasti. Yksittäiset herkuttelut juhlapyhinä eivät kaada venettä tai kasvata varsinaisesti vyötärönympärystä. Suuret ja raskaat kerta-annokset saattavat väliaikaisesti aiheuttaa kuitenkin pientä heilahtelua sokeri- ja kolesteroliarvoissa.

Lue myös: Kuinka paljon jouluna voi lihoa? Tutkimus paljastaa huojentavan faktan

Lähteet: Terveystalon yleiskirurgian erikoislääkäri Heidi Lilja, Terveyskirjasto

Keittiö näyttää kadehdittavan siistiltä. Pastellisävyisten peltipurkkien kokoelma reunustaa työtasoa, ruokapöydällä palaa kynttilä. Johanna Kukkanen-Hartikainen, 41, vilkaisee ikkunasta. Piha metsän laidassa on iso.

– Oli virhe muuttaa tänne, Johanna paukauttaa ja napsauttaa kahvinkeittimen päälle.

Uudehko omakotitalo ostettiin Porvoon läheltä pari vuotta sitten. Johanna näkee ympärillään vain tekemättömiä töitä. Puutarhanhoitoon pitäisi käyttää tunteja päivässä.

– Enkä tiedä, minkä väriseksi seinä pitäisi maalata. Pelkään valitsevani väärin.

Johanna ei halua hukata enää yhtään aikaa, ei virheellisiin päätöksiin eikä turhalta tuntuvaan puurtamiseen.

– Haluan perheelleni sellaisen elämän, jossa meillä on aikaa tehdä tavallisia asioita yhdessä. Haluan, että ehdimme syödä yhdessä ja lojua sohvalla katsomassa telkkaria.

Olohuoneen sohvalla Johanna vetää jalat syliinsä, laskee kahvikupin pöydälle ja alkaa kertoa, mitä tapahtui hänen odottaessaan kolmatta lastaan.

”Elämäni muuttui huojuvaksi”

Minä kuolen, Johanna ajatteli. Oli perjantai, 8. joulukuuta 2017, kun hän istui kotipihallaan autossa ja itki. Raskaus oli edennyt 36. viikolle. Mies puhdisti lumia auton päältä ja radiossa soi Ed Sheeranin kappale Perfect – rakkauslaulu vahvalle ja upealle naiselle. Johanna oli varma, että hän lähtisi nyt viimeistä kertaa kotoaan sinä naisena, joka hän tähän saakka oli ollut.

Hän oli menossa lääkäriin. Kaksi päivää aiemmin hän oli huomannut rintaliiveissään maitotippojen seassa verta. Monena yönä hän oli herännyt siihen, että tunsi pistävää kipua vasemmassa rinnassaan kainalon puolella.
Rintasyöpään ei liity kipua. Niin sanottiin artikkeleissa, jotka Johanna oli netistä löytänyt.

Koko raskauden ajan häntä oli vaivannut äärimmäinen väsymys. Aamut alkoivat viideltä, kun kaksivuotias Erin heräsi. Johannalle oli tullut tavaksi ottaa ensimmäiset päiväunensa alakerran sohvalla siinä vaiheessa, kun hänen miehensä Anssi tuli alakertaan ja poika Luka, 10, lähti kouluun. Toiset päiväunet hän otti iltapäivällä. Ja nukahti silti iltaisin ilman ongelmia.

– Ihmettelin, miten voin olla niin väsynyt koko ajan. Minusta tuntui, ettei se ollut normaalia raskausajan väsymystä, toisin kuin muut vakuuttelivat.

Olo oli myös rauhaton. Mielessä pyöri ajatuksia kuolemasta. Se ei ollut masennusta vaan pelkoa, kuolemanpelkoa.

Mammografia tehtiin aluksi vain vasempaan rintaan, mutta nähtyään kuvat lääkäri ilmoitti haluavansa sittenkin tutkia myös oikean rinnan.

Silloin Johanna tiesi, että hänen pelkonsa oli toteutumassa. Johannan mies oli hänen vierellään. Säikähtäneenä Anssi kyseli lääkäriltä, onko hänen vaimollaan syöpä. Lääkäri vastasi vain, että huolestuttavalta näyttää.

Mammografian lisäksi lääkäri teki ultraäänitutkimuksen ja otti kolme paksuneulanäytettä, jotka lähetettiin kiireellisinä analysoitaviksi.

– Elämäni muuttui huojuvaksi. Kaikki pienetkin tulevaisuudensuunnitelmat katosivat sumuun. Mitä nyt tapahtuu? Mitä vauvalle tehdään? Minä kuolen, enkä ole siihen valmis. Tässä ei ole mitään järkeä, Johanna muistaa ajatelleensa.

Johanna arvostaa rintasyöpätutkimusta ja Roosa nauha -kampanjaa, joka kerää sille varoja.

Johannan kasvattiäidillä oli ollut rintasyöpä kymmenen vuotta aiemmin. Puhelimessa Tuula lohdutti tytärtään: rintasyöpä ei ole niin paha asia kuin miltä se tuntuu. Se on sairaus muiden joukossa, sitä voidaan hoitaa.

– Tuolloin en ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Minä näin vain kuoleman.

Kotona Johanna etsi netistä tietoa diagnoosistaan. Lääkäri oli puhunut jotain mikrokalkista. Mitä ihmettä se tarkoitti? Se vaivasi mieltä.

Johanna itki ja ulvoi. Tai vain istui ja vaipui omiin ajatuksiinsa. Mies ja ystävät vakuuttelivat, ettei rintasyöpään kuole.

– Vähättely loukkasi minua. Olisin halunnut puhua kuolemasta, mutta kukaan ei suostunut siihen.

Paitsi appivanhemmat.

– Anoppini jaksoi puhua kanssani koko päivän siitä, miltä kuolema mahdollisesti tuntuu ja mitä tapahtuu sitten, kun minua ei enää ole. Mitä minulta tänne jää? Miten kestän sen, kun minun pitää jättää rakkaani tänne? Miten mieheni pärjää?

Anneli-anopin kanssa etsittiin Syöpäsäätiön auttavan puhelimen numero. Ensin Johanna ei pystynyt sanomaan mitään. Langan toisessa päässä lohdutettiin, että itke pois vain, mitään kiirettä ei ole. Kun Johanna lopulta sai asiansa kerrottua, hänelle sanottiin, että yksi asia on varma. Ainakaan tänään hän ei kuole, eikä huomennakaan.

Ja sitten alettiin selvittää, mitä ne mikrokalkit tarkoittivat. Entä mitä tarkoittaa se, ettei yhtä solidia pesäkettä ollut? Kävi ilmi, että kyse oli eräänlaisesta syövän esiasteesta.

– Minulla oli ollut hengenahdistusta, mutta silloin tuntui taas helpommalta hengittää. En silti uskaltanut luottaa siihen, että minulla olisikin nyt vain jokin pikkuinen syöpä.

Diagnoosi olisi epävarma leikkaukseen saakka.

Sairaalakassin pakkaaminen tuntui ylivoimaiselta

Synnytys lähestyi, mutta sairaalakassin pakkaaminen tuntui ylivoimaiselta.

– Ajattelin, etten halua synnyttää. Miten voisin iloita siitä, että lapsi syntyy? En ymmärtänyt, mitä järkeä siinä kaikessa oli.

Onneksi vauva saisi syntyä ennen kuin Johanna joutuisi leikkaukseen. Varovasti hän alkoi iloita tulevasta vauvasta.

Aiemmat kaksi synnytystä olivat olleet hyvin vaikeita. Tämä kolmas oli Johannalle ensimmäinen, jonka jälkeen hän sai lapsensa heti rinnalleen. Onni ja helpotus vyöryivät päälle aiemmista epäilyksistä huolimatta.

Ensimmäiset maitonsa vauva imi ahnaasti rinnasta, mutta hylkäsi sen auliisti, kun hänelle tarjottiin pulloa. Johanna oli päättänyt, ettei alkaisi imettää, koska hänen vasen rintansa tultaisiin leikkaamaan kokonaan pois.

Parin sairaalapäivän jälkeen vauva ja äiti pääsivät kotiin viettämään joulua. Juhlapyhät kuluivat apeissa tunnelmissa. Läheiset auttoivat ihan vain olemalla läsnä.

– Pelkäsin päiviä enkä saanut niitä kulumaan. En uskaltanut olla yksin. Jaksoin vain istua, Johanna muistelee.

”Minulle rinta ei ole vain uloke vaan todella iso osa naisellisuuttani ja seksuaalisuuttani, iso osa minua. Illat ennen leikkausta vain itkin ja istuin tässä sohvalla.”

Sohvalta hän katseli muiden hääräämistä keittiössä. Kun mies lähti yläkertaan viemään pikkuisia nukkumaan, Johanna kuvitteli ajan, jolloin häntä ei enää olisi. Lasten nukahdettua mies tulisi alakertaan ja istuutuisi sohvalle.

Aivan yksin. Jossain vaiheessa hänellä olisi ehkä uusi naisystävä.

– Joku toinen nainen tulisi minun tilalleni. Joku muu saisi viedä lapseni nukkumaan ja lukea heille iltasadun. Ajatus tuntui sietämättömältä.

Erin, Anssi, Luka ja Johanna Linnanmäellä vuosi sitten.

”Tuntui, että minussa ei ole mitään kaunista”

Tammikuun puoliväliin määrätty leikkaus kauhistutti.

– Surin rintaani ihan hirveästi. Suihkussa en pystynyt koskemaan siihen. Sen pois leikkaaminen tuntui julmalta ja väkivaltaiselta.

Johanna ei pystynyt kuvittelemaan, miltä hän näyttäisi leikkauksen jälkeen tai miten ylipäätään pystyisi elämään sen jälkeen.

– Minulle rinta ei ole vain uloke vaan todella iso osa naisellisuuttani ja seksuaalisuuttani, iso osa minua. Illat ennen leikkausta vain itkin ja istuin tässä sohvalla.

Johanna oli myös ymmärtänyt, ettei ole vain yhtä sairautta nimeltä rintasyöpä vaan rintasyöpä on jokaisella sairastuneella erilainen. Vielä hän ei tiennyt, millainen hänen syöpänsä olisi.

Leikkaukseen mennessään hän jätti vastasyntyneen kotiin parhaan ystävättärensä hoiviin. Matka Porvoosta Helsinkiin Anssin kanssa kului hiljaisuuden vallitessa. Johannasta tuntui mahdottomalta, että heillä voisi enää olla minkäänlaista seksielämää. Mies taas ei nähnyt asiaa lainkaan samoin. Hänen mielestään millään muulla ei ollut väliä kuin sillä, että Johanna edelleenkin oli siinä vierellä.

– Kun laahauduin leikkaussaliin, tuntui kuin olisin vetänyt jalkojani hiekkapaperissa. Pelkäsin ihan hirveästi. Maatessani leikkauspöydällä minua pyydettiin vielä sanomaan ääneen, mikä minulta leikataan. Vastasin ”vasen rintani. Vaikken haluaisi”, Johanna muistelee.

Leikkauksen jälkeen olo oli surullinen ja väsynyt mutta samalla helpottunut. Se oli ohi.

Rinta ja kolme imusolmuketta oli poistettu, ihosta roikkui dreeni eli laskuputki, jonka kautta veri ja kudoserite poistuivat kehosta.

– Kotona menin suihkuun silmät kiinni, koska en halunnut nähdä peilikuvaani.

Oma ulkomuoto hävetti. Raskauden aikana Johanna oli lihonut 30 kiloa, hän oli juuri synnyttänyt ja lisäksi hänen ruumistaan oli leikelty.

– Olo oli rikkinäinen ja kamala. Tuntui, että minussa ei ole mitään kaunista. Jäljellä oli vain säälittävä läntti.

Johanna ei halunnut poistua kotoa eikä puhua kenenkään kanssa. Hän ei halunnut selitellä kenellekään, mitä oli tapahtunut. Varsinkaan hän ei halunnut esittää, ettei mitään olisi tapahtunut.

Vihdoin hyviä uutisia

Sairaalasta Johanna sai lähetteen psykiatrille, jonka kanssa hän olisi halunnut käydä läpi yhä uudelleen sitä hetkeä, jolloin hän sai kuulla sairastavansa syöpää.

– Minua ei kiinnostanut puhua tukiverkoista tai jaksamisesta vaan olisin vain halunnut kelata sitä päivää, kun tunsin, että kaikki entinen katosi. En päässyt alkuvaiheen ahdistavasta tunnelmasta millään yli.

Psykiatri ei kuitenkaan nähnyt tilannetta samoin. Johanna lopetti terapian, koska ei halunnut tuhlata aikaansa. Hän lainasi kirjastosta pinon kirjoja, joissa syöpään sairastuneet kertovat tarinansa.

Kaikissa oli kuvattuna se hetki, kun ihminen ymmärtää sairastavansa syöpää – mitä tapahtui sitä ennen ja mitä sen jälkeen. Johannan analysoitua asiaa tarpeeksi hänen tunnetilansa muuttui.

– Huomasin pieniä, hyviä asioita. Eräänä pakkasaamuna näin, miten takapihalla aurinko värjäsi puut timantinhohtoisiksi. En ollut ikinä tajunnut, että jotain niin kaunista voi olla.

”Kun sinä päivänä tulin kotiin, 
otin Edithin syliin. Hellin ja pitelin vauvaa kuin ensimmäistä kertaa.”

Jälkitarkastus oli helmikuun alussa.

– Menin kädet korvilla huoneeseen, mutta lääkäri sanoi, että voin rentoutua. Hänellä olisi vain hyviä uutisia.

Leikkauksen lisäksi muita hoitoja ei tarvittaisi.

– Kun sinä päivänä tulin kotiin, otin Edithin syliin. Hellin ja pitelin vauvaa kuin ensimmäistä kertaa. Hän oli sen oloinen kuin ei olisi koskaan ollut sylissäni.

Vastasyntynyt Edith toi tullessaan onnen ja helpotuksen.

”Tulevaisuus on olemassa”

Rinnankorjausleikkausta Johanna ei ole vielä kovin paljon uskaltanut ajatella, vaikka se onkin edessä jonain päivänä. Vaatekauppojen alusvaateosastoja Johanna välttelee. Aiemmin hän rakasti kauniita alusvaatteita, nyt niiden näkeminen ärsyttää häntä. Miehelleen Johanna haluaisi olla sama nainen kuin ennenkin.

– Sanoin hänelle, että en tiedä, tuletko ikinä näkemään minua tällaisena. Haluan pitää kiinni illuusiosta.

Vieläkin suihkuun meneminen ja oman vartalon näkeminen tuntuu pahalta. Arpea ei ole koskettanut kukaan muu kuin hänen pienet tyttönsä. Kaksivuotias Erin on saanut pestä sen omalla Muumi-saippuallaan.

Ja välillä käy niinkin, että Johanna unohtaa, että hänellä on vain yksi rinta. Hän elää ihan tavallista arkea, nauraa ja hulluttelee.

Kuoleman kanssa Johanna on sinut.

– Olen antanut kuolemalle hiljaisen hyväksyntäni. En kuole vielä mutta joudun lähtemään täältä joskus, Johanna sanoo ja alkaa muistella päivää, jolloin hän oli menossa Lukan kanssa kaupungille.

Äiti ja poika näkivät taivaalla lentokoneen. Silloin Johanna lupasi pojalleen, että kunhan hän palaa hoitovapaalta töihin, ei mene kauan kun hekin ovat matkalla jonnekin.

– Tulevaisuus on olemassa. Viime vuodenvaihteessa en uskaltanut ajatella, mitä teemme seuraavana päivänä ruoaksi. Nyt pystyn jo ajattelemaan sitä, että Luka menee armeijaan kahdeksan vuoden päästä. Ja minä olen siellä näkemässä sen.

Juttu on julkaistu alun perin Annassa 43/2018.

Raudanpuute ja anemia kehittyvät, kun raudanmenetys ylittää raudan saannin. Ferritiinimittaus paljastaa, kuinka täydet tai tyhjät tutkittavan rautavarastot ovat. Ferritiiniarvo paljastaa raudanpuutteen jo ennen hemoglobiinin laskua ja alentunutta hemoglobiinia eli anemiaa.

– Kansainväliset asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että ferritiini on paras rautatasapainon mittari, sanoo sisätautien erikoislääkäri Esa Soppi Terveystalosta.

Ferritiini kannattaa mittauttaa, jos kärsii raudanpuutteen oireista

Tyypillisiä raudanpuutteen oireita ovat muun muassa väsymys, aivosumu, hajamielisyys ja keskittymiskyvyn puute, päänsärky, hiustenlähtö, lihas- ja nivelkivut, sydämentykytykset, turvotus, hengästyminen ja hengenahdistus, painon nousu, huimaus, masennus ja ahdistus.

– Potilailla voi olla hyvin monimuotoisia oireita, ja ne oireet voivat olla hyvin yksilöllisiä, Soppi sanoo.

Jos edellä kuvattuja oireita esiintyy, kannattaa Sopin mukaan hakeutua lääkärin pakeille, jotta oireiden syy selvitetään. Tällä hetkellä potilaiden pitää pyytää ferritiiniarvojen mittauttamista. Syy oireisiin on tärkeää selvittää, oli se mikä tahansa.

– Jos potilas on oireinen, pitää selvittää, mistä oireet voivat johtua. Raudanpuute voi olla syy oireisiin. Esimerkiksi raudanpuutteen ja kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita on kuitenkin mahdoton erottaa toisistaan. Myös tietyt sairaudet, D-vitamiinin puutos tai esimerkiksi unettomuus tai uniapnea voivat aiheuttaa saman tyyppisiä oireita kuin raudanpuute, Soppi muistuttaa.

Pelkkä ferritiiniarvo ei kerro kaikkea potilaan voinnista

Potilaalla on raudanpuute, jos ferritiinipitoisuus on alle 30 mikrogrammaa/litra. Potilaalla voi kuitenkin olla raudanpuute paljon korkeammillakin ferritiiniarvoilla. Oireiseen pitää Sopin mukaan aina reagoida. On myös tärkeää muistaa, että ferritiinipitoisuus nousee esimerkiksi akuuteissa ja kroonisissa tulehdussairauksissa, jolloin ferritiiniarvo voi olla normaali raudanpuutteesta huolimatta. Potilaan oma vointi onkin tärkeää ottaa huomioon hoidon tarvetta arvioidessa.

– Samoilla laboratorioarvoilla potilas voi olla lähes täysin oireeton tai täysin työkyvytön. Kansainväliset asiantuntijat ovat sitä mieltä, että raudanpuute pitäisi aina hoitaa. Olen sitä mieltä, että jos potilas on oireinen, se pitäisi hoitaa. Ei pitäisi hoitaa laboratorioarvoja vaan potilaita, Soppi kiteyttää.

”Ei pitäisi hoitaa laboratorioarvoja vaan potilaita.”

Hoidon onnistumisen takaamiseksi on tärkeää saada käsitys siitä, mistä raudanpuute on syntynyt.

– Ilman sitä tietoa potilaiden hoito jää vajavaiseksi, Soppi sanoo.

Naisilla raudanpuutteen johtuu usein runsaista kuukautisista tai toistuvista raskauksista ja synnytyksistä. Niin naisille kuin miehillekin raudanpuuteen yleisiä aiheuttajia ovat muun muassa verenluovutukset, keliakia, haavainen paksunsuolen tulehdus, Crohnin tauti ja pitkäaikainen särkylääkkeiden käyttö. Harvinaisempia syitä raudanpuutteeseen ovat muun muassa suolistoverenvuodot, jotka voivat johtua esimerkiksi kasvaimista tai peräpukamista.

Raudanpuute korjataan rautakuurilla

Raudanpuutetta hoidetaan rautakuurilla. Jos hemoglobiini on laskenut anemian tasolle, kuuri on pidempi kuin silloin, jos anemiaa ei ole.

– Yleensä rauta-annos on 100 milligrammaa kahdesti päivässä. Jos potilas ei ole aneeminen, rautakuurin kesto 200 milligramman päiväannoksella on keskimäärin 6–9 kuukautta. Jos potilas on aneeminen, kuurin keskimääräinen kesto on 9–12 kuukautta. Tilannetta pitää kuitenkin kontrolloida verenkuvan ja ferritiinimäärityksin toistuvasti rautahoidon aikana ja sen jälkeen, Soppi sanoo.

Rautakuurin aikana ensin nousee hemoglobiini, sitten ferritiini. Potilaan on käytävä rautakuurin jälkeen mittauttamassa rauta-arvonsa vähintään kaksi kertaa, jotta voidaan olla varmoja, että raudanpuute on selätetty eikä arvot ala tippua kuurin päättymisen jälkeen.

– Kun rautatasapaino on korjattu, se kestää tavanomaiset kuukautiset ja raskaudenkin, Soppi sanoo.

Omatoimisesti rautakuuria ei Sopin mukaan kannata kenenkään aloittaa.

– Hoitavalle lääkärille pitää aina muodostua käsitys siitä, mistä raudanpuute on syntynyt. Kansainvälisten lähteiden mukaan 30 prosentilta potilaista ei löydy selvää syytä, mutta sitä pitää yrittää selvittää.

Nenän kautta sisään, suun kautta ulos. Vai toisesta sieraimesta sisään ja toisesta ulos? Jossain kohtaa tulee tauko, mutta sen paikka on päässyt unohtumaan. Että voi hengittäminen olla vaikeaa! Taidan tehdä sen ihan väärin.

– Ihminen ei voi hengittää väärin, sillä hengittäminen on automaattinen toiminto, terveystieteiden maisteri, fysioterapeutti Marika Kiikala-Siuko Hengitysliitosta lohduttaa.

Sisäänhengitys tuo kudoksiin ilmasta happea, ja uloshengitys poistaa hiilidioksidin kudoksista ilmaan. Aivojen ydinjatkeen hengityskeskus säätelee hengityskaasujen vaihtoa valveilla ja unessa. Keuhkoihimme solahtaa levossa puolisen litraa happea 12–14 kertaa minuutissa ilman, että meidän tarvitsee tehdä asialle yhtään mitään.

– Vaikka hengitys kulkee miettimättäkin, sitä kannattaa pysähtyä välillä kuulostelemaan.

Hengitys reagoi herkästi ulkoisiin asioihin. Jos ihminen on stressaantunut, kiireinen tai kipuileva, hengitys muuttuu lyhyeksi ja väkinäiseksi – epätaloudelliseksi. Joskus tämä tapa voi jäädä päälle.

Tuuleta keuhkoja päivittäin

Päivittäinen liikunta tuulettaa keuhkoja. Pinnallinen hengitys voi taas aiheuttaa esimerkiksi toistuvia niska- ja hartiajumeja.

Epätaloudellinen hengitys on pinnallista ja tiheää, ja siinä ilma kiertää vain keuhkojen yläosassa.

– Toistuvat niska- ja hartiajumit saattavat olla merkki pintahengittämisestä, sillä pintahengittäjällä apuhengityslihakset eli kaulan ja niska-hartiaseudun lihakset joutuvat töihin.

Kiikala-Siuko vertaa pintahengitystä huoneeseen, jota ei koskaan tuuleteta. Tunkkainen ilma väsyttää ja tekee olon nuutuneeksi.

– Keuhkot tarvitsevat kunnon tuuletusta vähintään kerran päivässä. Tämä onnistuu vain liikkumalla niin, että hengästyy.

Liikkua pitää varta vasten, sillä nykyihmisen arki on fyysisesti niin kevyttä, että siitä selviää tehottomammallakin hengittämisellä.

– Pinnallinen hengitystapa on usein opittu tapa, jota ihminen ei itse huomaa. Kaikkiin tilanteisiin ja ainoaksi hengitystavaksi se ei riitä.

Taloudellisessa hengitystavassa hengittämiseen ei tarvita ylimääräisiä ponnistuksia. Hengittäminen tuntuu hyvältä ja rennolta. Hengitys on syvää, rytmiltään rauhallista ja täyttää keuhkot ilmalla niiden alaosista lähtien.

– Taloudellinen hengitys virtaa vapaasti. Se ei katkeile, sitä ei nieleskellä eikä pidätellä.

Unohda pinnallinen hengitys – taloudellisessa hengittämisessä käytetään pallealihasta

Monella on tiedostamaton tapa pidättää hengitystä ihan pienissäkin ponnistuksissa. Lihastyö kuitenkin lisää hapentarvetta. Aika moni juttu tuntuu kevyemmältä tehdä, kun muistaa hengittää.

– Hengitystä kannattaa sen sijaan pidättää, jos nostaa raskasta taakkaa. Hengityksen pidättäminen lisää vatsaontelon painetta, mikä tukee selkää nikamien etupuolelta, Kiikala-Siuko vinkkaa.

Tietoinen, taloudellinen hengitys lisää yleistä hyvinvointia. Siihen keskittymällä voi auttaa kehoa palautumaan fyysisestä ja psyykkisestä rasituksesta.

– Stressi kuormittaa autonomista, tahdosta riippumatonta hermostoa. Syvä, rauhallinen hengitys rauhoittaa sitä ja sykettä.

Taloudellisessa hengittämisessä käytetään pallealihasta. Pallea toimii kuten palkeet: kun se supistuu, se imaisee keuhkoihin ilmaa ja rintaontelo avautuu. Kun pallea rentoutuu, ilma pääsee poistumaan keuhkoista. Pallean liike näkyy sisäänhengityksessä ylävatsan pyöristymisenä.

– Pallean liikettä ja hengityksen syvyyttä voi testata selinmakuulla – polvet koukussa ja jalkapohjat alustalla – laittamalla kädet ylävatsan päälle. Jos kädet kohoavat sisäänhengityksen ja laskevat uloshengityksen aikana, tekniikka on oikea.

Pinnallinen hengitys on kuin huone, jossa ilma ei vaihdu vapaasti. – Taloudellinen hengitys virtaa vapaasti. Se ei katkeile, sitä ei nieleskellä eikä pidätellä, sanoo fysioterapautti Marika Kiikala-Siuko. 

Pallean rentoutumiseen menee hetki, minkä vuoksi uloshengitys on sisäänhengitystä puolitoista kaksi kertaa pidempi ja sitä seuraa lähes huomaamaton, lyhyt tauko.

– Pallea vaatii supistuakseen ja rentoutuakseen tilaa. Vyötärölle kertynyt ylimäärä tai kovin täyteen syöty vatsa voi rajoittaa sen liikettä.

Rasituksessa hengitys näkyy myös ylävartalolla. Samalla kun pallea supistuu, kylkivälilihakset nostavat kylkiluita ja rintakehä laajenee. Rintakehän ja hartiaseudun nivelten huono liikkuvuus rajoittaa hengittämistä. Etukumara, päätetyöntekijöille tyypillinen asento kielii usein jäykästä rintarangasta.

– Rintarankaan saa liikettä avauk­silla ja kierroilla. Niska-hartiaseudun liikkuvuuden kannalta on tärkeää, ettei lihaksissa ole kireyttä ja että niitä käytetään niiden koko liikeradalla, Marika Kiikala-Siuko kertoo.

Taloudelliseen hengitykseen kuuluu, että hengitys mukautuu eri tilanteisiin. Levossa nenän kautta sisään hengittäminen on paras tapa. Tällöin ilma lämpenee ja kostuu keuhkoille miellyttäväksi, ja ilman isoimmat epäpuhtaudet jäävät nenän värekarvoihin.

– Kun rasitus kasvaa, hengitys tihenee ja suu aukeaa automaattisesti, jolloin keuhkoihin kulkeutuu kerralla enemmän ja nopeammin ilmaa kuin nenän kautta.

Hengitysrytmi on yksilöllinen

Hengityksen huomioiminen tuo lihaskuntoharjoitteluun lisää pontta. Esimerkiksi vatsalihasharjoittelussa uloshengittäminen yhtä aikaa vatsalihasten supistumisen kanssa tehostaa liikettä. Venyttelyssä puolestaan kannattaa keskittyä rauhalliseen uloshengitykseen. Se rentouttaa lihasta ja tehostaa siten venytystä.

Hengityksen liikkeeseen yhdistävät keho-mielilajit ovat hyviä paikkoja pysähtyä kuuntelemaan omaa hengitystä.

– Eri lajien ja liikuntamuotojen hengitysohjeita ei kuitenkaan kannata noudattaa pilkuntarkasti. Tärkeintä on kuunnella omia tuntemuksia, Kiikala-Siuko sanoo.

Ihmisen hengitysrytmi on yksilöllinen, eikä hengitystä pidä pakottaa väkisin lajin vaatimaan muottiin.

– Hengittämistä ei tarvitse erikseen opetella. Kun hengitys tuntuu hyvältä, se myös on sitä. Useimmiten hengitys kulkee parhaiten, kun antaa itselleen luvan vain olla.

Lue myös:

Hengästyminen voi olla kehon varoitusmerkki – tunnista nämä hoitoa vaativat hengitysoireet

Ahdistaako? Ota avuksi nämä hengitysharjoitukset – 3 helppoa tekniikaa

Kaakao, kuuluu ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin, 47, tilaus hyisen kylmänä iltapäivänä Hernesaarenrannassa Helsingissä.

– Jossain toisessa tilanteessa kaakaossa voisi olla jotain terästystäkin mukana, hän jatkaa ja hymyilee.

Toinen tilanne voisi olla vaikka viikonloppuna paljussa kavereiden kanssa, mutta nyt on keskiviikko ja olemme puhumassa hänen työstään, suomalaisten painosta. Patrik tunnetaan painonhallinnan erityisosaajana, luennoitsijana, kommentaattorina ja Ylen Vaakakapinan yhtenä suunnittelijana.

– Ravitsemusasiantuntijan ammatti ei tarkoita sitä, että olisi kaikissa valinnoissaan terveellinen. Meidän ammattikuntamme on syömisen suhteen rennoimmasta päästä. Ne ovat muut ihmiset, jotka huolehtivat siitä, että voi ei, joukossa on sokeria, hän sanoo.

– Iso kuva on tärkein. Kun tekee enimmäkseen fiksuja valintoja, pienillä asioilla ei ole väliä. Taitavassa painonhallinnassa on joustavuutta, nautintoja ja rentoutta.

Entä itsekuria? Sitä ei Patrikin mielestä pitäisi juurikaan tarvita.

”Joillekin itsekuri tarkoittaa sitä, että tekee pääosin fiksuja, itselleen mieluisia valintoja”

Nyt vallalla on haitallisia illuusioita painonhallinnasta. Niiden seurauksena laihtumisen luullaan olevan yksilön itsekurikysymys, muun muassa näin Patrik kirjoitti syksyllä julkaistussa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa, joka herätti vilkasta jatkokeskustelua niin puolesta kuin vastaankin.

Vuosikausien ajan meitä on opetettu luottamaan painonhallinnassa nimenomaan itsekuriin. Lautasmallikin määrittää, millaisessa suhteessa ravintoaineita on syötävä, jotta ateria on terveellinen. Ei siinä ole nautiskelusektoria.

Mutta mitä vikaa itsekurissa on ja siinä, että tekoja eivät määrää hetkelliset mieliteot vaan tieto, suositukset ja tietoiset valinnat?

– Joillekin itsekuri tarkoittaa sitä, että tekee pääosin fiksuja, itselleen mieluisia valintoja. Se on hyvä asia. Laihtumisessa itsekuri valjastetaan kuitenkin usein siihen, että ihminen pakottaa itsensä tekemään asioita, jotka eivät tunnu hyviltä tai itselle sopivilta. Silloin itsekuri on ihan susihuono strategia.

Se voi tarkoittaa esimerkiksi niukkakalorista ruokavaliota; asiaa, jota on pidetty laihtumisen kannalta olennaisena. Patrikista olennaisia ovat ihan muut asiat.

Varo nälkävelkaa

Ylipainon taustalla on hänen mukaansa usein nukkumiseen, ateriarytmitykseen ja stressinhallintaan liittyviä ongelmia. Jos nukkuu liian vähän ja on stressiä, jo se pelkästään lisää mielitekoja ja heikentää rasva-aineenvaihduntaa.

Kun tällaiseen yhtälöön lisätään tiukka laihdutuskuuri eli liian vähäkalorinen ruokavalio, harvat ateriavälit ja raju liikunta, keho lähtee vastaiskuun. Patrik käyttää tilasta termiä nälkävelka. Mitä nopeammin ja pienemmällä energiamäärällä laihtuu, sitä varmemmin kehosta häviää myös lihasmassaa. Kun lihasmassaa häviää, keho haluaa lihakset takaisin. Se altistaa esimerkiksi ahmimiskohtauksille, makeanhimollekin.

– Jos silloin ainoaksi keinoksi jää itsekuri, paino-ongelmaa ja syömishimoa ratkaistaan ihan väärällä strategialla.

Elintapamuutoksessa tärkeintä Patrikin mielestä on jaksaminen. Se tarkoittaa sitä, että ensin pitäisi keskittyä hoitamaan ylipainon taustatekijöitä eli esimerkiksi vähentämään stressiä ja nukkumaan paremmin. Jos uniongelmat ovat vakavia, niihin kannattaa hakea apua.

Sen jälkeen opetellaan säännöllinen ateriarytmi. Päivän aikana olisi hyvä syödä kunnon aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Ruokavalioon lisätään kasviksia ensin puoli kiloa päivässä, myöhemmin tavoitteena on, että niitä syö noin kilon verran päivässä.

Ruoan pitää olla terveellistä mutta maistuvaa ja itselle mieluista. Aina ei tarvitse tehdä fiksuja valintoja, eikä siitä tarvitse kokea morkkista. Herkkuhetketkin kuuluvat elämään, ja muutoksessa opetellaan myös joustavuutta, rentoutta ja mukavaa arkea.

Kun kaiken lisäksi liikkuu sopivasti, jaksaminen huomioiden, muutos on rakennettu vakaalle pohjalle ja painokin alkaa pikkuhiljaa laskea ilman, että keho alkaisi taistella laihtumista vastaan esimerkiksi ahmimishimolla. Hyvin mitoitetun elintapamuutoksen tunnusmerkkejä on Patrikin mukaan tunne siitä, että sitä on helppo jatkaa vaikka kymmenen vuotta eteenpäin.

Valitettavasti tyypillinen laihduttaja tekee kaiken toisin: hän haluaa keskittyä liikakiloihin ja saada ne pois, mieluiten heti.

Panosta uusien elämäntapojen opetteluun

”Herranjestas, en jaksaisi tätä vuottakaan”, näin Patrikille on vastannut moni laihduttaja, jolta hän on kysynyt, että jaksatko noudattaa dieettiäsi useita vuosia. Vastaus kertoo Patrikille sen, että laihduttajalla on liian rajut keinot käytössään ja että suurin ongelma laihdutusprosesseissa on se, että painoa pudotetaan kuureilla, joilla ei ole pysyvyyttä.

Laihdutuksen kanssa sinnitellään tahdonvoimalla, mutta harva kestää tiukkoihin kuureihin kuuluvia pakkoja, rajoituksia ja näläntunteita loputtomiin. Kun sinni katkeaa, koittaa paluu takaisin ”tavalliseen elämään” eli vanhoihin elämäntapoihin. Ja silloin voi vain toivoa, että muutokset pysyvät siitä huolimatta. Usein ne eivät pysy.

Useissa laihdutustutkimuksissa on huomattu, että yksi laihduttamisen suurimmista ongelmista on se, että laihdutustulokset eivät ole pysyviä. Patrik kohtaa usein heitä, jotka ovat laihduttaneet kymmenen kiloa – ja saaneet takaisin 15. Painonpudotus-lihomisjaksoja voi olla useita, jolloin ylipainoa on lopulta kymmeniä kiloja enemmän kuin alun perin, ennen ensimmäistä laihdutuskuuria.

– Jos asiaa ajattelee kokonaisuuden ja painohistorian kannalta, voi sanoa, että tiukkaa laihdutusta ei olisi kannattanut aloittaa ollenkaan. Sen sijaan rauhallisesti voi aina opetella uusia elämäntapoja.

– Jaksaminen ja stressinhallinta vaikuttavat minunkin painonhallintaani, Patrik Borg sanoo.

”Suomalaiset ovat erittäin taitavia väsyttämään itsensä uhrautumalla”

Tyypillinen asiakas Patrikin vastaanotolla on laihduttanut pitkään ja yrittänyt vuosien ajan päästä eroon liikakiloista. Monella on kipeä suhde omaan hyvinvointiin.

– Suomalaiset ovat erittäin taitavia väsyttämään itsensä uhrautumalla muiden vuoksi, miettimään sitä, mitä muut tarvitsevat, ja sivuuttamaan oman hyvinvointinsa. Oma hyvinvointi on painettu alas ja uhrattu työlle sekä muille ihmisille ja heidän tahtotiloilleen. Näin väsyttää itsensä, ja väsyneenä on vaikea tehdä omaa hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä.

– Jos elää muiden elämää eikä tee itselle tärkeitä ja omannäköisiä ratkaisuja, painonhallintakin on vaikeaa.

Se näkyy tilastoissa. Viime vuonna 72 prosenttia miehistä ja 63 prosenttia naisista oli ylipainoisia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen FinTerveys2017-tutkimuksen mukaan. Luvut eivät yllätä Patrikia.

– Keskimäärin suomalainen nukkuu ja syö kasviksia entistä vähemmän, eikä henkinen hyvinvointikaan ole kohenemassa. Jos painonhallinnan taustatekijät eivät ole keskimäärin menossa parempaan suuntaan, ei sitä tee painokaan.

”Kehopositiivisuuskeskustelu on myllertänyt terveydenhuollon ajatusmalleja”

Räjähdysherkkä puheenaihe ylipainosta on tullut viime aikoina. Kehopositiivisuuskampanjan ansiosta nykyisin puhutaan enemmän kuin koskaan jokaisen oikeudesta olla tyytyväinen omaan kehoonsa sen koosta riippumatta. Samaan aikaan ylipainosta on yhä vaikeampi puhua loukkaamatta: Miten siitä saa puhua vai saako ollenkaan? Millainen puhe syrjii, millainen on välttämätöntä? Kuka saa puhua ylipainosta ja kuka ei?

Ylipainosta on vaikea puhua ilman vahvoja tunnereaktioita.

– Se johtuu siitä, että ylipainoon ja ylipainoisiin on suhtauduttu pitkään kielteisesti ja syrjivästi. Painonhallinnassa oli pitkään vallalla vain yksi totuus: laihtuakseen ihmisen on otettava itse itseään niskasta kiinni. Ei nähty sitä, että ylipainon takana on hyvin erilaisia syitä ja lähtökohtia. Se tarkoitti sitä, että terveydenhuollossa annettiin riittämättömiä, jopa huonoja laihdutusohjeita. Silti ongelmaksi nostettiin ihmisten heikko motivaatio.

– Ymmärrän sen, että paha olo purkautuu laihdutuskeskustelussa kiukkuna ja raivona. Kehopositiivisuusilmiö on antanut äänen monille, jotka ovat kokeneet tulleensa kehonsa vuoksi epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi. Minusta kehopositiivisuuskeskustelu on myllertänyt terveydenhuollon ajatusmalleja jo nyt hyvään suuntaan.

”En tarvitse vaa’an numeroita mihinkään”

Patrikista tuli aikoinaan ravitsemustieteilijä siksi, että hän on rakastanut nuoresta pitäen ruoanlaittoa ja hän halusi ammattiin, jossa voi auttaa muita. Patrikin lapsuudenperheessä tehtiin kaikki ateriat itse, joten hän oppi pienestä pitäen syömään tavallista, hyvää kotiruokaa.

– Chian siemenet on eksoottisin raaka-aine keittiössäni.

Patrik tekee joka päivä ruokaa perheelleen, 7- ja 10-vuotiaille lapsilleen ja puolisolleen. Tänään Patrik on syönyt näin: Aamiaiseksi jogurttia, marjoja ja mysliä. Lounaaksi reilusti kasviksia, valkosipuliperunoita ja kaksi kanafilettä. Kahvilassa juotu kaakao. Päivälliseksi on luvassa reilusti kasviksia, lohta ja keitettyjä perunoita. Iltapalaksi kaksi ruisleipää ja omena. Vaa’alla hän ei käy koskaan.

– En tarvitse vaa’an numeroita mihinkään.

– Jaksaminen ja stressinhallinta vaikuttavat minunkin painonhallintaani. Olen kokenut joskus unenpuutetta, ja kun sen lisäksi on ollut työkiireitä, olen tuntenut, että painoni on noussut mutta vain tilapäisesti kilolla parilla, koska moni muu asia on ollut hyvin. Minulla on vahvat rutiinit esimerkiksi ruokarytmin ja terveellisen kotiruoan suhteen.

Ylilyöntejäkin hän on silti kokenut. Nuorena, 1990-luvulla, maraton- ja jalkapallotreenit menivät joskus liiallisuuksiin. Myös suhde ruokaan oli turhan tiukkapipoinen.

– Keho ei kestä, jos se ei saa palautua tarpeeksi. Kun tajusin, etten voi enää kovin hyvin, palasin rennompaan ja sallivampaan meininkiin.

Oivallus siitä, että kokonaisvaltainen elintapamuutos on avainasemassa painonhallinnassa, iskostui häneen vuosituhannen vaihteessa. Silloin hän paneutui työssään perinpohjaisesti laihdutustutkimuksiin ja yhdisti tiedon kokemukseensa asiakkaiden kanssa.

Oman jaksamisen ja elämänlaadun vuoksi Patrik teki myöhemmin lastensa synnyttyä päätöksen, että hän vähentää työntekoa ja on enemmän kotona. Viiden vuoden ajan Patrik teki töitä vain kolmena päivänä viikossa.

–Olin onnekas, että pystyin tekemään sellaisen valinnan, vaikka toki se tarkoitti pienempiä tuloja. Päätin, että minusta ei tule sellainen vanhempi, joka joutuu myöhemmin katumaan sitä, ettei ole ollut tarpeeksi lastensa kanssa.

”Laihtuminen ei tuo välttämättä hyvää elämää”

Alkuvuosi on laihduttamisen sesonkiaikaa, koska takana ovat pitkät joulunpyhät ja uudenvuodenaattona tehdyt lupaukset. Ylimääräisistä kiloista halutaan nopeasti eroon. Se tarkoittaa sitä, että Patrikin puhelin pirisee usein, sillä häneltä halutaan laihdutusvinkkejä.

– On hyvä, että ihmiset heräävät liikakilojen kertymiseen, mutta moni alkaa laihduttaa niitä pois sellaisella tavalla, jossa ei ole hirveästi järkeä.

Mutta on moni asia muuttunut parempaankin päin.

– Vielä 15 vuotta sitten suomalainen elintapakoneisto oli virittynyt hyvin itsekuripohjaiseen suuntaan. Sen jälkeen on tullut paljon laihduttamiseen ja elintapoihin liittyvää tutkimusta. Tiedän, että nyt juna on kääntymässä. Moni asiantuntija ymmärtää nykyisin painonhallinnan taustatekijät ja kokonaisvaltaisuuden. Uskon, että lihavuusluvuissa tulee vielä taitekohta, vaikka se ei vielä näy väestötasolla.

Entä mitä sanot heille, jotka pyytävät sinulta parasta laihdutusvinkkiäsi?

– Että laihtuminen ei tuo välttämättä hyvää elämää, mutta kun tekee valintoja jaksamista, terveyttä ja hyvää elämää ajatellen, se helpottaa usein myös painonhallintaa.

Lue myös:

Laske oma painoindeksisi – laskurimme kertoo, onko sinulla ylipainoa ja mitä tuloksesi tarkoittaa

Painavat luut ja yhdeksän muuta myyttiä painoindeksistä – tiedätkö, mikä on totta ja mikä tarua?