Quantcast
Channel: Terveys | Anna.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1738

Epäiletkö kumppanisi olevan seksiriippuvainen? Toimi näin

$
0
0
Paula Hall on brittiläinen psykoterapeutti, joka on erikoistunut seksiriippuvuuden hoitoon.

Paula Hall on brittiläinen psykoterapeutti, joka on erikoistunut seksiriippuvuuden hoitoon.

Seksiriippuvuus voi olla mikä tahansa seksiin liittyvä käyttäytymismalli, jota riippuvainen ei pysty hallitsemaan ja joka aiheuttaa hänelle ongelmia. Seksiriippuvuutta voi olla esimerkiksi pakonomainen seksitreffeillä ravaaminen tai pornon katselu.

Kumppani tai kukaan muukaan ei voi määritellä toisen ihmisen käyttäytymistä seksiriippuvuudeksi, vaan käyttäytymisen on aiheutettava nimenomaan ongelmia henkilölle itselleen.

– Seksiriippuvuuden tunnusmerkkejä ovat kyvyttömyys lopettaa tällainen haitallinen käyttäytyminen sen seurauksista huolimatta, ajatusten kiertyminen kyseisen toiminnan ympärille ja toiminnan eskaloituminen. Käytännössä se tarkoittaa, että haitallista käyttäytymistä saattaa esimerkiksi alkuun olla vain silloin tällöin, sitten kerran kuussa, sen jälkeen kenties viikoittain, lopulta ehkä jo päivittäin, sanoo seksiriippuvuuden hoitoon erikoistunut brittiläinen psykoterapeutti Paula Hall.

Hallilta on vastikään ilmestynyt suomeksi seksiriippuvuutta käsittelevä kirja Koukussa seksiin. Kirjan on suomentanut ja suomalaisin esimerkein täydentänyt seksuaaliterapeutti ja Sexpon koulutuspäällikkö Karoliina Vuohtoniemi.

 ”Seksiriippuvainen ei halua jatkaa toimintaansa”

Hall on törmännyt usein ajatukseen siitä, että seksiriippuvuutta pidetään vain tekosyynä toimia moraalittomasti. Hallin mukaan näin ei ole, vaan seksiriippuvuus on terveydellinen ongelma siinä missä alkoholismi tai peliriippuvuuskin.

Esimerkiksi moraalittomana yleisesti pidettävä pettäminen ja seksiriippuvuus ovat kaksi eri asia, vaikka seksiriippuvuuteen voi toki liittyä myös pettämistä.

– Seksiriippuvainen ei halua jatkaa toimintaansa. Seksiriippuvaiset eivät enää nauti siitä, mitä he tekevät ja jatkavat toimintaansa, vaikka he tietävät, että he voivat menettää parisuhteensa, työnsä, maineensa ja rahaa. He jatkavat toimintaansa, vaikka tiedostavat nämä asiat. Yksi merkki siitä, että kyseessä on riippuvuus eikä pelkkä pettäminen, on toiminnan eskaloituminen, Hall sanoo.

Hallilla on yksinkertainen ohje niille, jotka epäilevät kumppaninsa olevan seksiriippuvainen.

– Kun pohdit, onko kyseessä riippuvuus vai ei, kannattaa miettiä, onko kyseinen toiminta kumppanisi luonteen vastaista. Jos kumppanisi on aina ollut matalan moraalin omaava naistenmies, joka on aina pettänyt ja valehdellut, olet kenties vain väärän ihmisen kanssa. Mutta jos kumppanisi käytös on hänen luonteensa vastaista, eli hän ei ole ihminen, joka normaalisti tekisi tällaista, kyseessä on todennäköisemmin riippuvuus eli pakonomainen toiminta.

Parisuhde voi selvitä seksiriippuvuudesta

Parisuhde voi Hallin mukaan selvitä seksiriippuvuudesta, kunhan siihen saadaan apua. Apu voi löytyä seksiriippuvuuden hoitoa käsittelevistä oppaista tai tarvittaessa terapeutin vastaanotolta. Toisille pareille tai seksiriippuvaisen kumppanille seksiriippuvuus voi kuitenkin olla liikaa ja suhde päättyä riippuvuuden seurauksena.

– Selviytyminen riippuu muun muassa siitä, millainen parisuhteen laatu on ennen riippuvuutta ollut. Jos parilla on ollut ongelmia jo ennen seksiriippuvuutta, se ei takuulla tee asioista helpompia. Suhteen laadun lisäksi selviytyminen on kiinni riippuvaisen kyvystä elpyä riippuvuudestaan sekä hänen kyvystään olla täysin rehellinen kumppanilleen ja kokea empatiaa kumppaniaan kohtaan siitä, mitä tämä on joutunut riippuvuuden takia kokemaan. Luottamuksen uudelleenrakentamisen eteen on nähtävä paljon vaivaa, samoin intiimin suhteen uudelleen luomiseen, Hall sanoo.

Toipumisen ensimmäinen askel on ongelman kohtaaminen.

– Valitettavasti yksi riippuvuuden tunnusmerkeistä on ongelman kieltäminen. Seksiriippuvaisen kumppanin on oltava varsin älykäs, jotta hän saa todistettua seksiriippuvaiselle kumppanilleen, että hän todella tietää, mitä on meneillään, Hall sanoo.

Kumpikin pariskunnan osapuolista tarvitsee apua

Vaikka voisi ajatella, että vain seksiriippuvaisen on haettava apua ongelmaansa, Hallin mukaan kumpikin pariskunnasta tarvitsee henkilökohtaista apua.

– Myös kumppanin seksiriippuvuus on vaikea asia, Hall sanoo.

Seksiriippuvaisen kumppani syyttää usein tilanteesta itseään. Hall vakuuttaa, että se on täysin turhaa.

– Kumppani ei voi aiheuttaa seksiriippuvuutta, kontrolloida eikä parantaa sitä. Toisinaan työskentelen miesten kanssa, jotka sanovat, että syy siihen, että he tekevät tätä, on se, että kumppani on kauhea eikä halua seksiä. Sanon heille, että sitten kannattaa erota. Niin ihmiset tekevät sen sijaan että he käyttävät suuria määriä rahaa prostituoitujen palveluihin. Seksiriippuvuus ei ole ikinä kumppanin vika, Hall kiteyttää.

Jotkut pariskunnat ovat kokeneet, että yhdessä seksiriippuvuudesta selviytyminen on vain lujittanut suhdetta.

– He ovat paljon avoimempia toisilleen tunnetasolla ja jakavat toisilleen paljon enemmän asioita kuin ennen, Hall sanoo.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1738

Trending Articles