Katso Riitan tsemppivideo ja lähde mukaan kolmen viikon ohjelmaan täältä.
Inkontinenssi koskee jopa kolmasosaa naisista jossakin vaiheessa elämää. Hyvä uutinen on se, että virtsankarkailua voi ehkäistä ennalta ja hoitaa treenaamalla säännöllisesti lantionpohjan lihaksia.
Fysioterapeutti Anne Puranen näyttää TENAn asiantuntijoiden kanssa suunnitteleman harjoituksen. Opettele tämä kolmen kohdan harjoitus ja estät lirahdukset jatkossa. Inkontinenssi on yleinen vaiva, josta kuitenkin vaietaan. Yli kolmannes TENAn tutkimukseen* vastanneista naisista on kokenut virtsankarkailua.
Lähes puolet virtsankarkailusta kärsivistä naisista ei puhu kenellekään vaivoistaan. Lantionpohjan lihasten harjoittelusta hyötyisi suuri osa virtsankarkailusta kärsivistä. Harjoittelu kannattaisi aloittaa jo teini-iässä, sillä ajoissa aloitettu harjoittelu ehkäisee ongelmaa ennalta. Kaikkia lantionpohjan voimaominaisuuksia tulisi harjoittaa päivittäin.
Lantionpohjajumppa kannattaa aloittaa jo ennen kuin ongelmia ilmenee.
1 Maksimivoima
Lantionpohjan maksimivoimaa tarvitaan voimakkaissa ponnistuksissa.
Tee näin: Jännitä lantionpohjan lihaksia voimakkaasti. Pidä jännitys 5 sekunnin ajan, ja pidä jännitysten välillä taukoa 10 sekunnin ajan. Toista 5 kertaa.
2 Kestovoima
Kestovoimaa kaivataan tilanteissa, joissa pissaa joutuu syystä tai toisesta pidättämään.
Tee näin: Asetu lattialle nelinkontin, kyynärpäät maassa. Jännitä taas lantionpohjaa sisään ja ylös noin puolet maksimivoimasta. Pidä ensin kevyt supistus 10-20 sekunnin ajan, sitten tauko 10-20 sekunnin ajan selkä pyöreänä jalkojan päällä leväten. Toista 8 kertaa.
3 Nopeusvoima
Kun lantionpohjan nopeusvoima on kunnossa, virtsa ei karkaile esimerkiksi yskiessä tai nauraessa.
Tee näin: Asetu syväkyykkyyn. Jännitä lantionpohjaa nopeasti niin lujaa kuin voit, laske kolmeen ja rentouta. Toista 8 kertaa.
TENA on luonut alan johtavien ammattilaisten kanssa valmennusohjelman, jota noudattamalla voit saada apua virtsankarkailuun jo kolmessa viikossa. Ohjelmassa on kolme osaa, jotka julkaistaan kerran viikossa TENAn verkkosivuilla. Ohjelmaan osallistuminen on helppoa, tehokasta ja aivan ilmaista. Liity mukaan osoitteessa: www.tena.fi
* Tutkimuksen toteutti YouGov TENA-brändin toimeksiannosta. Verkkokyselyyn vastasi 1065 yli 18-vuotiasta suomalaista naista.
11 faktaa Tena-tutkimuksesta
- 66 % vastaajista on ollut virtsankarkailua, jota he eivät ole pystyneet estämään.
Virstankarkailua on esiintynyt 47 % vastaajista harvemmin, 18 %:lla useita kertoja viikossa. - 45 % vastaajista sanoo virtsaa tulevan vähän, alle teelusikallisen.
- 46 % ei käytä minkäänlaista suojaa virtsankarkailuun, 39 % käyttää kuukautissuojaa, sidettä, pikkuhousunsuojaa.
- 61 % ei ole saanut terveydenhuollosta (esim. synnytyssairaala, gynekologi tai kätilö) tietoa virtsankarkailusta ja sen hoitamisesta ja ehkäisystä.
- 39 % tekee lantionpohjan harjoituksia harvemmin kuin kerran viikossa.
- 49 % ei muista tehdä harjoituksia, 33 % ei osaa.
- 33 % vastaajista kokee, että virtsankarkailu vaikuttaa heidän elämäänsä hyvin vähän ja 38 %:in elämään se ei vaikuta ollenkaan.
- 14 % jättäisi trampoliinit, naruhyppelyt, pallopelit ja vastaavat väliin virtsankarkailun takia. Kuitenkin 61 % ei jättäisi mitään aktiviteetteja väliin.
- 70 % kertoo, että virtsankarkailu ei vaikuta heidän pukeutumiseensa.
- Lähes puolet vastaajista ei ole keskustellut vaivoista kenenkään kanssa. Suurimman osan mielestä vaiva ei ole niin suuri, että siitä tarvitsisi keskustella.
Tenan kyselyn toteutti YouGov toukokuussa 2018 ja siihen osallistui 1065 18-60 vuotiasta naista.
Kokeile lantionpohjajumppaa ja osallistu arvontaan!
Kannustamme kaikkia naisia kokeilemaan helppoa ja nopeaa lantionpohjajumppaa. Kokeilemalla voit osallistua arvontaan!
Toimi näin:
- Kokeile ohjelmaa esimerkiksi kotona
- Kerro kokemuksistasi: Miltä treenaaminen tuntui? Aiotko jatkaa tulevaisuudessa?
- Täytä yhteistietosi ja olet mukana arvonnassa
Kaikkien jumppaa kokeilleiden ja arvontaan osallistuneiden kesken arvontaan 150 euron hemmottelulahjakortti. Kilpailuun voi osallistua 04.12.2018 saakka.
Vastanneiden nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Lisätietoja Otavamedia Oy:n rekisteriselosteesta.