Quantcast
Channel: Terveys | Anna.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1738

Kärsitkö migreenistä? Tulossa on ihan uudenlainen helpotus: erenumabi

$
0
0

Migreenin hoitoon on tarjolla monenlaisia estolääkkeitä, mutta ne kaikki on kehitetty alun perin muuta sairautta varten. Myöhemmin on huomattu, että ne toimivat myös migreenikipuun.

Esimerkiksi verenpainelääke kandesartaania käytetään nykyisin myös migreenin estolääkkeenä. Botuliinitoksiinihoito migreenipotilailla taas sai alkunsa siitä, kun botuliinilla kasvojen ryppyjä hoidattaneet alkoivat raportoida, että pistosten myötä myös migreenikohtaukset vähenivät.

Neurologian erikoislääkärin Mikko Kallelan mukaan lähivuosina markkinoille on kuitenkin tulossa kolme, neljä kohtauksittaisen migreenin hoitoon kehitettyä lääkevalmistetta. Kaikki ne vaikuttavat samaan CGRP-mekanismiin.

Mistä uudessa migreenilääkkeessä on kyse?

– CGRP eli calcitonin gene-related peptide on molekyyli, josta on 1980-luvun lopulta asti ajateltu, että se sopisi hyvin migreenin kipua aiheuttavaksi molekyyliksi, Mikko Kallela sanoo.

– Sitä on tutkittu pitkään, ja vuosien aikana on kehitetty vasta-aineita tätä molekyyliä tai sen reseptoria vastaan.

Tämän perusteella tutkijat ovat alkaneet kehittää täsmäasetta migreenin hoitoon. Ja nyt on tutkimusnäyttöä siitä, että kaikki neljä kehitteillä olevaa uudenlaista migreenilääkettä todella toimivat. Jokainen niistä on voittanut selvästi lumelääkkeet tutkimuksissa.

Joka neljäs sai tutkimuksessa avun

Yksi uusista migreenilääkkeistä on erenumabi, kauppanimeltään Aimovig.

– Reilun vuoden seurannan aikana 26 prosentilla käyttäjistä migreenikohtaukset loppuivat. Lääke toimii myös krooniseen migreeniin.

– Lääke vaikuttaa siis spesifisti yhteen paikkaan, peptidin reseptoriin. Se blokkaa reitin, joka näyttää olevan osalla potilaista todella keskeinen migreenissä. Migreenin laukaisevat tekijät, esimerkiksi stressi, provosoivat tämän yhden peptidin vapautumista.

Milloin erenumabi Suomeen?

  • Lääke on jo Suomessa määrättävissä, mutta kuukausiannos maksaa vielä toistaiseksi noin 580 euroa.
  • Neurologian erikoislääkärin Mikko Kallelan mukaan hinta muuttuu sen jälkeen, kun hintalautakunta on ottanut hinnan käsittelyyn ja päättänyt, mille potilasryhmälle valmiste kuuluu lääkekorvauksen piiriin.
  • Erenumabi on laajemman potilasjoukon saatavissa arvioilta puolen vuoden, vuoden kuluttua. Myös muita samaan mekanismiin perustuvia lääkkeitä tulee aikanaan Suomen markkinoille.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 1738

Trending Articles