Liikutko kesäisin seuduilla, joilla elää punkkeja? Oleskeletko usein saaristossa, heinikkoisilla alueilla tai Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen ilmoittamilla paikkakunnilla?
Jos vastaus on kyllä, punkkitarkastus kannattaa tehdä joka ilta ulkoa sisään tullessa.
Punkkisyyni on hyvä ottaa rutiiniksi, vaikka ihmisellä olisi voimassa oleva punkkirokote. Rokote suojaa puutiaisaivotulehdukselta muttei borrelioosilta.
Osa punkeista kantaa borreliabakteeria, joka siirtyy punkista ihmiseen noin 1−2 päivässä. Tartunnan voi saada jopa muutamassa tunnissa. Mitä pidempään punkki on kiinnittyneenä ihoon, sitä suurempi borrelioosin riski on.
Punkkitarkastuksen ABC
A. Käy erityisesti läpi nämä kohdat
Punkki voi tarttua mihin tahansa kohtaan vartaloa, mutta erityisesti taivekohdat, kuten kainalot, polvitaipeet ja nivuset, päänahka, niska, navan seutu ja selkä kannattaa syynätä huolellisesti läpi. Lapsilla punkki hakeutuu usein ylävartaloon ja hiusrajaan.
Pyydä apua läheiseltäsi, sillä esimerkiksi selässä tai niskassa piilevää punkkia on vaikea itse nähdä.
B. Tarkasta myös vaatteet
Punkki on voinut kiinnittyä vaatteisiin ja pääsee sitä kautta kulkeutumaan sisätiloihin.
Ravistele vaatteet ulkona ja tarkista, ettei niissä piileskele punkkeja.
C. Poista kiinnittynyt punkki mahdollisimman nopeasti
Jos löydät ihoon kiinnittyneen punkin, poista se mahdollisimman pian kapeakärkisillä pinseteillä tai punkkipihdeillä. Jos pinsettejä tai pihtejä ei löydy, punkin voi poistaa myös kynsillä.
Tartu punkista tukevasti kiinni mahdollisimman läheltä ihoa ja vedä se hitaasti suorassa linjassa ihosta pois. Kun punkki on irronnut, ihon voi puhdistaa desinfioivalla aineella.
Jää seurailemaan punkin puremakohtaa. Jos sen ympärille kehittyy leviävää ihottumaa tai flunssan kaltaisia oireita, kuten kuumetta ja päänsärkyä, alkaa ilmetä, ota yhteys lääkäriin.
Lähteet: Punkkiklinikka, Reumaliitto, THL