Alaselän kipu on hyvin yleinen vaiva, josta lähes jokainen kärsii joskus elämänsä aikana. Kipu voi olla seurausta niin rasituksesta, venähdyksestä kuin hermojuuren pinteestä.
Mutta mistä voi tunnistaa, mikä tekijä oman selkäkivun taustalla on? Listasimme 6 syytä alaselkäkipuun.
Venähdys
Äkillinen liike tai selän nytkähtäminen voi aiheuttaa venähdyksen selän kudoksissa: välilevyissä, lihaksissa tai nivelsiteissä. Syynä voi olla esimerkiksi painavan esineen nostaminen huonossa asennossa tai varomaton liikuntasuoritus.
Äkillistä venähdystä kutsutaan usein noidannuoleksi. Noidannuoli aiheuttaa tyypillisesti viiltävää ja voimakasta kipua.
Iskias eli välilevyn pullistuma
Jos selkäkipu säteilee alaselästä jalkateriin, syynä voi olla iskias-hermon puristustila. Myös tunnottomuuden tunne, toispuoleinen kipu ja pistely liittyvät usein iskiakseen.
Lihasjumi pakarassa
Jos pakarassa sijaitseva piriformis-lihas pääsee painamaan iskiashermoa, seurauksena voi olla kipua alaselän alueella. Tilaa kutsutaan piriformis-syndroomaksi.
Huono ryhti
Alaselkään kertyy ylimääräistä painetta, jos ihmisen istuma- tai seisoma-asento on huono: kumara, retkottava tai epätasapainoinen. Istuminen aiheuttaa jo itsessään painetta selän välilevyille, ja siksi alaselkäkipu voi pahentua etenkin pitkään istumisen jälkeen.
Välilevyn repeämä
Jos selän nikamat ovat rappeutuneet, nikamien välilevy voi revetä ja hermojuuret joutua puristukseen. On tyypillistä, että kipu säteilee tällöin alaselästä jalkoihin. Kipu voi olla hyvin kovaa ja estää liikkumisen. Välilevyn repeämä liittyy usein ikääntymiseen eikä esimerkiksi vammaan.
Vakava selkäsairaus
Alaselkäkivun voi aiheuttaa myös sairaus, kuten kasvain tai tulehdus. Selkäsairauteen liittyy tyypillisesti jatkuvaa ja asteittain lisääntyvää selkäsärkyä. Myös yleiskunto on usein heikentynyt.
Suuri osa alaselkäkivuista on epäspesifejä
Vain 5-10 prosenttia alaselkäkiputapauksista johtuu vakavista sairauksista ja hermojuuriongelmista.
Loput 90 prosenttia selkäkiputapauksista luokitellaan esäspesifeiksi, jolloin kivun tarkkaa syytä ei pystytä tunnistamaan. Usein taustalla on pieni kudosvaurio. Muun muassa noidannuoli sekä välilevyn, lihaksen tai nivelsiteiden venähdys luetaan epäspesifeihin selkäkipuihin.
Tyypillisiä epäspesifiin kipuun liittyviä oireita ovat esimerkiksi selkärangan liikehäiriö sekä liikkeen hallinnan häiriö.
- Liikehäiriössä selkä on tyypillisesti kivulias, kun selkää taivutetaan tiettyyn suuntaan. Alaselässä on myös usein voimakasta lihasjännitystä.
- Liikkeen hallinnan häiriö tarkoittaa vaikeutta kontrolloida selän asentoa. Rankaa tukevien syvien lihasryhmien toiminta on usein heikentynyt.
Miten alaselkäkipua voi hoitaa?
Jos alaselkäkipusi alkaa äkillisesti eikä ole seurausta vakavasta vammasta, huoleen on harvoin aihetta. Kipu hellittää tyypillisesti jo parissa päivässä. Jatka tavallisia toimiasi, vältä vuodelepoa ja harrasta kevyttä liikuntaa, kuten kävelyä. Tulehduskipulääkkettä tai parasetamolia voi käyttää lyhytaikaisesti lievittämään kipua.
Hakeudu lääkäriin, jos kipu on kovaa eikä osoita paranemisen merkkejä tai jos selkäkipu on pitkittynyt eli kestänyt yli 6 viikkoa.
Hoitoon on hakeuduttava välittömästi, jos alaselkäkipuun liittyy:
- kaatuminen tai onnettomuus
- virtsan- tai ulosteen pidätyskyvyn häiriöitä
- tulehdusoireita, kuten jatkuvaa kuumeilua
- nilkan lihasten tai reisilihaksen yhtäkkistä heikentymistä
- kipua myös levossa tai yöllä.
Lähteet: Selkäkanava, Spine Health, Terveyskirjasto, WebMD