Quantcast
Channel: Terveys | Anna.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1738

Pistelyn, puutumisten ja kipujen syynä hermopinne? Näin tunnistat ja hoidat

$
0
0

Omituinen raajojen puutuminen, pistelevä kipu tai tunnottomuus jossain kohtaa kehoa voivat olla merkkejä hermopinteestä.

Hermopinne on yleinen vaiva, joka johtuu hermon altistumisesta puristukselle, paineelle tai venytykselle. Tällöin hermon verenkierto vaikeutuu ja hermo alkaa oireilla.

Hermopinne voi sijaita esimerkiksi ranteessa, kyynärpään alueella, hartiassa, kaularangassa, selässä tai jalkaterässä.

Pinnetiloja ei kannata jättää huomiotta, sillä vaikka ne voivat joskus parantua itsestään, ne voivat myös aiheuttaa pysyviä kiputiloja ja vaikeuttaa elämää.

Mistä hermopinteen tunnistaa?

Se, missä hermopinne sijaitsee ja mitä tehtäviä pinteeseen joutuneella hermolla on, vaikuttaa hermopinteen aiheuttamiin oireisiin. Jos pinnetila on esimerkiksi kaularangassa, kipu säteilee usein olkapäästä peukaloon ja etusormeen saakka. Alaselässä oleva pinne voi puolestaan heijastaa kipua säären ulkosyrjää pitkin varpaisiin. Jalkaterän pinne voi oireilla tuntohäiriöinä jalkapohjassa, ja rannekanavan keskihermon pinne aiheuttaa peukalon, etu- ja keskisormen puutumista.

Hermopinteillä on kuitenkin myös yhteisiä oireita niiden sijainnista riippumatta. Yleisiä hermopinteen oireita ovat muun muassa:

  • särky ja kipu
  • kuumotus, pistely, tikuttelu ja kihelmöinti
  • puutuminen, joka voi helpottua ravistelulla tai hieronnalla
  • paineen tunne
  • tunnottomuus
  • lihasheikkous
  • oireiden liittyminen rasitukseen tai tietynlaiseen liikkeeseen

Tyypillistä monille hermopinteille on myös se, että oireet ilmaantuvat tai pahenevat öisin.

Mistä hermopinne voi johtua?

Monet erilaiset tekijät voivat aiheuttaa hermopinteen syntymisen. Esimerkiksi ranteen ja kyynärpään alueilla sijaitsevat hermopinteet voivat olla seurausta yksipuolisesta rasituksesta tai huonosta työasennosta. Jalkaterän hermopinne voi johtua ahtaista kengistä tai runsaasta liikunnasta. Pohjehermo voi puolestaan joutua pinnetilaan kyykkyasennossa työskentelyn, kuten marjanpoiminnan seurauksena.

Hermopinteen taustalla voi olla myös:

  • välilevyn pullistuma
  • kehon virheasento, kuten etukeno niska
  • venähdys, revähdys tai muu vamma
  • ylipaino
  • turvotus raskauden aikana
  • diabetekseen liittyvä turvotus
  • leikkausarpeen kasvanut sidekudos
  • nivelrikko
  • puristava kipsi tai jopa kiristävät vaatteet

Hermopinteen syyn ymmärtäminen on tärkeää, jotta sitä osataan hoitaa oikealla tavalla. Joskus hermopinteen aiheuttaja kuitenkin jää mysteeriksi.

Hermopinteen hoito

Hermopinteen hoito riippuu siitä, millaisesta hermopinteestä on kysymys ja kuinka hankalia oireet ovat. Jos hermopinteen aiheuttavat oireet ovat ohimeneviä ja lieviä, hoidoksi voi riittää vain lepo ja lihasten rentoutus.

Hermopinteen itsehoitona toimii myös:

  • Rasituksen, kuten koukistelun ja liikuttelun välttäminen hermopinteen alueella. Erityisesti tulee välttää oireita aiheuttavaa liikettä.
  • Kylmähoito.
  • Tulehduskipuvoide tai -lääke.
  • Rauhallinen ja varovainen liikunta, kuten kävely tai uiminen, koska hyvä veren- ja hapenkierto elimistössä voi auttaa paranemista.
  • Hyvän ryhdin ylläpitäminen niin töissä kuin vapaa-aikana.
  • Väljemmät kengät tai vaatteet, jos hermopinne johtuu ulkoisesta puristuksesta.
  • Fysioterapia.

Vakavampi hermopinne voi vaatia pinnetilan vapauttamista leikkauksella. Diagnoosin ja hoitosuunnitelman tekee lääkäri. Mikäli kärsit hermopinteestä, joka ei lähde itsestään pois tai aiheuttaa vakavia oireita, hakeudu lääkärin vastaanotolle.

Lähteet: Dr. Axe, Mayo Clinic, Terveyskirjasto, WikiHow

Lue myös:

Selkäkivut voivat johtua lantion virheasennosta – näin korjaat 3 yleistä asentovirhettä

Alaselän ja pakaran kipujen syynä piriformis? 4 helpottavaa venytystä

Iskiasvaivojen, selkä- tai nivelkipujen syynä väärä kävelytyyli? Näin korjaat 6 yleistä tekniikkavirhettä

Hermoratahieronta elvyttää ja rentouttaa

 

The post Pistelyn, puutumisten ja kipujen syynä hermopinne? Näin tunnistat ja hoidat appeared first on Anna.fi.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1738

Trending Articles