Suomen uusi aborttilaki astuu voimaan 1. syyskuuta 2023. Sen myötä raskaudenkeskeytyksen saa omasta tahdostaan ilman perusteluja, jos raskausviikot ovat korkeintaan 12+0. Aborttiin ei myöskään enää tarvita lääkärin lupaa.
Vanhan, vuonna 1970 säädetyn lain mukaan abortin syy piti aina perustella. Abortin saaminen vaati myös kahden lääkärin lausuntoa. Yhden lääkärin päätös riitti vain siinä tapauksessa, jos keskeytystä hakeva oli alle 17-vuotias tai yli 40-vuotias, synnyttänyt neljä lasta tai jos raskaus uhkasi raskaana olevan terveydentilaa.
Uusi aborttilaki parantaa potilaiden itsemääräämisoikeutta ja tekee prosessista nopeamman. Lain päivittämistä kampanjoitiin Oma tahto 2020 -kansalaisaloitteella.
– Naisten oikeuksien kannalta aborttilainsäädännön päivittäminen on tärkeä asia, koska naisella pitää olla oikeus päättää omasta kehostaan ja lisääntymisestään, sanoi Naisasialiitto Unionin pääsihteerinä työskennellyt Milla Pyykkönen Annan artikkelissa vuonna 2020.
Yli 12-viikkoisissa raskauksissa toimitaan kuten ennenkin. Kun raskaus on kestänyt yli 12 raskausviikkoa, raskaudenkeskeytys tehdään lääkkeellisesti Sosiaali- ja terveysalan valvontaviraston (Valvira) luvalla.
Puolassa ja useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa aborttilaki on tiukentunut
Suomen vanha aborttilaki kuului Euroopan tiukimpien joukkoon. Tiukka lainsäädäntö on edelleen muun muassa Puolassa, jossa aborttilaki kiristyi vuonna 2021 niin, että maassa vallitsee lähes täydellinen aborttikielto.
Myös Yhdysvalloissa abortin saaminen on koko ajan vaikeutunut, kun osavaltiot ovat saaneet kesäkuusta 2022 saakka päättää itse aborttilainsäädännöstään. Ylen artikkelin mukaan nyt tilanne on se, että puolet osavaltioista sallii abortin ja puolet kieltää sen lähes kokonaan tai rajoittaa sitä voimakkaasti.
Muut lähteet: Duodecim