Quantcast
Channel: Terveys | Anna.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1738

Herpes taas huulessa? Lääkäri kertoo, milloin estolääkitys kannattaa: ”Monilla rauhoittaa tilanteen vuosiksi”

$
0
0

Taas herpes huulessa? Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Liisa-Lotta Kiiski Ihosairaalasta kertoo, miten herpestä kannattaa parhaiten hoitaa ja milloin kannattaa harkita estolääkitystä.

1 Miksi herpes puhkeaa huuleen aina, kun on kiirettä?

Kun kerran on saanut herpestartunnan, aiheuttajavirus majoittuu pysyvästi hermotumakkeisiin. Se herää henkiin, kun vastustuskyky hetkellisesti heikkenee esimerkiksi stressin, unenpuutteen tai flunssan vuoksi. Myös hormonaaliset syyt, kuten kuukautiset, voivat aktivoida viruksen.

Huuliherpes eli yskänrokko on herpes simplex -viruksen aiheuttama toistuva rakkulaihottuma. Osalla ihmisistä elimistössä majaileva virus ei aktivoidu koskaan, mutta osalle siitä tulee turhankin usein toistuva vaiva.

2 Miksi huuliherpeksen kanssa kannattaa olla nopea?

Ensimmäinen huuliherpes pääsee yllättämään. Se ei aina aiheuta juuri lainkaan oireita, tai sitten se voi oireilla rakkulaisena suutulehduksena ja sekoittua esimerkiksi enterorokkoon tai märkärupeen.

Kun vaiva tulee toistamiseen, ihminen oppii huomaamaan ennakoivat merkit: iho on tunnoton tai sitä kihelmöi ja kutittaa. Kun tässä vaiheessa aloittaa hoidon, taudin seuraavat vaiheet helpottuvat tai jäävät kokonaan.

Herpeksessä iholle nousee pieniä, kipeitä, nesteen täyttämiä rakkuloita. Ne kuivuvat vähitellen ja korvaantuvat viikossa, parissa paranevalla ruvella.

Lue myös: Kotiliesi.fi: Herpes vai finni huulessa? Näin erotat näpyt toisistaan

3 Miten huuliherpestä hoidetaan?

Herpestä hoidetaan asikloviiriä tai pensikloviiriä sisältävillä voiteilla tai tehokkaammilla asikloviiriä, valasikloviiriä tai famsikloviiriä sisältävillä tableteilla. Tabletteja käytetään lyhyenä kuurina, mutta voidetta kannattaa laittaa niin pitkään kuin oireet kiusaavat.

Jos herpes on toistuva vaiva, lääkettä kannattaa pitää kotona varastossa. Ny­kyään tablettejakin saa apteekista pienen paketin ilman reseptiä.

4 Voiko herpeksen puhkeamista ehkäistä?

Joillain ihmisillä auringon ultraviolettisäteily laukaisee huuliherpeksen. Sitä voi koettaa välttää suojaamalla kasvot aurinkosuojavoiteella ja käyttämällä UV-suojan sisältävää huulivoidetta.

Osalla herpesvirus herää aina hammaslääkärikäynnin yhteydessä, ja tällöin vaivalta on hankalampi välttyä. Joskus suun alueen toimenpiteet, mutta myös erilaiset kasvojen laserkäsittelyt laukaisevat herpeksen.

Herpeksen ehkäisyyn markkinoidaan erityistä voidetta. Mikä tahansa huulten ihon kuntoa parantava voide voi ehkäistä herpestä, sillä se tulee herkemmin rohtuneille huulille.

5 Onko herpekseen estolääke?

Huuliherpekseen on estolääke. Sitä kannattaa harkita, jos huuliherpeksestä tulee jopa jokakuukautinen kiusa. Estolääkkeenä käytetään samoja lääkkeitä kuin herpeksen hoidossa, mutta annos on pienempi.

Estolääkettä kokeillaan tyypillisesti puolesta vuodesta vuoteen. Monilla lääke rauhoittaa tilanteen vuosiksi eteenpäin. Lääkettä voi tarvittaessa käyttää jatkuvasti.

6 Saako rakkulan peittää?

Rakkulan saa peittää, ja sitä varten on olemassa pieniä hydrokolloidilaastareita eli herpeslaastareita. Laastarin käyttö voi nopeuttaa rakkulan paranemista.

Huuliherpeksen saa meikata piiloon. Peitevoidetta ei pidä levittää suoraan puikosta, vaan sormien kautta, jottei levitä herpestä muille ihoalueille. Kädet tulee pestä huolellisesti, kun on kosketellut kasvoja.

Taudin kulkuun kuuluu, että rakkulat rikkoutuvat. Kun ne rikkoutuvat, tauti on tartuttavimmillaan.

7 Voiko herpes huulessa olla vakava vaiva?

Herpes voi toisinaan levitä omien käsien välityksellä huulista genitaalialueelle ja silmiin. Silmän herpestartunta on vakava ja voi pahimmillaan uhata näköä. Se voi aiheuttaa herpeskeratiitin, joka vaurioittaa sarveiskalvoa. Jos herpes pääsee leviämään silmään, tarvitaan silmälääkärin apua.

Atooppista ihottumaa sairastaville herpes voi olla hankala tauti. Se voi saada heillä aikaan laaja-alaisen, koko kasvoille leviävän rakkulaihottuman.

Herpesvirus on tärkein aivotulehduksen aiheuttaja Suomessa. Aivotulehdus oireilee kovana päänsärkynä ja sekavuutena ja voi laskea tajunnantasoa ja aiheuttaa kouristelua. Aivokalvontulehdus on vielä harvinaisempi herpeksen liitännäinen. Sen tunnistaa kuumeesta, niskan jäykkyydestä, päänsärystä ja oksentelusta.

Vastasyntyneellä vauvalla ja syöpähoitojen vuoksi immuunipuutteisella henkilöllä herpes voi uhata henkeä.

8 Tarttuuko herpes huulipunasta?

Huulipuna ja -rasva ovat ihan yhtä henkilökohtaisia juttuja kuin hammasharja. Itse en lainaisi mitään niistä edes parhaalle kaverille, sillä muun muassa herpesvirus voi levitä niiden välityksellä. Samasta syystä en joisi kaverin kanssa samasta lasista.

Parisuhteessa voi maistaa puolison juomaa, sillä molemmilla osapuolilla on luultavimmin jo herpestartunta. Suutelemisiin sisältyy aina herpestartunnan riski.

Estolääkettä kannattaa harkita, jos herpeksestä tulee jokakuukautinen kiusa.

9 Kuinka kauan huuliherpes tarttuu?

Rakkula- ja rupivaiheessa kannattaa pitää suutelutauko. Se ei silti takaa, ettei tartuta toista. Herpesvirusta voi tartuttaa eteenpäin, vaikkei itsellä olisi näkyviä oireita. Koska kaikille ei tule oireita, moni tartuttaa virusta tietämättään.

Vielä 50 vuotta sitten herpes oli nykyistä useammin myös pikkulasten vaiva. Tällöin vanhemmat siirsivät tartunnan lapsiinsa nuolaisemalla vauvan tutin puhtaaksi tai syöttämällä lasta omassa suussa piipahtaneella lusikalla. Herpestartunnat liittyvät nykyään teini-iän pusutteluihin.

10 Voiko huuliherpeksen saada seksistä?

Herpes simplex -viruksia on kahta eri tyyppiä. Perinteisesti HSV-1 -virus on aiheuttanut huuliherpestä ja HSV-2 genitaalialueen herpestä. Suu­seksin yleistyminen on saanut aikaan sen, että nykyään ihmiset sairastavat kummankin virustyypin aiheuttamaa tautia kummassakin päässä kehoaan. Ihminen voi kantaa elimistössään kumpaakin virustyyppiä.

Lähes joka toinen suomalainen kantaa elimistössään HSV-1- ja joka viides HSV-2 -virusta. Koska kumpikin virus voi aiheuttaa oireita vuosikymmeniä tartunnan jälkeen, kumppanin herpeksestä ei kannata tehdä parisuhdekriisiä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1738

Trending Articles