Korva on monimutkainen elin, joka tavallisesti puhdistaa itse itsensä. Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Mari Hero Mehiläisestä sanoo, että kuitenkin silloin, jos korvakäytävään on muodostunut vaikku- eli vahatulppa, voi korvan huuhtelu olla tarpeen. Joskus myös korvakäytävän tulehdukseen liittyvää oireilua pyritään helpottamaan lääkärin tekemän korvahuuhtelun avulla.
– Lähtökohta on se, ettei korvia tarvitse huuhdella tai muuten puhdistaa ilman erityistä syytä. Kuitenkin esimerkiksi korvakäytävän tukkivan vahatulpan poistoon korvahuuhtelu on melko tehokas menetelmä. Huuhtelussa korvaan ruiskutetaan pumpulla keittosuolaliuosta, jotta tulppa saadaan irtoamaan, hän sanoo.
Korvien huuhtelu: vahatulppaa voi hoitaa kotona tehtävällä korvahuuhtelulla
Tyypillinen syy vahatulpan muodostumiselle on korvan oman puhdistusmekanismin häiriintyminen, jonka seurauksena vaha ei pääse poistumaan korvakäytävästä normaalisti.
Puhdistusmekanismin häiriintymisen taustalla voi olla esimerkiksi korvien omatoiminen puhdistaminen ja kaivelu vanupuikolla, sormella tai vaikka hiuspinnillä. Myös ikääntyminen voi muuttaa korvavahan koostumusta kuivemmaksi ja altistaa vahatulppien muodostumiselle.
– Korvakäytävän rauhaset erittävät käytävän ihoa suojaavaa vahaa, joka tavallisesti kulkeutuu korvakäytävän suulle ja putoaa kuivuttuaan pois. Toisinaan kuivunutta vahaa kuitenkin kertyy korvakäytävään niin paljon, että potilas kokee epämukavuuden tunnetta, kipua, korvan tukkoisuutta sekä kuulon heikentymistä, Hero sanoo.
Korvakäytävään muodostunutta vahatulppaa voi yrittää poistaa kotona tehtävällä itsehuuhtelulla. Apteekissa myydään reseptivapaina korvien omatoimiseen puhdistamiseen tarkoitettuja tuotteita, jotka sisältävät esimerkiksi natriumkarbonaattia tai erilaisia öljyjä.
Hero kuitenkin suosittelee, että korvien huuhtelu tehdään suolavesiliuoksella, jota ruiskutetaan korvaan apteekista saatavan pumpun avulla. Liuos valmistetaan sekoittamalla ruokalusikallinen suolaa yhteen litraan vettä.
– Korvakäytävään pumpataan kevyesti vettä niin monta kertaa, että ulosjuokseva vesi on kirkasta. Vesi tulisi ruiskuttaa korvaan mahdollisimman hellävaraisesti, sillä liian kovalla paineella pumpattu vesi voi aiheuttaa korvatulehduksen tai pahimmillaan jopa puhkaista tärykalvon, hän sanoo.
Jos korvan huuhtelu itse jännittää tai oireiden syy on epäselvä, suosittelee Hero jättämään toimenpiteen hoitajan tai lääkärin tehtäväksi.
Ammattilaisen tekemä korvien huuhtelu on kivuton ja nopea toimenpide.
– Jos vahatulppa ei lähde liikkeelle vesihuuhtelun avulla, ammattilaisella on käytössään liuta muita ratkaisuja tilanteen helpottamiseksi. Vahatulppa voidaan irrottaa esimerkiksi korvaimurin avulla tai pienillä koukuilla, joiden avulla tulppa saadaan vedettyä ulos.
Selvästi tulehtunutta, kipeää tai muulla tavoin oireilevaa korvaa ei Heron mukaan pidä koskaan huuhdella itse.
– Itsehuuhtelu tulisi tehdä vain kivuttomalle, mutta tukkoiselta tuntuvalle korvalle. Jos epäilee esimerkiksi korvatulehdusta tai muuta hoitoa vaativaa sairautta, ei vettä pidä koskaan ruiskuttaa korvaan itse. Korvan huuhtelu itse tulisi ylipäänsä lopettaa heti, jos se aiheuttaa kipua.
Lue myös: Unohda vanupuikot! Korvalääkäri neuvoo, miten korvien puhdistus on turvallista
Kipeää korvaa kannattaa käydä näyttämässä lääkärille
Korvien rakenne on jokaisella hieman erilainen.
– Osalla ihmisistä on synnynnäisesti kapea korvakäytävä, minkä seurauksena sinne muodostuu herkästi puhdistusta vaativia vahatulppia. Myös silloin, jos korvakäytävän iho on kuiva, ei vaha välttämättä pääse kulkeutumaan ulos normaalia reittiään, Hero sanoo.
Vahatulppia ja muita korvavaivoja voi pyrkiä ennaltaehkäisemään esimerkiksi apteekista saatavan korvaöljyn tai -suihkeen avulla. Ne kosteuttavat korvakäytävää ja edesauttavat sen luonnollisen puhdistusmekanismin toimintaa.
– Vanu- ja pumpulipuikkojen käyttö sen sijaan tulisi unohtaa. Ne lähinnä työntävät kuivunutta korvavahaa syvemmälle korvakäytävään, mikä voi johtaa korvan tukkeutumiseen tai tulehtumiseen. Korva-aukon suulla olevan ylimääräisen vahan voi kuitenkin sipaista varovasti pois esimerkiksi sormella.
Lääkäriin kannattaa hakeutua aina, jos korva kipeytyy, korvan tukkeutumiseen liittyy huimausta, korva vuotaa tai kuulo heikkenee äkillisesti.
– Korvien lyhytaikainen tukkoisuus lentomatkan tai flunssan aikana on tavallista. Jos oireet eivät kuitenkaan helpota muutamassa päivässä kotihoidosta huolimatta, on asia hyvä selvittää. Esimerkiksi kipu, punoitus, turvotus ja eritevuoto viittaavat korvatulehdukseen, joka vaatii aina hoitoa.
Lue myös:
Joudutko putsaamaan korviasi usein? Se voi kieliä piilevästä ihosairaudesta – lääkäri vastaa 6 kysymykseen korvien puhdistamisesta
Huonontuneen kuulon tai korvien huminan taustalla voi olla otoskleroosi – diagnosoidaan usein vuosien viiveellä
Aikuisella korvatulehdus voi olla seurausta kutisevien korvien raapimisesta – eri asia kuin lapsuudesta tuttu välikorvan tulehdus
Lue myös: Tarvitsetko kuulokojeen? Näistä merkeistä tiedät, että sinulla on kuulonalenema