Saako rintasyöpää sairastava sanoa, että hän on onnellinen? Irma Varrion rintasyöpäleikkauksesta oli vasta yhdeksän päivää. Irma katsoi ikkunasta, kuinka vesisade muuttui vähitellen hiljalleen putoilevaksi, rauhoittavaksi lumisateeksi. Sairastuminen oli nostattanut mieleen surua ja pelkoa, mutta myös ristiriitaisia tuntemuksia. Irma käpertyi peiton alle päiväunille ja huomasi, että hän rakastaa tätä hetkeä.
– Sairastuminen opetti jo lyhyessä ajassa, mitä hyvistä hetkistä nauttiminen tarkoittaa, Irma sanoo nyt.
Rinnasta oli pala poissa, mutta hänen elämänsä oli yhtä täyttä kuin ennen. Hän oli edelleen kahden aikuisen lapsen äiti, valokuvaaja ja ennen kaikkea nainen, oma ainutlaatuinen persoonansa. Vaikka sairaaseen kehoon oli nyt kajottu, sisimmässään Irma oli sama ihminen kuin ennen. Hän oli ihminen, joka suuntaa katseensa tulevaisuuteen.
– En tuolloin vielä ymmärtänyt, että olin syöpämatkallani vasta alussa ja matka muuttaisi minua monin tavoin.
Ensimmäiset tunteet olivat epäuskoa, epävarmuutta ja pelkoa
Syyskuussa 2019 Irma oli viittäkymppiä lähestyvänä elämänsä ensimmäisessä seulontamammografiassa. Käsi oli tuntenut toisessa rinnassa pienen, herneenkokoisen patin, mutta muuttumattomana pysynyt patti ei huolettanut Irmaa. Hänet lähetettiin kuitenkin mammografiasta paksuneulanäytteeseen. ”Kaikki vähänkin poikkeavat muutokset tutkitaan”, röntgenhoitaja sanoi.
Lääkäri soitti näytteen tuloksista, kun Irma oli yksin Pyhätunturilla vaeltamassa: näytteestä oli löytynyt syöpäsoluja. Lääkäri kertoi, että syöpä ei todennäköisesti ole aggressiivinen, nopeasti leviävä tauti, mutta sen laatu varmistuisi vasta leikkauksessa.
– Matkailusesonki Lapissa oli ohi, ja kaikkialla ympärilläni oli hiljaista. Olin tietoni kanssa yksin.
Irma tunsi epäuskoa, epävarmuutta ja pelkoa. Miten minulla, terveellä naisella voi olla syöpä?
– Edelliset vuodet olivat olleet raskaita muun muassa työssä uupumisen vuoksi. Rankan elämänvaiheen jälkeen syöpädiagnoosi tuntui epäoikeudenmukaiselta.
Irma mietti, millaisia suunnitelmia syövällä on hänen varalleen. Tekeekö se elämästä yhtä helvettiä? Kuoleeko hän?
Irma soitti diagnoosista ensimmäiseksi äidilleen. Lapsilleen hän ei soittanut. Heidän piti saada kuulla asiasta kasvokkain, kun he olivat tulossa seuraavalla viikolla Irman luo syyslomalle.
Jo samana iltana Irma tarttui Pyhätunturin mökillä läppäriin ja alkoi purkaa tunteitaan kirjoittamalla päiväkirjaa. Vuoropuhelu tekstin kanssa auttoi selkiyttämään ajatuksia. Mitä jos syövästä seuraisi myös jotain hyvää?
– Ehkä syöpä herättäisi minussa jotain, jota en olisi muuten kohdannut.
Hoitojen myötä tulivat kivut
Marraskuussa Irmalle tehtiin säästävä rintasyöpäleikkaus, jossa osa rinnasta poistettiin. Samalla toista rintaa pienennettiin. Toimenpide onnistui loistavasti. Syöpä osoittautui rauhalliseksi, paikalliseksi kasvaimeksi. Tieto sai Irman tuntemaan itsensä maailman onnellisimmaksi tytöksi.
– Leikkauksessa oikean lavan alueelle tuli hermovaurio, joka rajoitti käden liikettä. Se tuntui kuitenkin silloin pikkujutulta siihen verrattuna, että saan elää.
Tammikuussa onni piiloutui. Irma aloitti sytostaattihoidot ja sai liitännäishoitona pistettävää lääkettä, joka lisää valkosoluja. Hiukset lähtivät, kunto romahti. Makuaisti muuttui, olo oli etova ja joskus kuumeinen. Valkosolupiikki aiheutti kovat luustokivut.
– Kivultani en voinut istua enkä maata. Kävely oli ainoa keino, jolla siedin tuskaista oloani.
Irma käveli kotonaan ikkunalta toiselle ja seurasi taivaalla ajelehtivia pilviä. Äiti ja siskonpoika kävivät hoitamassa kauppa- ja apteekkiasioita ja katsomassa, miten yksinasuva Irma pärjäsi.
– Olin hengissä. Juuri silloin, kovien kipujen keskellä, se riitti.
Kun kipu kahden päivän päästä hellitti, Irma purki kokemuksensa päiväkirjaansa. Seuraava hoito olisi taas kolmen viikon päästä.
”Kun liikuin ja kuvasin luonnossa, koin helpoiten yhteyttä siihen Irmaan, joka olin ilman syöpää.”
Kirjoittaminen ja luontokuvaus auttoivat selviytymään
Irma täytti hoitojen välit tekemisellä: kävelylenkeillä, musiikilla, lukemisella, hyvinvointia ja voimaantumista vahvistavilla webinaareilla ja voimavarakouluttajan opinnoilla.
– Tein asioita, jotka saivat minut tuntemaan, että olen elossa.
Tekeminen innoitti Irmaa tarkastelemaan aiempia vuosia uudesta näkökulmasta.
– Tuntui, kuin olisin taistellut selviytyjän ja näennäisesti vahvan naisen asein itseni ensin työuupujaksi ja myöhemmin syöpäpotilaaksi. Olin unohtanut terveen itsekkyyden ja rajojen asettamisen ja vain suorittanut elämää.
Irma kirjoitti koko ajan: yksittäisiä mietteitä, päiväkirjaa ja runoja. Välillä oli mustia päiviä, jolloin hän jaksoi vain itkeä. Voimapäivinä Irma liikkui kameran kanssa luonnossa ja tallensi tunteensa kuviin. Luontokuvauksesta tuli merkittävä osa paranemista.
– Kun liikuin ja kuvasin luonnossa, koin helpoiten yhteyttä siihen Irmaan, joka olin ilman syöpää. Luonto sai minut hymyilemään kipujenkin keskellä.
Aiemmin Irma katsoi koti-ikkunasta pilviä, nyt hän näkee sieltä virtaavan Ounasjoen ja sen takana vaarat. Näkymä tallentuu runoon: Minun syksyni on kaunis / se on energiaa / ravisuttavia tuulia / värejä ja / pysäyttämätöntä virtaa / se on vanhan kuolema / ja uuden alku
Uusi koti löytyi Rovaniemeltä
Sytostaattihoidot kestivät huhtikuulle. Sädehoito alkoi kesäkuussa ja kesti yhtäjaksoisesti viisi viikkoa. Kun se päättyi, käsikivut palasivat voimakkaampina kuin kertaakaan aiemmin. Käsivaivat pidensivät sairauslomaa vuodella.
Syy voimistuneisiin käsikipuihin selvisi vasta seuraavana keväänä: olkapäähän oli tullut suuri kalkkikertymä. Kun se poistettiin, kivut hellittivät.
– Mitä pidemmälle paluu arkeen siirtyi, sitä vahvemmin halusin tehdä siitä erilaisen kuin ennen.
Kesäkuussa Irma muutti Rovaniemelle. Kaupunki oli tuttu, sillä hän oli asunut siellä aiemmin vuosikymmeniä.
– Tarvitsin tilaa olla ja hengittää. Pohjoisen rento ja välitön elämänmeno sekä huikean kaunis luonto saavat rakastamaan kotipaikkaani. Vaikka olen alkujaan lähtöisin etelästä, sydämeni koti on pohjoisessa.
Työelämään kahden vuoden sairausloman jälkeen
Irma palasi työelämään syyskuun alussa, lähes kahden vuoden sairausloman jälkeen. Töihin oli ihana mennä.
– Sydämessäni on nyt rauha, kiitos ympäristön ja syöpämatkan aikana opittujen asioiden. Osaan katsoa itseäni ja menneisyyttäni lempeästi.
Irma kokee olleensa aina vahva nainen, mutta syöpä pakotti hänet uudella tavalla oman haavoittuvuuden äärelle. Todelliset, eheytymistä ja paranemista tukevat voimavarat löytyivät haavoittuvuudesta. Irmasta tuntuu, että syöpä auttoi häntä pudottamaan yltään tarpeettoman.
Marraskuussa Irma menee kaksivuotiskontrolliin. Se jännittää, mutta ei pelota.
– Pelko rajoittaa elämää. Minä haluan tehdä asioita, jotka tukevat paranemista.
Irma aikoo tehdä syöpämatkastaan kirjan.
Lue myös:
Niina Korhonen, 36, ehti sairastua aggressiiviseen rintasyöpään ennen geenivirheen löytymistä, sitten altistava geeni löytyi myös toiselta siskolta: ”Olemme saaneet lohtua ja tukea toisistamme”
Johanna sai rintasyöpädiagnoosin ollessaan viimeisillään raskaana: ”Kaikki pienetkin tulevaisuudensuunnitelmat katosivat sumuun”
