Energinen olo ja aika lähteä juoksulenkille. Alussa juoksu rullaa hyvin ja fiilis on loistava. Hetken kuluttua alkaa kuitenkin sattua kurkkuun. Inhottava kipu vie juoksusta hyvän fiiliksen. Mutta mistä on kyse? Miksi juostessa sattuu kurkkuun?
Kurkkukipu juoksun jälkeen tai sen aikana ei Coronarian lääkäri Asla Kerolan mukaan ole merkki mistään vakavasta. Syy kurkkukivulle on todennäköisesti hyvin yksinkertainen: väärä hengitystapa.
– Yleisin syy on, että juostaan suu auki ja hengitetään liikaa suun kautta. Silloin kurkku kuivuu, Kerola kertoo.
Kurkun kuivuminen korostuu etenkin kylmällä ja kuivalla ilmalla. Sen takia kurkkukipu juostessa tai juoksun jälkeen piinaa monia suomalaisia etenkin talvisin. Keväisin allergeenit ja katupöly taas voivat aiheuttaa samalla tavalla kurkun kuivumista ja kipeytymistä juostessa.
Myös refluksitauti voi aiheuttaa kurkkukipua juostessa. Silloin vatsahapot nousevat takaisin ruokatorveen ja ärsyttävät kurkunpäätä.
– Se johtuu tyypillisesti siitä, että syömisestä on liian lyhyt aika, kun lähdetään juoksemaan. Ruokailun ja juoksun välillä olisi hyvä olla pari tuntia.
Jos juostessa sattuu kurkkuun, ehkäise kurkkukipua näin
Kurkkukipua juoksun aikana voi pyrkiä ehkäisemään oikealla hengitystekniikalla eli hengittämällä suun sijaan nenän kautta. Nenän kautta hengittäessä ilma suodattuu ensin nenän kautta, lämpenee ja kostuu. Silloin se ei myöskään kuivata kurkkua niin pahasti.
– Talvisin suositellaan käyttämään jonkunlaista maskia, koska maski tekee hengitysilmasta kosteampaa ja lämpimämpää, Kerola neuvoo.
Jos on tottunut hengittämään suun kautta, miten nenän kautta hengittämistä voisi sitten opetella?
– Hengitä suun kautta kerran, sitten nenän kautta kaksi kertaa ja jälleen kerran suun kautta, Kerola vinkkaa.
Tukkoinen nenä voi vaikeuttaa nenän kautta hengittämistä. Apua voi hakea nenäkannusta sekä selvittämällä, mistä tukkoisuus johtuu.
Myös limaneritys voi lievittää kurkkukipua. Osa imeskeleekin juostessa pastillia, joka edesauttaa limaneritystä ja kosteuttaa siten kurkkua.
– Se on enemmänkin oireenmukaista hoitoa. Tärkeintä olisi kuitenkin pyrkiä hengittämään nenän kautta, Kerola sanoo.
Jos ongelmana on kurkkukipu juoksun jälkeen, kannattaa sitä Kerolan mukaan yrittää lievittää juomalla vettä. Lisäksi kannattaa huolehtia riittävästä vedensaannista ennen juoksua, sillä valmiiksi kuivunut kurkku oireilee enemmän.