Kaikki tietävät, että valkosipuli, alkoholi ja tupakka saavat hengityksen haisemaan ja että hampaat tulee pestä aamuin illoin. Hengitys voi kuitenkin haista pahalta, vaikka kuinka välttelisi sipuleita tai pesisi hampaita tunnollisesti.
Nämä 10 yllättävää syytä voivat olla pahanhajuisen hengityksen takana.
1. Jätät aamiaisen väliin
Aamiaisen sanotaan olevan päivän tärkein ateria, ja se on sitä myös raikkaan hengityksen kannalta. Jos et syö aamulla mitään, sylkirauhasesi eivät aktivoidu. Tällöin suu voi kuivua, ja kuivuminen puolestaan aiheuttaa pahanhajuista hengitystä. Edes hampaiden pesu ei korjaa tilannetta.
2. Et puhdista kieltäsi
Jokaisen suusta löytyy sekä hyviä että huonoja bakteereja, joista jälkimmäiset saavat hengityksen haisemaan. Bakteerit elävät esimerkiksi kielen päällä. Jos et koskaan pese kieltäsi, hengityksesi voi alkaa haista.
Kielen voi puhdistaa sen puhdistukseen tarkoitetulla kaapimella tai tavallisella kertakäyttölusikalla. Kielen puhdistus on tärkeää erityisesti silloin, jos kielen päälle kertyy valkoista peitettä.
3. Juot liian vähän vettä
Huolehdi siitä, että juot päivittäin riittävästi vettä. Vedenjuonti on tärkeää paitsi kehon nestetasapainon kannalta, myös raikkaan hengityksen vuoksi.
Jos et juo tarpeeksi, suusi kuivuu ja hengityksesi alkaa haista. Tämä selittää myös sen, miksi aamulla hengitys saattaa haista tunkkaiselta: yöllä et juo vettä eikä suusi eritä juurikaan sylkeä.
4. Juot paljon virvoitusjuomia
Veden juominen estää hengitystä haisemasta pahalta, mutta virvoitusjuomilla ei ole tällaista vaikutusta – päinvastoin.
Virvoitusjuomat, kuten limut, mehut ja urheilujuomat, eivät happaman pH-arvonsa vuoksi raikasta suuta kuten tavallinen vesi. Happamat juomat vaikuttavat koko suun pH-tasoon, ja korkea happotaso voi aiheuttaa pahanhajuista hengitystä.
5. Sinulle on tullut viisaudenhampaita
Myös viisaudenhampaat voivat saada hengityksen haisemaan. Jos hammas ei ole täysin puhjennut, sen viereen jää helposti ientasku, johon voi jäädä jumiin ruoantähteitä ja bakteereita. Ien voi tällöin myös tulehtua.
Yritä puhdistaa viisaudenhammas ja sen ympäristö huolellisesti. Jos viisaudenhammas aiheuttaa kipua, ota yhteyttä hammaslääkäriisi.
6. Unohdat puhdistaa hampaiden välit
Jos hampaiden väliin jää jumiin pieniäkin ruoan muruja tai siellä pesii bakteereja, hengitys voi alkaa haista pahalta.
Pelkkä hampaiden harjaus tai suuveden käyttö ei riitä puhdistamaan hammasvälejä kunnolla. Hammasväliharjaa tai hammaslankaa tulisi käyttää päivittäin.
7. Ruokavaliosi on turhan proteiinipitoinen
Moni ruokavalioremontin tehnyt on vähentänyt hiilihydraattien saantiaan ja hamuaa lautaselleen mahdollisimman proteiinipitoista ruokaa. Trendikäs proteiinidieetti voi kuitenkin saada hengityksen haisemaan.
Muun muassa maitotuotteet ja punainen liha sisältävät aminohappoja, jotka alkavat tuottaa pahaa hajua, kun ne reagoivat suun bakteerien kanssa. Jos uskot, että hengityksesi paha haju voi johtua ruokavaliostasi, tee siihen pieniä muutoksia ja lisää esimerkiksi vihanneksia lautasellesi.
8. Hengität suun kautta
Syynä pahanhajuiseen hengitykseesi voi olla myös se, että hengität nenän sijaan suun kautta. Kun suu on auki, se kuivuu. Kuiva suu taas aiheuttaa pahanhajuista hengitystä. Kiinnitä siis huomiota siihen, miten hengität.
9. Syöt liian vähän kasviksia
Porkkanan popsiminen ja omenan pureskelu auttavat suuta voimaan hyvin. Kun syöt kasviksia, syljeneritys lisääntyy. Sylki puolestaan auttaa puhdistamaan suusta haitallisista bakteereista. Jos henkesi haisee, syö siis enemmän kasviksia.
10. Käytät lääkkeitä
Jotkut lääkkeet voivat vähentää syljen tuotantoa ja aiheuttavat siten suun kuivumisen myötä pahanhajuista hengitystä. Keskustele asiasta lääkärisi kanssa. Jos lääkityksen vaihtaminen ei tule kysymykseen, muista juoda riittäästi vettä ja pureskella xylitol-purkkaa, jotta suusi pysyy mahdollisimman kosteana.
Lähteet: LifeHack, InStyle, WebMd
Lue myös:
Pahanhajuinen hengitys kuriin!
Luonnollista apua pahanhajuiseen hengitykseen
Haluatko valkoisemmat hampaat? Kokeile näitä helppoja niksejä
The post Pahanhajuinen hengitys – 10 yllättävää syytä ja ratkaisua appeared first on Anna.fi.