Quantcast
Channel: Terveys | Anna.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1738

Levottomat jalat voivat olla vain kiusallinen vaiva tai jopa merkki vakavasta sairaudesta – haastattele petikaveriasi

$
0
0

1. Mitä levottomilla jaloilla tarkoitetaan?

Levottomilla jaloilla tarkoitetaan epämiellyttäviä tuntemuksia jaloissa. Osa ihmisistä kuvaa tuntemusta kipuna, osa poltteena, kihelmöivänä tai kiristävänä tunteena. Osa vertaa sitä liikkuvien hyönteisten iholla aiheuttamaan tuntemukseen.

Oireet tulevat tai pahenevat illalla tai yöllä. Niitä voi tulla automatkoilla tai teatterikatsomossa – tilanteissa, joissa pitää olla pitkään aloillaan. Oireet helpottavat, kun lähtee liikkeelle.

Tarkkaa syytä levottomiin jalkoihin ei tiedetä. Tällä hetkellä ajatellaan, että kyseessä on häiriö hermoyhteyksien välisessä viestinkulussa, lähinnä dopamiini- eli mielihyväjärjestelmän toiminnassa. Dopamiinireseptorit tarvitsevat rautaa, ja raudan puute altistaa levottomille jaloille.

Erään teorian mukaan syy levottomiin jalkoihin on jalkojen hapenpuutteessa. Tätä tukee se, että levottomat jalat yleistyy uniapneassa ja korkeassa vuoristossa. Uniapneassa unenaikaiset hengityskatkokset aiheuttavat hapenpuutetta. Korkeassa vuoristossa ilman happipitoisuus on pieni.

2.  Nukahtaminen on mahdotonta, kun jaloissa vipeltää. Miten jalat saa rauhoittumaan?

Jalat kannattaa laittaa liikkeeseen. Niitä voi hieroa ja venytellä, ja toki voi nousta jaloittelemaan.

Kylmä voi vähentää kihelmöintiä, mutta osalla lämpö ja villasukat toimivat paremmin. Värisevä, hierova patja voi helpottaa oireita.

Levottomat jalat aiheuttaa unettomuutta, mikä voi aiheuttaa ahdistusta. Mielialaoireet pahentavat levottomia jalkoja, sillä ne ohjaavat kiinnittämään huomiota oireisiin. Mieltä voi tyynnytellä ja omaa mieltä suunnata pois oireista mindfulness-harjoituksilla. Niitä on esimerkiksi netissä HUSin Terveyskylässä.

3.  Mitä voi tehdä päivällä, jotta jalat eivät illalla vaivaisi?

Liikkuminen hoitaa, mutta myös ehkäisee ikäviä tuntemuksia jaloissa. Liikkumisessa kannattaa muistaa kohtuus: kovin rankka liike pahentaa oireita. Itselle sopiva teho löytyy kokemuksen kautta.

Alkoholi, tupakointi ja toisilla myös kahvi pahentavat levottomia jalkoja.

Lue lisää: Veikko toteutti haaveensa 90-vuotiaana: ajoi moottoripyörällä Lofooteille

Osa ihmisistä on huomannut, että kihelmöinti ei ole niin paha, jos juo ennen nukkumaan menoa lasin vettä. Magnesiumista voi olla hyötyä suonenvetoon ja lihaskramppeihin, mutta tähän vaivaan eivät se tai muutkaan ravintolisät auta.

4. Kannattaako rautaa ottaa purkista, jos kärsii levottomista jaloista?

Rautaa tulee ottaa vain todettuun tarpeeseen, eikä kaikilla levottomista jaloista kärsivillä ole pulaa raudasta. Jos rautaa saa tarpeeseen nähden liikaa, se voi vaurioittaa sydäntä, maksaa ja munuaisia.

Levottomiin jalkoihin ei ole parantavaa hoitoa.
Levottomiin jalkoihin ei ole parantavaa hoitoa. © iStock

Rautapurkkiin ei kannata turvautua, ennen kuin on selvittänyt verikokeella ferritiiniarvon, kudoksissa olevan varastoraudan mittarin. Normaalin ferritiinin alaraja on naisilla 15 ja miehillä 20 mikrogrammaa litrassa. Levottomista jaloista kärsivän henkilön ferritiiniarvon laskua ei kuitenkaan odoteta näin pitkään. Jos se on alle 75 ug/l, kokeillaan yleensä rautalääkitystä. Tämä tehdään kuitenkin lääkärin ohjeen mukaan. Joskus tarvitaan suonensisäistä rautalääkitystä.

5. Levottomat jalat eivät ole parannettavissa Miksi mennä lääkäriin?

Levottomiin jalkoihin ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan hoitaa tehokkaasti lääkkeillä. Tutkimusten mukaan yli 15 % iäkkäimpien ihmisten unettomuudesta selittyy levottomilla jaloilla. Unettomuus altistaa monelle sairaudelle ja lisää tapaturmariskiä.

Lue lisää: Naisten yleisin hormonihäiriö lihottaa ja aiheuttaa ahmimista – moni sairastaa tietämättään

Lääkäri tutkii, onko syy potilaan levottomiin jalkoihin jo olemassa olevassa tai vielä selvittämättömässä sairaudessa. Taustalla voi olla jokin neurologinen, verenkiertoelimistön tai autoimmuunisairaus, vaikkapa Parkinsonin tauti, verenpainetauti tai diabetes. Muun sairauden hyvä hoito on myös levottomien jalkojen hoitoa.

Joskus syy oireisiin voi olla sairauden hoitoon käytetyssä lääkkeessä, kuten verenpaine- tai masennuslääkkeessä. Tällöin voidaan miettiä lääkkeen vaihtoa toiseen.

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan levottomat jalat saattaa olla verenpainetaudin ja sydäntapahtumien riskitekijä. Kannattaa huolehtia sydämelle hyvää tekevistä elintavoista: liikkeestä ja vähän kovaa rasvaa ja suolaa sekä paljon kasviksia ja kuituja ja hyviä öljyjä sisältävästä ruokavaliosta.

6. Miksi lääkäri voi määrätä levottomiin jalkoihin epilepsialääkettä?

Levottomia jalkoja hoidetaan lääkkeillä, lähinnä dopamiinijärjestelmään vaikuttavilla lääkkeillä. Hoitona voidaan käyttää myös illalla otettavaa epilepsialääkettä. Epilepsialääkkeet ovat tuttuja myös pitkäaikaisen kivun hoidossa.

Levottomat jalat on aaltoileva vitsaus. Välillä se vaivaa enemmän, välillä vähemmän. Lievemmissä tapauksissa riittää, että käyttää lääkettä vain tarvittaessa.

Asiantuntijana neurologiaan­ erikoistuva lääkäri Eemil Partinen, joka on työskennellyt unilääketieteen alalla vuodesta 2005. Juttu on julkaistu Vivan numerossa 11/2024.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1738

Trending Articles