Psykoosi on tila, jossa ihmisen todellisuudentaju hämärtyy ja vääristyy.
Vesilahtelainen Johanna Karelahti on sinut mielenterveysongelmiensa kanssa: hän kärsii skitsoaffektiivisesta häiriöstä. Diagnoosin hän sai vasta kolmekymppisenä, vaikka sairasti ensimmäisen psykoosinsa jo teini-iässä.
– Se alkoi masennuksesta, mutta muuttui pian hurmioituneeksi ja vahvan uskonnollisesti sävyttyneeksi maniaksi. Pidin itseäni guruna, jonka salainen tehtävä oli pelastaa ihmiskunta. Ahmin hengellistä kirjallisuutta, maalasin raivokkaalla vimmalla ja ajattelin muiden ihmisten olevan oppilaitani.
Kukaan ei tajunnut Johannan olevan sairas.
– Koulussa minulle naureskeltiin hyväntahtoisesti, ja vanhemmilleni mielenterveysongelmat olivat tabu. Kun kerroin äidilleni ystäväni epäilleen, että minulla voisi olla alkava skitsofrenia, hän vastasi, ettei noin järkevä tyttö voi olla mielisairas.
Stressi synkensi esimiehenä työskentelevän Johannan mieltä
Apua Johanna haki vasta 33-vuotiaana, kun vuorotellen vaihtuvia mania- ja masennusjaksoja alkoivat varjostaa myös itsetuhoiset ajatukset. Maisema-arkkitehdiksi valmistunut Johanna työskenteli vastuullisessa esimiestehtävässä, ja stressi synkensi mielentilaa.
– Istuin työterveyslääkärin vastaanotolla ja kuvailin, miten toteuttaisin kaikkien aikojen nerokkaimman itsemurhan. Onneksi lääkäri ymmärsi ohjata minut oikeanlaisen avun piiriin. Kului silti vielä pari vuotta, ennen kuin diagnoosiksi vahvistui skitsoaffektiivinen häiriö, hän kertoo.
Skitsoaffektiiviseen häiriöön liittyy sekä skitsofrenialle ominaisia psykoottisia oireita että vaikeita masennus- tai kohonneen mielialan jaksoja. Kuten muissakin psykoosisairauksissa, todellisuudentajun hämärtyminen, aistiharhat sekä muut ajattelu- ja muistitoiminnan muutokset ovat tyypillisiä.
Toistaiseksi pahimman psykoottisen jaksonsa Johanna koki lapsensa syntymän jälkeen. Silloin häntä hoidettiin kuukauden ajan psykiatrisessa sairaalassa.
”Uskoin, että eläisin enää pari viikkoa ja vaadin päästä saattohoitoon.”
– Olin varma, että minulla on jokin kuolemaan johtava fyysinen sairaus, jota ei vielä oltu huomattu. Uskoin, että eläisin enää pari viikkoa, ja vaadin päästä saattohoitoon. Psykoottisen masennusjaksoni vuoksi jouduin viettämään lapseni 1-vuotissyntymäpäivän suljetulla osastolla, mikä kaihertaa edelleen.
”Osaan nykyään tunnistaa alkavan psykoosijakson”
Psykoosia ennakoivat yleensä mielialaoireet, keskittymis- ja univaikeudet, toimintakyvyn lasku, poikkeavat ajatukset, lievät harha-aistimukset, ahdistuneisuus ja ihmissuhteista vetäytyminen.
– Osaan nykyään tunnistaa alkavan psykoosijakson. Silloin olen yhteydessä minua hoitavaan mielenterveyden yksikköön ja pääsen tarvittaessa osastolle. Ensisijainen hoitokeino on psykoosilääkkeiden, mielialantasaajien ja masennuslääkkeiden yhdistelmä, Johanna kertoo.
Työkyvyttömyyseläkkeelle Johanna joutui nelikymppisenä.
– Sairaus on heikentänyt kognitiivisia kykyjäni. Aiemmin saatoin lukea kirjan päivässä, nykyään puolikas sivu sanomalehteä riittää. Vaikka päivittäinen lääkitys on hillinnyt aistiharhoja ja harhaluuloja merkittävästi, mielialat vaihtelevat edelleen normaalista poikkeavalla tavalla.
Hän toimii nyt potilasyhdistys Kaksisuuntaiset ry:n hallituksen puheenjohtajana. Iloa arkeen tuovat myös musiikki- ja taideharrastukset, 12-vuotias poika sekä puolison kanssa hankitun puutalon kunnostus.
– Mies on pysynyt matkassani 26 vuotta. Olen kiitollinen siitä, että hän on ollut lapsellemme turvallinen isä silloin, kun oma äitiyteni on ollut heikommissa kantimissa.
Psykoosi ei ole tila, joka valitaan
Vaikka psykoosisairaus rajoittaa elämää, Johanna haluaa nähdä siinä myös hyvää.
– Maanisten jaksojen aikana olen löytänyt uudenlaisia luovuuden lähteitä. Tauluissani loistavat värit, jotka eivät ole ihan tästä maailmasta. Toisaalta huonoina hetkinä ahdistaa niin rankasti, että pelkkä hengittäminen on lähes ylivoimainen ponnistus.
Hän muistuttaa, ettei kukaan sairastu mielisairauteen tahallaan.
”Sairaus on aina myös lähipiirin ja yhteiskunnan tragedia, jonka kanssa on kuitenkin mahdollista elää.”
– Vakavasta psykoosisairaudesta kärsivä ei ole muita heikompi, tyhmempi tai pahempi. Sairaus on aina myös lähipiirin ja yhteiskunnan tragedia, jonka kanssa on kuitenkin mahdollista elää.
Artikkelin asiantuntijana toimi ylilääkäri Boris Karpov HUSin Psykoosisairauksien ja oikeuspsykiatrian linjalta. Artikkelin lähteenä on käytetty myös THL:n verkkosivuja.