Niskakipu ja hartiasäryt vaivasivat Sanna Haapalaa, 50, vuosikausia. Lopulta hän luopui toimistotyöstään.
”Olen kärsinyt jo parikymmentä vuotta kovista niska- ja hartiakivuista sekä niiden myötä päänsäryistä. Ongelmat alkoivat siitä, kun aloitin toimistotyöt johdon sihteerinä. Olin sitä ennen tehnyt fyysistä työtä muun muassa varusmieskouluttajana ja tanssinopettajana, mutta kun jämähdin tietokoneen ääreen, alkoivat niska- ja hartiakivut.
Alkuun niskajumeihin auttoi, kun niitä puristi niin pitkään ja niin lujaa kuin jaksoi. Pikkuhiljaa jumit kuitenkin pahenivat, ja lopulta niistä juontuvat säryt tuntuivat siltä, kuin joku painaisi jääpiikillä kallonpohjasta aivoihin päin.
Niskakipu heijastuu aina vasemman silmän yläpuolelle. Kivut alkoivat olla kuukausittaisia ja kestävät pari kolme päivää. Tällöin selkä menee jumiin, päätä särkee ja voin fyysisesti pahoin.
Olen kokeillut naprapaattia, OMT-fysioterapiaa ja kalevalaista jäsenkorjausta. Olen käynyt neurologilla varjoainekuvauksissa, eikä kysymys ole migreenistä. Neurologi kehotti minua vaihtamaan ammattia.
Vuonna 2016 tulin äidiksi, ja vauva-aikoina hartiajumeihin auttoi, kun nostelin 3–4 kiloista nyyttiä. Myöhemmin irtisanouduin virastani.”
Niskalihakset jumiutuvat yhä säännöllisesti
”Olen kouluttautunut sekä jäsenkorjaajaksi että kuppariksi. Parhaillaan opiskelen hieronnan ammattitutkintoa.
Ymmärrän, että kun ihminen saavuttaa keski-iän, kaikki vuosien varrella koetut vammat ja virheasennot alkavat tulla kehosta läpi samalla kun lihaskunto alkaa laskea. Olen esimerkiksi pudonnut hevosen selästä 10-vuotiaana ja murtanut teini-ikäisenä olkavarren.
Jäsenkorjaajana pystyn auttamaan lihasjumeista kipuilevia ihmisiä, mutta itse en ole ihan täysin jumeista ja kivuista päässyt. Noin kerran kahdessa kuukaudessa niskalihakseni jumiutuvat. Niskakipu kestää aina muutaman vuorokauden, vaikka tekisin mitä tahansa. Vieläkään en ole ihan päässyt jyvälle, mitä kehossani tuolloin tapahtuu. Syy ja oire ovat erittäin harvoin samassa paikassa.
Tiedän omakohtaisesti, että säännöllinen lihaskuntoharjoittelu on avain kipujen ja särkyjen välttämiseksi, mutta miten onkin niin vaikea lähteä salille työpäivän jälkeen. Myös uni on tärkeää, samoin kuin hyvä sänky ja tyyny.
Jäsenkorjaajan työssä olen opetellut alusta lähtien oikean ergonomian, sillä selkä, niska ja hartiat ovat heikkoja lenkkejäni. Fyysinen työ on minun juttuni, enää en toimistotöihin palaa.”